Kun BumtsiBum-vuodet olivat hulluimmillaan, Marco Bjurström turvautui pikkuveljeensä Janekiin. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden Perhekuvioita-sarjassa maaliskuussa 2014.
Marco Bjurström:
"Tammikuussa 2014 minusta tuli ensimmäisen kerran pikkuveli, kun perustimme Janekin kanssa Pompier-ravintolan. Päävastuu on Janekilla. Oli hämmentävää ja kaunista, että asetelma kääntyi.
Koska sain Nelosen uutisista potkut, minulla on aikaa autella ravintolassa. Pyyhin pöytiä ja juttelen asiakkaiden kanssa. Ehkä Janek luulee, että kyttään hänen työtään, kun istun nurkassa. Ei isoveljen roolista niin vain pääse.
Janek on minua neljä ja puoli vuotta nuorempi. Äiti halusi meille nimet, joita ei kuule joka hiekkalaatikolla. Markosta k:lla tulikin hitti, joten Janek oli uusi yritys. Jostain Puolasta se löytyi.
”Olimme monet illat kahdestaan ja laitoimme ruokaa itse. Olin ehkä kahdeksan tai yhdeksän. Minusta tuli ihminen, joka ottaa tilanteen haltuun.”
Vanhempamme erosivat, kun minä olin kuusi ja Janek kahden. Asuimme enimmäkseen äidillä. Mutsi kannusti meitä omatoimisuuteen ja tsemppaamiseen. Olimme monet illat kahdestaan ja laitoimme ruokaa itse. Olin ehkä kahdeksan tai yhdeksän.
Minusta tuli ihminen, joka ottaa tilanteen haltuun. Myöhemmin olin koulun hallituksessa ja luokkatoimikunnan puheenjohtajana. Janek oli kyllä itsenäinen, mutta ei jengiä kokoava.
Olemme kumpikin temperamenttisia ja itsepäisiä, mutta Janek oli rasavilli ja minä nyhverö. Luin luontolehtiä, eläinkirjoja ja Viisikoita. Koulu oli minulle helppoa. Taisin olla aika näsäviisas ja pikkuvanha.
Janek ei koulusta välittänyt. Hän häiläsi kavereiden kanssa pihalla ja pyöräili pitkin kyliä. Hän ei yrittänyt ottaa mallia minusta, mutta koki ehkä paineita, koska menestyin koulussa.
”Tanssi vei minut täysin ja pelasti murrosiältä.”
Janek oli perheen äijä, jonka piti avata autoja ja tutkia, mitä niissä on. Minä olin tyttömäinen, tanssin ja ratsastin.
Janekia tanssi ja teatteri eivät ole kiinnostaneet, mutta hän on tullut kaikkiin ensi-iltoihini. Olen tuntenut syvän arvostuksen ja kannustamisen.
Olin kaksitoista, kun liityin Aira Samulinin tanssikouluun. Tanssi vei minut täysin ja pelasti murrosiältä. Sain yhden tai kaksi finniä, siinä se.
Janekille taas tuli vahva murrosikä. Siihen aikaan hän asui äidin ja tämän miesystävän kanssa Espoossa. Minä olin jäänyt mummin luo Helsinkiin, koska halusin jatkaa Käpylän lukiossa.
Espoonlahden piirit eivät tehneet Janekille hyvää. Hän oli vaarassa ajautua pahoille teille. Minua kaduttaa, että porskutin silloin omassa tanssimaailmassani. Janek olisi tarvinnut isoveljen, jonka kanssa tapella.
Hänen pelastuksensa oli steiner-lukio, jossa ei ollut pakko istua paikallaan. Sieltä hän lähti vaihto-oppilaaksi Oregoniin Yhdysvaltoihin.
Samaan aikaan sain Airalta stipendin New Yorkiin, ja Janek lensi sinne tapaamaan minua. Se oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun vietimme aikaa kahdestaan. Janek oli 16 ja minä 20. Vein hänet katsomaan musikaaleja. Kävelimme ympäri kaupunkia ja söimme pitsaa. Se viikko lähensi meitä todella paljon.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/marco.jpg?itok=lazanLN8)
Kun vanhenee, alkaa nähdä asioita ympärillään. Aikuisena olen löytänyt läheisyyden veljen kanssa.
Jos minulla on ongelma, Janek on ensimmäisiä, joille puhun. Huonoissa hetkissä olemme olleet toisillemme tärkeitä. Hulluimpina BumtsiBum-vuosina julkisuudessa spekuloitiin, mitä olen tai en ole. Pikkuveli katsoi silmiin ja sanoi, että älä välitä.
Jos ihmisten tuijotus on käynyt raskaaksi, Janekin ravintolat ovat olleet turvapaikkoja. Voin vain istua pöytään ja sanoa, että laittakaa minulle mitä haluatte.
Janekin ruoka on rehtiä, tuhtia ja luonnollista. Hän ei kikkaile. On hienoa katsoa, että tuolla pikkuveli tekee noin hyvin jotain, mitä minä en osaa. Suomessa ei ole sille sanaa, mutta jiddishin kielellä sanotaan kvell, myötäylpeys. Kyllähän sitä omistakin palkinnoista iloitsee, mutta paljon herkempi tunne on olla ylpeä toisesta.
”Minussa on enemmän miellyttämisenhalua kuin Janekissa.”
Ihailen Janekin suoruutta. Se ei ole töykeää möläyttelyä vaan rehellisyyttä ja mutkattomuutta. Hänen päätöksensä perustuvat faktaan, ja hänen sanoihinsa voi luottaa.
Minussa on enemmän miellyttämisenhalua kuin Janekissa. Osaan sanoa suoraankin, mutta siihen menee vähän kauemmin.
Impulsiivisuutemme on erilaista. Kun Janekille heittää idean, hän ei sano mitään heti, vaan miettii seuraavaan päivään. Ehkä olen muuttunut vähän siihen suuntaan uutistyön ansiosta.
Janekin viestintään on varmasti vaikuttanut myös se, että hänellä on kaksi lasta. Hän hoitaa perheensä hienosti. Muutos rasavillijäbästä johdonmukaiseen isään on todella kaunis.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/janek_bjurstrom.jpg?itok=qcmEnbjw)
Janek Bjurström:
"En ole aiemmin juuri puhunut veljestäni Marcosta julkisuudessa. Joskus joku kysyy, pitääkö paikkansa, mitä Marcosta kirjoitetaan, mutta minä en lue kirjoituksia. Olemme läheisiä. En halua muodostaa mielipidettäni juttujen perusteella.
En tiedä, mitä minulle olisi lapsena käynyt, jos isoveljeä ei olisi ollut. Äiti harrasti iltaisin kaikenlaista, pelasi bridgeä kavereiden kanssa.
Marco laittoi meille Saarioisten maksalaatikkoa tai italianpataa. Sitten hän leipoi sokerikakkua, sellaista kakkupohjaa. Söimme sitä ja katselimme Charlien enkeleitä.
Äiti oli loistava kokki, mutta eri asia on sitten, oliko hän laittamassa ruokaa.
”Marco korvasi vanhempien puuttumisen, mutta eihän se ole lapsen tehtävä.”
Olin usein huolissani äidistä. Vaikka vanhempamme eivät tehneet mitään pahaa, olisin kaivannut läsnäoloa. Marco korvasi vanhempien puuttumisen, mutta eihän se ole lapsen tehtävä.
Varmasti Marco kantoi minusta huolta. Hän on osoittanut huolenpitoa monet kerrat myöhemminkin, vaikka ei enää olisi ollut tarpeen.
Lapsuudessa minä tein kaikki väärät jutut ja Marco oikeat. Kukaan ei vaatinut häneltä mitään, mutta hän sai silti kymppejä koulussa. Minua ei kiinnostanut. Jos lähdin koulusta yhdeltä, olin kotona kahdeksalta illalla, koska kolusin kaikki ojanpohjat matkalla.
Teini-iässä join viinaa ja poltin tupakkaa. Kavereiden kanssa ostimme autoja ja ajoimme niitä ilman korttia. Olisin halunnut samalla hoitaa koulun, mutta toisin kuin Marcon, minun olisi pitänyt tehdä töitä.
Marco on avulias ja antelias. Kun hänestä tuli kuuluisa, hän laittoi asuntoa ja osti kesämökin saaresta. Muuten hän ei rahojaan korostanut.
Vuonna 2003 vietimme joulua faijalla. Olimme ottaneet vähän samppanjaa ja snapseja, kun Marco kysyi: ’Missäs ollaan ensi jouluna?’ Olen Elvis-fani, joten sanoin, että Havaijilla.
Sinne menimme. Marco kustansi kaiken eikä koskaan muistuttanut avokätisyydestään.
”Marco on ottanut oikeita riskejä ja tehnyt tiukasti sitä, mitä on halunnut.”
Arvostan Marcossa sitä, että hän on tasapuolinen ja avarakatseinen. Hän on ottanut oikeita riskejä ja tehnyt tiukasti sitä, mitä on halunnut. Oli tosi hienoa, että hän meni pari vuotta sitten kumppaninsa Peterin kanssa Linnan juhliin.
Minä olen ihan nössö: ne nuoruuden törttöilyt olivat hölmöyttä ja kypsymättömyyttä. Olen sulkeutuneempi kuin Marco eikä minulle ole yhtä luontaista tutustua ihmisiin.
Marco on todella hyvä kokoamaan porukkaa ja pitämään yhteyttä. Minulla ei ole nuoruuden ystävyyssuhteita jäljellä. Elän tässä ja nyt.
Toisaalta olen parempi näkemään, milloin joku tarvitsee apua tai aikaa. Olen myös valmiimpi kuuntelemaan muiden mielipiteitä kuin Marco. Voin kysyä neuvoa vaikka harjoittelijalta.
”Monissa sisarussuhteissa on käsittelemättömiä asioita, mutta meillä ei ole.”
Joskus on mennyt pitkiä aikoja, jolloin emme ole nähneet. Yhteen aikaan Marco oli aina töissä, kun oli jokin perhetapahtuma.
Äidillä oli alkoholiongelma. Minulla oli enemmän aikaa käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa. Kun äiti kuoli vuonna 2007, purimme Marcon kanssa hänen asuntoaan. Se lähensi meitä.
Monissa sisarussuhteissa on käsittelemättömiä asioita, mutta meillä ei ole. Se on Marcon ansiota. Jos ongelma on rakentumassa, hän puuttuu siihen.”
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 7/2014.
