Lihavuudesta näytelmän tehnyt Raisa Omaheimo:

Lihavia kohdellaan nyky-yhteiskunnassa huonosti, sanoo ylipainoinen teatterintekijä Raisa Omaheimo.

Teatterintekijä Raisa Omaheimo, 38, on kokoa 52. Siksi hän haluaa puhua lihavuudesta: Omaheimon mielestä lihavista ja lihavuudesta puhutaan kyllä paljon, mutta lihavat itse ovat hiljaa. Omaheimon käsikirjoittama ja Elina Kilkun ohjaama monologinäytelmä Läski kerää täysiä katsomoita helsinkiläisessä Teatteri Takomossa. Omaheimo esiintyy näytelmässä alasti.

Jos Omaheimo saisi päättää, nämä lauseet olisivat totta kaikille.

1. Lihavuus on vain yksi ominaisuus

”Kunpa tv-sarjoissa ja leffoissa olisi ylipainoisia hahmoja, joiden lihavuus ei olisi se juttu, vaan yksi ominaisuus muiden joukossa. Se muokkaisi vähitellen asenteita lempeämpään suuntaan.

Nyt asenteet ovat todella jyrkkiä. On paljon ihmisiä, jotka ovat tietävinään, miten lihavien pitäisi elää ja mitä tehdä painolleen ja usein myös ottavat asiakseen sanoa sen ääneen. Tunnen ihmisiä, joiden neuvo ylipainoisen ihmisen jokaiseen huoleen on kehotus mennä lenkille. Naistenlehdet ja tv-ohjelmat toitottavat samaa viestiä – hanki bikinivartalo, laihdu ja liiku, aloita dieetti jo tänään.

Minua rasittaa myös kansantaloudellinen tutkijapuhe, laskelmat siitä, miten lihavuus aiheuttaa yhteiskunnalle niin ja niin monen sadan miljoonan euron kustannukset. Lihavuus nähdään suoraviivaisesti itsekurin puutteena. Lääkäri ojentaa ruokien kalorimääristä kertovan esitteen ja olettaa, että ylipaino on sillä hoidettu. Ääneen lausumaton ajatus on, että jos lihava tsemppaisi, hän ei enää olisi lihava.”

2. Iloisuus on tärkeämpää kuin laihuus

”Kunpa laihtunutta ihmistä ei onniteltaisi. Viestihän silloin on, että ennen et kelvannut, nyt kelpaat.

Naisen kehon koosta ja muodosta saa monen mielestä sanoa mitä vain. Minusta tämä liittyy samaan kunnioituksen puutteeseen kuin viime aikoina paljon otsikoissa ollut seksuaalinen ahdistelu: Jos naisen keho on kaunis, sitä saa lääppiä. Jos se ei täytä normeja, sitä saa haukkua.

Kerran Tallinnan-laivalla keski-ikäinen suomalaismies puristi minua takamuksesta. Kun suutuin, mies kommentoi, että saisin olla kiitollinen siitä, että joku tahtoo kouria minua.”

Kunpa painoa ei kommentoitaisi ollenkaan. Sen sijaan voisi vaikka sanoa, että toinen näyttää terveeltä tai iloiselta."

3. Jokainen viihtyy nahassaan

”Moni ylipainoinen on terve ja hyväkuntoinen ja viihtyy kehossaan hienosti.  Se jää usein huomaamatta.

Netissä yleistyneen vihapuheen takia nyt eletään ilmapiirissä, jossa kuka vain voi sanoa mitä vain. Hyvä käytös, armollisuus ja lähimmäisenrakkaus jäävät möykkäämisen alle. Tuntuu, että esimerkiksi poliitikot voivat sanoa mitä tahansa, vaikka kannustaa sotaan valkoisen rodun puolesta, ja siitä seuraa nuhteita. Ääliömäisyyksiä perustellaan sananvapaudella, ikään kuin se tarkoittaisi vapautta loukata kanssaihmisiä.

Perinteisesti suomalainen miespoliitikko on saanut painaa mitä tahansa, mutta naispoliitikon lihominen tai laihtuminen sen sijaan on aina ollut lööpin aihe. Nyt asenteet myös miehiä kohtaan ovat kovenemassa. Ajatellaan, että kova johtaja on kovassa kunnossa. Ihanne on Alexander Stubb -henkinen triathlonisti-maratoonari.

On surullista, että ihmisen on oltava tietynlainen ollakseen hyväksytty. Tähän kaipaan ja toivon muutosta.”

Tulilatva

Lihavuudesta näytelmän tehnyt Raisa Omaheimo: "Kunpa laihtumisesta ei onniteltaisi"

Laihtunutta ihmistä ei pitäisi onnitella? Aika outo toivomus, kun laihduttajan tavoite on juuri laihtuminen. Sitten kun laihduttaja saa kiloja tiputettua ja on ylpeä itsestään, onnittelut ovat paikallaan. Viesti ei ole se, että et ennen kelvannut, vaan se, että olen iloinen kun onnistuit siinä mitä yritit. Liekö sopivaa onnitella vaikkapa ammattiin valmistunutta, vai tarkoittaako se sitä, että ennen et kelvannut, toisin on nyt? Laihduttaminen ei ole helppoa, ja on varmasti kiva kuulla...
Lue kommentti

Pitkät automatkat parantavat Katja ja Mika Niilo-Rämän parisuhdetta. Yksi autossa viihtymisen hyvistä puolista on, että autosta ei pääse karkuun.

Pari päivää ennen reissua Katja Niilo-Rämä, 39, tuntee jo levollisuuden. Kohta auto starttaa ja kahdenkeskinen aika alkaa.

”Ilman automatkoja parisuhteemme olisi unohduksissa.”


Lähtö kotoa on vain harvoin rauhallinen. Kiireessä unohtuu aina jotain, esimerkiksi Katjan vaatekassi.

Arki kotona Vantaalla on vain kiirettä. Katja opiskelee sairaanhoitajaksi, puoliso Mika Niilo-Rämä, 41, tekee lähihoitajan töitä vammaisperheiden kanssa. Töiden jälkeen paljon aikaa vievät omien erityislasten Rasmuksen, 8, ja Tessan, 7, terapiat ja lääkärit.

Lisäksi perheeseen kuuluvat Katjan 14-vuotias esikoinen Niki ja kaksi ranskanbulldoggia. Viikoittain pariskunnalla on myös vapaaehtoistyötä: Katja on keskosvanhempien yhdistyksen hallituksessa ja molemmat erityislasten vanhempien Leijona­emoissa.

Televisio on hiljaisella eikä kumpikaan jaksa puhua.

”Illalla vuorottelemme. Joka toinen ilta Mika lenkittää koirat ja minä nukutan lapset. Seuraavana iltana toisinpäin.”

Kun lapset nukkuvat, Katja makaa sohvalla ja Mika nuokkuu nojatuolissa. Televisio on hiljaisella eikä kumpikaan jaksa puhua.

”Se on se pieni hetki, jolloin kukaan ei tarvitse meitä.”

Rakkauden paikka

Kaksi vuotta sitten Katja havahtui. Hurjimmat pikkulapsivuodet alkoivat olla takana, mutta kahdenkeskinen aika Mikan kanssa oli jäänyt kokonaan niiden jalkoihin.

”Huomasin, että kaipaan meidän aikuisten yhteistä aikaa. Järjestin saman tien Mikalle yllätyksenä reissun Omaishoitajaliiton koulutukseen Rovaniemelle. Toivoimme uusia taitoja ja vertaistukea sekä vapaaehtoistyön että oman lapsen vuoksi.”

"Oli pakko keskustella, kun yritimme saada aikaa ja kilometrejä kulumaan.”

Koulutuksen määränpää, Rovaniemi, selvisi Mikalle vasta lähtöiltana. Ajomatka kesti 12 tuntia ja palautti mieleen, miltä tuntuu olla yhdessä.

”Oli pakko keskustella, kun yritimme saada aikaa ja kilometrejä kulumaan”, Mika sanoo.

Katja huomasi, miten kireys ja pönötys sulivat pois kilometri kilometriltä. Oli taas hauskaa yhdessä. Parasta oli, kun silmät kostuivat nauramisesta. Perille ehdittiin aamupalalle.

”Se 12 tunnin automatka palautti kipinän tai osoitti, että sitä yhä on.”


”Kahdestaan ajellessa voimme spontaanisti pysähtyä uusissa paikoissa kuten kerran lihapalvaamossa.”


Rakkauden paikka

Sen jälkeen kahdenkeskisiä autoreissuja on tullut monta. Omaishoitajien koulutukseen voi osallistua parin kuukauden välein, ja Katja valitsee paikan tarkoituksella aina mahdollisimman kaukaa.

"Sanomme toisillemme, että ihana nähdä sinua!"

Autossa Katja ja Mika juttelevat, millaista arki on viime viikkoina ollut: mitä hauskaa lapset ovat tehneet ja mitä sarjoja itse telkkarista katsoisivat, jos ehtisivät katsoa. Jompikumpi huokaa, miten ihanaa olisi, jos elämä olisi tylsää: jos olisi vain kauppaa ja autoruuhkaa ja sitä mitä syödään viideltä.

”Heti matkan alussa sanomme toisillemme, että ihana nähdä sinua! Yleensä tuntuu kuin ei olisi nähty kahteen viikkoon, vaikka olisimme olleet samassa kodissa joka päivä.”

Kymmenen vuotta sitten alkaneesta rakkaudestaan Katja ja Mika puhuvat paljon. Siitäkin, miten auto on heille rakkauden paikka.

”Häämatkamme oli viikko asuntoautossa heinäkuussa 2011. Hääyön vietimme Kajaanin ABC-huoltamon pihassa parkissa rekkojen keskellä.”

Hyvä puhua, hyvä olla hiljaa

Vierekkäin autossa istuessa on helppo puhua, kun toista ei tarvitse katsoa silmiin. Siksi autossa on myös helppo riidellä, mutta ääntä Katja ja Mika eivät korota.

Mökötystä kumpikaan ei jaksa. Hiljaa voi olla, kun katsoo maisemia, mutta ei siksi, että mököttäisi.

Katja ja Mika ajavat vuorotellen. Kun toinen torkkuu vieressä, on myös omaa aikaa ajatella ja syödä karkkia. Molemmat pitävät yöllä ajamisesta.


Omat matkakarkit. Katjalle suklaata tai lakritsia, Mikalle hedelmäkarkkeja.

”Sarastava aamu on kauneinta. Silloin pysähdymme kahville huoltsikalle ja otamme happihyppelyä.”

Loppumatkasta on aina kiitoksen aika.

”Sanon Mikalle: ihanaa, kun olet ja pysyt. Sitten onnittelemme toisiamme siitä, miten täyspäisinä olemme säilyneet.”

Kotipihassa Katja on tyyni. Automatkan jälkeen arkea on taas helpompi jaksaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2017.

Puhuminen kannattaa aina

• Vastarakastuneet puhuvat yleensä paljon, mutta vuosien mittaan puhuminen vähenee ja arjen pyörittäminen vie aikaa ja energiaa. Puhumattomuus lisää väärinymmärryksiä, joista kehkeytyy helposti riitoja. Onnellistakin parisuhdetta kannattaa hoitaa puhumalla.

• On tärkeä kysyä säännöllisesti, mitä toiselle kuuluu. Jos puhuminen ei houkuta, toiselle voi kertoa, ettei juuri nyt jaksa jutella mutta puhumattomuus ei johdu mistään, mitä toinen on tehnyt.

• Jos arjessa ei löydy aikaa keskustelulle, kannattaa miettiä, mikä voisi olla oma, yhteinen tapa keskustella. Olisiko se iltakävely, kauppareissu, sauna tai ajomatka?

Lähde: Väestöliitto

Tässä sarjassa esitellään Kodin Kuvalehden lukijabloggaajia. LiisaHelena kirjoittaa Kerro joku juttu -blogiinsa havaintoja ruuhkabussista ja metsäpoluilta. ”Kirjoittamalla voi muistaa asioita, jotka oli jo luullut unohtaneensa”, Liisa sanoo.

Kirjoitat Kerro joku juttu -blogiisi pieniä havaintoja arjesta. Millaista oma arkesi on?

”Tavallista työssäkäyvän, perheellisen keski-ikäisen naisen arkea. Perheeseen kuuluvat aviomies ja lukioikäiset tyttäret. Arkea rytmittää virka-aika, sillä työskentelen ylitarkastajana valtion ympäristöhallinnossa. Vapaa-ajalla harrastan kielten opiskelua, teen kotitöitä, sauvakävelen, luen ja kirjoitan. Aika usein käy myös niin, että löydän itseni sohvalta somettamasta.”

Mikä on suosikkirutiinisi?

”Hyvässä seurassa nautittu aamukahvi, arkiaamuina töissä ja viikonloppuisin kotona.”

Entä inhokkisi?

”Täyden keittiön tiskipöydän setviminen väsyneenä illalla.”

Mistä sait idean blogin perustamiseen?

"Tajusin, että kirjoittaminen on yksi tärkeistä asioista elämässäni."

”Blogin taustalla on koetteleva elämänvaihe muutaman vuoden takaa. Painin vakavien näkemiseen liittyvien ongelmien kanssa, mistä seurasi pysähtyminen ja erilaisten elämän tärkeiden asioiden puntarointi. Tajusin, että kirjoittaminen on yksi niistä.

Kun tokenin, lähdin opiskelemaan kirjoittamista avoimeen yliopistoon ja töistä järjestyi opintovapaata. Kirjoittamisen opintojen jälkeen halusin jatkaa säännöllistä kirjoittamista. Löysin tieni Kodin Kuvalehden blogiyhteisöön ja syntyi Kerro joku juttu -blogi.”

Onko kirjoittaminen aina ollut intohimosi?

”Kirjoittaminen on kulkenut aina matkassani. Se on kivaa ja minulle luonteva tapa itseilmaisuun. Onnekseni olen saanutkin kirjoittaa monenlaista, niin opinnoissa, töissä kuin vapaa-ajalla. Nuorempana tuli kirjoitettua paljon myös kirjeitä, ja matkoilla olen usein pitänyt matkapäiväkirjaa.”

”Kirjoittamalla voi muistaa asioita, jotka oli jo luullut unohtaneensa.”

Millaisista asioista haluat blogissasi kirjoittaa?

”Kirjoitan asioista, joita tulee arjessa vastaan. En erityisemmin etsi kirjoittamisen aiheita tai suunnittele juttuja etukäteen. Usein teksteissäni lähtökohtana on joku luontoon ja vuodenaikoihin tai kädentaitoihin ja itsetekemiseen liittyvä havainto. Yhtä kaikki, aiheet tulevat läheltä. Arkitodellisuuden lisäksi havainnoin muistin avulla myös menneisyyttä. Kirjoittamisessa minusta yksi kiehtova puoli onkin se, miten kirjoittamalla voi muistaa asioita, jotka oli jo luullut unohtaneensa.”

Kerrot blogisi esittelyssä, että olet kiinnostunut kulttuuriperinnöstä ja arjesta ennen ja nyt. Mikä historiassa viehättää?

”Se syventää asioiden merkityksiä ja antaa perspektiiviä. Mietin usein esimerkiksi jonkun minulle uuden paikan historiaa. Mitä täällä oli ennen? Miten tästä paikasta on tullut tällainen, millaisena me sen nyt näemme?

Olen ymmärtänyt myös omakohtaisesti, miten tärkeää historian tunteminen on paikallisidentiteetin rakentumisessa. Kymmenkunta vuotta sitten rakensimme talon ja muutimme perheen kanssa meille kokonaan uuteen paikkaan. Kotikyläni historiaan perehtyminen on auttanut minua kiinnittymään ja kotiutumaan nykyiseen asuinpaikkaamme.”

”Kun lähtee ulos, asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.”

Kirjoitat kauniisti myös luonnosta. Kuinka tärkeää luonnossa liikkuminen sinulle on?

”Oikeastaan elintärkeää. Kun lähtee ulos vaikka vain lähimetsän poluille kävelemään, asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Luonnossa liikkuessa syntyvät myös parhaat kirjoitusideat.

Olen koulutukseltani biologi. Minulta ei kuitenkaan kannata kysyä lintujen lauluäänistä, vaikka olen niitäkin aikanaan opiskellut. Olen surkea ornitologi. Oma osaaminen ja intohimo liittyy kulttuuriympäristöihin, ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen ja siihen, miten ne muokkaavat toinen toistaan.

"Luonto on loputon esteettisten elämysten lähde."

Henkilökohtaisella tasolla luonto merkitsee esimerkiksi hienoja elämyksiä ja muistoja yhdessä perheen ja ystävien kanssa tehdyistä retkistä. Lisäksi luonto on loputon esteettisten elämysten lähde. Arvostan myös paljon luonnon antimia. Jokamiehenoikeudet on hieno juttu.”

Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

”Kaikissa vuodenajoissa on puolensa, mutta talvi vie kuitenkin pisimmän korren. Tykkään lumesta, laduista ja hiihtämisestä. Samoin jäätyneistä järvistä, retkiluistelusta ja talviverkkokalastuksesta, joka on yhteinen harrastuksemme puolisoni kanssa.”