Villasukkakoulun ohjeilla sukanteko sujuu aloittelijaltakin.
Villasukkakoulun ohjeilla sukanteko sujuu aloittelijaltakin.

KK:n villasukkakoulussa käydään selkokielisesti läpi kaikki vaiheet silmukka silmukalta varresta kärkikavennuksiin. Onnistut varmasti!

1. Ensimmäisellä oppitunnilla selvitetään, kuinka sukasta tehdään saajalleen oikean kokoinen, ja opetellaan luomaan oikea määrä silmukoita.

2. Toisella oppitunnilla päästään jo neulomisen makuun. Opettelemme neulomaan sukan varren perinteisenä joustinneuleena. Vaihtelunhaluisille opetetetaan kierrejoustimen ja valepalmikon teko.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

3. Kolmannella oppitunnilla päästään kantapään kimppuun. Ensin opetellaan kantalappu, sitten kantapohja.

Jos kantapään teko tuntuu ylivoimaiselta, ei hätää. Mukana on myös video-ohjeet sekä kantalapun että kantapohjan tekoon.

4. Neljännellä oppitunnilla siirrytään kantapäästä jalkaterään. Opimme poimimaan silmukat kantalapun reunasta ja tekemään kiilakavennukset.

5. Viidennellä oppitunnilla opetellaan kärkikavennusten teko ja päätellään sukka.

Nyt vain seuraavan sukan kimppuun!

Pimpula

Itse olen neulonut ja neulon edelleen paljon villasukkia ja lapasia. Olen jo kahtena vuonna ollut jakamassa niitä asunnottomien yössä (Dallapep.)

  • ylös 33
  • alas 9
Vierailija

Olen 84v.Teen joka vuosi hyväntekeväisyyteen sukkia, lapasia ja muutakin mitä tarvitaan.Omaisilla sukkia riittää.En osaa lopettaa.Langat vaan on melko hintavia

  • ylös 18
  • alas 34
Sisältö jatkuu mainoksen alla