Resepti ja kuva Jenni Rinkinen
Omenainen peltipiirakka on peltilihiksen lähisukulainen.
Omenainen peltipiirakka on peltilihiksen lähisukulainen.

Tämä pullapohjainen omenapiirakka on kopio suolaisesta peltilihapiirakasta. Ohuiden taikinalevyjen välissä on kanelilla maustettua omenasosetta.

Annoksia
48 palaa
Valmistusaika
1 t 45 min
Vaikeustaso
Helppo

Peltiomenapiirakka

Ainekset

Pullataikina
dl
kevytmaitoa
25
g
hiivaa
½
kananmuna
1
dl
sokeria
1
tl
suolaa
½
rkl
kardemummaa
dl
vehnäjauhoja
125
g
voita tai margariinia
Täyte
6
dl
omena- tai muuta hedelmäsosetta
kanelia
Voiteluun
½
muna

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja pehmitä rasva esimerkiksi mikrossa.
  2. Liuota hiiva lämpimään maitoon. Lisää puolikas kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma. Sekoita tasaiseksi.
  3. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta taikina kimmoisaksi joko käsin tai monitoimikoneen taikinakoukuilla. Lisää alustuksen loppuvaiheessa joukkoon pehmeä voi.
  4. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
  5. Kauli taikinasta ohut (noin 2–3 mm) suorakaiteen muotoinen levy. Siirrä taikinalevyn toinen puoli leivinpaperin päälle. Levitä omenasose tälle puolikkaalle, sirottele hillon päälle kanelia ja taita levyn toinen puoli kanneksi. Nipistele reunat tiukasti kiinni ja siirrä piirakka pellille. Anna kohota sen aikaa kun uuni lämpiää 200 asteeseen.
  6. Voitele kohonnut piirakka kananmunalla ja pistele pintaan reikiä haarukalla.
  7. Paista piirakkaa noin 20 minuuttia uunin keskitasolla.
  8. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Vinkkejä!

  • Omenasoseen tilalla voi käyttää hienoa omenaraastetta. Mausta raaste maun mukaan sokerilla tai fariinisokerilla ja kanelilla.
  • Piirakan päälle voi ennen paistamista ripotella pähkinärouhetta.
  • Paistuneen piirakan voi koristella tomusokerilla.
  • Piirakka onnistuu gluteenittomana esimerkiksi tällä korvapuustireseptillä.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Ninna Lindström
Banoffeen peltiversio on yhtä makea kuin esikuvansa.
Banoffeen peltiversio on yhtä makea kuin esikuvansa.

Toffeenokareilla mehevöitetyt banaanikakkupalat on höystetty keksimurskalla. Kuivatut banaanilastut antavat lisää rapeutta.

Annoksia
16 kpl
Valmistusaika
15 min + 25 min
Vaikeustaso
Helppo

Banoffeepalat

Ainekset

100
g
voita
2
banaania
2
dl
sokeria
½
dl
rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
1
rkl
sitruunamehua
4
munaa
7
(100 g)
Digestive-keksiä
3
dl
vehnäjauhoja
2
tl
vaniljasokeria
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
Päälle
1
prk (397 g)
karamellisoitua maitotiivistettä eli dulce de lechea
1–2
dl
kuivattuja banaanilastuja
2–3
Digestive-keksiä

Työvaiheet

 

  1. Sulata voi kattilassa. Nosta liedeltä.
  2. Murskaa banaanit ja lisää ne voisulaan. Lisää sokeri, öljy ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi.
  3. Lisää munat yksitellen ja vatkaa vispilällä tasaiseksi.
  4. Murenna keksit. Yhdistä ne kuivien aineiden kanssa ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina neliskanttiseen (20 cm x 30 cm) vuokaan.
  5. Lusikoi päälle dulce de leche nokareiksi ja vetäise päältä veitsellä niin, että ne sekoittuvat osin taikinaan.
  6. Ripottele banaanilastuja ja murennettuja keksejä taikinan päälle.
  7. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Ninna Lindström
Sekoittamalla valmistuva omenakakku on mehevyydessään omaa luokkaansa.
Sekoittamalla valmistuva omenakakku on mehevyydessään omaa luokkaansa.

Omenaraaste ja rahka tekevät kakusta ihanan kostean. Omenakakun maku vain paranee, jos se saa viettää jääkaapissa päivän, pari. Vatkainta ei tähän kakkuun tarvita, vispilä ja puuhaarukka riittävät.

Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
20 min + 1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-rahkakakku

Ainekset

2–4 (250 g)
hapokasta omenaa
150
g
voita
2
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
1
prk (250 g)
pehmeää maitorahkaa
3
munaa (M-koko)
100
g
valkosuklaata
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
soodaa
1
tl
kanelia
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Pese omenat ja kuori ne tarvittaessa. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi.
  2. Notkista voi mikroaaltouunissa, älä sulata. Vatkaa vispilällä joukkoon sokerit, rahka ja munat. Sekoita omenaraaste joukkoon esimerkiksi puuhaarukalla.
  3. Rouhi valkosuklaa. Yhdistä jauhot, valkosuklaarouhe, leivinjauhe, sooda, kaneli ja suola. Lisää ne rahka-voiseokseen. Sekoita tasaiseksi.
  4. Voitele ja korppujauhota iso, kahden litran vetoinen rengasvuoka. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
  5. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla 1 t 10 min–1 t 15 min, kunnes se on tikulla kokeiltaessa kypsä. Jos pinta uhkaa tummua kesken paistamisen, peitä se leivinpaperilla, jotta voit paistaa kakun kypsäksi. Paistoaika riippuu omenoiden mehevyydestä.
  6. Anna kakun tasaantua pöydällä vartin verran ennen kumoamista. Koristele jäähtynyt kakku siivilöimällä pinnalle tomusokeria.

Kommentit (1)

Ultsi

Voiko valkosuklaan vaihtaa tummaan suklaaseen?
Itse en pidä valkosuklaasta eikä sitä taida löytyä laktoosittomana.

Resepti Emilia Kolari Kuva Ninna Lindström
Karamellisoituneet pähkinät koukuttavat ja houkuttavat ottamaan toisenkin pullan.
Karamellisoituneet pähkinät koukuttavat ja houkuttavat ottamaan toisenkin pullan.

Pullat onnistuvat myös upottamatta käsiä taikinaan. Kun taikina paistetaan muffinipellillä, sen voi jättää hyvin pehmeäksi.

Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
15 min + 45 min kohoaminen ja 20 min paistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Pähkinäkeikauspullat

Ainekset

dl
maitoa
75
g
voita
1
dl
sokeria
1
muna
1
ps
kuivahiivaa
2
tl
rouhittua kardemummaa
1
tl
suolaa
6
dl
vehnäjauhoja
Vuokiin
50
g
voita
½
dl
fariinisokeria
1½–2
dl
pähkinäsekoitusta

Työvaiheet

  1. Voitele muffinipellin syvennykset reilusti voilla. Paloittele yli jäänyt voi vuokiin. Ripottele päälle fariinisokeri ja pähkinät.
  2. Mittaa maito ja voi kulhoon tai kattilaan. Lämmitä ne mikrossa tai liedellä, kunnes voi on lähes sulanut. Sekoita tasaiseksi ja tarkista, että neste on hieman kädenlämpöä lämpimämpää. Vatkaa vispilällä joukkoon sokeri, muna, kuivahiiva, kardemumma, suola ja puolet jauhoista. Lisää loput jauhot. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi.
  3. Jaa taikina pähkinöiden päälle vuokiin. Anna kohota peittämättä noin 45 minuuttia.
  4. Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 20 minuuttia. Kumoa pullat kopauttamalla vuokaa pöytää vasten.

Vinkki!

Pullat ovat parhaita uunilämpiminä.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Ninna Lindström
Tämän puolukkapiirakan voi leipoa vaikka yönälkään, koska sen valmistamiseen ei tarvita ääntä pitäviä vatkaimia.
Tämän puolukkapiirakan voi leipoa vaikka yönälkään, koska sen valmistamiseen ei tarvita ääntä pitäviä vatkaimia.

Klassinen marjapiirakka valmistuu nyt sekoittamalla. Rosmariini on mainio makupari puolukalle.

Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
10 min + 25 min paistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Puolukka-rosmariinipiirakka

Ainekset

100
g
voita
½
dl
sokeria
1
muna
2
dl
vehnäjauhoja
¾
dl
ruisjauhoja
¾
tl
leivinjauhetta
Täyte
1
prk (150 g)
ranskankermaa (ei kevyttä)
1
tl
vaniljasokeria
1
dl
sokeria
1
rkl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
3
dl (200 g)
puolukoita

Työvaiheet

  1. Notkista voi mikroaaltouunissa tai kattilassa, älä sulata. Vatkaa vispilällä joukkoon sokeri ja muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
  2. Taputtele taikina piirasvuoan (10 cm x 35 cm tai Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille. Jos käytät irtopohjavuokaa, leikkaa pohjalle sopiva leivinpaperi.
  3. Vatkaa ranskankerma, sokerit, muna ja rosmariini keskenään. Sekoita joukkoon puolukat.
  4. Kaada täyte taikinapohjan päälle. Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 25 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

Kommentit (0)