Miksi ihmiset kokevat yksinäisyyden eri tavoin? Miksi yksinäinen ei vain tutustu reippaasti muihin? Miten häntä voisi auttaa? Asiantuntija kertoo.

Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila on tutkinut yksinäisyyttä jo 16 vuotta. KK kysyi häneltä neljä tärkeää kysymystä yksinäisyydestä.

Miksi ihmiset kokevat yksinäisyyden eri tavoin?

"Jokainen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan. Toinen voi toivoa itselleen 500 kaveria, ja jos ei saavuta sitä, kokee itsensä yksinäiseksi. Toinen voi olla tyytyväinen, vaikka hänellä ei olisi yhtään kaveria.

Erot yksinäisyyden kokemisessa johtuvat siitä, mitä toivomme ja mitä meillä oikeasti on. Kohtaavatko toiveet ja todellisuus?

Erot johtuvat myös temperamentista. Joku on ulospäin suuntautunut ja toinen sisäänpäin. Ihminen voi viihtyä yksinään ja tuntea olonsa hyväksi, vaikka hänellä ei olisi yhtään läheistä ystävää. Silloin persoonan täytyy olla vahva. Jos ihminen on tyytyväinen itseensä ja hyväksyy sen, kuka on, hän voi kestää myös yksin olemista.

Yksin oleminen ei ole paha asia, mutta yksinäisyys on. Yksin oleminen on fyysistä, ja se voi tehdä myös onnelliseksi. Yksinäisyys sen sijaan on aina kielteinen tunnetila."

Miksei yksinäinen vain tutustu?

"Joku voi tuntea itsensä yksinäiseksi koko elämänsä ajan. Silloin yksinäisyydestä tulee helposti kierre, eikä ihminen uskalla tai halua enää yrittää tutustua muihin.

"Pitkään yksin ollut näkee sosiaalisissa tilanteissa vain uhkia."

Amerikkalaisissa neurotieteellisissä tutkimuksissa on selvinnyt, että pitkään yksinäisyyttä kokeneiden aivojen toiminta muuttuu. Heillä otsan ohimolohkon tietyt alueet aktivoituvat sosiaalisissa tilanteissa eri tavoin kuin niillä, jotka eivät ole yksinäisiä. Normaalisti ihminen huomioi sosiaalisissa tilanteissa mahdollisuudet: tuolla on muita, voisin mennä mukaan. Jos on ollut pitkään yksin, näkee vain uhkia ja ajattelee toisen haluavan satuttaa.

Yksinäisen aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten hän tulkitsee sosiaalisia tilanteita. Hän on ehkä yrittänyt tutustua mutta tullut torjutuksi. Yksinäinen odottaa jo etukäteen joutuvansa loukatuksi ja suojelee alitajuisesti itseään. Silloin hän vetäytyy ja hänestä tulee sulkeutuneen ja vihaisen oloinen.

Tällaisia ihmisiä on vaikea lähestyä, koska heistä huokuu epävarmuus ja pelko. Se ei ole kuitenkaan ole yksinäisen vika. Heistä on jostain syystä tullut yksinäisiä, ja jatkuva sosiaalinen epäonnistumisen tunne vahvistuu itsestään. 

Joskus ehdotetaan, että kaikki yksinäiset tulisi laittaa yhteen ja tutustuttaa toisiinsa: ehkä he eivät sitten olisi enää yksinäisiä. Se ei toimi. Kun alkaa suojella itseään, edes toinen yksinäinen ei ole ihminen, jonka luokse uskaltaa mennä.”

Miten yksinäinen voi löytää ystäviä?

”Yksinäinen saa usein kuulla, että lähde vain reippaasti ja tutustu. Sillä tarkoitetaan hyvää, mutta oikeasti pitkään yksin olleen voi olla todella vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Yksinäisiä pitäisi kohdella samoin kuin ihmisiä, joilla on voimakas sosiaalinen fobia.

Usein avuksi tarvitaan toinen aikuinen tai terapeutti. Ratkaisua on lähdettävä etsimään yksinäisestä itsestään. Hänen on pyrittävä muuttamaan omaa ajattelun malliaan: kelpaan sittenkin muille.

"Yksinäiseltä ei voi vaatia heti täydellistä kykyä ystävystyä."

Pitkään itsensä yksinäiseksi tunteneen kannattaa edetä ystävän etsinnässä pienin askelin. Esimerkiksi elokuviin voi mennä yksin eikä siellä tarvitse jutella kenenkään kanssa, mutta se on ensimmäinen askel muiden lähellä olemiseen. Seuraa voi etsiä myös erilaisten järjestöjen ja ystäväpalveluiden kautta. 

Ratkaisu voi löytyä myös netistä. Erilaisia keskustelupalstoja ja chatteja voi ensin seurata ulkopuolisena ja mennä sitten mukaan keskusteluun. Anonyymilla eli nimettömällä palstalla voi jutella ilman, että paljastaa itsestään mitään.

Tärkeintä on edetä hitaasti. Ei niin, että yksinäiseltä vaaditaan yhtäkkiä täydellistä kykyä ystävystyä – eikä toisaalta niin, että hän itse vaatii suhteiltaan heti täydellisyyttä. On tärkeää lähteä mukaan sosiaaliseen toimintaan, mutta ensin seuraajana ja sitten aloitteentekijänä. Henkilökohtaiset suhteet syntyvät myöhemmin."

Miten yksinäistä voisi auttaa?

"Yksinäiseltä ei voi vaatia heti liikaa. Hänet voi vaikka pyytää mukaan tilaisuuteen, jossa ei ole paineita jutella pitkään muiden kanssa.

Eräs yksinäinen kertoi, miten kaverit yrittivät saada häntä mukaan pariskuntailtoihin. Jossain vaiheessa iltaa hän aina tajusi, että kaikki muut lähtevät kohta kaksin kotiin ja hän menee yksin pimeään asuntoonsa. Silloin iskee ahdistus, ja tilanteesta on päästävä pois. 

Jos on huolestunut tuttavasta tai kaverista, hänet on parempi kutsua tilanteeseen, jossa jokainen tulee paikalle omana itsenään, ei parina. Naisten tai miesten iltaan voi olla helpompi lähteä mukaan. Kävelylenkille pyytäminen on myös hyvä ajatus. Kynnys siihen ei ole niin korkea."

Myy123

Yksinäisyystutkija: "Yksinäinen ei tutustu, koska pelkää tulevansa loukatuksi"

Minusta on outoa, että ihmisen arvo määritellään sen mukaan, onko ystäviä ja kuinka monta heitä on. Kukaan ei kyseenalaista sitä, millaisia nämä ystävät ovat. Jos ns. ystävät tai sukulaiset ovat itseään täynnä olevia yksilöitä, jotka vain valittavat ja arvostelevat toisia ja rinta rottingilla kertovat, missä kaikessa ovat täydellisen oikeassa, niin mitä lisäarvoa he tuovat yksin olevan elämään? Ihmisen pitäisi tuoda energiaa toisen elämään eikä imeä sitä pois. Silloin on parempi olla yksin.
Lue kommentti
Karla N.

Yksinäisyystutkija: "Yksinäinen ei tutustu, koska pelkää tulevansa loukatuksi"

Todella hyvä pointti: "Joskus ehdotetaan, että kaikki yksinäiset tulisi laittaa yhteen ja tutustuttaa toisiinsa: ehkä he eivät sitten olisi enää yksinäisiä. Se ei toimi. Kun alkaa suojella itseään, edes toinen yksinäinen ei ole ihminen, jonka luokse uskaltaa mennä." Kun tuohon itsensä suojeluun (molemmin puolin) lisää myös mahdollisen sosiaalisten taitojen puutteen, niin kahden yksinäisen ihmisen ystävystyminen keskenään ei tosiaan ole se helpoin juttu. Hieman helpommin ystävystyvien seura ja...
Lue kommentti

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Raakaa peliä

Jopa 20 prosenttia isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa – ”Miksi en kelpaa mummoksi?”

Minunkin siskon tytär sanoi, että mummo (siis äitini) on inhottava, koska hän on lihava ja tyhmä. Lapsen mielestä mummonsa on tyhmä, koska ei ymmärrä nuorten käyttämiä sanoja eikä osaa käyttää älypuhelinta. Mummo kyllä käyttää vanhan tyyppistä kännykkää. Siskoni lapset eivät kyllä ole yhteydessä isänsä äitinkään. Molemmat heidän isoisät ovat jo kuolleet. Olen ihmetellyt, eivätkö lapset ole kiinnostuneita isovanhemmistaan.
Lue kommentti

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.