Koko lapsuutensa Ursula Länsman olisi halunnut olla isänsä poika. Kun ei ollut, hän lähti Lapista ja joikasi Angelin tyttönä ympäri maailmaa. Lopulta Ursula palasi ja toteutti isänsä haaveen.

Vieläkin tulee hetkiä, jolloin Ursula Länsman haluaisi olla mies.

Sellainen hetki oli pakkasaamuna,­ kun porot viimein kulkivat keltaisen talon edestä ja takaa. Ursula oli kotona Inarissa, katsoi poroja ikkunasta ja ajatteli, että jos hän olisi mies, hän lähtisi nyt muiden miesten mukana mönkijällä ajamaan paliskunnan poroja­ erottelupaikalle.

Ursula riittää melkein kaikkeen, mutta porojen ajamiseen mönkijällä 150 senttiä on liian vähän.

Syksy Lapissa oli lämmin ja pitkä. Poroerotuksia odotellessa Ursulalla oli aikaa rakentaa talon päätyyn varastoa ja korjata poroaitausta, nuohota piiput ja hoitaa talveksi polttopuut.

Toisenlaisiakin syksyjä on ollut. Niistä 14 Ursula asui Angelin tyttönä Helsingissä. Hulluimmillaan Angelin tytöt -yhtyeellä oli 350 keikkaa vuodessa. Syksyt vaihtuivat talviksi milloin missäkin juhlasalissa joikatessa.

Vuosikausia Ursula ehti Lappiin vain harvoin. Isä odotti koko ajan.

Leikisti poika

Lokakuun alussa Ursula nostaa vettä rannasta ja huuhtoo kalanperkauspöytää. Edellispäivänä verkosta tuli sata kalaa.

Ursula, 43, on syntynyt tänne, Inarin Pyhäjärven rannalle. Kesäromanssi oli jo päättynyt, kun Ursulan äiti huomasi olevansa raskaana. Uskovaisen perheen tyttärellä ja uskovaisen perheen pojalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä papin puheille.

Ursulan äiti­ muutti Uutelan vanhaan taloon, appivanhempien yläkertaan. Puolen vuoden päästä syntyi Ursula.

Ursula kulki metsässä itsekseen ja tuli kotiin kun oli nälkä. Nelivuotiaana hän souteli yksin järvellä eikä ollut kuullutkaan pelastusliiveistä. Kesäisin melskattiin kotirannassa serkkujen kanssa, mutta ei Ursula siinä oppinut uimaan vaan sukeltamaan.

Sääskiä ja paarmoja oli niin paljon.

”Olin mettälapsi. Onnellisena omissa leikeissäni.”

Useimmiten Ursula leikki isää. Hän sahasi leikeissä puita ja teki niistä halkoja. Kun hän veti maahan pudonneita poronsarvia perässään, hän kuvitteli, että vetää koko poroa.

”Lapsesta asti päähäni oli iskostunut, että poika on parempi kuin tyttö. Miesten maailma oli houkutteleva, miehet saivat seikkailla. Toivoin olevani poika ja tiesin isän toivovan poikaa.”

Koska ei ollut poika, Ursula yritti olla täydellinen tytär. Kevättalvisin hän hiihti illalla kymmenen kilometrin lenkin isän poroaidan ympäri ja tarkisti, että aita on pystyssä. Lukihäiriö teki koulunkäynnistä takkuista, mutta Ursula yritti hoitaa sen niin, että äiti ja varsinkin isä voisivat olla tyytyväisiä.

Seitsemänvuotiaasta lähtien Ursula asui kouluviikot koulun asuntolassa Riutulassa 40 kilometrin päässä kotoa. Kelirikon aikaan kotiin ei aina päässyt edes viikonlopuiksi.

”Oli juhlahetki, kun sai jäädä viikonlopuksi asuntolaan. Asuntolanhoitaja oli ihana, ja muut lapset olivat kavereina.”

Syksyisin poroerotusaikaan asuntola tyhjeni. Lapset lähetettiin kotiin ja auttamaan erotuksissa. Ursula rakasti sitä kaikkea, porojen juoksuttamista erottelupaikalla ja poromiesten juttujen kuuntelua.

Ja puhuttiinhan poroaidalla. Poronlihan parhaasta kilohinnasta, uusien aitojen­ rakentamisesta ja porojen karvan kunnosta. Siitäkin, että Länsmanin Jounille ei tunnu tulevan poikaa millään.

”Isä ruukasi sanoa, että ei tuo Elli Maaret saa muita kuin tyttöjä.”

Kun Ursula nousee mönkijän päälle, Cigu hyppää mukaan. Ursulan isä Jouni ja avomies Antti miettivät vesipumppuja.

Häivähdys Dynastiaa

Keltaiseen taloon Ursula muutti ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Vastavalmistuneeseen kotiin tuli viereisestä vanhasta talosta koko porukka: äiti, isä ja Ursula, pikkusiskot Tuuni ja Sini, mummo ja vaari ja Helmi-täti. Enää pesuvesi­ ei ollut aamuisin jäässä keittiön ämpärissä. Sisävessa tuntui helpolta elämältä.

Niihin aikoihin Ursula jo tiesi, että jonakin päivänä äiti ja isä eroavat. Siihen meni vielä yli kymmenen vuotta.

”Eivät he paljon riidelleet, mutta sen tunsi.”

Hyviäkin hetkiä oli paljon. Kun Ursula­ ja Tuuni tulivat koulun asuntolasta viikonlopuiksi kotiin, isä osti jokaiselle­ tyttärelle Lauantaipussin, vaikka oli vasta perjantai. Illalla telkkarista tuli Dynastia. Tytöillä oli lattialla television edessä peitot ja tyynyt, äiti ja isä olivat sohvan eri nurkissa ja joskus samassa. Karkkipaperit rapisivat Inarissa, kun Carringtonin perhe joi Denverissä martineja.

Kun ei ollut poika, Ursula yritti olla täydellinen tytär.

Ursula oli 13-vuotias, kun äidille ja isälle syntyi neljäs tyttö. Ursula ja Tuuni saivat valita pikkusiskolle nimen.

”Dynastian ihanin näyttelijä oli Linda Evans. Meidän Linda sai nimen Dynastiasta.”­

Peruskoulun yhdeksännellä luokalla alkoivat Ursulan kuukautiset. Ei ollut järkeä järkyttyä, mutta Ursula järkyttyi.

”Sillä hetkellä tuntui, että maailma kaatuu. Että minusta ei todella tullut poikaa vaan nainen.”

Ursula alkoi miettiä, että pitäisi varmaan löytää itselle mieheksi poro­poika.

Jos löytäisi poropojan, saisi olla edes poromiehen vaimo. Poropojat vain olivat melkein kaikki sukulaisia.

Silloin saisi olla edes poro­­miehen vaimo. Kaikki lähiseudun poro­pojat vain olivat enemmän tai vähemmän sukulaisia. Ursula yritti unohtaa koko homman.

Maailman tuuliin

Joikaaminen ei koskaan ollut Ursulan haave.

Kotona ainoa musiikki tuli kaseteilta, joilta mummo kuunteli virsiä ja lauloi mukana. Joikaamista pidettiin syntinä, vähän pakanallisena. Ursulasta mummon laulunuotti tosin oli kovin joikaava, mutta oli parempi olla sanomatta sitä.

Vain joskus poroerotuksessa iltanuotiolla Ursula kuuli, kuinka haikeasti poromiehet­ joikasivat. He olivat silloin ottaneet miestä väkevämpää.

Poroerotuspaikalla taas 20 vuoden tauon jälkeen. ”Luulen, että musiikkihommat ovat helpottaneet takaisin tuloa. Poromiehet­ ovat tunteneet minut koko ajan.”

 

Ensimmäisenä joikaamista ehdotti Ursulalle opettaja. Kaikki saamenkieliset luokat osallistuivat saamelaisnuorten taidetapahtumaan, ja opettaja alkoi laulattaa Ursulaa ja muutamaa muuta. Ursula näki tilaisuuden: Jos joikasi, sai olla koulusta pois.

”Yhtäkkiä olimme keikalla saamelaistapahtumassa Norjassa ja sitten muissakin tapahtumissa. Pitkään joikasimme enemmän kovaa kuin hyvin, mutta ihmiset tykkäsivät. Musiikki  oli itselleni tyhjänpäiväistä, mutta pääsipä reissuun!”

Kun peruskoulu loppui, Ursula opiskeli markkinointimerkonomiksi, koska ei tiennyt, mitä muutakaan olisi tehnyt. Sen jälkeen hän kävi näyttelijäkurssin Inarissa. Vuoden kestäneellä kurssilla hän oppi, että ei halua näyttelijäksi.

Ursula oli parikymppinen, kun Angelin­ tytöt tekivät ensimmäisen levyn.­ Levy oli tarkoitus tehdä muistoksi, ennen kuin yhtye hajoaa ja Ursula, Tuuni sekä Ulla Pirttijärvi lähtevät opiskelemaan. Levy ilmestyi 1992, eikä­ siitä seurannut lopettaminen vaan mullistus.

”Kaikki alkoi yhtäkkiä oikein isosti. Minusta olimme aina enemmän saamelaiskulttuurin lähettiläitä kuin muusikoita.”

Seuraavat puoli vuotta Angelin tytöt istuivat Helsingin rautatieasemaa vastapäätä Sociksen kahvilassa haasteltavina. Kuvia varten mentiin lapinpuvut päällä Kallion virastotalojen keskelle tai Seurasaareen hirsiaittojen eteen.

Tytöt muuttivat Helsinkiin. Kaupungissa tuntui kuin olisi ollut koko ajan sisällä,­ mutta siihenkin tottui.

Haitin jälkeen Intia oli aika lailla kuin Angel.

Kun Ulla jäi yhtyeestä pois, Ursula ja Tuuni-sisko jatkoivat keikkailua kahdestaan. He esiintyivät Ridge Forresterille ja Pohjoismaiden kuninkaallisille ja matkustivat valtuuskuntien mukana esittelemässä Suomen saamelaiskulttuuria.

”Maailmalla ja seurapiireissä oli aina se olo, että nämä ovat vain ihmisiä. Luulen, että meillä saamelaisilla on kansainvälisyys verissä. Ympärillä on aina ollut norjan, ruotsin, suomen ja saamen kielimyllerrys, ja olemme kulkeneet Lapissa maan rajojen yli jatkuvasti.”

Vain Haitissa tuntui eksoottiselta. Sen jälkeen Intia oli aika lailla kuin Angel.

Poron purema

Viisi tuntia talon ohi kulkeneiden porojen näkemisen jälkeen Ursula seisoo pyöreässä aitauksessa, ”kirnussa”, keskellä poroja ja poromiehiä. Hän etsii joukosta omaa poromerkkiään, katsoo korvaa korvan perään.

Porot panevat hanttiin. Osa rimpuilee, kaikki yrittävät karkuun.

Kun oma poro löytyy, Ursulan on sillä hetkellä päätettävä, mihin aitaukseen se laitetaan: teuraaksi, takaisin­ metsään päästettäväksi vai koti­ai­taukseen­ tuotavaksi kotiporoksi. Kaikki porot pitää kirjata, koska niistä on maksettava veroja. Osa on pakko myydä teuraaksi jo siksikin, että Muotkatunturin paliskunnan koko ei saa kasvaa yli 6 800 poron.

”Jos myyn alle yksivuotisen kermikän syksyllä lihoiksi, se painaa noin 20 kiloa. Lihaporoksi kasvatettu vanhempi pailakka taas saattaa painaa 80 kiloa. Sitähän kannattaisi tehdä kaikista uroksista lihaporoja, mutta joutuisin painimaan niiden kanssa vielä enemmän ja odottamaan rahoja liian monta vuotta”, Ursula selittää.

Naarasporoilta eli vaatimilta on erotuksessa katsottava hampaita. Ursula pitää poroa kiinni ja avaa väkisin sen suun. Vanhalla porolla on hampaita vain vähän, ja kuluneilla hampailla nuorikaan ei pysty syömään kunnolla. Sellaista ei enää kannata säästää.

Hampaiden lisäksi Ursula katsoo poron karvaa ja silmiä. Mitä pullistuneemmat silmät, sitä huonokuntoisempi eläin.

Vain joskus iltanuotiolla Ursula kuuli, kuinka haikeasti poromiehet joikasivat. He olivat silloin ottaneet miestä väkevämpää.

”Opettelua tämä vielä on, vaikka tässä höpötän. Välillä en ymmärrä yhtään, mitä muut poroaidalla puhuvat.”

Ursula oli pitkään poissa täältä. Joikaaminen ja saamelaiskulttuurista kertominen elätti hyvin yli kymmenen vuotta. 2000-luvun alussa pikkusisko Tuuni tahtoi opiskella ja esiintymistä vähennettiin. Ursulalla alkoivat löysät vuodet.

”Hengailin Levillä poikien perässä ja ajoin kelkkaa, treenasin snow crossia kilpamielessä. Laitoin kaikki rahat menemään, Teosto-maksurahatkin hurlumhei vain ja bensaa kelkkaan.”

Vuosien aikana Jouni-isä vanheni. Jossakin vaiheessa hän alkoi puhua. Siitä, että poronhoidolla on eletty perheessä jo monta sataa vuotta. Siitä, eikö­ kukaan jatka hänen työtänsä.

”Joskus sanoin isälle, että eikö sinun ole tullut huideltua sen vertaa, että olisi yksi veli tuolla jossakin. Että kyllä me otettaisiin se vastaan.”

Jouni-isä ei sano olevansa ylpeä Ursulasta vaan hän sanoo sen näin: ”Hällä on semmoinen luonne."

 

Jatkajalla isä tarkoitti Ursulaa, ei ketään­ muuta. Kolme siskoa asuvat Helsingissä. Tuuni ja Linda ovat töissä päiväkodissa saamenkielisinä lastenhoitajina, maskeerajaksi opiskellut Sini­ tekee muun muassa meikkauksia ja kestopigmentointeja.

Ursulan käynnit Lapissa venyivät vähitellen­ pidemmiksi. Neljä vuotta sitten hän päätti jäädä. Mukana tuli Mikkelistä kotoisin oleva avomies Antti Rikkilä.

”Tämä olisi aina ollut minun juttuni, jos olisin ollut poika. Poronhoito on kuitenkin helpottunut laitteiden myötä, ja jonkunhan tänne oli tultava. Raskasta tämä on, mutta en minä raskasta pelkää.”

Tarkoitus pärjätä

Välillä sattuu virheitä. Viime talvena Ursula ei tunnistanut ajoissa aivomatosairautta ja poro kuoli. Erotuksessa Ursula ei aina erota lihaporoksi kuohittua pailakkaa, ennen kuin muut sanovat.

Jos Ursula katoaa kesken erotuksen, hän käy autossa katsomassa kirjasta, miten teot eli leikot kenenkin poromerkissä menevät: Oliko naapurin poroilla pykälä päällä ja vita alla vai toisin päin?

”Paliskunnan kaikki poromerkit kertova kirja on salainen aseeni.”

Onneksi muut poronhoitajat auttavat, useimmat muut. Jotkut epäilevät silti.

”Poromiehet kysyvät, pärjääksie ja ootko sie ajatellut, että oikeasti alat tällä elää. Sanon, että sitten sen näkee, pärjäänkö vai enkö pärjää.”

Niitäkin on, jotka toivovat, että Ursula ei pärjäisi. Välillä Ursula näkee naamasta, mitä toinen ajattelee: Miksi se tuli tänne meidän vaivoiksi sieltä hienohelmahommista?

”En ymmärrä kateutta, mutta sellainen ihmisluonne on.”

Onnellisin Ursulan paluusta on Jouni-isä. Vaikka ei hän sitä Ursulalle kerro.­

”Nyt isä saattaa jo minun kuulteni sanoa jollekin toiselle, että on se aika tyttö.”

Ilman isää ja Anttia Ursula ei selviäisi. Isällä on kokemusta, Antti taas on porohommissa luonnonlahjakkuus. Kun poroja ajetaan erottelupaikalle, Antti on mönkijällä miesten mukana. Itseä varten teurastetut porot nylkee Antti ja paloittelee Ursula.

Yli kymmenen vuoden seurustelun aikana naimisiinmenosta on ollut puhetta.­ Ursulasta vain näyttää siltä, että­ kun pitkään seurustelleet parit menevät naimisiin, he kohta eroavat. Ehkä­ on mentävä naimisiin niin vanhana, että­ ei ehdi erota.

Lapsia Ursula ei ole halunnut. Kolmen vuoden ylipuhumisen jälkeen Antti sai suostuteltua koiran hankintaan, kun vakuutti yhä uudelleen, että kulkeehan koira mukana. Nyt Cigu on reilu puolivuotias ja kulkee aina mukana.

Isän tyttö

Kun poroerottelu marraskuun lopulla päättyy, Ursula katsoo keltaisessa talossa telkkarista Sydämen asialla -sarjaa. Parasta sarjassa on, että siinä ei tapahdu mitään.

Uusi 50-tuumainen televisio on ostettu nettikaupasta. Seuraavaksi verkkokaupasta on tulossa jääkaappi ja chilikastikkeita. Ursula ja Antti syövät paljon poroa, mutta vielä useammin chiliä. Lähin ruokakauppa on vajaan tunnin ajomatkan päässä Inarissa.

Poronhoito ei elätä kokonaan. Vuoden aikana Ursula ja Antti asuvat kolmessa paikassa ja tekevät jokaisessa eri työtä. Joulusta vappuun he ovat paljon töissä Pyhätunturilla, Antti rinteitä hoitamassa ja Ursula tunturin laella ravintolassa. Kesäksi he muuttavat Ursulan äidin mökille Tenolle ja käyvät töissä Norjan puolella saamelaiskulttuuripuistossa.

Silloin kun Ursula ei ole kotona Inarissa, isä on hänellä pororenkinä.

Ursula kiertää myös yhä Tuunin ja bändin kanssa kouluissa joikaamassa ja puhumassa lapsille. Joka kerta hän vastaa alakouluissa samoihin kysymyksiin kuin on vastannut 20 vuotta: Kengän koko on 35 ja lempiväri violetti tai musta.

Silloin kun Ursula ei ole kotona Inarissa, isä on hänellä pororenkinä. Talveksi aitaukseen tuodut kotiporot ovat isän pihassa hoidossa. Ne ovat turva, jos metsässä kulkeville poroille kävisi kehnosti.

Silloin kun Ursula on kotona, isä tulee­ järven toiselta rannalta keltaisen talon pihaan melkein joka päivä. Aina on jotakin asiaa, niin kuin nyt vesipumpun vaihtamisesta ja vähän menneistä.

”Ursula on ollut polttopuiden pilkkomisessa mittamiehenä niin pienestä, että kiven taakse kun meni, ei näkynyt mitään”, Jouni sanoo ohimennen.

Kun Ursula on sisällä keltaisessa talossa,­ isä sanoo muutakin.

”Ne puhuvat Ursulasta etelässäkin. Korsossa oli yksi kaveri kertonut, että Jounilla on semmoinen porotyttö, että se lyö yksin porotokan aitaan.”

Ursula tulee talosta pihaan. Isä alkaa puhua moottorikelkan telaketjusta.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2014.