Kun Modernit miehet -sarjasta tutun Iikka Forssin kalenteri tyhjeni yllättäen, hän sai työn remonttimiehenä. ”Työttömyydessä tai töiden vähyydessä ahdistaa eniten tunne siitä, etten kuulu mihinkään.”
Keittiö on kodin keskellä, samaa tilaa kuin olohuone. Jääkaapin valkoinen ovi näkyy eri puolille kotia, sohvalle ja ruokapöytään. Iikka Forss, 48, on kirjoittanut oveen värikkäillä magneettikirjaimilla sanat ”olen arvokas”.
Kun Iikka tulee syömään aamupalaa, lause näkyy ovessa.
Kun Iikka ottaa päivällä jääkaapista maitoa kahviin, lause näkyy ovessa.
Kun hän tekee myöhään iltapäivällä ruokaa itselleen ja pojalleen Aaronille, 19, siinä ne sanat ovat, ovat olleet joulukuusta 2023 asti. Silloin Iikan työkalenteri tyhjeni kertaheitolla.
Aiemmin Iikan kalenteri tyhjeni näin täysin korona-aikana. Työtilanne taidealoilla on vaikea, ja työttömyys ylipäätään on monella alalla kasvussa.
”Mietin, että mitäs nyt sitten. Pelotti ja järkytti.”
Iikka on näyttelijä, joka on viime vuosina esittänyt esimerkiksi Mattia televisiosarjassa Modernit miehet ja Mielensäpahoittajan poikaa Mielensäpahoittaja-elokuvissa. Aiemmin hän on ollut kiinnitettynä Lahden ja Helsingin kaupunginteattereihin. Vuodesta 2017 Iikka on ollut freelancer.
Toissa vuonna hän luuli, että töitä riittää. Suunnitteilla oli jatkokausia televisiosarjaan, jossa Iikalla oli rooli, mutta sarja siirtyi toistaiseksi määrittelemättömään aikaan. Kun Iikka luki kotona olohuoneessa sarjan siirtymisestä kertovan sähköpostin, hän ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa.
”Mietin, että mitäs nyt sitten. Pelotti ja järkytti. Joulukin oli siinä tulossa.”
Yhtäkkiä työkalenteri oli viime keväänä tyhjä, mutta tyhjää täynnä olivat myös kesä ja syksy. Samanlaiselta Iikan kalenteri on näyttänyt tänäkin vuonna alkukevään.
”Samanlaista on suurella osalla näyttelijöistä”, Iikka sanoo olohuoneessaan.
”Yritän muistaa, että olen arvokas. Joka aamu katson sen tuosta jääkaapin ovesta.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/iikka_forss_hires_5512.jpg?itok=tiiC0hI8)
Jos olenkin ihan paska?
Aiemmin Iikka nousi viimeistään seitsemältä, mutta nyt hän ei aina jaksa. Aamupalan voi tehdä yhtä hyvin vaikka tuntia myöhemmin.
Silloin hän ottaa jääkaapista maustamattoman jugurtin ja kaataa sitä desin verran tehosekoittimeen. Mukaan chiansiemeniä, pari desiä mustikoita tai mustaherukoita, banaani, avokado ja sitten surautus. Vähän vissyä, ja smoothie on valmis.
”Samanlaisen juoman vetäisen naamariin joka aamu.”
Smoothien jälkeen kahvia ja päivän uutiset. Pian ne on selattu, ja Iikan pitäisi tietää, mitä tekisi.
Usein hän hakee töitä: käy läpi tuotantoyhtiöitä ja lähettää sähköposteja tuottajille ja tutuille ohjaajille.
”Rehellisesti sanottuna töiden hakeminen jännittää, pelottaa, vituttaa ja ahdistaa. Olen ymmärtänyt, että muutkin näyttelijät kokevat sen näin. On raskasta todistella yhä uudelleen osaamistaan ihmisille, joilla ei ole tarjota töitä”, Iikka sanoo.
Sellaisen sähköpostin kirjoittamisen jälkeen hän on ihan poikki.
”Työnhakumeilin kirjoittaminen vaatii hirveän paljon, koska niinä hetkinä itseluottamus notkahtaa.”
”Joskus laitan meilejä yhden, joskus kaksikymmentä, mutta Suomi on pieni maa.”
Silloin Iikan mieleen saattaa tulla, että mitäs jos töiden vähyys johtuu hänestä.
”Mitä jos en kelpaa siksi, että olen huono näyttelijä? Mitä jos olen ihan paska, mutta olen onnistunut tähän asti vain huijaamaan kaikkia?”
Sähköpostien lähettämistä pitää silti vain jatkaa, Iikka sanoo ja kävelee olohuoneen matolla ympyrää. Jos vastausta ei tule, pitää laittaa perään uusi sähköposti tai soittaa, vaikka ”samaa tekee sata muutakin kollegaa”.
”Joskus laitan meilejä yhden, joskus kaksikymmentä, mutta Suomi on pieni maa. Viikkokausia ei voi vetää sitä samaa rullaa, muutenhan ne ajattelevat, että johan sinulle sanoin, ettei töitä ole.”
Kun Iikka ei hae töitä, hän menee ulos, kuntosalille tai boulderoimaan eli kiipeilemään.
”Pitää pysyä hyvässä kunnossa, jotta olen valmis, jos joku soittaa, että tulisitko töihin.”
”Mietin, ettei päivieni pitäisi mennä näin.”
Joskus päivät kuitenkin vain kuluvat. Silloin Iikka huomaa jälkeenpäin, että oli pari kolme tuntia tekemättä yhtään mitään.
”En tiedä, mihin ne tunnit katosivat. Akkujen lataaminen voi olla fantastista, mutta joskus se ahdistaa. Mietin, ettei päivieni pitäisi mennä näin.”
Ehkä hän avaa sitten television.
Tekee päivällisen itselleen ja pojalleen.
Katselee ikkunasta, kuinka joku juoksee raitiovaunuun, ja toivoo, että hän ehtii kyytiin.
Menee iltakävelylle, näkee lentokoneen taivaalla ja ajattelee, että siellä on onnellisia ihmisiä.
Katsoo iltauutiset.
Käy kymmeneltä nukkumaan.
Herää, kun tulee aamu.
Peilissä remonttimies
Raha on tiukassa toistuvasti. Freelancerina Iikan näyttelijäntyöt ovat projekteja. Muun ajan hän on työtön työnhakija.
Kävelylenkeillään Helsingin Kalasatamassa hän piipahtaa usein Redin ostoskeskuksessa. Siellä hän on oppinut katsomaan tarkasti tarjoukset.
”Tokmanni, Saiturin pörssi, K-supermarket, S-market, Lidl. Näen ne kaikki samalla kävelyllä. Ostan, jos tarjouksessa on järkeä”, Iikka sanoo ja näyttää keittiönsä herkkulaatikkoa.
Siellä on suklaalevyjä hyvästä tarjouksesta.
Ruuan Iikka tekee kotona.
”Valintatalon kassissa on talous vatupassissa, niinhän sitä sanotaan.”
Muusta kuin ruuasta Iikan on vaikeaa säästää. Vuokrakodin neliöt ovat helsinkiläisittäin edulliset. Puhelinliittymän Iikka tarvitsee ja sähköä ja vettä. Autoa hänellä ei ole.
Työttömänä Iikka on ollut valmis ottamaan minkä tahansa työn. Ei moraalisesti kyseenalaista työtä, hän täydentää, mutta mitä tahansa muuta.
”Naureskelin, että täällä se painaa teatteritaiteen maisteri remonttimiehen hommia.”
Viime toukokuussa Iikka kuuli tuttavan läksiäisissä, että Espoossa olisi kaksi rivitaloasuntoa remontoitavina. Iikka osaisi purkaa kylpyhuoneen ja saunan, repiä yläkerrasta parketit ja tehdä uudet. Osaisi tasoittaa ja maalata.
Hän sai työn ja purki pian lattiaa yksin kaikuvassa asunnossa.
Kun Iikka kantoi purkujätettä ulos, hän näki eteisen peilistä hikisen ja pölyisen itsensä.
”Naureskelin, että täällä se painaa teatteritaiteen maisteri remonttimiehen hommia.”
Vaikka työ kelpasi, mieluummin hän olisi tehnyt sitä työtä, johon hänellä on koulutus ja sydämen palo.
Kun Iikka sitten sai kesällä yhden päivän pestin näyttelijänä, hän loikki kuvauspaikalla niin innoissaan, että jotkut kuvausryhmästä kysyivät, mitä huumeita hän oli vetänyt.
Ei ollut vetänyt mitään, tietenkään.
”Sain kuulua joukkoon.”
Kateutta ja kilvoittelua
Viime syksynä Iikan puhelin yllättäen soi. Iikkaa pyydettiin paikkaamaan näyttelijää Lahden kaupunginteatterin näytelmään Fedja-setä, kissa ja koira. Hänestä tulisi Fedjan isä, majavanpoikanen, ambulanssikuski, mafiakani ja naapuri.
Tämä kaikki oli Iikasta ihan mahtavaa.
Pian selvisi, että hän saisi tehdä koko kauden näytökset.
”Ajattelin, että minä saan luoda maailman yhdessä muiden kanssa. Minä saan. En osaa sanoiksi pukea sitä. Siinä on niin vahva yhteenkuuluvuuden tunne, meidän jengi -tyyppinen ajatus. Tämä on meidän joukkue.”
Iikka tarvitsee toisia ihmisiä, kuten laumaeläimet tarvitsevat, niin hän sanoo. Toiset ihmiset toimivat hänelle peileinä, kannustajina, hyvällä tavalla kilpailijoina. Sellainen on Iikasta sairaan mahtavaa.
”Tästä tullaan termiin kateus. Sitä on kahdenlaista. Sellaista hyvää, että ’oi vitsi tuo näyttelee hienosti!’ Tunnistan ja tunnustan toisen osaamisen ja haluan itsekin onnistua ja kilvoitella.”
”Tiedän, että ei se ole henkilökohtainen asia, kun joku muu saa roolin mutta minä en.”
Huonoa kateutta Iikka ei itsessään tunnista. Tietysti häntä joskus harmittaa, kun joku toinen saa kiinnostavan roolin eikä hän saa.
”Mutta niin sen sitten kuului mennä. Tiedän, että ei se ole henkilökohtainen asia, kun joku muu saa roolin mutta minä en”, Iikka sanoo.
”Suomessa on hirveä määrä aivan mahtavia näyttelijöitä: minun ikäisiäni, vanhempia, nuorempia, miehiä, naisia. Ei minulle ole joka jutussa töitä. Ei kaikissa jutuissa yksinkertaisesti voi olla minulle roolia.”
Silti Iikan on vaikeaa ajatella omaa työttömyyttään asiana, joka vain tapahtuu eikä ole omaa syytä. Hän ei tiedä, miksi se on niin.
”Sitä onnistuu sotkemaan työt omaan psyykeensä. Kun töitä ei ole tai töitä on tosi vähän, välillä tuntuu, että olen täysin arvoton.”
Siksi jääkaapin ovessa lukevat sanat ”olen arvokas”. Ne Iikka kirjoitti oveen terapeutin ehdotuksesta.
Iikka kyllä tietää, että jokainen on arvokas, vaikka ei olisi töitä. Kaikki ovat yhtä arvokkaita, ja kaikkia tulee myös kohdella yhtä arvostavasti.
Silti häntä ahdistaa.
”Työttömyydessä tai töiden vähyydessä ahdistaa eniten tunne siitä, etten kuulu mihinkään.”
Luit osan Kodin Kuvalehden 6/2025 henkilöjutusta. Mitä konkreettista Iikka teki, kun hän huomasi, että olo on apea eivätkä ilot tunnu enää niin iloisilta? Mitä Iikka ajattelee, kun hän katsoo aamulla ikkunastaan töihin porhaltavaa porukkaa? Millainen isä Iikka on mielestään ollut viikonloppuisin ja arki-iltaisin? Entä miksi Iikka lapsena kirjoitti presidentti Mauno Koivistolle? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Iikka Forss
48-vuotias näyttelijä asuu Helsingissä. Hänellä on pojat Aaron, 19, ja Otto, 23. Iikka on parisuhteessa tanssitaiteilija Heidi Naakan kanssa. Parhaillaan Iikka esiintyy Lahden kaupunginteatterin näytelmässä Fedja-setä, kissa ja koira. Kesällä Iikka näyttelee Heinolan kesäteatterissa, ja kesällä kuvataan myös Modernien miesten viides kausi. Iikka kerää tarroja. Niitä hän säilyttää liimaamattomina valkoisessa kirjekuoressa.
