Kodin Kuvalehden lukijat ovat käyttäneet farkkuja taidokkaasti käsitöihin. Poimimme kuvista kuusi toimituksen suosikkia. Valitse niistä hauskin!

Äänestäminen tapahtuu klikkaamalla kuvan alla olevaa sinistä ympyrää.

 

 

 

 

Tuntuuko, että sinulta odotetaan enemmän kuin itse haluaisit elämältäsi? Ihmettelevätkö muut, kun et jatkuvasti syöksy kohti parempaa työpaikkaa, tilin saldoa tai perhetilannetta? Vastaa KK:n kyselyyn! Voit voittaa uutuusromaanin.

Naapuri rakentaa omakotitaloa merenrantaan. Yhtä aikaa samassa työpaikassa aloittanut saa jo ylennyksen. Kaveri käy joka ilta jumpassa ja kaksi kertaa viikossa kuoroharjoituksissa (tai siltä se ainakin Facebookin perusteella näyttää).

Oma elämäsi on pääsääntöisesti mukavaa juuri näin, mutta välillä tuntuu, että sinunkin kuuluisi haluta jotain lisää: isompaa taloa, etenemistä uralla ja kehittävämpiä harrastuksia.

Mielessä kytee epäilys: pitävätköhän muut nössönä, kun et haluakaan koko ajan enemmän?

Kuulostaako tutulta? Vastaa kyselyymme! Teemme aiheesta juttua Kodin Kuvalehteen. Kommentteja saatetaan käyttää nimettöminä lehdessä ja verkossa. Arvomme kaikkien 27.11. mennessä vastanneiden kesken Juha Hurmeen Finlandia-ehdokkaana olevan romaanin Niemi (Teos 2017).

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Et ymmärrä syitä, miksi emme voi olla yhteydessä. Sen vuoksi en voi lähettää tätä kirjettä sinulle.

Jos olisit se isä, jonka toivoisin sinun olevan, minun ei tarvitsisi kirjoittaa tätä.Tiedän, ettei sinua ole tarkoitettu sellaiseksi, joksi tämä elämä on sinut muovannut ja joksi olet antanut itseäsi muokata. Sydämestäni uskon ja toivon, että kerran taivaassa saan vihdoin tutustua sinun todelliseen minääsi, joka on ehjä.

Et ymmärrä syitä, miksi emme voi olla yhteydessä. Sen vuoksi en voi lähettää tätä kirjettä sinulle. Mielesi on kuin pirstoutunut peili, joka vääristää ja saa asiat näyttämään muulta kuin ne ovat.

Yritin olla sinulle vastapeili. Yritin heijastaa sitä, mikä on oikein: rakkautta ja anteeksiantoa. Mutta sinun peilisi on liian pirstaloitunut. Minä en voi korjata sitä.

Kun kuljin vierelläsi, viilsit minua peilisi terävillä reunoilla. Lapsena en osannut suojautua ja sain syviä haavoja. Enää en ota vastaan uusia iskuja, sillä olen oppinut vihdoin rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Viimein uskallan sanoa: ”En anna enää yhdenkään sanasi tai tekosi satuttaa minua.”

Lapsena olit silmissäni suuri ja voimakas, pelottava ja arvaamaton, mutta myös hauska. Joskus, kun kaikki oli pienen hetken kohdallaan, yritit luoda yhteyttä. Yritit kuunnella ja olla läsnä – olla isä.

Nyt minä luovun sinusta. Suljen sydämestäni sen tilan, joka on tarkoitettu sinulle, isäni. Niinpä kun ensi kerralla otat yhteyttä, olet minulle muukalainen. Sanasi eivät enää satuta, sillä meillä ei ole nykyisyyttä. Olet muisto. En enää pelkää. Olen viimeinkin vapaa sinusta.

Safira