Kuvat
Marjaana Malkamäki
Eevan MS-tauti  ei ole muuttanut Eevan ja Matin reissaamista. ”Nautimme yhteisestä ajasta aiempaakin enemmän”,  Matti sanoo.
Eevan MS-tauti ei ole muuttanut Eevan ja Matin reissaamista. ”Nautimme yhteisestä ajasta aiempaakin enemmän”, Matti sanoo.

Näyttelijät Eeva ja Matti Hakulinen nukkuvat asuntoautossa vuoden ympäri ja ovat melkein aina yhdessä. ”Minusta ei tunnu, että mittani tulisi sinusta täyteen”, Matti sanoo.

Eeva: Työkaverit kysyvät meiltä usein esityksen jälkeen, oletteko te taas siellä autossa yötä. Vastaamme, että joo. Laskin juuri, että olemme nukkuneet kotona tämän vuoden puolella alle viisi kertaa. Autossa on järjettömän hyvä nukkua – ilma kiertää, lämpötila on sopivan viileä ja joustinpatja on kunnollinen.

Matti: Kun pääsemme töistä Tampereen Teatterin iltanäytöksestä kymmenen aikaan, hurautamme leirintäalueelle järven rannalle. Siellä autolla on vakipaikka, noin vartin ajomatkan päässä Tampereelta. Perillä käymme ehkä saunassa ja käperrymme nukkumaan saman untuvatuplapeiton alle.

Eeva: Matti on meistä seikkailija, joka haluaa nähdä ja kokea uusia paikkoja. Minulle matkan päämäärällä ei ole niin väliä, tärkeintä on seura.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Matti: Sinä osaat heittäytyä. Lähdemme usein viikon ainoana vapaapäivänämme asuntoautolle ajelemaan ilman suunniteltua reittiä tai kohdetta. Asuntoauto on kuin teltan ja hotellin välimuoto. Voi aistia luonnon läheisyyden, sen, kuinka sade ropisee kattoon tai rannan aallot pauhaavat vieressä. Luonnon äänet tuntuvat rauhoittavilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”En kestänyt ajatusta, että ruoho määrittelisi vapaa-aikani. Oli hyvä päätös siirtyä kerrostaloon.”

Eeva: Meissä kummassakin asuu kaipuu vapauteen. Omakotitaloasujiksi meistä ei ole. Yritimme sitä neljä vuotta Ulvilassa, kun lapsemme oli päiväkoti-ikäinen.

Matti: Silloin meistä tuntui, että vapaapäivänä rikkaruohot ja pitkäksi kasvanut ruoho huusivat meitä puoleensa. Olisi pitänyt hoitaa puutarhaa ja leikata ruohoa, mutta se ei huvittanut meitä yhtään. Sinusta ei kuoriutunut rikkaruohoja kitkevää puutarhaihmistä, enkä minä kestänyt ajatusta, että ruoho määrittelisi vapaa-aikani. Oli hyvä päätös siirtyä takaisin kerrostaloon.

Eeva: Nykyisessä kodissamme Tampereella on 80 neliötä. Pärjäisimme hyvin vähemmälläkin.

Matti: Olen samaa mieltä. Vapaa-ajalla pakkaudumme muutaman neliön muovikoppiin yhdessä. Näyttelemme samassa työpaikassa Tampereen Teatterissa ja asumme yhdessä. Moni on ihmetellyt, miten haluamme olla aina yhdessä. Minusta ei silti tunnu, että mittani tulisi sinusta täyteen.

Eeva: Eikä minusta. Omaksi ajakseni riittää se, että käyn korkeintaan kävelyllä. Usein pyydän sinua mukaan, mutta sinusta kävelylenkissä on järkeä vain, kun käymme jossakin eli päämäärä on selkeä. Minä kävelen kävelemisen vuoksi. Vedän samaa lenkkiä ja nautin siitä.

 


Ennen asuntoauton hankkimista Eeva ja Matti tekivät moottoripyörä- ja automatkoja Eurooppaan. Kuva on otettu suhteen alussa kesällä 2001 Etelä-Ranskassa pienessä Le Lavandoun kylässä. ”Tämän moottoripyöräreissun aikana opimme tuntemaan toisemme kunnolla. Matkanteko oli läheistä, ikään kuin olisimme olleet koko matkan ajan sylikkäin”, Eeva kertoo.
Ennen asuntoauton hankkimista Eeva ja Matti tekivät moottoripyörä- ja automatkoja Eurooppaan. Kuva on otettu suhteen alussa kesällä 2001 Etelä-Ranskassa pienessä Le Lavandoun kylässä. ”Tämän moottoripyöräreissun aikana opimme tuntemaan toisemme kunnolla. Matkanteko oli läheistä, ikään kuin olisimme olleet koko matkan ajan sylikkäin”, Eeva kertoo.

Matti: Ensi-iltojen alla saatat toisinaan vetäytyä omiin oloihisi. Ajatuksesi ovat silloin tulevassa näytöksessä ja arkiset asiat jäävät taka-alalle. Ymmärrän sen hyvin, sillä toimin itse samalla tavalla. Riitoja meille ei juuri tule.

Eeva: Esimerkiksi asuntoautomatkoilla meillä on selkeä työnjako. Luovutan Matille mielelläni kapteeninhatun. Hän ajaa, ja minä huolehdin cateringin: haen kuljettajalle voileivän, pähkinöitä tai Vichyn jääkaapista. Voin myös etsiä verkosta tietoja seuraavasta kohteestamme tai lukea paikan historiaa. Saimme kipinän hankkia oman asuntoauton heti ensimmäisellä reissulla.

Matti: Silloin menimme vuokratulla asuntoautolla Kolille. Oli vuosi 2010. Lopulta, yhdeksän vuotta sitten, hankimme oman auton. Sitä ennen tuntui monena vuonna siltä, että kaikki rahat menivät lentämiseen ja majoituskuluihin.

”Asuntoautossa siisteyseromme eivät näy. Kotona olen tottunut keräilemään Matin kalsarit lattioilta.”

Eeva: Ja minä siivosin lomat. Olimme samassa kämpässä ulkomailla yleensä viikon, ja etenkin Etelä-Euroopassa asuntojen siisteys ei vastannut omaa siisteyskäsitystäni. Siivosin ensin paikat asumiskuntoon, ja ennen lähtöämme siivosin uudelleen. Joskus tuntui, että loma oli pelkkää siivoamista.

Matti: Sinä olet meistä ehdottomasti siistimpi.

Eeva: Asuntoautossa siisteyseromme eivät näy, koska auto on pieni ja helppo siivottava. 15 minuuttia ja suursiivous on tehty. Kotona sen sijaan olen tottunut keräilemään Matin sukat ja kalsarit lattioilta. Ajattelen, että kun ympäristö on järjestyksessä, pää on järjestyksessä. Olen kuitenkin 23 vuodessa oppinut, että sinun maailmasi on pään sisällä järjestyksessä, vaikka ympäristö olisi keskeneräinen.

Melkein kuin treffeillä joka ilta

Eeva: Haluan nykyään osoittaa joka päivä rakkauteni sinulle. Tykkään halailla ja pussailla. Olet minua pidättyväisempi.

Matti: Myönnän, että en ole kovin hyvä julkisten paikkojen pussailija tai ahkera sanomaan, että rakastan. Joskus kysyt, että rakastatko vielä.

Eeva: Ja sinä vastaat perisuomalaiseen tapaan, että ’ilmoitan, jos tilanne muuttuu’.

Matti: Treffi-iltojakaan emme järjestä, mutta asuntoautossa olemme melkein kuin treffeillä joka ilta.

Eeva: Meille riittää, että saamme olla yhdessä ja matkailla. Kaikki mitä tarvitaan tyytyväiseen elämään, löytyy asuntoautosta: sänky, vessa, suihku ja jääkaappi. Sen sijaan onneen tarvitaan vain rakas ihminen.

Kodin Kuvalehdestä 12/2024 voit lukea Eevan ja Matin koko rakkaustarinan. Kuinka Matti vei Eevalta hetkessä jalat alta 23 vuotta sitten? Miten parisuhteeseen vaikuttaa se, että he tekevät töitä samalla työpaikalla? Jutussa Eeva ja Matti kertovat lisäksi yhteisen taipaleen vaikeimmasta hetkestä, kun Eeva sairastui MS-tautiin. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

 

Me kaksi

Näyttelijät Eeva Hakulinen, 50, ja Matti Hakulinen, 53, ovat olleet yhdessä 23 vuotta. Heillä on 20-vuotias tytär, joka asuu omillaan. Hakuliset näyttelevät kumpikin Tampereen Teatterissa. Matti esiintyy seuraavaksi näytelmissä Ihmettä kaikki ja Vaimoni Casanova, ja Eevan voi nähdä syksyllä Tampere-talossa esitettävässä suurtuotannossa Taru sormusten herrasta. Eeva ja Matti nukkuvat suurimman osan öistään Dethleffsin alkovimallisessa asuntoautossa. Aamulla Eeva laittaa aamupalan sillä välin, kun Matti puhuu alkovissa ranskaa, koska Matti opiskelee kieltä omaksi ilokseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla