Petteri Sveins ja Matti Nykänen olivat lapsuudenystäviä. Aikuisena Petteristä tuli palkittu väkivallan asiantuntija. Hän uskoo, ettei niin olisi käynyt ilman Mattia.
Oli kaksi pienikokoista poikaa.
Ikätovereidensa joukossa he olivat heiveröisiä.
Toinen järkeili niin, että koska ei olisi pärjännyt tappeluissa voimalla, oli keksittävä jotain muuta. Hän oppi jo nuorena tulemaan ihmisten kanssa toimeen kuin diplomaatti.
Toisesta tuli maailmankuulu, mutta sosiaalisiin taitoihin hän ei satsannut.
Aikuisena Petteri Sveins - se diplomaattinen poika – on psykoterapeutti, toimitusjohtaja ja väkivallan asiantuntija.
Toinen pojista oli Matti Nykänen.
Hirveän jäykkä ja ehdoton
Siro ruumiinrakenne sopii mäkihyppyyn, kevyt keho lentää ketterästi. Petteri Sveins ja Matti Nykänen huomasivat sen pian, kun alkoivat hypätä mäkeä, sattumalta suunnilleen samoihin aikoihin.
Petteri ja Matti tutustuivat Laajavuoren mäkihyppytornin juurella Jyväskylässä. Oli 1970-luvun puoliväli, pojat olivat 12-vuotiaita.
Petteri ei puhu ”Matista” vaan käyttää lempinimeä Nykä. Hän muistaa, miltä treenikaveri vaikutti.
”Fyysisesti Nykä oli heiveröisen, hauraan oloinen tyyppi, mutta kimmoisa ja ketterä. Ensimmäinen mielikuva hänestä oli levottomuus ja kulmikkuus.”
Nykyisin Petteri sanoo saman myös ammattilaisen kielellä.
”Hirveän jäykkä ja ehdoton psyyke. Joustavuus puuttui. Ensin ajattelin, että onpa vähän arveluttava ja pelottavakin tyyppi. Miten tuon kanssa pitäisi toimia.”
”Hän uskoi ja kuunteli mua”
Petteri ja Matti olivat erilaisia keskenään, mutta vähitellen heistä tuli ystäviä.
Matin kanssa Petteri hyppäsi mäkeä ja kiersi baareja. Matin seurueen mukana Petteri ajautui myös "kähinöihin".
Kerran joku huitaisi häntä kaljapullolla päähän niin, että Petteri joutui tikattavaksi. Matti lähti mukaan terveysasemalle.
Matin seurueessa Petterin piti hioa diplomaatin taitonsa huippuunsa. Hän hoiti yhä uudelleen tilanteita puhumalla, sanoi Matille esimerkiksi:
Meillä on nyt niin hauska fiilis, että ei pilata sitä kähisemällä. Lähdetäänpä istumaan ja otetaan ihan rauhallisesti. Eihän meistä kukaan ole tullut pilaamaan tätä iltaa hölmöilyllä.
Noilla ei ole mitään meitä vastaan. Kuvittelet vain, että niillä olisi jotain meitä vastaan. Eihän ne ole edes sanoneet meille mitään.
Huomio piti viedä pois uhkaavasta tappelusta. Petteri oppi tarjoamaan Matille muita vaihtoehtoja kuin sen, että käy kiinni.
”Hän uskoi ja kuunteli mua. Monesti saatiin tilanne hallintaan.”
Myöhemmin Petteri auttoi työkseen miehiä, joille väkivalta oli ongelma. Hän on ollut kehittämässä Suomeen väkivaltaa käyttävien miesten hoitomallin, johon esimerkiksi poliisi ohjasi miehiä suoraan putkasta. Hänet on valittu Vuoden sosiaalityöntekijäksi, ja hän on saanut Miehen työ -palkinnon sekä Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
”Se, että tunnet miesten maailman lainalaisuudet ja väkivaltailmiön, on tässä työssä olennaista.”
Petteri uskoo, että ilman suhdettaan ”Nykään” hänestä ei olisi tullut väkivallan asiantuntijaa.
”Se, että tunnet miesten maailman lainalaisuudet ja väkivaltailmiön, on tässä työssä olennaista. Ei tarvitse olla uhri tai tekijä, mutta on pitänyt nähdä aika läheltä, miten pelottavaa väkivalta on. Et pysty jätkiä hämäämään, vaan pitää oikeasti välittyä se, että haluat auttaa niitä tyyppejä.”
Millaisia vaiheita Petteri ja Matti nuoruudessa kävivät yhdessä läpi? Millaisena heidän suhteensa jatkui aikuisina? Mitä Petteri ajattelee Matin myöhemmistä vaiheista? Lue Petterin koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 10/2026 tai tilaajana täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.