Resepti Kiia Renko Kuva Lina Tegman
Annoksia
20
Vaikeustaso
Kohtalainen

Sarin makea joulukuusi

Ainekset

Pohja
dl
vehnäjauhoja
¾
dl
kaakaota (mieluiten Van Houten)
2
tl
kanelia
7
munaa
dl
hienoa sokeria
3
tl
vaniljasokeria
Suklaamoussetäyte
200
g
esim. Fazerin talous-suklaata
4
dl
kuohukerma
Lisäksi
noin 250
g
aprikooseja
noin 400
g
aprikoosimarmeladia tai paksua hilloa
Kostutukseen
aprikoosimehua tai purkkihedelmissä oleva nesteliemi
Koristelu
suklaa-moussea
marsipania (värjäämätöntä noin 650g tai vihreää 450g)
50
g
ruskeaa
100
g
keltaista
50
g
punaista
vihreää elintarvikeväriä värjäykseen
marmeladikarkkeja
1
valkuainen
3-4
dl
tomusokeria

Työvaiheet

Pohja

  1. Voitele suorakulmainen kakkuvuoka kokonaan sisältä ja laita pohjalle saman muotoinen leivinpaperi. Voitele myös se ja jauhota vehnäjauhoilla koko vuoan sisusta.
  2. Siivilöi jauhot, kaakao ja kaneli yhdessä kahteen kertaan.
  3.  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit paksuksi vaahdoksi. Lisää jauhot munaseokseen varovasti käännellen pienissä erissä.
  4. Kaada vuokaan ja paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kakkupohja on parhaimmillaan, jos sen valmistaa täyttöä edeltävänä päivänä.

Suklaamoussetäyte

  1. Kiehauta kerma ja lisää siihen pieniksi paloiteltu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Kaada seos kulhoon ja laita jääkaappiin 2-3 tunniksi. Vatkaa paksuksi vaahdoksi ja laita jääkaappiin vielä 15-30 minuutiksi.

Kostutus

  1. Leikkaa aprikoosit pieniksi paloiksi. Sekoita marmeladin tai hillon kanssa.

Kakun täyttö

  1. Leikkaa kakkupohja 3 kerrokseksi.
  2. Kostuta alimmainen levy. Levitä siihen osa marmeladista ja reilu kerros suklaamoussea. Laita päälle yksi kakkupohjista ja täytä toinen väli samalla tavalla. Nosta kolmas levy päällimmäiseksi. Kostuta myös sitä hieman ja levitä päälle ohut kerros marmeladia kuivumisen estämiseksi. Laita jääkaappiin yön yli.

Koristelu

  1. Piirrä haluamasi kokoinen jalallinen kuusi ja tähti paperille. Leikkaa niistä muotit, jotka voit laittaa kakun päälle malliksi. Leikkaa muotin mukaan kakusta kuusi.
  2. Yhdistä ylijäämät palat vierekkäin ja leikkaa niistä tähti. Käytä jäljelle jäänyttä suklaamoussea `tasoittamaan pinnat ja epätasaisuudet.
  3. Värjää marsipaanit, ellet saa kaupasta suoraan sopivan väristä. Sekoita kulhossa vähän elintarvikeväriä (värin ohjeiden mukaan) ja tippa vettä tarvittaessa. Lisää väri marsipaaniin ja vaivaa sitä niin kauan, että väri on levittynyt tasaiseksi kaikkialle marsipaaniin. Säilytä marsipaania muovipussissa, ettei se kovetu ja kuivu.
  4. Kaulitse marsipaani tomusokerin avulla ohueksi ja reilumman kokoiseksi levyksi kuin päällystettävä alue. Sokeri estää marsipaanin pöytään tarttumisen. Päällystä varovasti sormilla myötäillen, erityisesti kuusen oksa-syvennysalueet. Päällystä tähti ja jalka samalla tavalla. Leikkaa ylijäämät reunoista veitsellä pois.
  5. Kaulitse noin 20 cm x 5 cm punaista marsipaania ja leikkaa siitä 5 ohutta liuskaa, jotka voit pyörittää toisesta päästä saadaksesi tehtyä kuusen koristenauhan.
  6. Kuusenoksissa olevaa lunta saat tehtyä valkuaisesta sekoittamalla siihen tomusokeria sen verran, että se on vielä löysää. Tätä sokerikuorrutusta saa ostaa myös valmiina kaupasta putkilossa. Käytetään yleensä piparkakkujen koristeluun.
  7. Asettele marmeladikarkkeja ympäri kuusta.

Kommentit (0)

Teksti Christina Aaltio, kuva Arto Vuohelainen, resepti Susanna Moliski, Chicago, USA

Kurpitsapiirakka

Ainekset

noin 1½
kg
kurpitsa
Pohja
dl
vehnäjauhoja
½
tl
sokeria
½
tl
suolaa
125
g
voita
3-3½
rkl
kylmää vettä
Täyte
dl
kurpitsasosetta
2
dl
fariinisokeria
2
tl
jauhettua inkivääriä
2
tl
kanelia
1
tl
muskottipähkinää
ripaus
jauhettua neilikkaa
½
tl
suolaa
2
dl
kuohukermaa
1
dl
maitoa
4
munaa
Lisäksi
2
dl
kuohukermaa
3
rkl
tomusokeria
1-2
rkl
brandya

Työvaiheet

  1. Valmista kurpitsasose. Leikkaa kurpitsa neljään osaan. Aseta palat uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Koverra siemenet. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes malto on pehmennyt. Kaavi malto kuoresta. Soseuta monitoimikoneella tai sauvasekoittimella.
  2. Valmista taikina. Lisää jauhoihin ripaus sokeria ja suolaa. Nypi kuivat aineet ja rasva murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta pallo. Kiedo tiiviisti tuorekelmuun ja paina kämmenellä levyksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.
  3. Voitele piirakkavuoka. Jauhota työalusta. Kaulitse taikinasta ohuehko levy, joka ulottuu reilusti piirakkavuoan reunojen yli. Taittele levy varovasti kokoon, nosta vuokaan. Avaa taitokset ja painele pohjalle. Leikkaa ylimenevät reunat.
  4. Anna pohjan levätä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. Pistele jäähtynyt pohja haarukalla. Painele pohjan päälle folio, paistamisen aikana syntyvän kupruilun estämiseksi. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.
  5. Valmista täyte. Ota kurpitsasosetta tarvittava määrä. Ylimääräisen soseen voi pakastaa. Sekoita kurpitsasoseeseen sokeri ja mausteet. Hauduta kattilassa noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon kerma ja maito. Kiehauta.
  6. Sekoita munat yksitellen vähän jäähtyneeseen kurpitsaseokseen. Kaada seos pohjalle. Paista piirasta kunnes täyte on hyytynyt, noin 25 minuuttia.
  7. Tarjoa jäähtynyt piirakka löysäksi vaahdotetun, sokerilla ja brandyllä maustetun kerman kanssa.

Kommentit (0)

Annoksia
12 kpl
Vaikeustaso
Helppo

Omenaiset filonyytit

Ainekset

4
arkkia
filotaikinaa
noin 40
g
voita tai margariinia
Täyte
3
isoa hapanta omenaa
noin 1½
dl
sokeria
½
dl
vettä
1
kanelitanko
tl
raastettua tuoretta inkivääriä)
150-200
g
maustamatonta(tai vaniljalla maustettua) tuorejuustoa
1
tl
vaniljasokeria
kanelia ja tomusokeria koristeluun

Työvaiheet

  1. Mittaa kattilaan kuoritut ja pieneksi kuutioidut omenat, sokeri, vesi ja kanelitanko. Mausta seos halutessasi inkivääriraasteella.
  2. Keitä seosta hiljalleen, kunnes se on tahmeaa ja osittain sosemaista. Poista kanelitanko.
  3. Voitele filotaikina-arkit sulatetulla rasvalla ja nosta ne päällekkäin. Leikkaa arkkipino 12 samankokoiseksi neliöksi. Paina kukin neliö metallisen, voidellun muffinivuoan pohjalle.
  4. Sekoita keskenään tuorejuusto ja vaniljasokeri. Jaa seos taikinakuppien pohjalle.
  5. Jaa omenasoseseos kaikkien filokuppien kesken tuorejuuston päälle ja sulje nyytit. Ripottele pinnalle hiukan kanelia.
  6. Paista nyyttejä 200 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes taikina on saanut kauniin värin.
  7. Anna jäähtyä ja säilytä viileässä ennen tarjoilua. Tarjoa kahvin kanssa tomusokerilla koristeltuna.

Vinkki! Nyytit voit valmistaa myös valmiista paistonkestävästä omenamarmeladista.

Kommentit (0)

Solmi browniepurkin kylkeen pieni leivontaväline: nuolija, vispilä tai mittasarja. Täydennä paketti leivontaohjeella ja kauniilla rusetilla.
Solmi browniepurkin kylkeen pieni leivontaväline: nuolija, vispilä tai mittasarja. Täydennä paketti leivontaohjeella ja kauniilla rusetilla.

Opettaja, päiväkodin hoitaja tai raivaamiseen uupunut ystävä kiittää, kun paketista paljastuu syötävä tee se itse -lahja.

Annoksia
1 tlk, 15 palaa
Valmistusaika
5 min + 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Browniet purkissa

Ainekset

Tölkkiin
2
dl
jauhoja
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
2
dl
ruokosokeria
1
dl
sokeria
1
pss (175 g)
tummasuklaahippuja
1
pss (150 g)
Marianne Crush -rouhetta (Fazer)
1
dl
pekaanipähkinöitä
Lisäksi
150
g
sulaa voita
3
munaa

Työvaiheet

Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Jaa ainekset (lukuunottamatta voita ja munia) kerroksittain litran vetoiseen lasipurkkiin. Kun annat purkin lahjaksi, liitä mukaan tämä leivontaohje:

  1. Sekoita kulhossa kolme munaa, 150 g sulatettua voita sekä brownie-ainekset purkista.
  2. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Levitä taikina 22 x 22 cm:n kokoiseen uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paista 25-30 minuuttia
  3. Leikkaa brownielevy pieniksi paloiksi.

Kommentit (0)

Annoksia
12 vohvelia
Vaikeustaso
Helppo

Belgian vohvelit

Ainekset

5
dl
maitoa
2
dl
sokeria
1
kananmuna
1
rkl
kardemummaa
ripaus
suolaa
5
dl
vehnäjauhoa
25
g
voita tai margariinia
Lisäksi
tuoreita marjoja, kuten mansikoita, vadelmia tai mustikoita
erilaisia hilloja ja jäätelöitä
suklaakastiketta
tomusokeria koristeluun

Työvaiheet

  1. Valmista löysähkö lettutaikina ja paista taikinasta kuumassa vohveliraudassa vohveleita.
  2. Tarjoa vohvelit heti tuoreiden mansikoiden ja juoksevan hunajan kanssa tai muiden lisäkkeiden kanssa.

Kommentit (0)