"Nyt loppukesästä lastenlapset olivat kodissamme yli viikon. Kun lapset tuotiin meille, ei puhettakaan, että olisi tuotu ruokakassi mukana", lukijamme kertoo.
"Nyt loppukesästä lastenlapset olivat kodissamme yli viikon. Kun lapset tuotiin meille, ei puhettakaan, että olisi tuotu ruokakassi mukana", lukijamme kertoo.

”Lastenlapset ovat meille rakkaita, mutta olemme sitä mieltä, että meidän tulee olla se osapuoli, joka ilmoittaa, koska lapsia hoidetaan”, lukijamme pohtii.

”On täysin käsittämätöntä, että tämä nykyinen 35-45-vuotiaiden sukupolvi vaatii isovanhempien hoitavan lapsiaan, että he saavat viettää laatuaikaa. 

Perhekunnassamme molemmat isovanhemmat ovat jo iäkkäitä ja osalla on myös vakavia sairauksia. Siitä huolimatta saamme kuulla, kuinka kavereiden vanhemmat hoitavat lastenlapsia ja kuinka surkeita vanhempia olemme, kun emme enää yli 70-vuotiaina kykene samaan. 

Näiden keski-ikäisten vanhempien tulee saada viettää sekä laatuaikaa yhdessä että harrastaa, että jaksavat tehdä palkkatyötään. Me isovanhemmat olemme parhaamme yrittäneet, mutta nyt alkavat omat voimat loppua. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Isovanhemmat ovat jo omat lapsensa hoitaneet aikuisikään eikä heillä juurikaan ole laatuaikaa ollut.”

Lastenlapset ovat meille rakkaita, mutta olemme sitä mieltä, että meidän tulee olla se osapuoli, joka ilmoittaa, koska lapsia hoidetaan ja koska lapset voivat vierailla kodissamme. Jos näin ei lastenlasten vanhemmille sovi, lokaa tulee niskaan tuutin täydeltä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Emme kasvattaneet lapsestamme näin itsekeskeistä, mutta valitettavasti joudumme toteamaan, että näin on tapahtunut.Tuntuu kuin emme tuntisi häntä lainkaan samaksi henkilöksi, jonka olemme kasvattaneet ja kouluttaneet.

”Kun lapset tuotiin meille, ei puhettakaan, että olisi tuotu ruokakassi, jossa olisi ollut lasten mieliruokien valmistukseen tarvittavia ruoka-aineita.”

Media hehkuttaa liikaa nuorten vanhempien yhteisen laatuajan tärkeyttä. Toki se on tärkeää, mutta jos laatuajan viettäminen on lähinnä sitä, että isovanhempien tulee lapset hoitaa, silloin voidaan sanoa, että metsään mennään. Isovanhemmat ovat jo omat lapsensa hoitaneet aikuisikään eikä heillä juurikaan ole laatuaikaa ollut.

Nyt loppukesästä lastenlapset olivat kodissamme yli viikon. Kun lapset tuotiin meille, ei puhettakaan, että olisi tuotu ruokakassi, jossa olisi ollut lasten mieliruokien valmistukseen tarvittavia ruoka-aineita. Meillä molemmilla on pieni eläke ja totesimmekin, että reilun viikon aikana ruokaan meni niin paljon rahaa kuin pariskuntana kolmen viikon aikana käytämme rahaa ruokaan. Laatuaikaan ei meillä riitä rahat. Tosin emme ole koskaan elämältä suuria vaatineet. Aiheesta on kyllä kirjoitettu päivälehdissä, mutta ei riittävästi. Päinvastoin - enemmän palstatilaa ovat saaneet nämä laatuajan tarvitsijat.

Kehotan kaikkia keski-ikäisiä miettimään, mikä sitten on edessä, kun isovanhemmat kuolevat! Silloin viimeistään on katsottava itseään peiliin.”

Uupunut isoäiti

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla