
Lapsena kaipasi lohtua, kun pelotti tai suretti. Miksi tilanteen pitäisi muuttua aikuisena? Helppo myötätuntoharjoitus palauttaa mieleen, ettei kenenkään tarvitse olla kovapintainen.
Lapsena jokainen meistä on äärimmäisen herkkä. Lapset aistivat paljon enemmän asioita kuin aikuiset arvaavat.
Jos muistelet omaa lapsuuttasi, mieleesi todennäköisesti tulee tilanteita, joissa koit ja ymmärsit tunnelmia ja motiiveja aikuisten sanojen ja tekojen takana.
Mikäli ympärilläsi oli rakastavia ja turvallisia aikuisia, sinut otettiin syliin lohdutettavaksi, kun itkit. Sinua rohkaistiin, kun pelkäsit.
Ihmisenä oleminen on herkkää, haavoittuvaa ja hämmentävää aikuisenakin.
Sitten tapahtui jotakin. Kasvoit aikuiseksi.
Yhteiskunta odottaa usein, että aikuinen pärjää omillaan. Ei turhia itkeskele. Ei pelkää eikä ole heikko.
Mutta: Kukaan ei ole sellainen. Ihmisenä oleminen on herkkää, haavoittuvaa ja hämmentävää aikuisenakin. Jokaisen aikuisen sisällä on yhä haavoittuvainen lapsi.
Kun oppii rohkeasti riisumaan pärjäämisen panssarin ja osoittamaan myötätuntoa itselleen, olo on vapaampi ja voimakkaampi.
Armollisuus on sitä, että tietää olevansa ihana, vaikka ei olekaan täydellinen. Ja kun itseään kohtaan tuntee myötätuntoa, sitä on helpompi osoittaa myös muille.
Myötätuntoharjoitus: katso lapsuuskuvaasi joka päivä
Tämä harjoitus saattaa tuntua turhalta tai jopa höpöhöpöltä, mutta se toimii yllättävän hyvin.
- Katsele rauhassa lapsuuskuviasi ja valitse niistä yksi, joka koskettaa sinua.
- Katso kuvaa ja mieti: Mitä näet itsessäsi? Millaista tukea olisit tarvinnut kuvan lapsena? Millaista sait? Miltä sinusta tuntui ja mitä koit?
- Anna itsesi tuntea myötätuntoa kuvan lasta, itseäsi, kohtaan. Muista, että sama lapsi elää sinussa edelleen. Ehkä hän tarvitsee turvallista aikuista tuekseen? Sinä voit harjoitella olemaan se rakastava aikuinen.
- Pidä kuvaa esillä muistuttamassa siitä, että saat olla haavoittuvainen ja herkkä, joskus muiden avun tarpeessa. Laita kuva paikkaan, jossa näet sen päivittäin, vaikkapa puhelimen tai tietokoneen taustakuvaksi. Kuva auttaa sinua muistamaan: riitän ja kelpaan juuri tällaisena.
Asiantuntijana itsetuntemusohjaaja ja kouluttaja, Ole itsellesi armollinen -kirjan (Otava 2018) kirjoittaja Eevi Minkkinen