Kun sain kolmannen tyttäreni, äitini sanoi minulle, että voi harmi, kun ei vieläkään onnistanut.

Äitini ei ole koskaan hyväksynyt minua. En tiedä, mistä se johtuu. Olen kysynyt asiasta äidiltä, mutta hän ei vastaa. Mielessäni on käynyt, olisiko hän toivonut minusta poikaa?

Kun sain kolmannen tyttäreni, äitini sanoi minulle, että voi harmi, kun ei vieläkään onnistanut. Loukkaannuin valtavasti, sillä yhtäkään lapsistani en vaihtaisi toiseen. Olen äitini ainut lapsi, ja luulisi hänen olevan tyytyväinen, kun on saanut edes yhden.

Tytär

nyyti

Lukijan kirje: Äiti ei hyväksy minua

Minä olen tyttö , josta olisi pitänyt tulla poika. Isäni selkeästi toivoi niin. Ihan pienenä en sitä tajunnut, mutta jo kouluikäisenä merkit olivat selvät. Lempinimet olivat poikamaisia, mitään tytöille ominaisia "kaunistuksia" ei olisi saanut käyttää. Kun vihdoin sain pikkuveljen murrosiän kynnyksellä meinasi isän maailma "revetä" Mikään ei ollut tarpeeksi hyvää pojalle. En kuitenkaan osannut olla kateellinen pikkuveljelle ,mutta isälle olin katkera siitä että en ollut hyvä missään mitä tein...
Lue kommentti

Jos ihminen keskittyy koko ajan ajattelemaan, miten huono hän on, tuskin hän mitään uutta oppiikaan.

”Ystäväpiirissäni on muutama ihminen, joka vähättelee itseään koko ajan. Sen kuunteleminen käy ajan mittaan raskaaksi. Vaikka olen yrittänyt tukea heidän itsetuntoaan ja korostaa heidän hyviä puoliaan, sillä ei tunnu olevan vaikutusta. Aina uudestaan ystäväni sortuvat sanomaan, että en minä kuitenkaan osaa.

Tottahan se on. Jos ihminen keskittyy koko ajan ajattelemaan, miten huono hän on, tuskin hän mitään uutta oppiikaan.

En muista, että olisin missään muualla maailmassa törmännyt samanlaiseen vähättelyyn. Päin vastoin, jos ranskalaisella, venäläisellä tai amerikkalaisella on edes pieni haju jostakin, hän on mielestään alan ekspertti.

Mitä minun pitäisi tehdä, sillä olen väsynyt kuuntelemaan valitusta ja vähättelyä? Pitäisikö minun todeta ystävilleni, että niinpä oletkin nolla, kas kun en aikaisemmin huomannut, turha sinun on mitään edes yrittää!”

Toivoton

Mieheni on minua vanhempi, ja hän on alkanut ottaa eräänlaisen isä–tytär-suhteen minuun.

Olen ollut pitkään naimisissa. Nyt olen havahtunut siihen, että suhteemme ei enää ole tasa-arvoinen. Mieheni on minua vanhempi, ja hän on alkanut ottaa eräänlaisen isä–tytär-suhteen minuun.

Pidän kyllä siitä, että mieheni on huolehtivainen, ja hän hoitaa monia käytännön asioita minua paremmin. Yhä useammin kuitenkin saan kuulla häneltä arvostelua ja jopa nimittelyä.

Olen herkkä ja vetäydyn helposti kuoreeni, sillä en halua riitaa. En myöskään tahtoisi pahoittaa mieheni mieltä hänen ikänsä vuoksi. Nyt olen kuitenkin alkanut tuoda omia mielipiteitäni esille. Saatan suorastaan rähistä miehelleni.

Tilanne menee aika nopeasti ohi, ja sitten olemme jonkin aikaa niin kuin ennenkin. Mieheni osaa toisinaan myös pyytää anteeksi ilkeitä sanojaan, mutta joskus hän ei edes huomaa, mitä on päästänyt suustaan.

En halua vaivata näillä asioilla aikuisia lapsiamme. Mietin itsekseni, olenko alistettu tai mieheni armoilla. Mitä minun tulisi tehdä tässä tilanteessa, että elämämme helpottuisi?

Vaimo vai tytär?