Resepti Outi Väisänen Kuva Anna Huovinen

Sitruunainen pikkuleipä syntyy näppärästi pellillä.

Vaikeustaso
Helppo

Sitruunainen peltikeksi

Ainekset

200
g
huoneenlämpöistä voita
3
dl
sokeria
1
muna
1 tl vaniljauutetta tai 1 rkl vaniljasokeria
1
luomusitruunan kuori
½ dl sitruunan mehua
6 ½ dl vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
½ tl suolaa
Päälle
200
g
cashewpähkinöitä
2
rkl
tomusokeria
½ dl lemon curdia

Työvaiheet

Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita muna, vanilja, hienoksi raastettu sitruunan kuori ja mehu joukkoon.

Yhdistä leivinjauhe ja suola jauhoihin. Sekoita jauhot taikinaan.

Levitä taikina kaapimella leivinpaperille uunipellille. Rouhi pähkinät veitsellä ja ripottele päälle.

Paista keksilevyä uunissa 10–15 minuuttia, kunnes pähkinät saavat hitusen väriä. Anna keksilevyn jäädä vaaleaksi, jotta sisus pysyy herkullisen sitkeänä.

Vedä levy leivinpapereineen työpöydälle ja leikkaa veitsellä neliöiksi, kun sen on vielä kuuma. Anna jäähtyä.

Koristele keksit tomusokerilla. Voit halutessasi pursottaa keksien päälle raidoiksi lemon curdia. Pursotukseen voit käyttää leivinpaperista muotoiltua pussia.

Vinkki! Keksit säilyvät hyvinä, vaikka tekisit ne jo pari päivää ennen juhlia.

Kommentit (1)

Annika

Tein testierän (rippijuhlia varten) ohjeen mukaan, mutta lopputulos oli enemmänkin pehmeä kuin sitkeä. Taikinasta tuli sen verran paksua että oli levitettävä sormin, lastalla ei olisi saanut levitettyä. Tuliko jauhoja liikaa vai oliko uunissa liian kauan?

Resepti Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen
Jos sinulla ei ole etanapannua, tee ruoka pienessä, korkeareunaisessa uunivuoassa.
Jos sinulla ei ole etanapannua, tee ruoka pienessä, korkeareunaisessa uunivuoassa.

Kokeile etanoiden kaveriksi myös muita sieniä kuin suppilovahveroita, erityisesti herkkutatti maistuu.

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Suppilovahveroetanat

Ainekset

2
tlk (à 200 g)
isoja etanoita suolaliemessä
2
valkosipulinkynttä
5
dl
tuoreita suppilovahveroita
2
dl
lehtipersiljaa
2
dl
raastettua parmesaania
100
g
voita
¼
tl
mustapippuria
Lisäksi
rapeaa vaaleaa leipää

Työvaiheet

  1. Huuhtele etanat juoksevan veden alla huolellisesti. Kuori ja hienonna valkosipulit. Puhdista ja hienonna suppilovahverot. Hienonna persilja. Raasta parmesaanijuusto.
  2. Sulata voi kulhossa. Sekoita sienet, persilja, valkosipulit ja juustoraaste voin joukkoon. Mausta mustapippurilla.
  3. Lusikoi etanapannun pohjalle maustevoita. Laita päälle huuhdottu etana ja lisää päälle maustevoita.
  4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista etanoita 10 minuuttia, kunnes maustevoi sulaa kiehuvaksi. Nauti rapean leivän kanssa.

Kommentit (0)

Resepti Taina Vuohelainen Kuva Arto Vuohelainen
Bataatti kätkeytyy suklaan joukkoon.
Bataatti kätkeytyy suklaan joukkoon.

Kun bataatti piiloutuu brownie-taikinaan, syntyy samettisen hienostunut suklaaleivos.

Annoksia
30 palaa
Valmistusaika
30 + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Bataatti-browniet

Ainekset

300
g
bataattia
300
g
tummaa suklaata (vähintään 60 %)
150
g
voita
¼
dl
kaakaojauhetta
½
dl
rypsiöljyä
3
dl
ruskeaa sokeria
1
dl
vaahterasiirappia tai hunajaa
2
tl
vaniljasokeria
1
tl
kanelia
½
tl
suolaa
3
munaa
3
keltuaista
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
pekaanipähkinöitä tai saksanpähkinöitä
Kuorrutus
100
g
tummaa suklaata
250
g
mascarponejuustoa
2
dl
vispikermaa
1
tl
kanelia
½
tl
muskottia
pekaanipähkinöitä

Työvaiheet

  1. Kuori, pilko ja keitä bataatit kattilassa pehmeiksi. Soseuta lohkot sauvasekoittajalla sileäksi.
  2. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele vuoka (25 x 25 cm) tai vuoraa se leivinpaperilla.
  3. Sulata suklaa ja voi mikrossa tai kattilassa vesihauteessa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe. Jätä odottamaan.
  4. Sekoita öljy, sokeri, siirappi, vanilja, kaneli, suola, munat ja keltuaiset kulhossa käsivatkaimella.
  5. Lisää jauhot. Sekoita joukkoon jäähtynyt bataattisose ja suklaaseos. Kaada vuokaan. Tasoita pinta ja paista uunissa 30 minuuttia. Älä paista liikaa, sillä kakku on parasta sisältä kosteana.
  6. Sulata kuorrutuksen suklaa mikrossa. Jäähdytä hieman. Lisää tuorejuusto. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta ja sekoita suklaaseokseen.
  7. Levitä kuorrutus jäähtyneelle pohjalle. Leikkaa kakkulevystä noin 6 x 3 cm:n neliöitä. Koristele halutessasi pekaanipähkinöillä.

Vinkki! Bataatti-browniet säilyvät noin kolme vuorokautta.

Kommentit (0)

Resepti Kaisa Nieminen Kuva Pia Inberg
Komeaksi kasvanut kesäkurpitsa pääsee yllättämään: mausteinen kuivakakku onkin mehevän kostea.
Komeaksi kasvanut kesäkurpitsa pääsee yllättämään: mausteinen kuivakakku onkin mehevän kostea.

Kuorineen raastettu kesäkurpitsa antaa väriä ja makua. Myös vanha tuttu porkkanaraaste toimii.

Annoksia
10 annosta
Valmistusaika
1,5 t
Vaikeustaso
Helppo

Kesäkurpitsa-siemenkakku

Ainekset

1
kesäkurpitsa
3
munaa
2
dl
sokeria
3
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
1 ½
tl
jauhettua kanelia
½
tl
jauhettua inkivääriä
¼
tl
kardemummaa
1 ½
dl
rypsiöljyä
Täyte
1
prk (200 g)
appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
2
dl
paksua maustamatonta jugurttia
½
sitruunan kuori
2
rkl
tomusokeria
Päälle
kesäkurpitsan, pinjan- ja auringonkukansiemeniä
pistaasipähkinöitä

Työvaiheet

  1. Pese kesäkurpitsa ja raasta se karkealla terällä.
  2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi.
  3. Lisää kesäkurpitsaraaste sekä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja mausteet. Lisää öljy.
  4. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun suorakulmaiseen leipävuokaan.
  5. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla: jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsää. Anna kakun jäähtyä ja kumoa alustalle.
  6. Tee täyte. Sekoita notkistetun tuorejuuston joukkoon jugurtti. Mausta sitruunankuorella ja tomusokerilla. Laita hetkeksi kylmään jähmettymään.
  7. Levitä täyte jäähtyneen kakun päälle. Koristele siemenillä ja rouhitulla pistaasilla.

Kommentit (0)

Resepti Annukka Korpinen-Kass ja Micke Kass Kuva Juha Salminen
Vain paras sisäfilee kelpaa, joten yakiniku syödään hartaudella.
Vain paras sisäfilee kelpaa, joten yakiniku syödään hartaudella.

Japanilaisittain valmistettuun lihaan jää koukkuun. Fileen leikkaaminen onnistuu tuoreenakin, kunhan veitsi on terävä.

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Yakiniku eli pikapaistettu naudanfilee

Ainekset

800
g
naudan sisäfileetä (200 g/ruokailija)
Kastike
1 ½
dl
soijakastiketta
1
tl
sokeria
pieni pala inkivääriä
2
valkosipulinkynttä
½
purjoa
1
chilipalko

Työvaiheet

  1. Kääri liha tiukasti kelmuun ja laita se pakastimeen puoleksi tunniksi.
  2. Lisää soijan joukkoon sokeri. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipulinkynnet. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Poista chilipalosta siemenet ja hienonna chili. Sekoita kaikki ainekset kastikkeeksi.
  3. Leikkaa kohmeinen filee terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi.
  4. Kuumenna raclette- tai valurautapannu kuumaksi ja sipaise pannun pintaan öljyä. Paista lihasiivuja pikaisesti molemmin puolin niin, että lihan pinta ottaa hiukan väriä. Kasta lämmin liha kastikkeeseen ja nauti heti.

Vinkki! Liha voi olla jo valmiina pakkasessa. Ota se sulamaan noin puoli tuntia ennen paistamista.

Kommentit (0)