Kello käy. Yöpöydällä aamuyöllä valvoessa, ja se biologinen kello myös.
Kello käy. Yöpöydällä aamuyöllä valvoessa, ja se biologinen kello myös.

Kun ikä alkaa nelosella, mieleen tulee yhä useammin yksi v-sana: vaihdevuodet. Mistä voi tietää, että vaihdevuodet lähestyvät ja mitkä ovat ensimmäiset oireet? Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri kertoo.

Vaihdevuodet – eivät koske minua. Niin moni nelikymppiseksi asti tuudittautuu, ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Ei kannattaisi, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio Terveystalosta.

”Murrosikäisten mielialavaihteluihin suhtaudutaan paljon ymmärtäväisemmin ja asiallisemmin, vaikka kyse on samasta asiasta: hormonien vaihtelusta.”

”Vaihdevuodet vaikuttavat kaikkien naisten elämään ja samalla myös läheisten elämään, mutta niistä tiedetään ihan liian vähän. Murrosikäisten mielialanvaihteluihin suhtaudutaan paljon ymmärtäväisemmin ja asiallisemmin, vaikka kyse on samasta asiasta: hormonien vaihtelusta”, Ahonkallio sanoo.

Murrosiässä sukupuolihormonien tuotanto kiihtyy puuskittain, vaihdevuosien aikana se aaltoillen hiipuu. Molemmat vaihtelut aiheuttavat  tahdosta riippumattomia mielialavaihteluja, mutta vaihdevuosien aikaan niitä tulkitaan usein väärin.

”Mielialavaihtelut voidaan kuitata epäreilusti ajattelemalla, että onpas hankala tyyppi. Tai sitten asiaa käsitellään huumorilla, puheilla mummotaudista.”

”Vaihdevuosiin kuuluva siirtymävaihe on usein 45-vuotiaalla jo hyvässä vauhdissa.”

”Mummotaudista puhuminen on siksikin väärin, että vaihdevuodet alkavat aiemmin kuin moni luulee. Kuukautisten loppuminen eli menopaussi ajoittuu yleensä viidenkymmenen ikävuoden tienoille, mutta vaihdevuosiin kuuluva siirtymävaihe on usein 45-vuotiaalla jo hyvässä vauhdissa.”

Siinä vaiheessa, kun neljäkymmentä ja risat -ikäinen nainen havahtuu siihen, että ovatkohan vaihdevuodet kohta alkamassa, ne saattavat olla jo käynnissä. Oireet vain ovat usein pitkään sen verran vähäisiä, että ne eivät sen enempää haittaa arkea.

Niiden tunnistaminen vaihdevuosioireiksi on silti hyväksi. Jo siksikin, että itseensä osaa suhtautua lempeämmin.

Vaihdevuosien lähestymisen ja alkamisen voi tunnistaa näistä oireista:

1. Kuukautiskierto muuttuu epäsäännöllisemmäksi, ensin lyhenee.

Vaihdevuosissa munasarjojen toiminta alkaa ailahdella ja sitten hiipua. Ensin kuukautiskierto lyhenee – yhtäkkiä kuukautiset tuntuvatkin olevan vähän väliä.

Lyhentyneen kuukautiskierron syy on munarakkulan nopeutunut kasvu ja varhainen ovulaatio. Kun ovulaatio on usein, kohdun limakalvo ei ehdi paksuuntua yhtä paljon kuin aiemmin. Eli kuukautisia on tiuhemmin, mutta ne ovat niukempia.

2. Ja sitten kuukautiskierto pitenee.

Munasarjojen hiipumiseen liittyy estrogeenin tuotannon väheneminen. Hupenevat munarakkulat alkavat irrota aiempaa harvemmin ja ovulaatiot vähenevät. Onpas mukavaa, pidempi kuukautiskierto!

Mutta sitten se huonompi puoli. Pidentynyttä kuukautiskiertoa voi seurata myös pidemmät kuukautiset. Kohdun limakalvo on ehtinyt paksuuntua pidempään, ja kun se sitten irtoaa, kuukautisvuoto on aiempaa runsaampaa.

Joillakin ero entiseen on niin pieni, että sitä tuskin huomaa. Toisilla kuukautiset tulevat haittaavan runsaiksi.

3. Kuukautisia edeltävät PMS-oireet voivat vahvistua.

On päiviä, jolloin työkaveri on rasittava, kanssa-autoilijat törppöjä, teinien kanssa menee täysin hermo ja muutenkin on itkettävän ankeaa. Syy voi tietysti olla työkaverissa, autoilijoissa ja teineissä. Tai sitten omissa, lähestyvissä kuukautisissa ja niihin liittyvissä PMS-oireissa, jotka usein vahvistuvat, kun vaihdevuodet alkavat.

4. Uni häviää aamuyöllä.

Joskus kolmen, neljään aikaan aamuyöllä vain herää eikä nukuta enää. Mieltä saattavat vaivata työasiat tai työttömyysasiat tai kotiasiat, joskus ei mikään. Uni vain ei tule, vaikka ei ole mitään syytä valvoa.

Se syy voi olla ikä, olisiko vaikka siinä 45 vuoden tienoilla tai vähän ali tai yli?

Monet tietävät, että vaihdevuosiin liittyy kuumia aaltoja ja yöhikoilua. Jo ennen niitä on vaihdevuosista johtuvia unihäiriöitä, joihin ei välttämättä liity yöhikoilua. Tyypillistä on, että nukahtaminen ei ole vaikeaa, mutta uni loppuu kesken.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio Terveystalosta.

Kesällä jäätelö maistuu. Ja saa maistuakin, kunhan muistaa syödä muuten terveellisesti.
Kesällä jäätelö maistuu. Ja saa maistuakin, kunhan muistaa syödä muuten terveellisesti.

Monet vanhemmat aprikoivat kesällä, kuinka paljon jälkikasvun pitäisi antaa syödä jäätelöä. Ravitsemusterapeutti kertoo, miten jäätelön syöminen liittyy myös muuhun ruokavalioon.

”Äiti, mä haluisin jätskin!” Lause on monelle tuttu – varsinkin tänä kesänä, kun hellettä on piisannut monta viikkoa.

Pitkä, kuuma kesä voi helposti tehdä jäätelön syömisestä jokapäiväisen tavan. Jäätelö on ihana, vilvoittava herkku, mutta ei se kaikkein terveellisin: jäätelö sisältää sokeria ja kovaa rasvaa.

Lapsen pommittaessa pyynnöillään voi tulla mieleen, kuinkahan paljon on jo liian paljon. Saako lapsi surutta syödä jäätelöä joka päivä kesällä? 

Ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsä Terveystalosta sanoo, että saa.

”Litran paketti on liikaa.”

”On ihan ok syödä perustuutti helteellä vaikka joka päivä, jos ruokavalio on muuten fiksu. Eli muistaa syödä normaalin, terveellisen aamupalan sekä lounaan, päivällisen ja iltapalan.”

Perustuutilla Kiviranta-Mölsä tarkoittaa esimerkiksi normaalikokoista kuningatartuuttia, jossa toki on rasvaa ja sokeria mutta jonka kokonaisenergiamäärä ei nouse kohtuuttomaksi.

Yksi jäätelö päivässä ei hänen mukaansa maata kaada, mutta litran paketti on liikaa.

Mehujäätelöt ovat parhaita

Terveyden kannalta ratkaisevaa on jäätelön määrän lisäksi sen laatu. Jos jäätelöä haluaa herkutella joka päivä, Merja Kiviranta-Mölsä suosittelee normaalikokoista perusjäätelötuuttia tai -puikkoa tai mehujäätelöä. 

Mehujäätelöissä on sokeria samoin kuin kermajäätelöissäkin, mutta rasvaa niissä ei ole käytännössä lainkaan. Siksi niiden kokonaisenergiamäärä jää pieneksi. 

"Jättijäätelöitä, joissa on suklaata suklaan päällä ja kinuskiydin, en suosittele joka päiväksi."

”Sen sijaan jättituutteja tai valtavia jäätelöitä, joissa on suklaata suklaan päällä ja vielä joku kinuskiydin, en suosittele joka päivä nautittaviksi. Niissä on annosta kohti jo sata kilokaloria enemmän energiaa, ja rasvan ja sokerin määräkin nousee huomattavasti.”

Herkkuhetki kerran päivässä

Kova rasva on haitallista verisuonille. Sokeri taas ei sisällä terveyden kannalta lainkaan hyödyllisiä aineita – se on niin sanottua tyhjää energiaa. 

Sokeri itsessään ei ole Merja Kiviranta-Mölsän mukaan ongelma, sillä myös esimerkiksi leipä muuttuu elimistössä sokeriksi. Ongelmaksi se tulee silloin, kun ruokavaliossa on sitä liikaa. Liian runsas sokerinsyönti aiheuttaa esimerkiksi verensokerin heilahtelua eli sokerihumalaa. 

”Jos päivittäisessä ruokavaliossa on hirveästi sokeripitoisia tuotteita, kuten sokerimuroja, sokerijugurttia ja karkkia, käytännössä siitä jää pois niin sanottua hyvää ruokaa, jossa olisi vitamiineja ja kivennäisaineita.”

Kerran päivässä herkkua riittää.

Kiviranta-Mölsä muistuttaa, että ravitsemusasiat ovat kokonaisuus. Jos on sallinut lapselleen yhden jäätelön päivässä kuukauden ajan, ei siitä ole lapsen terveydelle haittaa. Jos taas syömistottumuksissa on jatkuvasti jotain pielessä, se voi heijastua vuosikymmenten myötä aikuisiän terveysongelmina.

”Hyvä linjaus voisi olla se, että kerta päivässä herkkua riittää. Lapselle voi myös sanoa, että jäätelöpuikko tai mehujäätelö käy hyvin, mutta tuplasuklaajättijätskiä et ihan joka päivä saa.”

Herkästi pilaantuvat tuotteet on viisasta lastata kärryyn viimeisenä, vinkkaa kotitalousasiantuntija.
Herkästi pilaantuvat tuotteet on viisasta lastata kärryyn viimeisenä, vinkkaa kotitalousasiantuntija.

Oletko menossa helteellä mökille? Laita lihat pakastimeen edellisenä päivänä. Kotitalousasiantuntija vinkkaa muitakin keinoja, joilla kylmäketju ei ehdi katketa kaupasta tullessa tai mökille mennessä.

Ruuat tulee kaupan kassalla usein pakattua johonkin kotoa napattuun kangaskassiin, mutta varsinkaan kuumalla säällä se ei ole viisain vaihtoehto. Ruokien säilymistä kylmänä voi edistää monella tavalla.

Marttaliiton kotitalousasiantuntija Outi Mehto ehdottaa kylmälaukun pakkaamista mukaan kylmäkalleineen, kesähelteillä myös lyhyemmille kauppareissuille.

”Kylmälaukku on usein myös tukeva, hyvä väline kantaa ruuatkotiin, ja jollain tavallahan ne kuitenkin täytyy kuljettaa. Nyt kun on niin kovin lämmintä, suosittelen sitä kaikissa tapauksissa.”

Mehto vinkkaa, että kaupassa viileässä säilytettävät ja helposti pilaantuvat tuotteet kannattaisi lastata kärryyn vasta ihan viimeisenä.

Ruokia voi kuljettaa korkeintaan puoli tuntia ilman kylmää.

Puolta tuntia voidaan pitää Mehdon mukaan maksimiaikana sille, miten pitkään ruokia voi kaupassa ja matkan aikana pitää ilman kylmää. Sen jälkeen kylmäketju ehtii katketa.

”Lämmenneitä tarvikkeita ei pitäisi laittaa uudelleen kylmään. Niissä pilaantuminen on jo alkanut, eikä kylmä enää pelasta siltä.”

Älä jätä kylmälaukkuun tuntikausiksi

Erityistä suunnittelua voivat vaatia mökkimatkat. Niille kylmälaukku kylmäkalleineen tulisi Outi Mehdon mukaan aina kuulua vakiovarustuksena.

Kaikkein pilaantuvimpia tuotteita Mehto ei suosittele kuljettamaan tuntien mittaista matkaa edes kylmälaukussa. Esimerkiksi lihat kannattaisi ostaa matkan varrelta, mieluiten lähimmästä kaupasta.

”Miettisin kuitenkin myös mökkiruoat sillä tavalla, ettei tarvitsisi lainkaan hankkia niitä kaikkein pilaantuvimpia tuotteita.”

Pannulle kaiken varalta

Kylmäketjun katkeamista ja ruuan pilaantumista voi olla hankala arvioida. Selkein keino on testata kädellä, tuntuuko tuote enää viileältä.

Joistakin tuotteista kuten maidosta voi haistamalla ja maistamalla tutkia, onko rakenne pysynyt hyvänä.

”Kaikki ei vain näy päällepäin. Siksi kannattaa ehdottomasti suunnitella ruokien ostaminen ja kuljetus etukäteen.”

Pakastettu ruoka kestää matkan paremmin.

Jos esimerkiksi lihapaketti on mökkimatkalla ehtinyt kylmälaukusta huolimatta päästä vähän lämpenemään, Mehto suosittelee lihan kypsentämistä ja valmistamista ruuaksi heti. 

"Valmiin ruuan voi sitten heti siirtää kylmään.”

Etukäteen pakastaminen on myös hyvä tapa pidentää ruokien pysymistä kylmänä.

”Moni hyödyntää sitä niksiä, että kun tietää olevansa lähdössä mökille, laittaa lihan pakastimeen. Pakastettuna se pysyy matkallakin kylmänä pidempään.”

Ole varovainen etenkin näiden kanssa

Outi Mehto muistuttaa, että kalat ja äyriäiset kestävät lämpöä erittäin huonosti. Ne pitäisi säilyttää korkeintaan kahden asteen lämpötilassa, joten niitä Mehto ei lähtisi kuljettamaan mökille.

”Vakuumipakatuista kaloista helposti ajatellaan, että vakuumissahan säilyy vaikka mikä. Se ei pidä paikkaansa. Myös vakuumipakattu kala on herkästi pilaantuvaa.”

”Myös vakuumipakattu kala on herkästi pilaantuvaa.”

Mielessä on hyvä pitää, että tietyt muutkin ruuat pilaantuvat herkästi. Sellaisiin kuuluvat jauheliha ja muut pilkotut lihat. Niissä on herkkää pintaa isoa lihakimpaletta enemmän.

Maitotuotteista herkimpiä ovat kulutusmaidot, kermat ja tuorejuustot, kun taas hapanmaitotuotteet kuten piimä säilyvät vähän paremmin.