Isä Antti ja tytär Ilona ovat molemmat suojelunhaluisia vanhempia.
Isä Antti ja tytär Ilona ovat molemmat suojelunhaluisia vanhempia.

Kun Antti Rinteen tytär Ilona 18-vuotiaana soitti isälleen ja kertoi olevansa raskaana, isän suusta ei kuulunut onnitteluja. Sittemmin SDP:n puheenjohtajasta on tullut hellä ukki.  Antti ja Ilona kertovat suhteestaan Perhekuvioita-sarjassa.

Antti Rinne, 53, työskentelee SDP:n puheenjohtajana ja asuu Mäntsälässä vaimonsa, insinööri Heta Ravolainen-Rinteen kanssa. Hänellä on kaksi tytärtä aiemmasta liitostaan Merja Rinteen kanssa ja kaksi tytärtä Merja Rinteen aiemmasta liitosta.

"ILONA OLI PÄÄTTÄVÄINEN Ilona oli päättäväinen ja mukavuudenhaluinen jo pikkutaaperona. Hän halusi välttämättä juoda omenamehua tuttipullosta ja lojua sammakkotyynynsä päällä.

Kouluikäisenä hän usein söi sohvalla suklaata, luki kirjaa tai katsoi leffaa. Kun tuli puhetta mattojen tamppaamisesta, Ilona osasi riitauttaa tilanteen niin, että pääsi luikahtamaan koko siivouksesta. Kutsuin häntä lempinimellä Aivo.

Meillä oli selkeät säännöt siitä, että ruokapöydässä istutaan selkä suorana ja käyttäydytään muutenkin säällisesti. Ilona joutui nurkkaan miettimään tekosiaan esimerkiksi silloin, kun hän pani ranttaliksi siskonsa joulujuhlassa ja juoksi pitkin koulun käytäviä.

KUN MUKSUT OLIVAT PIENIÄ, työskentelin AKT:n lakimiehenä ja matkustin paljon. Niin usein kuin mahdollista hain Ilonan ja hänen pikkusiskonsa Roosan päiväkodista ja rauhoitin illat perheelle.

Aika oli silti stressaavaa. Ilona oli kymmenen, kun liittoni hänen äitinsä kanssa päättyi eroon.

Kasvatuksesta päätimme Ilonan äidin kanssa eronkin jälkeen yhdessä. Pidimme puhelinpalavereja lasten asioista.

Tyttöjen tullessa murrosikään nipotin alkoholinkäytöstä niin, että vähän vanhempana he ostivat minulle lahjaksi Nipozzano-punaviiniä muistutukseksi tiukasta linjastani.

Karjuin pää punaisena, että noinko pilaat elämäsi.

ILONA SOITTI KESKEN ylioppilaskirjoitusten ja sanoi, että hänellä olisi kerrottavaa. Luulin, että puhelu liittyi kirjoituksiin, mutta erehdyin.

Ilona kertoi, että hänestä on tulossa äiti ja minusta, nuoresta miehestä, ukki. Ilona oli juuri täyttänyt 18.

Järkytyin kieltämättä. Karjuin pää punaisena, että noinko pilaat elämäsi. Ilona oli mielestäni vielä teinipissisvaiheessa ja tosi lapsellinen, samoin tuleva isä.

Jonkin ajan kuluttua soitin tyttärelle takaisin, pyysin anteeksi ja onnittelin vauvasta.

En ajatellut niinkään uutta rooliani isoisänä. Huolehdin nuoren perheen toimeentulosta.

Oli siinä haikeuttakin. Omasta tytöstäni tulisi aikuinen ja äiti.

HYVINHÄN ILONA SELVISI. Hän sai ylioppilaskirjoitukset kunnialla loppuun ja löysi töitä samoin kuin poikaystäväkin. Ilonan pieni poika Elias eli Elkku, Eljanden, Nysäputte, Hönö ja ukin pikku heppu otti heti paikkansa sydämessäni.

Eliaksen ja kaksi vuotta perässä syntyneen pikkusiskon Iriksen kehityksen seuraaminen on ollut minun, mummin, mamman, Ilonan siskojen ja koko suvun ja ystävien yhteinen projekti.

Samalla olen ylpeänä pannut merkille, kuinka Ilonasta on kasvanut vastuuntuntoinen ja jämpti äiti.

Kaikkien tyttärieni kanssa keskustelemme politiikasta.

OLEMME ILONAN KANSSA samanlaisia. Puhumme suoraan ja räjähdämme helposti, mutta myös lepymme nopeasti.

Erona on se, että Ilona ei edelleenkään stressaa siitä, miltä koti näyttää. Itse en siihen pysty.

Kaikkien tyttärieni kanssa keskustelemme politiikasta. Jo tyttöjen kouluaikoina meillä oli tapana aamuisin parantaa maailmaa sanomalehden ääressä. Roosa on nykyisin mukana opiskelija- ja nuorisopolitiikassa.

Olen iloinen siitä, että kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on periytynyt lapsille. Se, että tietää mitä maailmassa tapahtuu, on pohja toisten ymmärtämiselle.

Isovanhempien tehtävä ei ole vain hemmotella.

LAPSENLASTEN TAPAAMINEN on aina ilo. Viime kesänä otimme nykyisen vaimoni Hetan kanssa heidät viikoksi veneilemään ja reissasimme Poriin.

Matkalla Elias, nakkimies, kiukutteli italianpadassa olleista herneistä, joten lähetin hänet vähäksi aikaa keulahyttiin miettimään asiaa. Isovanhempien tehtävä ei ole vain hemmotella. Omien lasten ajoista olen selvästi kyllä pehmentynyt.

Lasten kasvattaminen nykyisessä virikkeiden tulvassa on eri tavalla vaativaa kuin ennen. Meillä on Hetan kanssa sellainen sääntö, että yhden tai kaksi pätkää videoita muksut saavat katsoa tai pelata, sitten on mentävä ulos leikkimään.

Eikä lasten elämää saisi täyttää tavaroilla ja leluilla. Annan mieluummin lahjaksi vaikka käynnin leffassa tai teatterissa."

Ilona Rinne, 22 opiskelee sosionomiksi Lahden ammattikorkeakoulussa ja asuu Nastolassa lastensa Eliaksen, 4, ja Iiriksen, 2, kanssa. 

"Kun olin ala-asteella, meillä oli iskän kanssa yhteinen intohimo: formula ykköset.

Olimme tosifaneja: katsoimme kaikki osakilpailut Kiinan Grand Prixejä ja vapaita harjoituksia myöten. Silloin elettiin Mika Häkkisen kulta-aikaa. Teimme kisapäivinä eväät illalla valmiiksi ja panimme kellon soimaan yöllä. Iskä joskus nukahti kesken kilpailun.

Olin lapsena ujo ja matkin kaikessa vajaan vuoden nuorempaa siskoani Roosaa. Samalla olin vähän poikatyttö. Prinsessaleikkien sijasta pelasin jalkapalloa, kuten muutkin siskoni.

Iskä kuskasi meitä jalkapallotreeneihin ja järjesti pihalla olympialaisia, joiden lajeihin kuului leikkitraktorilla ajamista. Muutaman viikon veneretket kuuluivat ohjelmaan joka kesä.

Iskä keksi kaikille tyhmiä lempinimiä kuten Nykerö, Skaigo ja Iippo A. Piippo.

Isällä oli muutenkin hölmöjä juttuja. Rantakäärme Saku seikkaili hänen itse keksimissään saduissa pitkään.

Ei puhettakaan, että vanhemmat olisivat ostaneet meille alkoholia.

ÄIDIN JA ISÄN ERO ei muistikuvani mukaan ollut vaikea.

Vanhemmat asuivat lähellä toisiaan, ja yhteishuoltajuus toimi hyvin. Koenumerot piti aina kertoa molemmille, eikä tahallisia huonoja numeroita suvaittu. Nyt olen siitä vain tyytyväinen.

Murrosiässä en ollut enää ujo. Olisin halunnut liikkua vapaammin, mutta kotiintuloajat olivat tiukat. Yläasteella kotona piti olla illalla kahdeksalta, muuten isä tuli itse hakemaan. Kavereille en saanut jäädä yöksi, mutta meille kaikki olivat tervetulleita.

Joskus karkasin bileisiin ja sain siitä kotiarestia, samoin tupakkakokeilusta. Ei puhettakaan, että vanhemmat olisivat ostaneet meille alkoholia.

Iskän vaimo Heta toimi isän pehmittelijänä ja auttoi korjaamaan kotibileissä rikki menneen seinän kitillä ja maalilla. Iskä ei huomannut mitään.

Kerroin raskaudesta vanhemmilleni vasta, kun keskeytystä ei voinut enää tehdä.

ELÄMÄNI MUUTTUI, KUN tulin raskaaksi lukion viimeisellä. Kerroin raskaudesta vanhemmilleni vasta kun kaksitoista viikkoa oli kulunut, eikä keskeytystä voinut enää tehdä. En halunnut, että he vaikuttaisivat päätökseeni.

Luotin siihen, etten jäisi yksin, päätin sitten mitä tahansa.

Kerroin uutisen iskälle puhelimessa Mäkkärin parkkipaikalta. Menin autosta ulos, jottei poikaystävä kuulisi, kun iskä suuttuu.

Suuttuihan se. Niin lujaa, että löin luurin hänen korvaansa. Meillä ei kummallakaan ole ihan pisimmät hermot.

Isä leppyi ja sopeutui sitten. Heta oli silloinkin tukena.

Kun ultran jälkeen kerroin iskälle, että tulossa on poika, hän alkoi innostua. Eliaksen synnyttyä hän taisi olla ensimmäisenä paikalla katsomassa vauvaa.

Ilman vanhempiani olisin pulassa, jos vaikka pesukone hajoaisi.

PIDIN KUNNIA-ASIANA, että selviän lapsen kanssa omin voimin. Olisi kuitenkin tekopyhää olla ottamatta apua vastaan.

Isä ja äiti ostivat Eliakselle turvakaukalon, sängyn ja vaunut. Ilman vanhempiani olisin pulassa, jos vaikka pesukone äkkiä hajoaisi.

Halusin toisen lapsen heti Eliaksen perään. Tiesin, kuinka hienoa on kasvaa melkein samanikäisen sisaruksen kanssa.

Iriksen syntymää ei kukaan enää ihmetellyt. Vuoden kuluttua pyrin ja pääsin opiskelemaan sosiaalialaa, kuten olin halunnut. Lasten isä on elämässämme mukana, mutta ei enää saman katon alla.

Välillä Elias huutaa takaisin, että senkin tyhmä pönöttäjä.

ELIAKSEN JA UKIN VÄLIT ovat läheiset. Välillä Elias hermostuu nimittelystä – Elias on isälle Hönö ja Iris Pönö – ja huutaa takaisin, että senkin tyhmä pönöttäjä.

Elias huomaa iskän uutisissa ja kertoo päiväkotikavereilleen, että tuo on mun ukki. Muut pojat eivät usko. Televisiossa ei heidän mielestään voi olla oikeita ihmisiä.

En puutu siihen, mitä lapset tekevät ukin luona. En nipota kellonajoista tai siitä, vaikka hän antaisi liikaa mehua ja kolme jäätelöä päivässä. Iskä on osannut kasvattaa minut ja osaa hoitaa lapsianikin.

Arvostan isän työtä ja hänen näkemyksiään.

Viime kesänä Heta soitti ja kysyi, että arvaas missä me ollaan: Pride-kulkueessa. Minun keski-ikäinen, harmaatukkainen ja pyöreämahainen isäni marssi siellä homojen oikeuksien puolesta. Olin niin ylpeä!

ISKÄ ON HYVÄ ruuanlaittaja ja kutsuu meidät joskus syömään lasagnea tai kuulua pekonipastaansa.

Juhlapyhinä pöydässä voi istua jopa viisitoista tyyppiä. Äidille ja isälle ei ole ongelma olla samoissa sukujuhlissa uusien puolisoidensa kanssa.

Elias ja Iris ovat lähipiirinsä ainoat lapset ja saavat tietysti paljon huomiota. Rakastavien ihmisten ympäröimänä heidän on hyvä kasvaa."

 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2015. Aiemmin siitä on julkaistu verkossa lyhennelmä.

Kanki

Antti Rinne karjui raskaana olevalle teinityttärelleen: "Pilaat elämäsi"

Tällä hetkellä kalskahtaa korvaan että kun tytär kertoi isälleen että tulossa on poika, isä innostui. Tällöinkö vasta? Herää kysymys että olisiko innostunut jos olisi ollut tyttö ja oliko tukena jo ennen tulevaa lisätietoa. Myös se että Iiris ei ollut kellekään yllätys olisi voitu sanoa myös että toisen lapsen saanti ei ollut enää yhtä uusi ja jännättävä asia. Meijän perhees mä esikoisena olin se koekaniini ja toka vaan "tuli perässä" koska oltiin huomattu että ei se oo niin vaarallista jos...
Lue kommentti
55-vuotias Jaana Rahkonen asuu Varkaudessa ja työskentelee hoitoalalla. Hänellä on kolme lasta ja viisi lapsenlasta. Jaanan motto kuuluu: ”Luoja koettelee, muttei hylkää.”
55-vuotias Jaana Rahkonen asuu Varkaudessa ja työskentelee hoitoalalla. Hänellä on kolme lasta ja viisi lapsenlasta. Jaanan motto kuuluu: ”Luoja koettelee, muttei hylkää.”

Jaana Rahkonen alkoi seurustella miehensä Arin kanssa melkein lapsena. 38 vuotta myöhemmin hän jäi leskeksi ja aloitti uudenlaisen elämän. ”Kaikki muistomme olivat yhteisiä”, Jaana sanoo.

”Hautajaisissa pappi lohdutti ja sanoi, että Arin kuolemalla on jokin tarkoitus.

Vastasin, että kerropas, mikä se tarkoitus on. Pappi oli ennestään tuttu, joten kehtasin sanoa niin.

Halusin tietää, mikä tarkoitus oli viedä minulta mies, jonka kanssa olin elänyt...

”Jokaisella on yksi äiti, joka on antanut elämän.”
”Jokaisella on yksi äiti, joka on antanut elämän.”

Vaikka äidin kuolemasta olisi 20 vuotta, hänet voi muistaa vieläkin lähes joka päivä. Mailis Kouhi ei olisi uskonut, kuinka paljon tulee äitiään ikävoimään.

Äidit vanhenevat ja järjellä tietää, että joskus he kuolevat. Mutta surulla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä, sanoo Mailis Kouhi.

”Kuvittelin, ettei äidin kuolema ole minulle vaikea asia. Äiti oli jo itsekin sanonut, että pääsisipä pois. Sitten surinkin kamalasti ja suren yhä!”

”Minun äitini. Olin hänen ainoa lapsensa.”

Seitsemän vuoden ajan Mailis oli käynyt äitinsä luona sairaalassa joka päivä.

”Syötin äitiä, laitoin lusikan varovasti suuhun. Kesällä vein hänet pyörätuolilla ulos.”

Usein Mailikselle tulee vieläkin mieleen, mitä jämpti äiti nyt sanoisi tai ajattelisi.

Jos hän voisi vielä kysyä, hänellä olisi äidilleen yksi kysymys.

”Jos voisin vielä kerran puhua äidille, kysyisin taas: kuka on minun isäni?”

Lue lisää Mailiksesta ja kahdesta muusta äitinsä menettäneestä Kodin Kuvalehden tähtiartikkelista tästä linkistä. Artikkeli on julkaistu alun perin Kodin Kuvalehden numerossa 11/2018.