
Kuohkea suklaapilvi on helppotekoisempi kuin useimmat yhtä herkulliset täytekakut. Suklaan kanssa maistuu perinteinen lempitäyte banaani tai vadelma. Kokeile molempia!
Suklaakermakakku
Ainekset
Työvaiheet
- Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää seos siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina varovasti nostellen tasaiseksi.
- Paista kakkupohjaa voidellussa ja jauhotetussa irtopohjavuoassa 25 minuuttia. Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä.
- Valmista täyte. Palastele suklaa mikronkestävään kulhoon ja sulata se hetki kerrallaan mikrossa. Anna jäähtyä.
- Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sekoittamalla sokerit sen joukkoon. Yhdistä keskenään sula suklaa, kermavaahto ja tuorejuusto.
- Leikkaa kakkupohja paksuudesta riippuen kahteen tai kolmeen kiekkoon. Kostuta kakkupohjat maitokahvilla. Laita väliin halutessasi vadelmia tai siivutettua banaania. Täytä välit tuhdilla annoksella suklaakermaa. Sitä riittää myös kakun päälle ja reunoille.
- Koristele kuorrutettu kakku tuoreilla ja kuivatuilla marjoilla, suklaalastuilla ja marenkimuruilla.
Ei tuo kovin terveellistä ole kun fariinisokeria tulee noin paljon.
Kermaa ja sokeria= terveellistä...
Paras talkkuna sisältää vain kauraa, höyrytetyt ja paahdetut jyvät jauhetaan ja ei muuta.