Kuljemmeko päiviemme loppuun asti yksinäisinä jokainen omassa somemaailmassaan, vai tuleeko vastareaktio? Mikä se voisi olla?

Puhumattomien ihmisten laumat kyhjöttävät busseissa puhelinta naputtaen. Sama näky kaduilla: vanhemmat työntävät pikkulapsia vaunuissa katse kännykässä. Seurueita kahviloissa, jokainen somemaailmaansa uponneita.

Kun olin lapsi, meidän kaltaisillamme vähävaraisilla perheillä ei ollut vielä 60-luvulla puhelinta, televisiota eikä autoa. Miten ihmeessä vietimme vapaa-aikaamme? Kyläilemällä. Körötimme bussilla ystävien luo, he meille. Kahviteltiin, keskusteltiin, me lapset leikimme yhdessä.

Kun saimme puhelimen, tapaamiset vähenivät. Tilalle tulivat puhelinmaratonit, vaikka puhumisesta maksettiin minuuttihinta. Kun tulivat älypuhelimet, taas väheni inhimillinen kanssakäynti.

Mitä arvelette, mihin olemme menossa? Kuljemmeko huonoryhtisenä laumana päiviemme loppuun asti yhä yksinäisempinä? Vai tuleeko vastareaktio? Jos, niin mikä se voisi olla?

Biip biip

Takaisin elävään kommunikaatioon

Lukijan kirje: Ihmisten keskellä yksin

Jotkut tutkimukset osoittavat jo, että lasten puheen kehitys on viivästynyt, kun vanhemmat eivät ehdi somettamiseltaan puhua ja keskustella lastensa kanssa. Huolesi on tosi Biip Biip. Olen miettinyt samaa, kuinka paljon sosiaalinen kanssakäyminen köyhtyy älypuhelimien ja netin takia. Kieli köyhtyy ja sen mukana varmaan mieli. Tarvitaan elävän kommunikaation vastaisku ja vallankumous. Pitää tietoisesti luopua somesta ja älypuhelimesta ja padista. On otettava aikaa oikeaan, luonnolliseen...
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Ihmisten keskellä yksin

Jussi Valtosen kirjassa He eivät tiedä mitä tekevät on edetty niin pitkälle, että ihmiset voivat elää koko ajan virtuaalimaailmassa, vaikka he näyttävät olevan läsnä vieressäsi. Se oli todella ankea tulevaisuudenkuva, että jokainen elää jossain omassa kuplassaan oman päänsä sisällä, kuplassa joka ei ole edes oikeasti totta vaan jonka joku firma on rakentanut koukuttaaakseen ihmiset siihen maailmaan. Mikä voisi olla tälle kaikelle vastareaktio? En tiedä, mutta kiinnostaisi tietää.
Lue kommentti

Uskallatko sanoa yllätysvieraille suoraan, että kyläily ei nyt sovi, jos se ei sovi?

Mitä teet, kun yllätysvieraat ilmestyvät ovellesi? Uskallatko sanoa suoraan, että kyläily ei sovi, jos se ei sovi? Vai kutsutko yllätysvieraat aina sisään? Mitä tarjoat ja tarjoatko tarvittaessa myös yöpymispaikan?

Minua ihmetyttävät yllätysvieraat, jotka pamahtavat ovelle: ”Tultiin kylään, kun satuttiin ajamaan ohi.” Joskus tekisi mieli sanoa, että tervemenoa ohi!

Olemme tavallinen lapsiperhe, emme epäsosiaalisia tai epäystävällisiä erakkoja. Vieraat ovat tervetulleita kotiimme, kun kyläilyn ajankohta on tiedossa ja ehdimme seurustella vieraiden kanssa. Emme ole joutilaita eläkeläisiä, jotka ovat aina kotona.

Matkapuhelinaikana ei ole ylivoimainen tehtävä kysyä etukäteen, oletteko kotona ja sopisiko tulla. Joskus minun tekisi mieleni mennä vastavuoroisesti yllätysvieraitten oven taakse ja katsoa reaktiot, kun tultiin kylään.

Vai onko niin, että turistikohteitten lähistöllä asuvien tulisi tarjota sukulaisille, tuttaville ja kylänmiehille ilmainen kahvi, ruoka ja yöpyminen? Ja tulisiko kesämökin omistajien tarjota mökkielämys myös koko suvulle ja kaikille tuttaville?

Perheenäiti

Tilanteesta kiinni

Lukijan kirje: Kutsutko yllätysvieraat aina sisään?

Kai se on yhä kiinni vähän paikkakunnasta ja sen kulttuurista, miten yllätysvieraisiin suhtaudutaan. Kaupungissa ei heitä oikein suvaita. Maalla se kuuluu ainakin jossain päin Suomea edelleen tapoihin. Millä vamoni ei kaupunkilaisena ymmärrä yllätystulijoita. Minusta se on tuttujen kanssa hauskaa. Olen silti "Perheenäidin" kanssa samaa mieltä, ettei se nykyaikana paljon vaadi, jos vaikka pirautta ja kysyy. Jos taas on niin kaukainen, ettei puhelinta löydy kuin tiedustelusta, kannattaa harkita...
Lue kommentti

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti