Sieni-viikunatäytteinen porsaanfilee
Ainekset
Työvaiheet
- Ota porsaanfilee noin tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön. Poista fileestä terävällä veitsellä ylimääräiset kalvot. Avaa filee pituussuunnassa niin, että filee aukeaa täyttämistä varten. Mausta filee suolalla ja mustapippurilla.
- Sekoita täyteainekset toisessa kulhossa. Levitä täyte fileen keskelle ja kääri filee tiiviisti rullalle. Sido filee paistilangalla niin, että täyte pysyy lihan sisällä kypsentämisen aikana.
- Kuumenna pannussa voi ja öljy. Ruskista siinä porsaanfilee kauttaaltaan ja nosta liha uunivuokaan.
- Paista fileetä vielä 175-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Ota filee uunista ja kääri se heti alumiinifolioon. Anna vetäytyä 10 minuuttia. Leikkaa filee viipaleiksi ja tarjoa esimerkiksi perunan ja kasvisten kera.
Lappilainen pottuvoi l pottumuusi tehdään käsin survomalla puikulapotuista, johon lisätään voita, kokomaitoa ja ripaus suolaa.
EI KONEELLA ! Suutuntumaa pittää olla, pienet pottupaakut kuuluu asiaan.
Koneella tulee liisteriä eikä pottumuusia