Ongelmani on, että tajuan asiat vasta jälkeenpäin. Siitä seuraa murehtiminen, joka saattaa kestää jopa vuosia.
Miten pääsisin irti tavastani murehtia asioita jälkikäteen? Vatvon asioita usein, viimeksi sitä, etten hoksannut pyytää siskoja erääseen tapahtumaan, joka meni ohi.
Ongelmani on, että tajuan asiat vasta jälkeenpäin. Siitä seuraa murehtiminen, joka saattaa kestää jopa vuosia.
Elämäni ei muutenkaan ole helppoa, ja murheet vievät energiaa entisestään. Lisäksi kannan murheitani ja itkujani yksin. Kuinka voisin nyt keski-iässä päästä eroon tästä tavasta ja muuttua?
Murehtija
Hei nimimerkki Nosta pääsi, olet ajatellut asiaa viisaasti. Hienoa, että yrität vieläpä oppia aina kokemastasi ja koet, että murheiden jakaminen tekee niistä aina kevyempiä. Kiitos kommentista!
Samoin kiitos sinulle nimimerkki Elämä kantaa - hyvä muistutus tuo, että itsestä voi jokin tuntua paljon suuremmalta kuin asia onkaan. Ja että aina voi myös pahoitella, jos se tuntuu tarpeelliselta.
Tätä on varmaan turha sanoa, mutta menneitä ei kannata murehtia. Asiat eivät siitä miksikään muutu. Jos olet mielestäsi toiminut väärin tai ajattelemattomasti, se on syytä ottaa asianosaisten kanssa puheeksi. Myös sen voi kertoa, että jotain ei vaan tullut ajatelleeksi. Asia saattaa tuntua itsestä paljon suuremmalta, kuin se muista onkaan.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
