Tämän kuvan Hanna otti Käsitöitä saattohoitopotilaille -Facebook-ryhmän kansikuvaksi. Siinä on kaikki tärkeä: villalangat ja rakkaus.
Tämän kuvan Hanna otti Käsitöitä saattohoitopotilaille -Facebook-ryhmän kansikuvaksi. Siinä on kaikki tärkeä: villalangat ja rakkaus.

Sairaanhoitajan työssään Hanna, Saana ja Heli oppivat, että elämän loppuvaiheessa tärkeimpiä ovat arkiset asiat: turvallinen olo ja toisen ihmisen läheisyys – sekä lämpimät jalat. He perustivat Facebookiin Käsitöitä saattohoitopotilaille -ryhmän.

Jostain idea vain tuli mieleen ja puheeksi, kesken työpäivän: voisiko perustaa hyväntekeväisyyskampanjan, jossa ihmiset neulovat saattohoitopotilaille villasukkia ja muuta lämmintä?

Sairaanhoitajat Hanna Ronikonmäki, Saana Korkiakoski ja Heli Mäenpää olivat työssään nähneet, kuinka esimerkiksi keskoset ja muistisairaat olivat saaneet tuntemattomien neulomia sukkia ja myssyjä käyttöönsä. Vauvoille oli valmistettu myös turvalonkeroita ja peittoja.

Ajatus tuntui kauniilta: vieraat ihmiset jakoivat osaamistaan ja välittämistään. Ehkä samaa ajatusta voisi soveltaa myös nykyisessä työssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Saattohoidossa olemme usein törmänneet potilaisiin, jotka käyttävät lämpimiä sukkia ja myssyjä. Saimmepa yhdeltä käsitöitä rakastavalta potilaalta villasukkaohjeenkin. Ajattelimme, että vapaaehtoisten työt tulisivat todella tarpeeseen.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aika usein hyvätkin ideat jäävät vain ideaksi ja häviävät arjen kiireen keskelle. Tälle idealle kävi toisin.

Kun aikaa on jäljellä vain vähän

Hanna, Saana ja Heli perustivat Facebookiin Käsitöitä saattohoitopotilaille -ryhmän. He kirjoittivat ryhmän esittelyyn:

Elämän loppuvaiheeseen voi liittyä monenlaisia oireita, kuten ääreisverenkierron heikkenemistä, lämmönsäätelyn häiriöitä ja sekavuutta. Moni saattohoitopotilas hyötyisi lämpimistä villasukista, myssyistä tai turvalonkeroista.

Tämän sivun tarkoituksena on organisoida vapaaehtoisia ja kerätä uusia käsitöitä espoolaisille saattohoitopotilaille. Toiminta perustuu hyväntekeväisyyteen. 

Tällaisia asioita harva ihminen ajattelee, ellei asia ole ajankohtainen:

Saattohoitopotilaat palelevat usein herkästi, joten lämmin olo tuo turvaa ja mukavuutta.

Potilas saa pitää myös kuoltuaan omat villasukat jalassa, jos se on hänen tai omaisten toive.

Kun ihminen lähestyy kuolemaa, hän kaipaa usein villasukkia jalkoihinsa. Ilman kantapäätä neulotut putkisukat sopivat monen kokoiseen jalkaan.

Koska saattohoitopotilaat ovat usein liian uupuneita liikkumaan vuoteistaan, on hyvä, että putkisukat eivät kovin helposti pääse pyörimään jaloissa.

Pehmeät myssyt estävät lämmön haihtumista päästä.

Sekavat potilaat saavat turvalonkeroista turvallisempaa tekemistä käsilleen kuin esimerkiksi kipupumpun letkun näprääminen.

”Koska käsitöitä käytetään vain yhdellä potilaalla, ei isompia töitä, kuten peittoja, kannata tehdä. Ajatuksena on, että potilas saa pitää myös kuoltuaan omat villasukat jalassa ja myssyn päässä, jos se on hänen tai omaisten toive.”

 

Hannan valmistumassa olevat putkisukat. Hanna, Saana ja Heli neulovat potilaille myös itse.
Hannan valmistumassa olevat putkisukat. Hanna, Saana ja Heli neulovat potilaille myös itse.

 

Minä kuuntelen sinua

Facebook-ryhmän perustamisen jälkeen arki jatkui. Hannan, Saanan ja Helin ei tarvinnut yhtenäkään päivänä miettiä, tekevätkö he tärkeää ja merkityksellistä työtä.

”Ihminen kaipaa kuoleman lähestyessä usein rauhaa, lepoa, turvallista ympäristöä, lämpöä, kiireettömyyttä ja tärkeiden ihmisten läsnäoloa. Me pyrimme toteuttamaan toiveet.”

Osa kaipaa yksinäisyyttä: sitä, että saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa – tai ajattelematta mitään. Jotkut haluavat puhua kuolemasta, toiset kaikesta muusta.

Joskus on oikea hetki puhua kuolemasta, ja joskus puhutaan vaikka lavatansseista.

”Toiset kaipaavat myös, että joku sanoo, että on lupa kuolla. Jos omainen ei pysty sanomaan sitä, sen sanoo lääkäri tai hoitaja.”

”Ihminen on voinut taistella sairauden kanssa pitkään, pistänyt oman tilanteensa syrjään ja huolehtinut muista. Silloin on tärkeää, että joku sanoo: hyvin tehty, nyt on sinun vuorosi olla huolehdittavana ja hoidettavana, nyt on lupa vain olla.”  

Usein tärkeintä on kuunnella ja olla lähellä.

”Tässä työssä on oppinut tulkitsemaan tilanteita ja ihmisiä; milloin on oikea hetki puhua kuolemasta ja milloin puhutaan vaikka lavatansseista.”

Villasukka kertoo välittämisestä

Käsitöitä saattohoitopotilaille -kampanja toimii käytännössä siten, että Espoon alueella käsitöitä voi toimittaa Hannalle, Saanalle ja Helille. He välittävät ne edelleen potilaille saattohoitoa tarjoavaan yksikköön, jossa työskentelevät.

Hanna, Saana ja Heli toivovat, että kampanja innostaisi vapaaehtoisia samanlaiseen toimintaan muuallakin Suomessa.

Hyväntekeväisyys voi olla osa surutyötä.

He uskovat, että kampanja on tärkeä muustakin syystä kuin potilaiden fyysisen hyvinvoinnin kannalta.

”Saattohoito on ainutkertainen ja raskas tilanne sekä potilaalle että omaisille. Heille voi tuoda lohtua nähdä kollektiivista välittämistä. Omaiset voivat läheisen kuoltua mahdollisesti itse jatkaa hyvän tekemistä osana surutyötä.”

Onnea ovat lämpimät jalat

Kuolevan potilaan toiveet heijastavat hänen elämänhistoriaansa, sanovat Hanna, Saana ja Heli.

”Usein juuri pienet arkiset toiveet nousevat tärkeiksi elämän loppuvaiheessa.”

Kampanja on otettu vastaan hyvin. Ensimmäiset käsityöt ovat jo käyttäjillään.

Lempiruoka tai -juoma, tutut tuoksut, kauneudenhoitorituaalit, musiikki tai hiljaisuus, raitis ilma, omat vaatteet tai peitot, tutut nukkuma-asennot. 

Ja lämpimät jalat, palelematon olo. Kampanja on otettu vastaan hyvin. Ensimmäiset käsityöt ovat jo käyttäjillään.

Käsitöitä saattohoitopotilaille -Facebook-ryhmä löytyy täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla