
Tervetuloa taas kuvien maailmasta tekstin pariin! Tällä viikolla puhutaan hyvistä ja huonoista otsikoista ja siitä, miten Google ja muut hakukoneet löytävät blogisi ja postauksesi. Ne liittyvät olennaisesti yhteen.
Käytän tällä kurssilla esimerkkinä Googlea, koska se on yleisimmin käytetty hakukone.
Kun kirjoitat Googlen hakukentään sanat polkupyörä ja blogi, hakukone kokoaa (yleensä alle sekunnissa) kaikki polkupyöriin ja blogeihin liittyvät nettisivut sieväksi listaksi. Pääsy hakutulosten kärkeen on kaikille saiteille olennaisen tärkeää: äärettömän harva selaa hakutuloksia toiselle sivulle tai edes ensimmäisen sivun alalaitaan.
Hakutulosten järjestys määräytyy Googlen algoritmien mukaan. Ne ovat tietysti liikesalaisuuksia, mutta jotain niiden toiminnasta sentään tiedetään. Hakukoneet luokittavat sivuja sanojen, linkkien ja kuvien perusteella. Niihin voit vaikuttaa.
Kuulostaako insinööriltä? Älä pelästy. Pohjimmiltaan kyse on simppeleistä kikoista, jotka voit ottaa tai jättää.
Sitä paitsi onneksi on niin, että se mikä miellyttää Googlea miellyttää useimmiten myös lukijaa.
Aloitetaan blogisi nimestä. Google-kielessä se on sivun otsikko ja näkyy hakutuloslistassa sinisellä (Kirjasiepon tapauksessa Kirjasieppo / Kodin Kuvalehti).
Toinen listauksessa näkyvä asia on metateksti eli otsikon alla oleva kuvaus blogin sisällöstä. Se näkyy hakutuloksissa harmaalla ja tulee suoraan blogin esittelystä. Metateksti ei suoraan vaikuta hakutulosten järjestykseen, mutta se tekee linkin houkuttelevaksi lukijan silmissä. Se on siis tärkeä, mutta tästä puhuimme jo kurssin alussa.
Koska kertaus on opintojen äiti, tässä muutama kuvausta koskeva ohje:
Sisällytä metatekstiin keskeinen avainsana.
Käytä luontevaa kieltä, älä sanalistoja.
Ole selkeä. Kerro miksi juuri sinun blogiisi kannattaisi tulla.
Noin 150 merkkiä on sopiva mitta.
Todennäköisemmin satunnainen lukija päätyy blogiisi muuta kautta kuin googlaamalla sen nimen. Siitä puhumme jatkossa lisää.
Harjoitus
Kirjoita blogisi nimi Googlen hakukenttään. Miltä tulos näyttää? Kannattaisiko blogisi kuvaustekstiä muokata?
Ellei sinulla ole omaa blogia, tee harjoitus jonkin suosikkiblogisi kanssa.
Harjoituksen deadline on sunnuntai 29.11. kello 23.
Jos Google-hakuun kirjoittaa pelkästään 'murehtija', saa tuloksesi erinäisiä sivuja, joilla kerrotaan/neuvotaan, miten
- murehtimisesta pääsee eroon
- murehtiminen on turhaa
- murehtija eristyy työyhteisössä
- murehtiminen satuttaa sydäntä etc. etc.
Okei. En siltikään aio vaihtaa blogin nimeä. :)
Blogi löytyy tokalta sivulta. Jos lisään 'murehtijan' perään hakusanaksi 'blogin', se pompsahtaa ekalle sivulle.
Kuvahakupuolella blogi näyttää jo olevan ekalla sivulla, mutta heti huomaan että otsikkokuva on hölmö! Menee vaihtoon.
Tyhmä kysymys: miksi joskus metateksti tulee esittelystä ja joskus saattaa olla yksittäisen postauksen otsikko?
Minulle tulivat bämä tulokset omasta blogistani:
12.11.2015 - Kahden siskoksen kotielämää kolmioissa eri puolilla Suomea, kirppiksiä, kokkausta, sisustusta ja lapsiperhearkea sekä unelmien kodista ...
Ja tämä:
Aamukahvia ja iltateetä: Keltainen hiipii sisustukseen.
Eli tuossa metatekstinä olikin postauksen otsikko. Mietin tätä lähinnä avainsanojen sijoittamisen kannalta ja sen, että onko tämä sattumanvaraista, mitkä otsikot nousevat hakutuloksiin. Jos siis haen oman blogin nimellä.
Heippa,
laitoin googleen "hiljaa hyvä tulee" ja kolmantena haussa on blogini, josta näköjään näkyy viimeisimmän postauksen alkutekstit päivämäärineen. Ei muuta.
En nyt ymmärrä, miksei tuossa näy se otsikon alla oleva lyhyt esittelyni? (nimim.aivot tyhjät 7 päivän työputken päätteeksi)
Koska omaa blogia ei ole, kävin katsomassa muistiin merkitsemiäni blogeja: blogien nimillä löytyy hyvin eli nimi tulisi muistaa. Lyhyet otsikot tuottivat vesiperän, niillä ei löytynyt sitä juttua minkä olisi halunnut löytää.
Metatekstin korjaaminen kannatti heti: muutama tunti ja Google-haku tuotti toivotun kuvauksen hakusanan perään. Ei voi kuin kiittää - taas :). Tämä on niin paras blogikurssi ikinä.
Kirsikkatee, erinomainen kysymys, johon en osaa vastata. Yritän löytää viisaamman ja saada tähän selvyyden. Systeemin pitäisi toimia kuvaamallani tavalla. Kiitos myös Kipakka. Millä alustalla bloginne ovat?
Hea, tällä blogikurssilla on parhaat osallistujat ikinä!
Hei, koska Eau de Cologne on tunnettu hajuvesi. Löytyi ensin liuta tähän liittyviä hakutuloksia googlesta, mutta kyllä se oma blogikin löytyi sitten ensimmäiseltä hakutulos- sivulta.. Kiitos vinkistä! Tässä onkin työstettävää :-)
Johanna, Eau De Cologne
Annoin tulevalle blogilleni kurssin alussa työnimeksi "Matkamuistoja - Souvenirs" Luulin että 2-kielisyys tekisi siitä omanlaisensa. Eipä näytä vaikuttavan asiaan. Molemmat sanat yksin tai yhdessa antavat Googlessa valtavasti tuloksia. Uusi nimi on mietinnässä.
Metatekstiä pyörittelen öisinkin ;-) Ikää on minulle jo kertynyt ja se selviää blogini nimestä ja sisällöstä. En halua kuitenkaan ilmoittaa ikääni alkuesittelyssä, varsinkin jos se näkyy aina hakutuloksissa. Huomasin, että monet bloggaajat ilmoittavat ikänsä, miksi? Paljon ajateltavaa ja hyviä vinkkejä olen tältä kurssilta jo saanut. Kiitos Mari ja kurssikaverit!
Mari: Tuo blogini on bloggeriin tehty.
Minulla myös Blogger alustana.
Hakutekijällä 'HeliUmball' löytyy luonnollisesti paljon ilmapalloja (helium ball). Hyvin taidan hukkua pallojen sekaan - täytyy miettiä tätä blogin perustamisen yhteydessä huolella. Marskun lailla mietin metatekstejä. Ikämerkintähän johtaisi metatietojen päivittämiseen vuosittain?!
Googletin oman blogini Tuulen askeleet. Linkeiksi tuli useita eri postauksiani. En ymmärrä millä perusteella nuo valikoituivat. Omien postauksieni lisäksi tuli pari linkkiä mm. neulekahvilan sivuille, joissa blogini mainitaan.
Neljäntenä linkkinä oli kuvausteksti.
Olenko käsittänyt väärin vai muokkautuuko Googlen tulokset sen mukaan, mitä itse olen hakenut aiemmin. Näin olen ainakin käsittänyt? Toisen koneelta hakutulos olisi siis erilainen.
Heippa!
Blogini nimellä "Valkoisen vuoren rinteillä" tuli heti oikea linkki metatekstin kera googlen kärkeen. Ilahduttavaa oli huomata, että seuraavatkin tulokset liittyivät blogiini, mutta koska ne olivat mm. indiedaysin alustaan, JKL blogit -sivuun tai omaan pinterest-tiliin liittyviä, metateksti ei näy niissä (enkä niihin varmaan voi vaikuttaakaan mitenkään?)
Googlehaussa Katupeili-blogini löytyy vasta kolmannelta sivulta ja alateksti on blogin infosivun teksti. Blogini on tehty Square space -pohjalle.
Minun blogi, kieputusta, löytyy heti ekana/tokana ja sen jälkeen vasta mennään lintsille :)
Miten saan (vai saanko mitenkään) esittelytekstiäkin näkymään googleen? Nyt näkyy näin:
Kieputusta | Kodin Kuvalehti
www.kodinkuvalehti.fi/blogit/kieputusta... Voi hyvin · Kokkaa · Sisusta · Tee itse · Blogit · Blogiyhteisö · Keskustele · Osallistu · Etusivu. Etsi. URL http://www.kodinkuvalehti.fi/node/30597 · Kieputusta ...
Kieputusta
Facebook
Tooosi hyvä tehtävä. Mukana ollaan, vaikka työkseni lukemani tekstit vievätkin tähän aikaan lukukaudesta kaiken huomion. Siksi kiitos teille, viesteistänne sai hyvän käsityksen erilaisista tulosvaihtoehdoista. Asia on korvan takana tallessa!
Loistava tehtävä minustakin! Minun pasmani menivät ihan sekaisin - ja juuri siksi loistava tehtävä. Olen tässä viikon miettinyt ja kysellyt jopa ystäviltäni nimiehdotuksia blogilleni. Nimi aamunkajo menee uusiksi. Hakutuloksena tuli blogeja, lomamökkiä, näköalahuoneistoa, terapiaa jne. Aamunkajo1.blogspot.fi -domain tuntuu numeron takia huonolta. Lisäksi sähköpostiosoite on vielä eri nimellä aamunkajoblogi@gmail.com. Sekavalta näyttää itsestänikin kun katselen tätä kirjoitettuna. Nimi menee ehdottomasti uudeksi ja kenties koko blogi.
Mari, minulla olisi muutama kysymys sinulle. Kurssilaisten kommentteja otan myös erittäin mielelläni vastaan.
1. Onko parempi aloittaa puhtaalta pöydältä kokonaan uusi blogi vai muuttaa vain nimeä?
2. Kannattaako olla sama nimi blogilla, domainilla ja sähköpostiosoitteella? Onko sillä merkitystä?
3. Kysyisin vielä sitä, että tuleeko eteen hankaluuksia, esim. googlehaussa, jos nimessä on ä-kirjaimia? Kirjoitan suomeksi ja suomalaisille.
Toivottavasti pääsen tästä pattitilanteesta eteen päin. :)
Ilmeisesti siis Bloggerin blogien metateksteiksi tulee postausten alkuja... En saanut tähän kysymykseeni vastausta firman it-tyypeiltä, mutta palaan asiaan ensi viikolla. Seuratkaa tätä ketjua, Kipakka ja Kirsikkatee.
Marsku ja HeliUmball, en käsitä miksi ikä olisi olennainen asia blogienne metatekstissä. Itse sijoittaisin siihen sanoja, joista lukija voisi olla kiinnostunut. Kokonaan toinen asia on, jos blogi käsittelee ikääntymistä tai lapsiperheen elämää. Silloin ikä (oma tai lasten) voi olla hyvinkin kiinnostava asia.
Unna, kiitos huomautuksesta! Olet käsittänyt ihan oikein: Google muokkaa hakutuloksia sen mukaan, mitä olet aiemmin hakenut. Piti kirjoittaa tästä jo tuohon alustustekstiin, mutta unohdin. Korjataan se nyt. Googlea voi hämätä esimerkiksi tyhjentämällä hakuhistorian tai käyttämällä hakukonetta incognito-tilassa. Chromesta se löytyy asetuksista eli siitä kolmen vaakaviivan muodostamasta hampurilaisikonista.
Katja V, ei voi.
Malva, en keksi muuta syytä kuin sen, että esittelytekstissäsi on yksittäisiä sanoja, siis sanalista, eikä kokonaisia virkkeitä. Googlasin incognitona muitakin KK:n lukijablogeja, ja kaikkien metateksteiksi valikoitui esittelyteksti, ei postauksia.
Bloggari, Aamunkajo-hakusanalla löytyy tosiaan niin monta blogia, että nimivalinta ei varmasti ole paras mahdollinen. Kysymyksesi ovat vaikeita, mutta yritän vastata parhaani mukaan. Kurssilaiset, auttakaa!
1. Paljonko blogillasi on lukijoita? Minä ratkaisisin sen perusteella, aloitanko alusta vai muutanko vain nimeä. Jos uniikkeja kävijöitä on viikossa vain muutama kymmenen, kannattaa ehkä startata uudestaan. Jos taas olet jo muodostanut vankan ja uskollisen lukijakunnan, vaihda nimeä. Tosin nimenvaihto taitaa kaikilla alustoilla muuttaa myös urlin, joten joudut tekemään uudelleenohjausta joka tapauksessa.
2. En osaa sanoa, mitä merkitystä sähköpostiosoitteella sinänsä on. Senhän voi kirjoittaa esittelytekstiin tai linkata siihen. Domainissa blogin nimi olisi varmaan fiksua pitää.
3. Google osaa muuttaa Ä:t A:ksi (kirjoita vaikka hakukenttään Erityisäiti-blogi), joten siinä mielessä ääkköset ovat ok.
Tsemppiä jatkoon!
Itse en (vielä) kirjoita omaa blogia. Olen kiinnostunut selailemaan muiden kirjoittamia, lähinnä kulttuuriaiheisia blogeja. Tykkään esim. lukea ja käydä teatterissa, ja on tosi mielenkiintoista ja valaisevaa lukea hyvin kirjoitettuja, asioihin perehtyneiden aiheesta kirjoittamia juttuja. Jutut toimivat usein koukkuina ("pitää nähdä/lukea") tai avaajina ("tuota juuri ajattelin tai en ole samaa mieltä koska...").
Testasin, miten nopeasti löydän itseäni kiinnostavan teatteriaiheisen blogin. Kyllä siihen tovi meni. Informatiivisen luettelon http://www.tinfo.fi/fi/Teatteriblogeja (tämä tuli etusivulle Google-haulla "teatteriaiheisia blogeja") kautta löytyi monta potentiaalista ja niistä erottuivat omiin silmiin Paljon melua teatterista http://paljonmeluateatterista.blogspot.fi/ sekä Huminaa http://huminaa.blogspot.fi/2015_11_01_archive.html . Näistä Huminaa ei nimen perusteella mielly teatteriaiheiseksi, joten siihen sattumalta törmääminen on varmaan epätodennäköisempää kuin tuohon toiseen.
Käytin taas tehtävään ystäväni blogia, koska omaa ei vielä ole. Googlettaessani nettimartan pihapiiri ystäväni blogi tuli listan ensimmäiseksi. Metateksti oli yksinkertaisesti: Puutarhanhoitoa, pihanlaittoa ja remontteja käsittelevä blogi.
nettimartan-pihapiiri.blogspot.com/
Mietinkin, että onkohan tuo metateksti liiankin yksinkertainen? Toisaalta, se ei jätä mitään arvailujen varaan...
Omaa blogia ei vielä ole, joten tein harjoitukset muiden blogeja seuraamalla. Kodin Kuvalehden blogit ovat hyviä malliesimerkkejä eli nousivat esiin monissa hauissa. Esimerkiksi Pieni talo Helsingissä tuli esiin myös rakennusblogi-haulla. Testasin myös Unto Hämäläisen Perässähiihtaja-blogia, joka yllätyksekseni ei noussut politiikka-haulla esiin. Erittäin hyvä harjoitus kaikin puolin tulevaa blogiani ajatellen. Oman blogini nimeksi tulee varmaankin Alku aina hankalaa (Epämukavuusalueen tilalle), joten metatekstillä eli blogin sisällön kuvaus on erittäin tärkeä. Ainakin sisällytän siihen, että olen eläkeläinen tai seniori, koska eläkeläisblogeja näytti olevan todella vähän. Oppiminen ja uusien asioiden kokeilu tulee myös mukaan.
Kiitos Mari kommenteistasi!
Hei Iiris! Minäkin olen ajatellut, että on hyvä mainita 'eläkkeellä' olosta jotenkin. Olen käyttänyt 'työelämästä valmistunut' -ilmausta. Näyttäisi siltä, että meillä olisi suorastaan markkinarako. Ajatuksesi "oppiminen ja uusien asioiden kokeilu" kuulostaa oikein hyviltä ajatuksilta. Ihanaa maanantaipäivää!
Minäkin ajattelen, että on fiksua kertoa olevansa eläkkeellä. Tuo "työelämästä valmistunut" on aika ihana ilmaus! Kuten Iiris totesi, eläkeläisblogeja ei ole paljon, mutta uskon että lukijoita kyllä olisi. Kenellä sitä on aikaa surffata ellei työelämästä valmistuneella? No, oma äitini on kyllä tästä aikamoinen poikkeus. Että voi eläkeläisrouvalla olla kiire!