Kun Elina Juusola lähetti kuvansa Stephenille, mies kirjoitti kuvan kirkastavan hänen päivänsä. ”Vannon, että rakastan sinua aina ja huolehdin sinusta, kohtelen sinua kunnioituksella ja teen sinut aina onnelliseksi.”
Kun Elina Juusola lähetti kuvansa Stephenille, mies kirjoitti kuvan kirkastavan hänen päivänsä. ”Vannon, että rakastan sinua aina ja huolehdin sinusta, kohtelen sinua kunnioituksella ja teen sinut aina onnelliseksi.”

Elina ehti rakastua deittisivustolta löytämäänsä mieheen ja lähettää tälle rahaa, ennen kuin tajusi joutuneensa nettihuijarin uhriksi.

Jo ensimmäinen viesti tuntui Elina Juusolan mielestä hyvältä. Siinä ei ollut imelyyttä, mutta sävy oli lämmin.

Hei Elina,
kiitos, kun lähetit minulle sähköpostiosoitteesi Be2:ssa.
Millainen sää on Brisbanessa tänään? Kerro minulle, saitko
tämän sähköpostin, niin kirjoitan sinulle enemmän itsestäni ja
meilaan sinulle lisää kuvia itsestäni. Toivottavasti kuulen
sinusta pian.
Stephen

Keväällä 2014 Elina Juusola oli liittynyt seuranhakusivustolle ensimmäistä kertaa elämässään, 58-vuotiaana.

Arjessa oli periaatteessa paljon hyvää. Oli kaksi aikuista poikaa ja kaksi aikuista tytärtä, kiinnostava työ tutkijana ja arki Brisbanessa Australiassa, jossa Elina oli asunut aiemmin nuoruudessaan ja nyt jo 20 vuotta.

”Jälkiviisaana ymmärrän, että tarvitsin jotakin päästäkseni masentuneesta olostani, ja tämä kaipuu johdatti minut etsimään tunneaistimusta.”

Silti elämä jotenkin laahasi.

”Äitini oli kuollut vastikään, ja olin siitä surullinen. Fibromyalgia-sairaus aiheutti kipuja, ja olo oli alavireinen. Jälkiviisaana ymmärrän, että tarvitsin jotakin päästäkseni masentuneesta olostani, ja tämä kaipuu johdatti minut etsimään tunneaistimusta”, Elina sanoo.

”Kokeilin matkustamista, mutta se ei auttanut minua toipumaan. Kun sitten näin tarjouksen, jossa yli 45-vuotiaat saivat liittyä deittisivustolle ilmaiseksi, ajattelin, että miksipä ei.”

”Arvostan luotettavuutta ja rehellisyyttä”

Sivuston kautta Elina tapasi muutamia australialaisia miehiä, kävi kahvilla ja elokuvissa, mutta siihen se jäi. Yhden viestin lähetti mies, jonka englannin kieli oli heikkoa ja tarina epämääräinen.

”Olin kuullut verkkohuijauksista ja arvelin häntä huijariksi, joten lopetin viestittelyn saman tien.”

Sitten hänelle kirjoitti mies, joka esitteli itsensä brittiläis-australialaiseksi majuriksi. Viestittely Stephenin kanssa alkoi.

”Täytyy olla aika epäluuloinen ihminen, jos yrittää aina löytää vikoja siitä, mitä toinen kirjoittaa tai sanoo.”

Ja kun se alkoi, se jatkui ja tiivistyi.

”Täytyy olla aika epäluuloinen ihminen, jos yrittää aina löytää vikoja siitä, mitä toinen kirjoittaa tai sanoo. En ole sellainen ollenkaan. Olen työssäni tutkinut paljon pornoa ja ihmiskauppaa, ja olen päättänyt jo kauan sitten, että suhtautuisin ihmisiin sellaisina kuin he ovat”, Elina sanoo.

”Tämä oli toiminut minulla hyvin siihen asti, kunnes internet muutti selvästi tapaa, jolla ihmiset ovat keskenään tekemisissä.”

Stephen kirjoitti kauniisti. Hän vastasi viesteihin nopeasti, jutteli Skypessä hauskasti.

Skype-yhteyteen ei koskaan saatu kuvaa toimimaan, mutta Stephen lähetti Elinalle kuvia itsestään ja elämästään sekä kirjoitti juuri niin kuin Elinakin ajatteli, näin:

En pyydä mitään muuta kuin rakastavaa, onnellista ja sitoutunutta suhdetta jonkun erityisen ihmisen kanssa. En tappele enkä riitele, elämä on liian lyhyt siihen, mutta arvostan ystävyyttä ja läheisyyttä. Kunnioitus on yksi tärkeimpiä edellytyksiä suhteessa, kuten myös rehellisyys ja sitoutuminen.
Uskon, ettei kumpikaan meistä ajatellut kohtaavansa ketään erityistä netissä, mutta se vain tapahtui. Olen valmis rakastumaan johonkuhun erityiseen, olipa hän kuka tahansa.
Arvostan paljon muutamia aitoja ominaisuuksia suhteessa, kuten uskollisuus, lojaalius, luotettavuus, rehellisyys, kunnioitus jne. Minusta nuo ominaisuudet voivat auttaa paljossa.

En etsi tyhjiön täyttämistä elämääni. Etsin sielunkumppaniani. Pidän itseäni hyvin rentona ja tasaisena tyyppinä.

Jo kuukaudessa Stephenistä tuli Elinalle hyvin läheinen ja tärkeä.

He eivät vielä olleet tavanneet, eivät voineet, koska Stephen kertoi olevansa viimeisellä työkomennuksellaan Afganistanissa ennen eläkkeelle jäämistään. Mutta he viestittelivät ja puhuivat melkein joka päivä ja usein monta kertaa päivässä, toivoivat yhteistä tulevaisuutta ja tapaamista ihan pian.

Tuli vain yksi este. Stephen oli lähettänyt arvoesineitään Afganistanista kotiin, ja paketti oli jäänyt Dubain tulliin. Hän tarvitsi rahallista apua saadakseen paketin eteenpäin ja maksaisi ensitilassa takaisin.

”Ihan ensimmäisen viestin ja ensimmäisen rahapyynnön välissä oli vain kuukausi.”

”Sain myötätuntoisen kuuntelijan”

Elina maksoi tarvitut 1500 euroa. Se jäi rahallisesti ainoaksi menetykseksi, sillä epäilykset heräsivät.

Elinan aikuinen poika auttoi äitiään Stephenin taustojen selvittämisessä. Nopeasti selvisi, että ei ollut mitään Stepheniä.

”Ikävintä ei ollut rahan menettäminen vaan omien idealististen ja romanttisten uskomusten menettämisestä selviäminen.”

Valokuvat olivat internetistä luvatta kopioituja, kuvan mies joku ihan vieras sivullinen. Kauniit viestit olivat monistettuja, samoilla sanoilla oli kirjoitettu ja kirjoitetaan muille ympäri maailman.

”Kokemus nettiromanssihuijauksesta löi minut ällikällä. Ikävintä ei ole rahan menettäminen vaan se, että minun täytyi selvitä idealististen ja romanttisten uskomusteni menettämisestä. Minun täytyi määritellä kokonaan uudelleen se maailma, jossa elin, ja kohdata karut tosiasiat ympärilläni ja itsessäni.”

Ihastuminen nettihuijariin ei hävettänyt Elinaa alussa eikä hävetä nyt. Hän sanoo huijaamisen olevan työtä, ja monen olevan siinä työssä todella taitava.

”Työssään taitava huijari saa ihmisen käyttäytymään niin kuin haluaa, vähän niin kuin kaappaisi osan toisen aivoista.”

”Kun puhuu ja kirjoittaa sellaiselle, jota ei voi nähdä, kiintyminen nopeutuu ja helpottuu.”

Elina sanoo ymmärtävänsä, miksi ihastui Stepheniin niin.

”Sain Stephenistä myötätuntoisen kuuntelijan, vaikka se tapahtuikin vain sähköpostien ja nettideittailun kautta. On hieno tunne, että joku kuuntelee ja arvostaa, se oli tällaiselle vanhemmalle henkilölle todellinen houkutin.”

”Kun puhuu ja kirjoittaa sellaiselle, jota ei voi nähdä, kiintyminen nopeutuu ja helpottuu. Vanhemmat ihmiset on usein kasvatettu luottamaan toisiin ihmisiin ja heidän aikeisiinsa. On tärkeää tuntea itsensä tarpeelliseksi ja toimia toisten hyväksi.”

”Ihminen, jota jo rakastin, kuoli”

Vaikein tunne huijauksen paljastumisen jälkeen oli suru. Elina on surrut sitä, miksi nettihuijaus osui juuri häneen. Vielä suurempi suru oli, että rakkaus ei ollutkaan totta.

”Kun huijaus paljastui, tuntui, että ihminen, jota jo rakastin, kuoli. Menetin jotakin suurta ja tärkeää, jonka olin luullut löytäneeni.”

”Äiti, älä mene tutkimaan, mitä kaikkea tietoa siitä huijarista löytyy. Muistele mieluummin onnen tunnetta.”

”Minua auttoivat poikani viisaat sanat. Hän sanoi, että äiti, älä mene tutkimaan, mitä kaikkea tietoa siitä huijarista netistä löytyy. Muistele mieluummin rakastumisen tunnetta, jonka sait, ja yritä pitää siitä paremmasta fyysisestäkin olosta kiinni.”

Elina sanoo, että hänet pelasti surusta se, että hän alkoi tutkia huijauksia tutkijana, kirjoittaa niistä ja selvittää lisää. Se auttoi ymmärtämään itseä ja toivottavasti auttaa myös muita.

Rakkauteen Elina uskoo edelleen, mutta deittipalstoilla hän ei enää ole. Se ei johdu siitä, että hän ei enää luottaisi niihin – moni löytää netin kautta oikean rakkauden.

Ennemmin se johtuu miehestä, jonka Elina tapasi lelukaupassa. Silloin hän etsi kaupasta vain legoja, mutta löysikin myös miesystävän.

Elina Juusolan Sydän saaliina – romanssihuijarit verkossa -kirja (Docendo) julkaistiin naistenpäivänä 8. maaliskuussa 2018.

Vierailija

Nettihuijarin uhri Elina, 58: ”Vaikeinta oli suru siitä, että menetin ihmisen, jota olin jo rakastanut”

Kivasti kirjoitettu juttu tuosta aiheesta. Eihän se itsensä syyttely mitään auta, ja uhri sentään tässä hävisi vain 1 500 euroa. Jotkut höynäytetyt ovat syytäneet kymppitonneja huijareille ennen kuin mikään hälytyskello soi. Näitä amerikkalaisia majureita taitaa iso osa huijareista olla. Mikä on liian hyvää ollakseen totta, ei yleensä ole totta.
Lue kommentti
Vanha Kanttura

Nettihuijarin uhri Elina, 58: ”Vaikeinta oli suru siitä, että menetin ihmisen, jota olin jo rakastanut”

Minua kyllä ihmetyttää, että vieläkin mennään siihen samaan halpaan näiden valeupseerien kanssa. Facebookissa näitä löytyy pilvin pimein. Tuo oli niin klassinen tapaus. Kaikkein yleisin huijaus on upseeri jumissa joko Afganistanissa tai muussa vastaavassa paikassa. Toiseksi, ei siellä kukaan ilman rahaa ole tai mahdollisuutta lähettää rahaa mihin tahansa. Myös jokaisen pitäisi tajuta, että jos uusi tuttavuus alkaa heti pyytää rahaa johonkin, se on huijaus. Sataprosenttisesti. Olen itse ns...
Lue kommentti

Kun Miia oli karsinut kotoaan kaiken ylimääräisen, jäljelle jäi levoton olo: mistä voisin vielä luopua? ”Jouduin opettelemaan, että onni ei riipu tavaramäärästä –  tai tavaroiden vähyydestä.”

Tavaroita lojui kaikkialla: sohvilla, lattioilla ja jokaisella mahdollisella tasolla. Lehtiä, hiusharjoja, meikkejä, kauppakuitteja ja astioita. Tavarat oli helppo jättää kädestään mihin milloinkin, koska niillä ei ollut selkeää säilytyspaikkaa.

Suurimman sekasotkun aiheuttivat vaatteet. Takit, puserot, farkut, tennarit, ballerinat, mekot ja sukat. Nyssykät ja pussukat, joiden sisältä löytyi uusia vaatteita hintalappuineen päivineen.

Sellainen Miia Salmen, 35, koti oli aikaisemmin. Aina aika sotkuinen.

Sitten Miia kyllästyi sotkuun ja päätti aloittaa raivaamisen. Tunne oli mahtava. Kodin selkiytyessä selkiytyivät myös elämä ja ajatukset.

”Silloin en vielä tiennyt, että myös tavaroiden raivaamiseen voi jäädä koukkuun.”

Ensin tuli uskomaton fiilis

Raivaaminen alkoi, kun Miia huomasi etsivänsä tiettyä vaatekappaletta tuntien ajan. Sitä ei yksinkertaisesti löytynyt vaatepaljouden keskeltä.

”Minulla meni suoraan sanottuna kuppi nurin. Päätin tuskastuneena karsia kaikki ylimääräiset henkilökohtaiset vaatteet ja tavarani pois. Seuraavana päivänä pistin hihat heilumaan.”

Jäljelle jääneet vaatteet mahtuivat yhteen kaappiin entisen yhdeksän sijaan.

Miia kasasi kaikki vaatteet, kengät, laukut ja asusteet olohuoneen lattialle ja kävi ne läpi. Päivän päätteeksi hän oli pussittanut kahdeksan täyteen sullottua jätesäkillistä kierrätettäväksi eteenpäin.

Jäljelle jääneet vaatteet mahtuivat yhteen kaappiin entisen yhdeksän sijaan.

”Fiilis oli uskomaton. Kaappitilaa oli tyhjillään, ja tunsin oloni vapautuneeksi. Ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin olevani oman elämäni herra: minä hallitsin omaisuuttani, eikä omaisuuteni minua.”

Vaatekaapit ennen raivausta ja sen jälkeen. "Pussitin päivässä  kahdeksan täyteen sullottua jätesäkillistä kierrätettäväksi eteenpäin."
Vaatekaapit ennen raivausta ja sen jälkeen. "Pussitin päivässä kahdeksan täyteen sullottua jätesäkillistä kierrätettäväksi eteenpäin."

 

Mieskin innostui asiasta

Vaatteiden jälkeen oli helppo siirtyä käymään läpi koko koti. 

”Karsin niin keittiön kaapit kuin kylpyhuoneen kosmetiikkavarastotkin. Erityisesti olin hamstrannut piensisustustavaraa ja astioita, kuten kynttilänjalkoja, koriste-esineitä, kuppeja ja maljakoita.”

Lopulta jäljellä oli vain kuusi kuppia, kaksi kynttilänjalkaa ja yksi maljakko.

”Myös mies innostui vanavedessäni analysoimaan omaa tavaratarvettaan, ja yhdessä saimmekin kodin kaaoksen selätettyä.”

Mikään ei ollut enää hukassa

Arki alkoi tuntua aivan erilaiselta kuin ennen. Helpommalta ja mukavammalta, Miia sanoo.

”Ennen saatoin siivota kotia kokonaisen viikonlopun, nyt siivoamiseen ei mennyt enää tuntiakaan.”

Pölyt oli helppo pyyhkiä tasopinnoilta ohi kulkiessaan, kun irtotavaraa ei tarvinnut siirrellä pois tieltä. Jokaisella tavaralla oli myös oma paikkansa, eikä mikään ollut enää hukassa.

Ennen saatoin siivota kotia  viikonlopun, nyt siivoamiseen ei mennyt tuntiakaan.

”Tämä säästi aikaa erityisesti aamun kiireessä, kun ei tarvinnut etsiskellä avaimia, ponnareita tai laastareita roinavuorien ja romukippojen uumenista.”

Mistä voisi vielä hankkiutua eroon?

Kaiken helppouden keskellä oli kuitenkin jostain syystä vaikea rauhoittua. Miia huomasi sen vähitellen. Ajatukset kiersivät kehää.

Olisiko yksi kynttilänjalka parempi kuin kaksi? Mistä voisin vielä hankkiutua eroon? Tarvitsenko tätäkään todella?

”Moni varmasti tunnistaa sen levottomuuden tunteen, kun koti on pullollaan tavaraa, joita ei tarvitse, mutta joista ei raaski hankkiutua eroonkaan. Mutta samanlainen levottomuuden tunne voi iskeä, kun karsittavaa ei enää ole.”

Tulisiko minulle vapautuneempi olo, jos luopuisin vielä yhdestä kenkäparista?

Huomasin monesti etsimällä etsiväni tavaraa pois laitettavaksi.

”Raivaamisen myötä tavaroiden henkinen ylivalta häviää, ja yhdessä tyhjenevän tilan aikaansaaman euforisen olon kanssa tunne on suorastaan koukuttava. Tavaran raivaamisesta onkin helppo tulla riippuvaiseksi. Sen sain itsekin huomata.”

Miiasta oli ihanaa käydä läpi laatikoita ja kaappeja.

”Huomasin monesti etsimällä etsiväni tavaraa pois laitettavaksi. Mitä enemmän sain karsittua, sitä enemmän teki mieli karsia. Koin jopa pettymyksen tunteita, kun en löytänytkään mitään turhaa kierrätettäväksi.”

”Vähitellen uskalsin ajatella, että kotona on viimein hyvä olla. Kaikkea on juuri tarpeeksi, muttei liikaa. Eikä liian vähän.”
”Vähitellen uskalsin ajatella, että kotona on viimein hyvä olla. Kaikkea on juuri tarpeeksi, muttei liikaa. Eikä liian vähän.”

Tärkeintä on elää, ei karsia

Aikaisemmin Miia oli turhautunut siitä, että tavaroiden karsiminen oli niin työlästä – vaikka se olikin palkitsevaa. Nyt hän turhautui siitä, ettei karsittavaa enää ollut. 

”Kaikesta ei kuitenkaan voinut luopua. Eihän siinä olisi ollut mitään järkeä.”

Aikalisä, Miia alkoi sanoa itselleen. Pieni tauko.

Voisinko saada yhtä hyvän fiiliksen jostain muusta kuin karsimisesta? hän mietti. Mitä kaikkea haluaisin elämässäni tehdä ja kokea, kun aika ei enää kulu siivoamiseen?

Miia opetteli istumaan sohvalla. Hän keitti kupin teetä. Aluksi se tuntui oudolta. Piti olla vain. Miia lähti lenkille eikä kiikuttanut yhtään pussia kierrätykseen samalla reissulla.

Miia innostui uudelleen myös kirjoista ja lukemisesta ja elvytti vanhan rakkaan harrastuksensa tanssimisen.

Vaikka elämä selkenisi entistä pelkistetymmän kodin myötä, ongelmat eivät häviä.

Tavaroista luopuminen on matka kohti tyynempää oloa, Miia alkoi ymmärtää. Itse prosessi ja sen tuoma hyvä fiilis ei ole tavoiteltavin asia.

Se osalta karsijoista saattaa unohtua. Kun koti on pelkistetty, jäljellä on vielä tärkein. Oma elämä.

Vaikka elämä selkenisi entistä pelkistetymmän kodin myötä, ongelmat eivät häviä. Ne saattavat saada uusia näkökulmia, mutta  lopulliset ratkaisut eivät riipu tavaramäärästä.

”Vähitellen uskalsin ajatella, että kotona on viimein hyvä olla. Kaikkea on juuri tarpeeksi, muttei liikaa. Eikä liian vähän.”

Miian Oma koti valkoinen -sisustusblogi löytyy täältä.

 

Vierailija

Sisustusbloggaaja Miia, 35: ”Tavaramäärän karsiminen toi euforisen olon – sitten huomasin jääneeni koukkuun”

Kiinnostava näkökulma. Karsimishuumassa olisi myös hyvä tiedostaa, että karsituista tavaroista tulee jätettä, yleensä myös vaikka ne annetaan "uuteen kotiin". Sovitaanko, että kun ostetaan mitä tahansa niin myös otamme itse vastuun siitä että se käytetään loppuun.
Lue kommentti
Tilaajille
Meretniemet aloittivat purjehduksen Turkista. Kuvassa Kerttu on 5-vuotias ja Aarre 7. Martta, 3, on Riikan sylissä, ja Tuomolla on vielä aika lyhyt parta. ”Partakone on yksi niistä tavaroista, joita en lopulta pakannut mukaan”, Tuomo kertoo.
Meretniemet aloittivat purjehduksen Turkista. Kuvassa Kerttu on 5-vuotias ja Aarre 7. Martta, 3, on Riikan sylissä, ja Tuomolla on vielä aika lyhyt parta. ”Partakone on yksi niistä tavaroista, joita en lopulta pakannut mukaan”, Tuomo kertoo.

Riikka ja Tuomo Meretniemi toteuttivat unelman, jota moni piti hulluna: he jättivät työt ja lähtivät lasten kanssa purjehtimaan. Kaksi vuotta merellä on opettanut enemmän kuin he osasivat odottaa.

”Ei, millekään maailmanympäripurjehdukselle en lähde”, Riikka oli sanonut. Oli 1990-luvun alku, ja poikaystävä Tuomo haaveili suuresta seikkailusta.

Helsingissä Ressun lukiossa vuonna 1989 tavannut nuoripari keskusteli aiheesta usein.

”Olen maakrapuperheestä, joskus olin soudellut...