Annoksia
Noin 30 kpl

Tomaattikierteet

Ainekset

Täyte
dl
tomaattipyreetä
4
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
pitsamaustetta
3
dl
aurinkokuivattuja tomaatteja
150
g
parmankinkkua
Voiteluun
muna

Työvaiheet

  1. Leivo ensin leipätaikina.
  2. Vaivaa taikinaa hetki jauhotetulla pöydällä. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli paloista suorakaiteen muotoiset levyt, noin 40x50 senttiä.
  3. Notkista täytettä varten tomaattipyree oliiviöljyllä. Levitä sose levyille. Ripottele pitsamaustetta, silputut aurinkokuivatut tomaatit ja parmankinkkuviipaleet täytteeksi. Kääri levyt rullalle.
  4. Leikkaa pötköistä terävällä veitsellä 3 sentin kierteitä. Laita kierteet muffinivuokiin kohoamaan 20 minuutiksi leivinliinan alle.
  5. Voitele kierteiden pinnat munalla. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Kommentit (0)

Annoksia
2 leipää
Vaikeustaso
Helppo

Vuokaleipä

Ainekset

Leipätaikina
½
l
vettä
2
tl
suolaa
2
tl
sokeria
5
dl
vehnäjauhoja
noin 6
dl
sämpyläjauhoja
1
ps (11 g)
hiivaa
½
dl
sulatettua voita tai margariinia tai öljyä
Täyte
75
g
voita
4-6
valkosipulinkynttä
1
ruukku
tuoretta salviaa
Pinnalle
unikonsiemeniä

Työvaiheet

  1. Tee taikina.
  2. Sulata täytettä varten voi ja silppua kuoritut valkosipulinkynnet.
  3. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Vaivaa pöydällä ylimääräiset ilmakuplat pois. Taputtele taikinasta jauhotetuin käsin leivinpöydällä kaksi vuokaan sopivaa paksuhkoa levyä. Sivele levyjen pintaan sulanutta voita, ripottele valkosipulia ja sinne tänne salvian lehtiä. Kierrä taikinat rullalle ja nosta vuokiin.
  4. Nostata leipiä vuoissa, vedottomassa paikassa vielä 20-25 minuuttia. Voitele leivät sulalla voilla. Painele pintaan salvianlehtiä ja ripottele unikonsiemeniä.
  5. Paista vuokaleipiä uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Alenna lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista 20-25 minuuttia. Anna leipien levähtää hetki uunista oton jälkeen. Poista leivät vuoista.

Kommentit (0)

Annoksia
Noin 20 kpl
Vaikeustaso
Helppo

Sisarussämpylät

Ainekset

Leipätaikina
½
l
vettä
2
tl
suolaa
2
tl
sokeria
5
dl
vehnäjauhoja
noin 6
dl
sämpyläjauhoja
1
ps (11 g)
hiivaa
½
dl
sulatettua voita tai margariinia tai öljyä
Täyte
kirsikkatomaatteja
mozzarellapalloja
Pinnalle
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Tee taikina.
  2. Alusta noussut taikina jauhotetulla leivontapöydällä.
  3. Jaa taikina kahteen osaan. Leivo paloista pötköt. Jaa ne neljän sentin viipaleiksi. Pyöritä palat sämpylöiksi. Halutessasi upota osaan sämpylöistä mozzarellapalloja ja osaan kirsikkatomaatteja.
  4. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille tai vuokaan harvakseltaan, muutaman sentin päähän toisistaan. Nostata vedottomassa paikassa noin 20 minuuttia. Sivele pinta vedellä ja ripottele koristeeksi kurpitsansiemeniä.
  5. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10-20 minuuttia.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Lina Tegman
Annoksia
1 uunipellillinen
Vaikeustaso
Helppo

Poropalat

Ainekset

Pohja
noin 350
g
hapankorppuja
2
tl
rouhittua mustapippuria
200
g
voita tai margariinia
2
dl
lihalientä tai maitoa
Täyte
5
liivatelehteä
4
dl
kuohukermaa
1
prk (125 g)
piparjuurituorejuustoa
2
prk (á 100 g)
smetanaa
1
prk (200 g)
kermaviiliä
tl
suolaa
tl
sokeria
2
tl
rouhittua mustapippuria
250
g
kylmäsavuporoa
1
nippu
persiljaa
1
dl
vähän laimennettua sitruunamehua

Työvaiheet

  1. Murskaa hapankorput hienoksi joko koneella tai pussissa, jonka yli ajat kaulimella.
  2. Sulata voi. Yhdistä lihaliemi ja voisula. Kaada hapankorppumurskan sekaan ja sekoita hyvin. Painele pohja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Tarkista, että pohjassa on tarpeeksi nestettä eli pohjan pitää tulla hyvin kosteaksi ja tiiviiksi. Muuten se murenee leikkausvaiheessa. Anna kovettua jääkaapissa täytteen valmistumisen ajan.
  3. Laita liivakot likoamaan runsaaseen, kylmään veteen.
  4. Vaahdota kerma pehmeäksi. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen, notkistettu juusto sekä smetana ja kermaviili. Vaahdota vielä hetki, kunnes massa on vielä hyvin pehmeää. Mausta makusi mukaan.
  5. Leikkaa savuporoviipaleet mahdollisimman pieniksi, lähes muruiksi. Silppua persilja. Lisää täytteeseen.
  6. Kiehauta sitruunamehu ja liuota valutetut liivakot siihen. Jäähdytä ja kaada täytteeseen. Sekoita hyvin.
  7. Kaada täyte uunipellille pohjan päälle ja anna vetäytyä kelmulla peitettynä yön yli jääkaapissa.
  8. Leikkaa pieniä suupaloja. Koristele puolukoilla ja laita jokaiseen palaan hammastikku ottimeksi.

Vinkki! Tarkista massan maku ennen täytteen kaatamista pohjan päälle. Poron maku voimistuu yön aikana, mutta lisää halutessasi pippuria tai sitruunamehua. Myös pieneksi hienonnettu puolikas tuore kurkku sopii täytteeseen.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Pia Inberg
Mehevät sämpylät syntyvät nopeasti ja helposti. Nauti parhaat palat heti ja pakasta loput.
Mehevät sämpylät syntyvät nopeasti ja helposti. Nauti parhaat palat heti ja pakasta loput.

Sämpylöissä maistuu pirteä porkkana. Pintaa koristamaan sopivat kurpitsansiemenet.

Annoksia
noin 20 sämpylää
Vaikeustaso
Helppo

Helpot porkkanasämpylät

Ainekset

5
dl
kädenlämpöistä vettä
25
g
hiivaa
1
rkl
siirappia
2-3
tl
suolaa
3
dl
porkkanaraastetta
3
dl
kauraleseitä
5
dl
vehnäjauhoja
4
dl
hiivaleipäjauhoja
¾
dl
rypsiöljyä
Pinnalle
leseitä tai siemeniä

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva, siirappi ja suola veteen. Sekoita joukkoon porkkanaraaste ja leseet.
  2. Alusta jauhot vähän kerrallaan taikinaan öljyn kanssa. Vaivaa hyvin ja jätä taikina pehmeäksi. Lisää mieluummin jauhoja vielä leipomisvaiheessa. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi.
  3. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois jauhotetulla työpöydällä ja pyöritä taikina pötköksi. Leikkaa pötköstä noin 20 sämpylää. Pyörittele sämpylöitä jauhotetulla työpöydällä jauhotetuin käsin. Porkkanaraaste saa taikinan tarttumaan käsiin normaalia hieman enemmän.
  4. Kohota sämpylät uunipellillä leivinpaperin päällä 15-20 minuuttia. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele pinnalle leseitä tai siemeniä.
  5. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 225 asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä liinan alla.

Kommentit (0)