Elämässä mukana (178/242)

Puinen, roomalaisin numeroin koristeltu kellomme on 28 vuoden takaa äitini ja isäni häälahjaksi saatu kello. Se on ainutlaatuinen, sillä tällaisia kelloja ei näe nykypäivänä modernissa taloudessa.

Minulle se on tullut tärkeäksi pienestä pitäen, sillä sitä katsoessani olen kyynelten ja ärsyyntymisen kautta opetellut kertomaan kellon ajan, huomaamaan kiireen ja ajan kulun, mutta myös tuntemaan rauhaa sen tasaisen ja pehmeän tikityksen kautta.

Kovia kokenut ja raihnainen kellomme on pudottanut sekuntiviisarinsa vuosia sitten, mutta edelleen se jaksaa osoittaa ajantajunsa. En muista sen koskaan viivästyneen ajassa, patterit olemme vaihtaneet ja hieman kiusanneet sitä kevään ja syksyn tienoilla, mutta aina se nauttii jatkaa matkaansa.

Tämä kello herättää minussa myönteisiä tunteita yhteisen historiamme tähden. Toivon mukaan se voisi jatkaa yhteistä kulkua perheemme elämässä ja tuoda toivoa jokaiseen päivään myös tulevaisuudessa.