Yhtäkkiä nauhalta kuului isän ääni.
Avokelanauhat olivat olleet lapsuudenkodin kellarissa vuosikymmeniä. Zachris Stierncreutz eli Knipi löysi ne äidin kuoleman jälkeen heinäkuussa 2022. Isä oli kuollut, kun Knipi oli neljävuotias. Nyt perheestä oli jäljellä enää Knipi.
Nauhat olivat 1970-luvun alusta. Knipi laittoi ensimmäisen soimaan. Vanhemmat olivat äänittäneet sille radiosta Beatlesia. Seuraavalla oli rautalankamusiikkia.
”Minulla on isästä vain hämäriä muistoja, mutta yhtäkkiä hän puhui äänellä, joka oli täysin tuttu.”
Kolmas nauha oli yllätys. Se vei aikamatkalle Stierncreutzin perheen olohuoneeseen, todennäköisesti vuoteen 1973:
Pieni poika rämpyttää kitaraa ja hoilottaa, hän on noin vuoden ikäinen Knipi.
Taustalla nainen puhelee arkisesti, äiti.
Sitten isä sanoo jotakin kitaraa rämpyttävälle pojalle. Sävy on iloinen ja leppoisa.
”Nauhaa kuunnellessani tajusin, että tunnistan isän äänen. Minulla on isästä vain hämäriä muistoja, mutta yhtäkkiä hän puhui äänellä, joka oli täysin tuttu”, Knipi, 53, sanoo.
Olohuoneen sohvalla luurit päässä Knipi alkoi itkeä niin, että vaimo tuli tuli kysymään: mitä täällä oikein tapahtuu?
Miksi Knipi ei ole halunnut kuunnella uudelleen ääninauhaa, jossa isä puhuu? Mitä hän sai selville vanhempiensa elämästä vanhoista lehtijutuista? Miten isään tutustuminen muutti Knipiä? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 18/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
