Kun Marja Aarnipuro sairastui syöpään, puoliso Kai Toivonen oli korvaamaton tuki. Sitten roolit vaihtuivat. ”Pyörittelin mielessäni kauhukuvia leskeksi jäämisestä”, Marja sanoo.
Marja: Syksyllä 2009 menin rutiininomaiseen mammografiakuvaukseen. Se muuttui painajaiseksi. Vasemmassa rinnassani näkyi jotain poikkeavaa, ja siitä otettiin koepala. Lääkäri kehotti valmistautumaan siihen, että kyseessä on syöpä.
Se oli hirveä sokki. Laitoin sinulle tekstiviestin, jossa kerroin uutiset.
Kai: Vastasin, että selviämme tästä yhdessä ja että rakastan sinua. Sitten piti odottaa viikko ennen kuin saimme tietää tulokset.
Marja: Se oli piinaviikko. Järjestin mielessäni hautajaisiani ja puhuin sinulle kuolemanpelostani. Sanoit monta kertaa, että kaikki järjestyy. Kun tieto syövästä lopulta tuli, tunsin helpotusta. Ei tarvinnut enää elää epätietoisuudessa.
”Kysyin, että mitä, jos rintani joudutaan poistamaan. Vastasit, että et ole tissimiehiä.”
Kai: Olin huolissani, mutta olen sen luonteinen, että en vatvo. En pelännyt, että kuolet. Syöpä löydettiin varhaisessa vaiheessa, ja luotin hoitoihin.
Marja: Sanoit, että et suostu elämään pelossa. Tukesi oli elintärkeää. Kysyin sinulta, että mitä jos rintani joudutaan poistamaan. Vastasit, että et ole tissimiehiä, tärkeämpää on, että henki säilyy. Vasen rintani poistettiin, ja sytostaattihoidot alkoivat. Niiden jälkeen minulla oli aina viikon ajan heikko olo. Niinä viikkoina sinä laitoit ruokaa ja siivosit.
Kai: Autoin parhaani mukaan.
Marja: Kun sain tietää jälkitarkastuksessa, että syöpä ei ollut levinnyt, kerroin syövästä julkisesti. Rintasyövästä kirjoittamani tietokirjat ovat isointa, mitä olen lasten jälkeen saanut aikaiseksi.
Kai: Olen ylpeä sinusta.
Marja: Vuosien ajan pelkäsin syövän uusiutuvan. Niin ei ole käynyt. Sen sijaan sinä sairastuit.
”Pimitin tietoa Marjalta muutaman päivän, koska en halunnut huolestuttaa häntä.”
Kai: Huhtikuussa 2025 kävin lääkärissä flunssan takia. Verikokeista löytyi koholla oleva PSA-arvo eli prostataspesifinen antigeeni. Se voi olla merkki eturauhassyövästä, ja sain lähetteen magneettikuvaukseen. Pimitin tietoa Marjalta muutaman päivän, koska en halunnut huolestuttaa häntä.
Marja: Uutinen oli järkytys. Kai vieläpä lykkäsi magneettikuviin menemistä työkiireiden takia kaksi kuukautta. En tiennyt, onko sinulla syöpää vai ei, joten jossittelin. Ne olivat raskaat kuukaudet.
Kai: Syöpädiagnoosi tuli, ja hoidot alkoivat toukokuussa. Suhtauduin aika rauhallisesti ja ajattelin, että asia hoidetaan nyt pois päiväjärjestyksestä. Marja kuunteli ja etsi tietoa sairaudesta.
”Syövät ovat vahvistaneet luottamustamme siihen, että voimme tukeutua toisiimme.”
Marja: Kun Kai sairastui syöpään, pelot omalta sairausajaltani heräsivät. Se ei ehkä näkynyt ulospäin, mutta sisälläni kuohui. Tiesin, että Kain syövällä on hyvä ennuste, mutta pyörittelin mielessäni kauhukuvia leskeksi jäämisestä. Tällä kertaa hain apua ja pääsin julkisella puolella nettiterapiaan, jossa puhuin ahdistuksestani. Kaikaan ei tainnut suhtautua asiaan niin kevyesti kuin esitti. Hän höpötti ja vitsaili vähemmän kuin yleensä.
Kai: Onneksi sädehoidon sivuvaikutukset olivat melko vähäisiä. Kävin töissä koko hoitojen ajan. Unet tosin jäivät vähiin, sillä vessaan piti nousta useita kertoja yössä. Nyt hoidot ovat ohi, ja tilannetta seurataan.
Marja: Syövät ovat vahvistaneet luottamustamme siihen, että voimme tukeutua toisiimme. Tunnen entistä vahvemmin, että kuulumme yhteen.
Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 3/2026. Marja ja Kai salamarakastuivat 35 vuotta sitten, kun Kai oli treffeillä toisen naisen kanssa. Lue ihana tarina! Mitä erikoista tapahtui parin ensimmäisenä yhteisenä yönä? Mikä kiristi parin hermoja ensimmäisen kymmenen vuoden aikana? Mikä on Kain mielestä pitkän liiton salaisuus? Entä mitä Marja sanoi, kun Kai ostaa paukautti punaisen Chevroletin? Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Marja ja Kai
Marja Aarnipuro, 65, ja Kai Toivonen, 69, ovat olleet yhdessä 35 vuotta. Pari asuu omakotitalossa Helsingissä kahden cairnterrierin Veeran ja Petrin kanssa. Marja on jäänyt eläkkeelle Avun päätoimittajan työstä ja on myös kirjailija. Hän on julkaissut tietokirjoja rintasyövästä ja yhdeksän dekkaria, joista viimeisin on Four Roses -dekkarisarjan aloittava Sininen ruusu (Docendo 2025). Kai on rakennusalan yrittäjä, joka puuhailee vapaa-ajallaan jenkkiautojen parissa ja remontoi pariskunnan mökkiä. Yhdessä Marja ja Kai hoivaavat koiriaan ja purkavat huolet saunassa puhumalla.