Paula Siimes on ollut samassa työpaikassa yli 42 vuotta. ”Miksi ei saisi olla tyytyväinen siinä, missä on? Ei aina tarvitse tavoitella jotakin muka suurempaa.”
Paula Siimes, 60, on ollut Kansallisteatterissa töissä yli 42 vuotta. Joskus Paulalta kysytään, miksi hän on pysynyt samassa työpaikassa niin pitkään. Vakivastauksia on yleensä neljä:
Ei ole oikein pyytämällä pyydetty muualle.
Jos aloittaa pääkallopaikalta, on vaikea lähteä.
Turvallisuudenhaluiselle ihmiselle freelancerina olisi liian epävarmaa.
Kansallisteatteri on rakas.
”Kertoo nykyajasta, että joudun perustelemaan, kun en vaihda työtä. Miksi ei saisi olla tyytyväinen ja rauhallinen siinä, missä on? Ei aina tarvitse tavoitella jotakin uutta, muka suurempaa”, Paula sanoo.
”Vaikka olen näyttelijä, en tahdo olla keskipisteenä. Kuuntelen mieluummin muita. Kun ei koko ajan tarkkaile itseään niin kamalasti, elämä on helpompaa ja vähemmän hermostuttavaa.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/paula_siimes_15.jpg?itok=VhyD43ro)
Paula alkoi näytellä yhdeksänvuotiaana.
Hänen isänsä kysyi tyttäriltään, kiinnostaisiko heitä tulla mukaan kuningatar Kristiinasta kertovaan Kristiina-esitykseen. Näyttämölle tarvittaisiin joukkokohtaukseen 1600-luvun kansaa.
”Tunnetut vanhemmat riittivät kiusaamisen syyksi. Toiset lapset ehkä luulivat, että olemme rikkaita, vaikka emme me olleet.”
Paula alkoi kuvitella asuaan. Korsetti! Silkkimekko! Silkkikengät!
Hän sai köyhän kansan ryysyläisvaatteet, mutta innostui näyttelemisestä.
”Huomasin, että minusta tuntuu hyvältä eläytyä toisten elämään.”
Koulussa muut oppilaat olivat hyvin selvillä siitä, että Paulan vanhemmat ovat kuuluisia näyttelijöitä, Elina Pohjanpää ja Pentti Siimes.
”Tunnetut vanhemmat riittivät kiusaamisen syyksi. Jotkut haukkuivat diivaksi. Toiset lapset ehkä luulivat, että olemme rikkaita, vaikka emme me olleet. Kotona oli tavallista”, Paula sanoo.
”Opin äidiltä ja isältä, että on tärkeää toteuttaa unelmiaan. Sillä ei ole väliä, pitävätkö muut niitä hienoina.”
”Isä ja äiti puhuivat työstään aina innostuneesti ja asiallisesti. Meillä ei oltu hysteerisiä ensi-illan alla, eikä vaelleltu teatraalisesti ympäriinsä.”
”Se rikkaus, jota kotoa saimme, oli ihan muuta kuin rahaa. Opin äidiltä ja isältä, että on tärkeää toteuttaa unelmiaan. Sillä ei ole väliä, pitävätkö muut niitä hienoina tai tuleeko niistä paljon mainetta.”
”Kun ihminen vanhenee, häneen tulee tasoja ja syvyyttä. Turhat asiat karsiutuvat, kun päästään lähemmäs ydintä.”
Muutaman vuoden kuluttua Paula jää todennäköisesti eläkkeelle.
”Olen saanut tehdä pitkään töitä. Tahtoisin vielä käyttää sitä osaamista, mikä minulla on. Haluaisin tehdä jonkin erityisen roolin”, Paula sanoo.
”Kun ihminen vanhenee, häneen tulee tasoja ja syvyyttä. Turhat asiat karsiutuvat, kun päästään lähemmäs ydintä. Olen mielestäni parempi näyttelijä kuin koskaan ennen.”
Millaisia olivat Paulan lapsuus ja nuoruus? Millaista arki on nyt, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja elämässä on aikaa olla tekemättä mitään ja ajatella? Mitä äiti, isä, elämä ja ura teatterissa ovat opettaneet Paulalle? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 10/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
