Juurihan ne olivat tässä, lapset. Nyt on vain kannustettava lentämään eteenpäin.
Juurihan ne olivat tässä, lapset. Nyt on vain kannustettava lentämään eteenpäin.

Hienoa, lapseni pääsi koulusta tai opiskelemaan tai ylioppilaaksi – mutta miten ihmeessä tämän haikeuden kestää? Muistelemalla hyviä aikoja mutta ehkä vähän myös murrosikää ja sitä, mikä se vanhemmuuden tavoite olikaan, neuvoo perheterapeutti.

Siinä lapsi on, toiveikkaana matkalla kohti aikuisuutta, ja vanhempana pitäisi tuntea iloa ja ylpeyttä. Lapseni pääsee peruskoulusta tai ripille, ylioppilaaksi tai opiskelemaan, kaikkihan on hyvin!

Iloa ja ylpeyttä onkin, mutta niiden lisäksi on tunne, joka saa nieleskelemään – haikeus.

Haikeus iskee yllättäen ja kiteytyy pariin ajatukseen: Miten aika on mennyt näin nopeasti. Haluaisin vielä hetken pitää lapsen lähelläni.

Haikeus iskee yllättäen ja kiteytyy pariin ajatukseen: Miten aika on mennyt näin nopeasti. Haluaisin vielä hetken pitää lapsen lähelläni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Haikeus lapsen kasvamisesta ja aikuistumisesta on hyvä asia. Siinä tunteessa kannattaa vähän viipyäkin, samoin miettiä, mistä se johtuu”, perheterapeutti Anita Birstolin sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Haikeus nimittäin kertoo hyvistä asioista: siitä, että mennyt elämä on ollut tärkeää ja että aikuistuva lapsi on itselle rakas. Lapsen kasvaminen merkitsee tutun vanhempi–lapsi-suhteen muuttumista, ja olisi melkein outoa, jos hyvästä asiasta luopuminen ei tuntuisi haikealta. Se, että tilalle tulee toisenlaista hyvää ja toisenlainen suhde lapseen, ei sitä haikeutta poista.”

Vanhemmuuteen kuuluu luopuminen

Onneksi on murrosikä. Jos lapsille ei tulisi murrosikää, vanhemmilla olisi paljon vaikeampaa.

”Murrosikä valmistaa tehokkaasti vanhempia lapsista irtaantumiseen. Jos lapset pysyisivät aina lapsina, joiden mielestä äiti ja isä ovat hauskoja ja viisaita ja ihania, heidän itsenäistymisensä olisi vielä vaikeampaa”, perheterapeutti Anita Birstolin sanoo.

Kun tarpeeksi monta vuotta kylppäri ja suihku ovat aina varattuna ja sata parasta kaveria kiinnostavat aina enemmän kuin äidin ja isän jutut, tulee tihenevään tahtiin mieleen myös se ajatus, että on tuon aikakin jo kohta itsenäistyä.

Haikeimpina hetkinä murrosikää ei silti välttämättä muista. Silloin edessään näkee sen aikuistuvan nuoren mutta mielessään äidin tai isän pienen tytön tai pojan, joka hän suunnilleen eilen oli.

”Vanhempien tavoite on kasvattaa lapsestaan niin tasapainoinen ja pystyvä, että lapsi pystyy  irtautumaan vanhemmistaan.”

Menneitä aikoja saa tietysti muistella ja ihanista muistoista puhua myös lapselle, kunhan ei liikaa. Jos haikea olo yltyy vaikeaksi oloksi, itseään on syytä muistuttaa, mikä on koko vanhemmuuden päämäärä.

”Vanhemmuuden ydinasia on kasvun tukeminen, ja siihen liittyy myös luopuminen. Vanhempien tavoite on kasvattaa lapsestaan niin tasapainoinen ja pystyvä, että lapsi pystyy aikuistuessaan irtautumaan vanhemmistaan”, Anita Birstolin sanoo.

”Itsenäistyessään nuori on välillä lähellä vanhempiaan, välillä kaukana, sitten taas lähellä. Vanhempien tehtävä on olla seinänä: turvana mutta myös alustana, josta nuori ponnistaa poispäin.”

Unohda voivottelu, muista  tukeminen

Lapsen eri elämänvaiheisiin liittyvät juhlat ovat Anita Birstolinin mielestä hyviä rituaaleja, joissa verkosto on tukemassa nuorta uuteen elämänvaiheeseen. Vaikkapa peruskoulun viimeinen kevätjuhla tai valmistuminen ammattikoulusta tai lukiosta ovat siirtymäriitteinä kohti seuraavaa itsenäistymisen askelta. Ne konkretisoivat vanhemmille, mitä vaihetta nyt eletään.

”Väistämättä oman lapsen aikuistumiseen liittyvät myös muistot omasta nuoruudesta. Samoin oma ikääntyminen konkretisoituu.”

Vaikka lapsen aikuistuminen mietityttäisi, nuorelle omaa epävarmuuttaan ja omia huoliaan ei saisi siirtää.

Vaikka lapsen aikuistuminen mietityttäisi ja pärjääminen jännittäisi, nuorelle itselleen omaa epävarmuuttaan ja omia huoliaan ei saisi siirtää.

”Voivottelu ja päivittely vanhempien kannattaa unohtaa. Nuoren kanssa voi ja kuuluukin keskustella, miten hän pärjää ja osaako hoitaa eri asiat ja kertoa, että on valmis aina auttamaan. Mutta koko ajan häntä pitäisi samalla kannustaa ottamaan vastuuta itse”, Birstolin sanoo.

Vanhempien on syytä pitää mielessä myös se, että itsenäistyvän lapsen tehtävä ei ole täyttää vanhempiensa toiveita vaan omia toiveitaan.

”Aikuistuvan nuoren tehtävä on miettiä, mitä hän itse elämältään haluaa ja pyrkiä kohti sitä. Vanhemman tehtävä on tukena oleminen.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla