Koska isä oli poissa, Sean alkoi etsiä lapsena miehen malleja sukulaissedistä, kavereiden isistä, toimintaelokuvista ja romanttisista komedioista. Hän yritti poimia muista piirteitä, joita ihaili. Vitsit yhdeltä elokuvatähdeltä, vatsalihakset toiselta. ”Jokaisen kohdalla mietin: Tuollainenko mun pitäisi olla?”
Koska isä oli poissa, Sean alkoi etsiä lapsena miehen malleja sukulaissedistä, kavereiden isistä, toimintaelokuvista ja romanttisista komedioista. Hän yritti poimia muista piirteitä, joita ihaili. Vitsit yhdeltä elokuvatähdeltä, vatsalihakset toiselta. ”Jokaisen kohdalla mietin: Tuollainenko mun pitäisi olla?”

Tv-toimittaja Sean Ricks oli nelivuotias, kun menetti isänsä. Siitä asti hänellä on ollut isää ikävä. ”Pidin isää täydellisenä ja yritin pienestä asti tulla yhtä täydelliseksi kuin hän. Kuvittelin, että silloin saisin rauhan eikä mikään enää satuttaisi.” Eihän se ihan niin mennyt.

Yhtenä päivänä isää ei enää ollut. Hän vain lakkasi olemasta ja se oli Sean Ricksistä ihmeellistä, sillä siihen asti isä oli ollut aina.

Isä oli kuollut imusolmukesyöpään. Hän oli 47-vuotias, Vietnamin sodan veteraani.

Siitä lähtien rivitalokodissa New Yorkin Brooklynissa asuivat vain Sean, äiti ja isosisko.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sean oli tuolloin neljävuotias. Niin pieni, että unohti nopeasti, miltä isä näytti. Hän ei muistanut enää isän ääntäkään, vaikka yritti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sean ei muistanut isästä juuri mitään. Hän ikävöi isää silti.

Koko elämänsä Sean on ikävöinyt ihmistä, jota ei muista eikä tunne. Hän on rakastanut ihmistä, jota ei ole, ja se on ollut vähällä viedä voimat.

”Isättömyys on ollut elämäni kivuliain kokemus. Se on vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu”, Sean sanoo.

”Suhteeni isään oli pitkään vaikea. Mutta nyt, kun olen 36 ja tehnyt tätä matkaa nelivuotiaasta asti, isällä ja minulla on viimein rauha ja ihana, rakastava suhde. 32 vuotta tässä kesti.”


”Olen äitini kanssa tosi läheinen, hän on tehnyt upean kasvatustyön yksin. Mutta hän ei voinut olla isä.”
”Olen äitini kanssa tosi läheinen, hän on tehnyt upean kasvatustyön yksin. Mutta hän ei voinut olla isä.”


Pieni poika, pienet haaveet

Enää kodin ikkunasta ei näy New Yorkin Brooklyn. Nyt sieltä näkyy Tampereen Kaleva.

Kerrostaloasunto, jossa Sean nyt asuu, on hänen vanha lapsuudenkotinsa. Se on ollut aikoinaan myös Seanin äidin lapsuudenkoti. Nyt samassa kodissa kasvavat ­Seanin 5- ja 8-vuotiaat tyttäret. Ylen tv-toimittaja Sean Ricks on niin tamperelainen, että paljon tamperelaisempi ei olla voi.

”Tampere on kotipesäni. En aio muuttaa täältä ikinä.” 

Seanin isä oli amerikkalainen, äiti suomalainen. Kun isä kuoli, äiti halusi muuttaa New Yorkista takaisin entiseen kotikaupunkiinsa Tampereelle.

Sean osasi suomea vain muutaman lauseen mutta oppi Tampereen murteen nopeasti. Hän sai kavereita ja opetteli hiihtämään. Kun Suomi hävisi jääkiekon maailmanmestaruuden, Sean itki.

Sean oli hiukan tummaihoisempi ja kiharatukkaisempi kuin kaverit.

”Minusta ei tunnu luontevalta vahvistaa sitä kertomusta, jossa rasismi vaanii minun näköistäni ihmistä joka nurkan takana”, Sean sanoo.

”Tarkoittaako se, että en ikinä kokenut rasistisia hetkiä? Ei tietenkään. Totta kai koin niitäkin. Mutta pääosin kokemukseni ihmisistä olivat myönteisiä. Rasismi ei leimannut koko lapsuuttani. Enemmän minuun sattui se, että minulla ei ollut isää, joka olisi tullut hakemaan minua kou­lusta.”

Muiden isät tulivat. Sean ei tottunut siihen ikinä.

Sean haaveili, että hänenkin isänsä ilmestyisi koulun pihaan ja kaikki katsoisivat, että ai tuo on Seanin isä. Sean ja isä ­kävelisivät pihan poikki rinnakkain ja näyttäisivät vähän samannäköisiltä. Sitten he menisivät yhdessä kotiin, ja kotipihassa isä potkisi palloa Seanin kanssa.

 

Kuvat Anthony-isästä ovat Seanin aarteita.

 

Koska Sean ei muistanut isästään juuri mitään, hän kuunteli muiden muistoja.

Niiden mukaan isä oli mahtava. Eräänlainen yli-ihminen mutta myös rento ja mukava. Auttoi aina kaikkia. Luja vastuunkantaja mutta pehmeä isä, toimistotöissä armeijassa. Vietnamin sodan veteraani mutta myös coolin trendikäs. Pukeutui vaatteisiin, joita voisi luonnehtia sanalla funky, vapaa-aikanaan soitti levyjä dj:nä klubeilla.

”Isästä syntyi minulle ehkä liiankin loistava kuva. Loin ihannekuvan itse ja kuvittelin, että minun pitää tulla yhtä täydelliseksi. Sitten kun tulisin, saisin rauhan ja kaikki olisi yhtäkkiä helppoa eikä mikään enää satuttaisi.”

Eihän se niin mennyt. Seanista ei tullut täydellistä eikä kaikesta helppoa. Lue Sean Ricksin koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 7/2021. Tilaajana voit lukea jutun myös digilehdestä.

 

 

 

 

SEAN RICKS

36-vuotias Ylen Perjantai-keskusteluohjelman juontaja ja toimittaja asuu Tampereella 5- ja 8-vuotiaiden tyttäriensä kanssa. Hän rakastaa hyviä oluita, turkkilaisen Nazim Hikmetin runoja ja juoksemista. ”95 prosenttia lenkeistä juoksen ystäväni kanssa. En tykkää yksin urheilemisesta eikä minulla ole kummoista kilpailuviettiä.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla