Tiibetinspanieli Oliver on hyvää seuraa. "Lemmikin silittely parantaa oloani aina."
Tiibetinspanieli Oliver on hyvää seuraa. "Lemmikin silittely parantaa oloani aina."

Lääkäri ja tutkija Helena Miranda tietää, että potilasta voi sattua silloinkin, kun lääkäri ei löydä kipuun syytä. Oman kipunsa kanssa Helena elää joka päivä. Hän uskoo, että sen juuret löytyvät lapsuudesta.

Helena Miranda löytää isän kuoleman jälkeen tämän pienestä jäämistöstä pinon kalentereja.

Isä, järjestelmällinen diplomi-insinööri, on säilyttänyt niitä vuosia, tehnyt merkintöjä ohuille sivuille loppuun asti. Jotkin huolellisesti kirjoitetuista sanoista osuvat suoraan tyttären sydämeen.

"Lapset tulossa. Ryhdistäydy."

Ja se kaikkein toivottomin sana.

"Putki."

Kalenterissa riittää sillä sanalla merkittyjä sivuja. Päiviä ja viikkoja.

Helena tietää, että niinä päivinä isä on juonut. Silloin ovat unohtuneet sovitut tapaamiset Helenan ja tämän kaksi vuotta vanhemman veljen kanssa. Ei päästy Linnanmäelle, vaikka luvattu oli.

Älykäs ja lämmin mutta epäluotettava ihminen, niin Helena on aina ajatellut isästä.

On pakko istahtaa hetkeksi alas kalenteripino sylissä, hengittää syvään.

Vasta nyt Helena ymmärtää täysin sen kamppailun, jota isä oli vuosia käynyt vaikeaa alkoholiriippuvuutta vastaan.

Kun isä ei juonut, häntä ihanampaa ei ollut.

Kun isä ei juonut, häntä ihanampaa ei ollut. Isä piti sylissä, silitti hiuksia, kutsui taivaan lintuseksi. Isän kodissa Helsingissä Helena sai olla oma itsensä.

Ne muistot kannattelivat toisessa kodissa äidin luona. Siellä Helena koki usein olevansa näkymätön.

Kipu on totta

Lääkäri ja kipututkija Helena Mirandan vastaanotolle tullaan usein silloin, kun kipu jossain kohdassa kehoa on kroonistunut, eivätkä tavalliset hoitokeinot pure.

Migreenikipu tuntuu Helenasta siltä kuin kuuma rautanaula työnnettäisiin silmän läpi niskaan. Kun hän oppi elämään kipujen kanssa, hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. Se sai nimekseen Ota kipu haltuun.
Migreenikipu tuntuu Helenasta siltä kuin kuuma rautanaula työnnettäisiin silmän läpi niskaan. Kun hän oppi elämään kipujen kanssa, hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. Se sai nimekseen Ota kipu haltuun.

Hänen mukaansa joka viides aikuinen Suomessa kärsii pitkittyneestä kivusta. Se ajaa ihmisiä sairauslomille ja työkyvyttömyyseläkkeille joka vuosi. Meillä on sairauspoissaoloja kivun vuoksi eniten koko maailmassa.

Nuorena lääkärinä Helena ahdistui, jos ei pystynyt ratkaisemaan kipupotilaan ongelmia lyhyen vastaanottoajan puitteissa.

Joskus hän myös ihmetteli oireita. Potilastyössä tuli vastaan tilanteita, jollaisista opiskeluaikana ei ollut puhuttu mitään.

Miten ihmistä voi sattua, jos syytä kipuun ei löydy?

Nyt 48-vuotiaana kokeneena lääkärinä Helena tietää kroonisesta kivusta ja sitä potevista ihmisistä paljon enemmän.

"Jokaisen ihmisen kokemus kivusta on todellinen. 2000-luvun suurin mullistus kipututkimuksessa on ollut se, että kipureaktiota voidaan mitata objektiivisesti aivokuvausmenetelmillä. Aivokuvista näkee, että potilas tuntee aidosti kivun, josta puhuu."

"Iloitsen kroppani jokaisesta kohdasta, jota ei särje."

"Enää en epäile yhdenkään potilaan kipua."

Kivun tuntemus saattaa jatkua, vaikka alkuperäinen kudosvaurio olisi jo aikaa sitten parantunut. Aivot ja ylivirittynyt keskushermosto ylläpitävät kipua, eikä siihen silloin auta leikkaus, tulehduskipulääke tai pitkä sairausloma.

"Kroonisen kivun hoidossa lääkkeettömät keinot ovat ensisijaisia. En silti ole lääkevastainen. Äkillistä kipua kannattaa hoitaa särkylääkkeillä, etteivät kipuradat herkisty."
"Kroonisen kivun hoidossa lääkkeettömät keinot ovat ensisijaisia. En silti ole lääkevastainen. Äkillistä kipua kannattaa hoitaa särkylääkkeillä, etteivät kipuradat herkisty."

Krooninen kipu syö ihmisen elämänlaatua. Potilaan mielessä väijyy ainainen pelko kivun uusiutumisesta tai pahenemisesta.

Kipuun perehtynyt terveydenhuollon ammattilainenkaan ei ole taikuri, joka pystyisi hetkessä ratkaisemaan pitkittyneen ongelman. Mutta hän voi olla ymmärtäjä ja kuuntelija.

"Lääkärinä olen oppinut hyväksymään sen, ettei kipua poistavaa ratkaisua välttämättä ole."

Rakkaudettomuus sattuu

Kipupotilaiden kuunteleminen sai Helena Mirandan huomaamaan jotain hämmästyttävää. Monen potilaan elämäntarinassa toistuivat samat teemat.

Usein taustalta löytyi lapsuudenkoti, jossa ei juuri osoitettu rakkautta. Lapselta vaadittiin kiltteyttä ja reippautta, suorittamista, yksin selviytymistä ja perheenjäsenten tarpeiden asettamista omien edelle. Lapsi sai ehkä huomiota vain ollessaan kipeänä.

Helena huomasi myös, että moni tällaisesta taustasta tuleva oli päätynyt hoitoalalle. Siellä on erityisen paljon sairauspoissaoloja kroonisten kipujen takia.

Helena alkoi tutkia asiaa, ahmia kansainvälisiä aivotutkimuksia. Hänelle selvisi, että ihmisillä, jotka eivät lapsuudessa saa riittävästi rakkautta, keskushermoston ja aivojen rakenne alkaa erilaistua jo nuoresta. Heille kehittyy muita suurempi alttius keskushermoston yliherkistymiseen eli kiputuntemuksen jäämiseen päälle. Vaikeista kokemuksista syntyy taustakuormitusta, joka saattaa heijastua myöhempään elämään.

Potilaiden yhteneväiset kertomukset eivät jättäneet Helena Mirandaa rauhaan.

Suorittamisen pakko, yksin selviytyminen, kaipuu syliin. Elämäntyö hoitoalalla, krooniset kivut.

Kukaan ei ole täydellinen, muistuttaa nalle. Helena on ostanut sen itselleen aikuisena.
Kukaan ei ole täydellinen, muistuttaa nalle. Helena on ostanut sen itselleen aikuisena.

"Kaikki nuo asiat olivat hyvin tunnistettavia. Kuin suoraan omasta elämästäni."

Särky tuli ja jäi

On päiviä, jolloin Helena Miranda ei poistu kotoa ja pitää verhot tiukasti kiinni. Häntä 14-vuotiaasta saakka riivannut migreeni saattaa lyödä päälle pienestäkin ärsykkeestä. Kohtauksen voi laukaista lasi valkoviiniä tai mausteinen ruoka.

Kipu tuntuu siltä kuin kuuma rautanaula työnnettäisiin silmän läpi niskaan.

"En halua rasittaa ystäviäni tai lapsiani puhumalla vaivoistani jatkuvasti. Kipu on kuitenkin aina jollakin lailla läsnä elämässäni", Helena sanoo.

"Etsin vuosia äitini hyväksyntää."

Migreeni on vain yksi sen aiheuttajista. Kolmekymppisenä Helenan polvia ja lonkkia alkoi kolottaa. Hän oli nuoruusvuosinaan harrastanut intohimoisesti käsipalloa. Urheiluharrastus oli yksi keino päästä pois kotoa. Maalivahdin hommaan kuuluivat toistuvat heittäytymiset ja tömähdykset lattiaan, mikä kulutti niveliä.

Sitten Helena huomasi, ettei pysty suoristamaan kunnolla kaikkia sormiaan. Nivelrikko eteni. Siihen ei ole parantavaa eikä hidastavaa hoitoa.

Kuusi vuotta sitten alkoi hänen kivuistaan vaikein. Hermoja pitkin oikeaan jalkaan säteilevä iskiaskipu pakottaa Helenan ontumaan.

Hän hoiti kipupotilaita, muttei suostunut vuosiin myöntämään olevansa itse sellainen.

"Lääkärin on vaikea siirtyä potilaan rooliin. Mielestämme emme ole koskaan sairaita", Helena hymähtää.

Hän söi kourakaupalla särkylääkkeitä, teki pitkiä työpäiviä ja odotti pääsyä selkäleikkaukseen, joka veisi mennessään jalan kivun.

Potilailleen Helena kyllä puhui lääkkeettömistä kivunhallintakeinoista kuten joogasta, mutta koki itse olevansa liian kiireinen moiseen.

Leikkaus tuli ja meni, kipu jäi. Iskiashermo oli vaurioitunut pysyvästi.

"Aluksi oli todella vaikea hyväksyä, että kipu oli tullut jäädäkseen."

Koiran rapsutus auttaa

Helenan hermovaurio oireilee jatkuvana puutumisen tunteena oikean säären ulkosyrjällä. Jalkaterän uloimmat varpaat ovat tunnottomat. Tylppään, jomottavaan peruskipuun sekoittuu pulsseina tuntuva, neulanpistomainen äkkikipu. Särkylääkkeistä ei juuri ole apua. Nukkuminen on usein hankalaa.

"On parempia ja huonompia vaiheita. Iloitsen kroppani jokaisesta kohdasta, jota ei särje."

Juuri nyt on menossa ikävämpi kausi, sillä kostea, kolea vuodenaika pahentaa oloa.

Kivun takia Helena tekee nelipäiväistä työviikkoa. Yhden päivän viikosta hän pyrkii keskittymään kipujensa hoitamiseen. Keinot ovat yksinkertaisia: oloa parantavat kosketukset kuten hieronta, läheisten halaaminen ja koiran rapsuttelu. Myös pilates, vesijuoksu, pyöräily, meditointi ja akupunktio auttavat.

"Lohdullista on, että koska voimme vaikuttaa ajatuksiimme ja tunteisiimme, voimme vaikuttaa myös kipuihimme. Oloaan voi parantaa omalla suhtautumistavallaan."

On päiviä, jolloin Helena ei poistu kotoa ja pitää verhot kiinni.

Helena kuvaa asiaa näin:

"Jos olet iloisella mielellä ja satutat varpaasi, kipu unohtuu yleensä nopeasti. Jos taas on muutenkin huono päivä ja apea mieli, koet saman kivun suurempana. Kipupotilaan kannattaa siis tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestä mielekkäiltä."

Viime keväänä ilmestyi Helenan kirja Ota kipu haltuun. Hän kirjoitti sen paitsi lääkärinä ja tutkijana myös kipupotilaana.

"Mietin, laitanko kirjaan kokemuksiani. Viekö uskottavuutta, etten pysty hallitsemaan edes omaa kipuani? Lopulta päätin, että kerron myös siitä."

Hän kertoo siirtyneensä hyväksymisvaiheeseen.

"Olen oppinut elämään kipujeni kanssa."

Rakkautta oppimassa

Yhteinen ystävä esitteli vuosituhannen vaihteessa toisilleen Helenan ja tummasilmäisen amerikkalaismiehen, jonka suvun juuret olivat Puerto Ricossa Karibianmerellä.

Pian heistä tuli aviopari. Helena sai uuden sukunimen, espanjalaisperäisen Mirandan.

Puolison latinalaisamerikkalaisen perheen tunneilmasto oli täysin erilainen kuin se, jossa Helena oli kasvanut. Isossa ja äänekkäässä perheessä halattiin, suukotettiin ja toisteltiin I love youta.

"Tajusin, että minun on oman hyvinvointinikin takia opeteltava tunteiden osoittamista. Kiitos mieheni perheen, olen kehittynyt siinä paljon."

Suhteessa omiin poikiinsa Helena ei ole säästellyt tunteitaan. Siitä hetkestä, kun hän sai tummasilmäiset vauvat syliinsä, hän on rakastanut heitä kiihkeästi ja ilman ehtoja.

"Hellin poikiani paljon. Haluan heidän tietävän varmasti, että äiti rakastaa. Sanon sen heille joka ainoa päivä."

Helenan avioliitto päättyi eroon 2008. Hän on edelleen hyvissä väleissä lastensa isän kanssa. Jaettua vanhemmuutta helpottaa se, että entinen puoliso asuu Suomessa.

Suhtautumista lastensa kipuun Helena on miettinyt paljon. Hänestä lapsen kipua ei kannata dramatisoida, mutta se pitää kohdata myötätuntoisesti.

"Tule syliin. Halataan. Katsotaan yhdessä kivaa kirjaa tai elokuvaa. Äiti puhaltaa kivun pois."

Saa tuntua

Vuodet ovat opettaneet Helenan näyttämään rakkautta, mutta negatiivisten tunteiden ilmaiseminen on hänelle yhä vaikeaa.

"Minun on täytynyt opetella luottamaan siihen, ettei toinen ihminen raivostu, hylkää tai tule silmille, jos suutun, pahoitan mieleni tai sanon ei."

"Sellaiseksi ihminen kasvaa, jos lapsena kotona joutuu olemaan varpaillaan ja arvailemaan, mistä päin tänään tuulee."

Helena Miranda suosittelee kroonista kipua poteville aktiivista elämäntapaa. "Kun ihmisen huomio kiinnittyy mielekkääseen tekemiseen, hän ajattelee kipua vähemmän."
Helena Miranda suosittelee kroonista kipua poteville aktiivista elämäntapaa. "Kun ihmisen huomio kiinnittyy mielekkääseen tekemiseen, hän ajattelee kipua vähemmän."

Menneisyyttään Helena on käsitellyt terapiassa, joka alkoi kaksi vuotta sitten. Isän kuolemasta on seitsemäntoista vuotta. Välit äitiin ovat etäiset.

"Etsin vuosia äitini hyväksyntää urheiluharrastuksilla, opiskelumenestyksellä ja lääkäriksi valmistumisella. Silti koin, etten koskaan saanut sitä."

Hiljalleen Helena on oppinut tunnistamaan ja käsittelemään kipeitä tunteitaan ja hyväksynyt, ettei niiden lakaiseminen maton alle auta. Hän ajattelee, että jos vaikeita tunteita ei kohtaa, ne hiipivät aikanaan pintaan suruna, yksinäisyytenä, katkeruutena, päihdeongelmina - tai fyysisinä kipuoireina.

"Tunteiden käsitteleminen on elämän mittainen matka."

"Tunteiden käsitteleminen on elämän mittainen matka, jossa ihminen ei ole koskaan valmis."

Syyllisyys on tunne, jonka Helena on jo käsitellyt.

"Lapsuuteni tapahtumat kuten isän alkoholismi ja äidin ja minun vaikea suhde, eivät olleet minun vikani. Vei vuosia, ennen kuin todella ymmärsin sen ja opin armahtamaan itseni."

Uuden puolison kanssa kaikkien tunteiden näyttäminen on Helenalle helpompaa kuin nuorena. Kolmen yhteisen vuoden jälkeen kumppani tietää ilman sanojakin, koska Helenan kivut ovat päällä ja mikä niihin parhaiten auttaa.

"Läheisyys ja hellyys."

Helena Miranda on 48-vuotias lääkäri. Hän työskentelee yksityisellä lääkäriasemalla ja Suomen suurimmassa työterveyshuollossa Helsingin kaupungilla. Siellä hän kehittää kivunhoitoa. Hän asuu Helsingissä 12- ja 14-vuotiaiden poikiensa kanssa. Perheeseen kuuluu tiibetinspanieli Oliver.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2016.

Crps2 :den riivaama

Lääkäri Helena Miranda: Kipujen juuret ovat usein lapsuudessa

Minulle tehtiin iso selkäleikkaus jonka yhteydessä meni hermoja poikki. Crps2 oli tuloksena sekä myöhemmin fibromyalgia. Crps2 on pahimpia hermosairauksia. Ilman lääkkeitä ei oikeasti selviäisi. Käytössäni on lääkkeettömiä hoitokeinoja, kuntoutusta, paras lääkäri mitä Suomesta löytyy, ihanaa vertaistukea sekä stimulaattori. Näistä syntyy kokonaisuus joka pitää minut hengissä ja luulen, että kirjoitan nyt monen muunkin ajatuksin. Minua niin kuin muitakin kaltaisiani siipirikkoja harmittaa tuo...
Lue kommentti
Reetta Kivelä
Reetta Kivelä on 40-vuotias elintarviketieteiden tohtori ja nyhtökauran toinen kehittäjä. Hän asuu Helsingissä, ja perheeseen kuuluvat puoliso sekä lapset Lotta, 19, Anni ja Olga, 17, ja Niilo, 11. Vapaa-ajalla Kivelä rentoutuu pilateksessa.

OLIPA PÄIVÄ. Nyhtökauran keksijän päivään mahtui puheen harjoittelua taksissa ja neuvottelua teinien kanssa.

HERÄTYS SOI kello 6.30. Kiirehdin heti suihkuun ja heitin mekon päälle.

Aamupalaksi söin sämpylöitä, joiden väliin laitoin kurkkua ja korianteria. Join vielä kupin vihreää teetä ja lähdin ulos ankeaan vesisateeseen. Pimeät talvet tuntuvat välillä aivan kohtuuttomilta.


”Maustoin aamiaissämpylän korianterilla.”

PÄIVÄN HAASTAVIN hetki oli edessä heti ensimmäisenä. Menin tapaamaan firmamme Gold & Green Foodsin neuvonantajia. Pohdimme nyhtökauran lisenssineuvotteluja uusiin maihin. Niiden koukeroiden kanssa täytyy olla tarkkana.

Kokouksen jälkeen nappasin taksin alle. Minut oli kutsuttu puhumaan startup-firmojen seminaariin.

Yleensä esitysten tekeminen jää minulla viime tippaan. Tämänpäiväistä puhetta varten olin valmistautunut hieman paremmin kuin yleensä. Silti istuin taksin takapenkillä tietokone sylissäni ja harjoittelin puhetta ääneen.


”Esitys sujui hyvin, enkä edes jännittänyt.”

PÄÄSIN EDUSTAMAAN korkokengät jalassa, kun seminaarin jälkeen riensin Martti Ahtisaaren CMI-rauhanjärjestön cocktail-tilaisuuteen. Normaalisti päiväni kuluvat joko toimistolla tai Järvenpään tehtaalla keskustelemassa laitehankinnoista. Ehdin vain harvoin pysähtyä ja juhlistaa sitä, mitä olemme nyhtökauran toisen kehittäjän Maija Itkosen kanssa saaneet aikaan. Siksi tilaisuus tuntui erityiseltä.

"Onneksi lapset tykkäsivät illallisvalinnastani."

VATSA KURNI kotiin lähtiessä. Päätin uhmata pitkiä jonoja ja hain koko perheelle tacoja Taco Bell -pikaruokaravintolasta. Niiden välissä on nyhtökauraa, mutta en ole aiemmin ehtinyt maistaa niitä. Jonossa meinasin tuskastua, mutta onneksi lapset tykkäsivät illallisvalinnastani.

KOTONA VASTAILIN sähköposteihin, koska olin ollut koko päivän pois toimistolta. Ehdin kuitenkin käydä nuorimmaiseni kanssa koulun kokeet läpi. Kuittasin äikän, matikan ja historian kokeet nähdyiksi ja sain olla niihin ihan tyytyväinenkin.


”Ulkoilu jäi, koska Kaiku oli jo käytetty ulkona.”

En ehtinyt ulkoilla lainkaan. Olisin vienyt koiramme Kaikun ulos, mutta lapset olivat jo tehneet sen.

VIIME VUOSINA elämässäni on muuttunut kaikki. Aikaisemmin työskentelin Fazerilla tutkimuspäällikkönä, ja minulla oli paljon enemmän aikaa ystäville ja kotitöille. Nyt en edes yritä ehtiä tehdä niitä. Olen palkannut apua, enkä suostu potemaan huonoa omatuntoa. Minulle on tärkeintä, että ehdin kotona nähdä omia tyyppejäni.

"Mietin, kuinka hienoja ihmisiä sain tavata."

YHDENTOISTA AIKAAN puin vielä asioita perheemme teinien kanssa. Yksi heistä on menossa tekemään kauppaan inventaa­riota, mikä kestää yli puolenyön. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten hän tulee keskellä yötä takaisin kotiin.

VIIMEISENÄ ILLALLA mietin, kuinka hienoja ihmisiä sain tänään tavata. Näin vielä tuttavani Facebook-postauksen, jossa pitämääni puhetta kehuttiin. Se tuntui mukavalta.

Olipa päivä -sarjassa tutut henkilöt kertovat päivästään. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2017.

Näyttelijä Eeva Soivio esiintyy KOM-teatterin näytelmässä Veriruusut. Sen ensi-ilta on 16. helmikuuta.
Näyttelijä Eeva Soivio esiintyy KOM-teatterin näytelmässä Veriruusut. Sen ensi-ilta on 16. helmikuuta.

VOIMALAUSE. Eeva Soivio on huomannut, että enää ei ole ollenkaan noloa olla oma itsensä.

”Viime keväänä esitin henkilökohtaista monologia Mustarastas. Se kertoi veljestäni, joka katosi vuonna 1989. Olin silloin 12-vuotias.

Monologia tehdessäni tajusin: se olenkin minä, joka olen seissyt itseni tiellä ja estänyt asioita tapahtumasta.

Ihminen lokeroituu tietynlaiseksi nopeasti ja tosi nuorena. On hurjaa, miten alamme toimia sen mukaan, millaiseksi toiset sanovat meitä.

"Ikä on vähentänyt itsekriittisyyttäni."

Täytän tänä vuonna 42, ja vasta ikä on vähentänyt itsekriittisyyttäni. Enää ei olekaan noloa olla oma itsensä.

Oivallus on tuonut työhöni henkilökohtaisuutta ja rooleihini aitoutta. Pitkään yritin rakentaa roolejani liian näppäriksi.

Kun en ole itseni tiellä, haaveileminen muuttuu tekemiseksi. Isäni tiesi tämän jo, kun olin lapsi ja sanoi: ’Jos näet itsesi jossain, se voi toteutua. Jos et näe, se on liian kaukana.’

Juuri nyt mietin, näenkö kädessäni kirjoittamani kirjan.”

Voimalause-sarjassa ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 2/2018.

Teatteri: ”Toinen koti on Jussi Lehtosen dokumentaarinen teatteriesitys. Pakolaisten ja suomalaisten taiteilijoiden kohtaamisesta tulee voimakas olo: näin maailman kuuluu mennä.” Kansallisteatterissa Helsingissä 16.2. asti.

Levy: ”Ohjaaja Lauri Maijala on tehnyt runoihin sävelmiä 16 vuotta. Nyt ne voi kuunnella levyltä. Tuonen lehto, öinen lehto on erityisen koskettava.” Lauri Maijala: Tuokaa shamppanjaa, Texicalli.

Teatteri: ”Olen iltaisin töissä, joten mielenkiintoisia esityksiä jää näkemättä. Mari Rantasilan Masennuskomedialle aion kuitenkin raivata ajan.” Kansallisteatterissa Helsingissä 21.5. asti.