Elämän pisin ihmissuhde on suhde siskoihin ja veljiin. Olet sisarustesi muovaama, mutta saat myös muuttua, muistuttaa psykologi Pia Kaulio.

Jos luulit, että perheenne vanhimmat perinteet liittyvät jouluruokaan, olet väärässä. Vanhimmat traditiot liittyvät rooleihin.

Juhlassa saman pöydän ympärillä saattaa olla nelikymppisiä siinä missä nelivuotiaita pikkuveljiä. Kuusivuo­tiaat ja kuusikymmentävuotiaat isosiskot huolehtivat ja päättävät tahdista.

Parhaimmillaan sisarussuhteet ja -roolit ovat todella arvokas asia, sanoo sisaruutta tutkinut psykologi Pia Kaulio.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Sisarusten välinen suhde on elämän pisin ihmissuhde. Melkein syntymästä asti rakentunut sisarusrooli voi seurata meitä hamaan hautaan. Perhejuhlissa monet taantuvat vanhoihin rooleihinsa."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisaruus vaikuttaa itsetuntoon

Pahimmillaan sisarussuhde kaventaa. Kuopuksena syntynyt on perhepiirissä aina se lellitelty tai huolehdittava, vaikka olisi saavuttanut elämässään paljon.

Keskimmäinen joustaa vuoron perään yhteen ja toiseen suuntaan, ja esikoinen kantaa vastuuta kaikkien muidenkin puolesta.

Yleistyksiä, ehdottomasti. Ne eivät pidä paikkaansa aina, mutta usein.

Me kaikki iso- ja pikkusiskot ­sekä -veljet olemme aina vähän esikoisia, kuopuksia tai keskimmäisiä.

"Sisaruus vaikuttaa itsetuntoon, minäkuvaan, tunne-elämään ja tapaan kohdata maailma. Olemme itsenämme syntyneitä, vanhempiemme kasvattamia ja sisarustemme muovaamia."

Kyllä esikoinen hoitaa

Roolien rakentuminen lapsena liittyy paitsi sisaruksiin myös vanhempiin. Se, mitä meiltä lapsena odotetaan ja mistä meille annetaan palautetta, vahvistuu.

Esikoisilla on yleensä tähtihetkensä, jotka kantavat eteenpäin. He saavat aikansa jakamatonta huomiota ja ihailua.

Kun pienempiä sisaruksia syntyy, esikoiset muuttuvat yhdessä yössä vanhempiensa silmissä paljon isommiksi. Esikoisten odotetaan pärjäävän ja huolehtivan myös pienemmistä. He siis pärjäävät ja huolehtivat.

"Esikoisista tulee tyypillisesti vastuunkantajia. Kuopus ei välttämättä ole luonteeltaan yhtään vähemmän vastuullinen, mutta miksi hän julistaisi vastuunkantokykyään, jos joku muu jo huolehtii", Pia Kaulio selittää.

Kuopus osaa ottaa apua vastaan

Mikään asema sisarussarjassa ei ole yksiselitteisesti toista parempi. Rooleilla on kääntöpuolensa.

"Kuopukset ovat usein tottuneet siihen, että asioita hoidetaan heidän puolestaan, halusivat he tai eivät. Siksi he osaavat myös ottaa apua vastaan. Esikoisilla on siinä oppimista."

Sisarussarjan keskellä syntyneet lapset ovat sopeutuneet. He syntyvät pikkusisaruksiksi ja hakevat isomman ja taitavamman sisaruksen hyväksyntää alusta asti. Toisaalta heistä tulee myös isosisaruksia, joten he menettävät nuorimman lapsen erityisaseman.

"Keskimmäisistä lapsista kasvaa diplomaatteja. He joutuvat usein hakemaan paikkaansa ja kasvavat joustaviksi. Mukana voi tulla liikaakin miellyttämisen halua."

Sisarusten rooleihin vaikuttaa paljon myös jako tyttöihin ja poikiin. Hoivaajan roolin ottaa usein tyttäristä vanhin, vaikka perheessä olisi häntä vanhempi veli.

Kurkista pois lokerosta

Huonoja sisarusrooleista tulee vasta, jos jäämme niihin jumiin niin, että oma persoona jää itsellekin vieraaksi. Tai jos pistämme sisaruksemme tiettyyn lokeroon emmekä päästä sieltä pois.

"Välillä sisarukset luulevat tuntevansa toisensa läpikotaisin", Pia Kaulio sanoo.

"Todellisuudessa he tuntevat ehkä sen 18-vuotiaan, joka isosisko oli, kun hän muutti pois lapsuudenkodista. Pikkuveli on tohtorinhattu päässäkin isosisaruksilleen valepukuinen viisivuotias.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2014.

Kunnia ainokaisille!

Pia Kaulio haluaa palauttaa ainoiden lasten maineen.

"Jos ainoat lapset olisivat niin itsekkäitä ja joustamattomia kuin heidän monesti ajatellaan olevan, he olisivat todella yksin", hän sanoo.

"Sisaruksilla on aina klaaninsa, mutta ainoiden lasten on luotava se itse. Siksi juuri ainoat lapset haluavat ja heidän täytyykin pitää hyvää huolta ystävistään ja sukulaisistaan."

Kuopus

Todella kyllstyttää tämä jatkuvasti esitetty sama sisarusten roolijako. Minulla on sisarieni kanssa ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja minä olen nuorin. Vanhin meistä rypee itsesäälissä lukiessaan näitä kaavamaisia selityksiä sisarten rooleista. Hän ei näe eikä tunnista kuinka itse pakeni ylisuuria odotuksia ja vaatimuksia kavereiden ja poikakavereiden luokse sillä seurauksella että nuorin ja keskimmäinen astuivat remmiin hänen sijalleen. Aivan viimeisenä kaikki vaiva ja vastuu kaatui nuorimmaisen, minun päälleni. Muiden lähdettyä kotoa olin vastuuntuntoinen isän ja äidin apu. Siitä en kuitenkaan saanut mitään kiitosta ja kunniaa koskaan keneltäkään, koska olin väärä lapsi siinä roolissa. Vanhemmat surivat vain sitä, että esikoinen ei täyttänyt heidän toivotaan.

Vierailija

En tiedä, kenelle oikein on hyötyä tällaisten stereotypioiden levittelystä, koska oikeassa elämässä ne harvoin pitävät paikkansa. Perheiden tilanteet eri elämänvaiheissa vaihtelevat, ikäerot ja sisarusten ja vanhempien sairaudetkin vaikuttavat.

Varsinkin mielikuva lellitystä kuopuksesta on yksinkertaisesti väärin monia meitä nuorimmaisia kohtaan. Meidänkin perheessämme kateellisen ja kiukuttelevan lapsen tasolle aikuisiäkseenkin jättäytynyt isosiskoni on käyttänyt sitä aseena vastaani kerta toisensa jälkeen eikä moni lähisukulainenkaan olisi tajunnut todellisuutta äitini kuoltua, jollen olisi sitä itse kertonut. Hyvin avoimesti ja moneen kertaan.

Meidän perheessämme olen todellakin joutunut olemaan se diplomaatti, asioista huolehtija ja vastuunkantaja jo pienestä. Huomattavasti vanhemmat sisarukseni kasvoivat maailmassa, jossa äiti vielä oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja isällämme oli hyvä työpaikka ilman isoja taloushuolia. Heillä kummallakaan ei myöskään ollut omana opiskeluaikanaan äidin kanssa jaettua huolta vielä omassa elämässään koko ajan toheloivista ja omituisesti käyttäytyvistä isosisaruksista, joista toinen oli vielä vakavasti fyysisesti sairas ja toinenkin jatkuvasti puheissaan. On suorastaan tragikoomista, että jouduin nuorena opiskelijana huolehtimaan jopa toiselle puolelle Suomea opettajasisareni laskunmaksuista ja ehtimisestä eri kulkuvälineisiin juhlapäiviksi kotiin.

Äitini sentään todellakin tiesi, että iltatähden osa ei ole mitenkään helppo. Jaoin äidin kanssa huolet muista ja hänen muistonsa omasta lapsuudestaan, jossa hänkin oli nuorimmaisena joutunut vastuunkantajaksi jo varhain. Äiti ei koskaan päässyt eroon huolehtijan roolistaan, mutta minä olen tietoisesti keventänyt omaa taakkaani ottamalla huolehdittavakseni enää vain isäni. Veljeni asuu hänen kanssaan, joten saa sitten hyötyä käydessäni. Totta kai äidin ja minun jatkuvaan passaukseen ja päivittäiseen puhelinterapiaan pikkuhuolistaan tottunut sisareni kapinoi päätöstäni vastaan kaikin tavoin, mutta ei enää onnistu. Minulla on oma elämäni ja hänellä omansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla