Pakkaspäivä on hyvä hetki jäädyttää pihaan upeat talvikoristeet.

1. Jäiset tähdet tuikkivat

Riippuvat koristeet syntyvät piparimuoteilla.
Riippuvat koristeet syntyvät piparimuoteilla.
  1. Laita tähden muotoinen piparimuotti lautaselle. Kaada muotin sisälle mahdollisimman kylmää vettä ja anna jäätyä.
  2. Kun vesi on jäätynyt täysin, irrota jäätähti varovasti muotista. Muotit irtoavat helpommin, kun annat niiden sulaa hetken huoneenlämmössä.
  3. Tee kuumennetulla naulalla jäähän reikä ripustusnarua varten.
  4. Isompi tähtikoriste tehdään kahden piparimuotin avulla. Laita neliönmuotoinen muotti lautaselle ja aseta sen sisälle pienempi tähtimuotti. Kaada vettä tähtimuotin ja neliömuotin väliselle alueelle ja anna jäätyä. Kun vesi on jäätynyt täysin, irrota muotit varovasti.

2. Luonnollinen lasilyhty

Pieni tuikkulyhty syntyy pyöreistä jääpaloista, jotka muistuttavat lasikuulia.
Pieni tuikkulyhty syntyy pyöreistä jääpaloista, jotka muistuttavat lasikuulia.
  1. Valmista ensin pieniä jääpalloja silikonimuotilla.
  2. Asettele jäätyneet kuulat muovisen kulhon sisäpuolelle. Laita kupin sisälle pienempi kulho kuulien tueksi.
  3. Kun pallot sulavat hieman pinnasta, ne tarttuvat kiinni toisiinsa uudelleen jäätyessään. Voit myös käyttää suihkepulloa niiden kostuttamiseen. Laita lopuksi kuppi uudelleen jäätymään.
  4. Ota kuppi pakkasesta. Odota hetki, että jää sulaa hieman, jotta lyhty irtoaa kupista. Irrota lyhty ja tukikuppi varovasti, jottei rakenne mene rikki.
  5. Siirrä valmis lyhty heti ulos. Kostuttamalla pintaa hieman vedellä saat lyhdyn kirkkaammaksi. Sytytä tuikku!

3. Komea kokoelma

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Roikkuvat koristeet ovat kauniita ladon seinustalla tai vaikkapa parvekkeen reunalla. Joukkoon sopivat peltiset joulukoristeet ja ikivihreät havut.
Roikkuvat koristeet ovat kauniita ladon seinustalla tai vaikkapa parvekkeen reunalla. Joukkoon sopivat peltiset joulukoristeet ja ikivihreät havut.
  1. Havutähti syntyi sitomalla havunpätkiä keskeltä yhteen.
  2. Pyöreillä piparimuoteilla tehtiin jäinen mobile solmimalla pyörylät narulla jonoksi.

4. Tähtien sisäänkäynti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isosta jäätähdestä saa kauniin ovikoristeen.
Isosta jäätähdestä saa kauniin ovikoristeen.
  1. Iso jäätähti tehdään kakkuvuoan pohjalle. Esimerkiksi Ikean peltisen kakkuvuoan pohjassa on tähtimäinen kuvio.
  2. Kaada noin kolme senttiä kylmää vettä kakkuvuoan pohjalle. Jäädytä.
  3. Irrota tähti vuoasta pitämällä sitä hetki sisällä tai kastamalla vuoan pohja lämpimään veteen.
  4. Ripustuslenkin reikä on helppo tehdä kuumennetulla naulalla. Kuumenna naulan kärkeä kynttilän liekissä ja paina naula tähden sakaran läpi.
  5. Ripusta tähti oveen.

5. Kylmä kakku kaunistaa

Jääleivonnaisia on helppo jäädyttää iso määrä kerrallaan.
Jääleivonnaisia on helppo jäädyttää iso määrä kerrallaan.
  1. Tähän jäälyhtyyn tarvitset vain metallisia tai silikonisia muffinivuokia. Kaada vuokiin kannusta kylmää vettä ja jäädytä ne hyvin.
  2. Saat muotit irti, kun nostat vuoan pieneksi hetkeksi huoneenlämpöön.
  3. Aseta jäämuffinit renkaaksi metallilautaselle ja sytytä kynttilä keskelle.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 01/2017.

Vierailija

Miten saada piparimuotti niin tiiviisti lautaselle, että vesi ei vuoda mikroskooppisen pienistä raoista pois? Muotit (tai lautasetkaan) eivät ainakaan minulla ole aivan täydellisen suoria. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla