Itsensä hylkääminen, omien tarpeiden sivuuttaminen ja vahvuuteen sairastuminen johtavat usein uupumiseen ja jopa katkeroitumiseen. Silloin pelastaa terve kiukku ja viha.

Moni meistä suorittaa elämäänsä, tekee hirveästi asioita ja kantaa vastuuta toistenkin puolesta. Jotkut suorastaan sairastuvat vahvuuteen. He eivät salli itsensä väsyä vaan kuvittelevat, että heidän arvonsa on kiinni siitä, miten paljon he jaksavat suorittaa.

Pari- ja seksuaaliterapeutti ja johtava perheneuvoja Heli Pruuki sanoo, että liiallisessa vahvuudessa on itse asiassa kyse sisäisestä turvattomuudesta.

”Vahvuuteen sairastunut ei usko olevansa rakastettu ilman, että hän jatkuvasti ansaitsee rakkautta suorittamalla ja tyydyttämällä toisten tarpeita. Hänellä on valtava miellyttämisen halu.”

Uupumus uhkaa miellyttäjää

Kun oma itse unohtuu, ei elämäkään tunnu oman näköiseltä elämältä. Kun ihminen toimii, kuten muut haluavat –  tai kuten hän itse kuvittelee muiden haluavan – , ihminen kutistuu suhteessa muihin. Hän on aina vain muita varten.

”Kun ihminen hylkää jatkuvasti itsensä ja omat tarpeensa, hän saattaa myös uupua äärimmilleen.”

Heli Pruukin mukaan tällainen ihminen on kuin Tove Janssonin tarinan ”Näkymätön lapsi”. Tämä on niin säikytetty, että on ihan kirjaimellisestikin näkymätön.

"Kiukun tehtävä on suojella ihmistä."

Heli Pruukin mielestä ratkaisun avaimia ovat turvallisuus sekä terve kiukku.

Kun ihminen kokee olevansa turvassa ja hyväksytty sellaisena kuin on, hänestä tulee uusia pieniä osia ja piirteitä näkyviin.

”Mutta vasta kiukun ansiosta ihminen tulee lopulta kokonaan näkyväksi. Kiukku kertoo rajoista, sen tehtävänä on suojella ihmistä. On tärkeää oppia tuntemaan itseään, omia tarpeitaan ja tunteitaan. On tunnistettava omat rajansa: mikä minulle sopii, mikä ei”, Pruuki korostaa.

Viha on myös ystävä

Kiukun ja vihan osalta kannattaa miettiä, miten sen saa käännettyä voimaksi sen sijaan, että se toimisi joko itseä tai muita vastaan.

”Vihaisuuskin on ystävä, kun sen oikein ymmärtää. On annettava itselleen lupa olla kiukkuinen, maisteltava sitä ja tunnisteltava, mitä sen takana on: ehkä pettymystä, loukkaantumista, väärinymmärretyksi tulemista, hylkäämisen kokemusta?” Pruuki kertoo.

"Vähitellen voi kasvaa itsensä kokoiseksi."

Seuraavaksi ihmisen on mietittävä rauhassa, mitä hän tarvitsee. Miten hänen kannattaa jatkossa toimia. Ja mille vaatimuksille on pantava kerta kaikkiaan piste.

”Tämän jälkeen ihminen alkaa toimia, kuten hän sisimmässään haluaa ja tuntee. Vähitellen hän voi kasvaa itsensä kokoiseksi suhteessa muihin ihmisiin. Hänestä tulee näkyvä ilman liiallista miellyttämisen tarvetta.”

siipirikko

Oletko hylännyt itsesi?

itsensä hylkääjä on tullut ensin hylätyksi ja ei ole pystynyt persoona muodostumaan, kun kaikki aika ja energia on kulunut mukautumiseen ja suorittamiseen, joten se omaitse ja persoona täytyy löytää vaikka kovienkin kokemuksien kautta mieluummin kuin eksyy lopullisesti ja katkeroituu ja kutistuu lopulta ilman itseksi tuloa.
Lue kommentti
Mummi

Oletko hylännyt itsesi?

Lapset ovat tietysti tärkeimmät ja heidän tarpeista on huolehdittava. Se kuitenkin loppuu aikanaan, tulee aika jolloin voit huolehtia myös itsestäsi ja tehdä jotain mistä itse pidät. Itse sain nuorena kolme lasta, nyt olen 55 v isoäiti. Rankat ajat ovat vain kaunis muisto. Kaikki mitä sijoittaa lapsiin, saa korkojen kanssa takaisin. Lapsiin kannattaa sijoitta. He ovat äidin tärkein omaisuus ja projekti. Nyt panostan vuorostaan lapsenlapsiin.
Lue kommentti

Missä lapset ovat aattona? Miten aika riittää kaikille? Bonusäiti Miia kertoo, miten uusperheen jouluaikataulut heidän perheessään ratkaistaan.

Uusperheen joulussa on paljon hyvää: Kun koteja on kaksi, lasten pitkät lomat on helpompi järjestää. Läheisten (ja lahjojen) määrä vain lisääntyy.

Huolia aiheuttavat usein aikataulut. Missä lapset ovat aattona? Mihin pukki tilataan? Riittääkö aika kaikille? Entä miten aikataulupalapeli ratkaistaan, kun elämässä on useampi kuin yksi uusperhe?

Kysyimme bonusäiti Miialta, 30. Miian perheeseen kuuluvat mies ja tämän 7-vuotias tyttö. Myös tytön äidillä on uusperhe. Joulun aikaan nähdään lisäksi molempien vanhempia, Miian miehen veljiä ja Miian kummityttöä perheineen. Myös Miian isällä on uusperhe.

1. Uusperheet ovat tuoneet elämääsi lauman uusia ihmisiä. Miten aika riittää jouluna kaikille?

”Mietimme joulua lapsen kannalta. Hän on aattoillan meidän kanssamme ja aattopäivän äitinsä luona. Vaikka olemme kaikki hyvissä väleissä, joulun aikataulujen sopiminen stressaa molempia perheitä. Olemme miettineet, voisiko joka toinen joulu olla tulevaisuudessa hyvä järjestely.  Kumpikin perhe voisi suunnitella jouluaan rauhassa.

Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen. Olemme tasa-arvoisia. Jonkinlainen jako on vain pakko tehdä.

”Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen.”

Tänä jouluna kokoonnumme isäni ja hänen vaimonsa luo. Kysyin isältäni ja hänen vaimoltaan, mitä mieltä he olisivat, jos mieheni äiti ja nuorempi veli tulisivat myös. Molemmat ottivat avoimin mielin kaikki vastaan.

Nyt isälle tulevat anoppini ja mieheni veljen lisäksi minun kummityttöni ja hänen äitinsä eli äitini sisko, oma siskoni ja hänen miehensä, isäni uusperheen mukanaan tuoma bonussisko ja hänen poikaystävänsä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta hienointa onkin uuden rakentaminen.”

2. Yhteisjoulu on ihana ajatus, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät tunne toisiaan?

”Joulu on läheisten aikaa, ja silloin puhutaan paljon perheestä. Mietimme ensin, miltä muista tuntuu viettää joulua ihmisten kanssa, joita he eivät tunne. Isäni ei esimerkiksi ole koskaan tavannut mieheni veljiä.

Olemme miettineet ohjelmaa, joka puhkaisee jäykkyyden kuplaa. Hankimme joulurekvisiittaa, hassuja silmälaseja ja päähineitä, ja otamme yhteiskuvan ne päässä. Kaikki voivat olla hassuja ja omanlaisiaan.

Teemme myös itse piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella.

Ihaninta tässä joulussa on, että pääsemme näkemään poikkeuksellisen monta ja niin monelle tärkeää ihmistä. Hienointa on, että me mieheni kanssa tuomme kaikki yhteen.”

"Teemme piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella."

3. Iskeekö koskaan ulkopuolisuuden tunne? Miten siitä pääsee?

”Mieheni tyttö oli 5-vuotias, kun tapasimme. Minulla ei ollut omia lapsia, enkä ollut vielä ajatellutkaan koko asiaa. Kun kävimme ensimmäisillä kahveilla, mies kertoi, että hänellä on pieni tytär.

Muistan suhteen alkuajoilta lauseen ’eihän tässä mitään, ostetaan vain tytölle sänky tänne minun luokseni’. Se oli vaaleanpunaisten linssien läpi katsottu ajatus. Todellisuudessa uusperheessä tarvitaan paljon hyväksyntää ja omasta yksityisyydestä luopumista.

”Tunsin paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.”

Minulle aikuisen rooli oli kasvun paikka. Siihen liittyi ulkopuolisuuden tunteita ja kaikenlaisia pelkoja. Jos me saamme lapsia, rakastaako mies heitä yhtä paljon? Haluaako hän lapsia enää, kun se on jo koettu? Tunsin myös paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.

Puhuimme mieheni kanssa vaikeistakin tunteista, kuten ulkopuolisuudesta. Lisäksi luin paljon kirjoja uusperheen muodostumisen vaiheista. Se ei välttämättä tapahdu vuodessa tai viidessäkään. Vie aikaa, kun uusperheen identiteetti syntyy ja roolit muotoutuvat.

Kirjat antoivat vertaistukea. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Se helpotti.”

4. Kun aikaa on rajallisesti, joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Mikä avuksi?

”Toki sukulaiset kyselevät, mutta he ymmärtävät, että suunnitelmia ei voi tehdä niin, että kaikki ehtivät nähdä kaikkia. Aikataulujen sumpliminen ei ole hankalaa, se pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.

”Aikataulujen sumpliminen pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.”

Meillä on se ajatus, että ilman riitaa kun selvitään, on hyvä. Jos näyttää, että jostakin tulee ongelma, teemme kaikkemme, ettei tulisi.

Olen ollut kova stressaamaan, mutta miehelläni on sellainen ihana ajatus, että elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tämä on luovimista: miten parhaaksi on ja mikä on milloinkin tärkeää.

Yleensä kaikki asiat järjestyvät jotenkin. Auttaa, kun yrittää ajatella asioita hyvän kautta. Minusta on ihanaa, että on paljon paikkoja, joissa käydä – verrattuna siihen, ettei olisi.”

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä