Uudisraivaajat istuttivat Villingin saarelle tulppaanipellon ja muistojen metsän

Pässinhakumatkasta kaikki sai alkunsa. Kaupunkilaistyttö Katri Santaholma, 19, oli kesätöissä Hirsalan kartanossa Kirkkonummella, sillä hän etsi maalta rauhaa elämäänsä. Eräänä päivänä ­hänet lähetettiin Valamon luostariin lainaamaan pässiä kartanon lampaille.
Samana kesänä Hans van der Ende, 24, uurasti siellä työharjoittelussa. Kotimaassaan Hollannissa Hans opiskeli biodynaamista viljelyä.
Nuoret tapasivat ja jäivät toistensa mieliin. Myöhemmin kesällä Hans tuli yllätysvierailulle Katrin luo Hirsalaan. Kun Hans yhtäkkiä seisoi ovensuussa, Katri meni sanattomaksi. Hans jäi Katrin luo kuorimaan härkäpapuja, eikä  lähtenyt.

Paahteisena kesäpäivänä 30 vuotta myöhemmin tulppaanit lainehtivat pellolla, mehiläiset surisevat pihalla ja kissa ottaa aurinkoa portaalla. Pian tapaamisensa jälkeen nuoripari sai tilaisuuden muuttaa tänne Villingin saarelle, Helsingin Jollaksen edustalle.
Saarelle etsittiin ympärivuotista talonmiestä ja saarivahtia, joka hoitaisi kuljetuksia ja pitäisi huolta metsistä. Van der Endet asettuivat taloksi. Katri ja Hans kuljettivat muuttokuormansa saareen jään yli vesikelkoilla. Kelkassa kulkivat myös Katrin isoäidiltään perimät kangaspuut.
Tavaraa oli seitsemän kelkallista. Nykyään pois pitäisi viedä sama määrä junanvaunullisia.
Asuinrakennus oli karussa kunnossa. Kun asukkaat olivat päivänkin poissa, kissan maito jäätyi kuppiin. Sisävessaa ei ollut, ei edes porakaivoa. Pikkuhiljaa he kunnostivat taloa: ­uusivat eristeet, varustelivat keittiötä. Puuhella on silti ahkerassa käytössä tänäkin päivänä.
Perheen kolme lasta varttuivat aikuisiksi Villingissä ja kävivät peruskoulun mantereella Laajasalossa. Kelirikon aikaan koulumatka vei joskus tunteja.
"Vanhemmille kuuluisi papukaijamerkki siitä, että lapset saatiin kouluun joka päivä", Katri sanoo.
26-vuotias Edda ja 24-vuotias Nova asuvat jo omillaan, 22-vuotias Nico asuu vielä kotona. Kun poikakin piakkoin lähtee ­pesästä, Katri tuo kangaspuunsa vanhasta navetasta taloon. 

Katri ja Hans puhuvat lämpimästi keitaastaan, joka kukoistaa merituulessa kivikoiden ja männiköiden keskellä. Pihaa ympäröivät punamultaiset talot. Kesällä kaikki kukkii: kasvimaat, yrttejä ja viiniköynnöstä pursuavat kasvihuoneet, voikukka­meret ja tulppaanipelto.
Katri kattaa päivällispöytään kasviksia omasta maasta: perunaa, kesäkurpitsaa, punajuuren lehtiä, yrttejä ja mehuja. Vain liha on ostettu kaupasta. Mahtavien makujen salaisuus taitaa olla se, ­että pellolta keittiöön on matkaa muutama metri.
"Kun saimme mahdollisuuden tähän elämäntapaan, halusimme katsoa, pärjäämmekö taloudellisesti ja ylipäätään kahdestaan", Katri sanoo.

Muut ovat välillä leimanneet van der Endet idealisteiksi, villasukkavihreiksi. Jopa verottajalle sai joskus selitellä, miten perheellä on varaa hulppeaan miljööseen. Heillä, jotka joskus korvasivat kahvinkin nokkosteellä.
Vaikka Villingin saarella on paljon kesäasukkaita, talvella siellä on hiljaista. Katri ja Hans rakastavat saaren  vuodenaikoja, jotka yllättävät yhä. Jos oven edessä on äkkiä puolitoista metriä lunta, ei auta kuin tarttua lapioon. Toisaalta kevät etenee aina nopeasti ja tuo kiireen mukanaan.
Biodynaamisesta viljelystä Hans ja Katri ovat oppineet ajoituksen tär­keyden. Jos väkilannoitteita ei käytetä, kylvön on tapahduttava sadon saamiseksi täsmälleen oikeaan aikaan.
"Valitsemamme polku on vaatinut jatkuvaa työtä: luonnon kanssa ja luontoa vastaan. Jos olisin puoli vuotta poissa saarelta, luonto valloittaisi jo tilansa takaisin", Hans sanoo.

Alkuun pariskunta jakoi viljelytyöt tasan, mutta lasten synnyttyä Hans rehki pelloilla, kasvihuoneella ja metsissä enemmän. Arboristina Hans luo puille kasvun edellytyksiä, elvyttää, harventaa ja kaataa puita, pilkkoo halkoja. Puunhoito muistuttaa usein kirurgin työtä: elämä voittaa, kun terveet osat jätetään.
"Liian usein puunhoito on sitä, ­että puu vedetään moottorisahalla poikki. Puun hoitaminen on vuosien prosessi. Usein kuolemantuomion saaneenkin puun voi pelastaa", Hans kertoo.
Arboristin taidoistaan Hans kiittää Villinkiä. Parhaan mestarikurssin tarjosivat Pellervo-seuran kaksi­sataavuotiaat tammet, jotka Hans ­otti aikoinaan vastuulleen.
Hans on perustanut Villinkiin muistojen puutarhan. Kuka tahansa saa tulla ­hänen kanssaan metsään istuttamaan puun tai pensaan rakkaansa kunniaksi tai edesmenneen muistoksi. Idea syntyi, kun metsään tehtiin epäonnistunut avohakkuu ja pian myrsky repi puustoon ison aukon. Muistojen puutarhassa on jo lähes sata puuta ja yli 50 puulajia.

Hans van der Ende on järjestänyt Villingin saarelle myös hollantilaisen yllätyksen. Kokonainen pelto erilajisia ja -värisiä tulppaaneja hehkuu alkukesällä mahtavaa väriloistoa.
"Istutin pellolle satoja sipuleita vain siksi, että värikäs tulppaanimeri näyttää fantastiselta. Tulppaanit on istutettu hollantilaiseen tapaan hieman lomittain, jolloin pinta-ala tulee hyödynnettyä paremmin. Istutin ne silmäniloksi, mutta nappaan joskus parinkymmenen tulppaanin kimpun viemisiksi kaverille."
Hansilla on hyviä vinkkejä tulppaanien kasvattajille.
"Tulppaaneja voi huoletta istuttaa paljon. Sipulit ovat melkein ilmaisia. Käytä hyvää multaa ja istuta sipulit riittävän tiheästi. Harvaan istutetut tulppaanit eivät näytä oikein miltään. Yhteen kuoppaan voi laittaa vaikkapa 25 sipulia", Hans neuvoo.

Juttu on julkaistu alun perin Kodin Kuvalehti Puutarhassa -lehdessä 1/2013.