"Kun ajattelen metsää, on jollakin tavalla helpompi ajatella myös kuolemaa – tai edes yrittää ymmärtää. Sekin on paljon, sillä vasta 32-vuotiaana kahden pienen pojan äitinä ei olisi vielä minun aikani kuolla.”
"Kun ajattelen metsää, on jollakin tavalla helpompi ajatella myös kuolemaa – tai edes yrittää ymmärtää. Sekin on paljon, sillä vasta 32-vuotiaana kahden pienen pojan äitinä ei olisi vielä minun aikani kuolla.”

Hannalla ei ole enää paljon aikaa jäljellä. Ystävät päättivät hankkia hänelle luonnonsuojelualueen, pienen palasen ikimetsää. ”Luonnon kiertokulun miettiminen auttaa minua hyväksymään lähestyvän kuoleman edes vähän paremmin”, kahden pienen pojan äiti sanoo.

17.11.2014 piti olla tavallinen maanantai. Hanna Pahlsten vei neljävuotiaan poikansa päiväkotiin, palasi kotiin ja nukahti sohvalle. Puoliso oli töissä, tiskikone pitäisi kohta tyhjentää.

Viime aikoina Hannaa oli väsyttänyt paljon. Se johtuu raskaudesta, kaikki sanoivat. Koko perhe odotti pikkusisarusta, raskausviikkoja oli jo 16. Hanna oli 28-vuotias.

Sitten neuvolasta soitettiin. Verikokeiden mukaan leukosyytit olivat koholla, lisätutkimuksiin pitäisi lähteä saman tien.

Illalla Hanna sai diagnoosin: akuutti myelooinen leukemia, selviytymisprosentti 35–40.

Vaikeinta on ajatella lapsia

Syöpähoidot aloitettiin seuraavana päivänä. Ne eivät tehonneet, vaikka välillä näyttikin paremmalta.

Kun vauva sai toisen hampaansa, Hanna lähti kuukaudeksi sairaalaan.

Huhtikuussa syntyi terve poika. Hän näytti suloiselta, päässä oli vaalea nukkatukka. Myöhemmin hän oppi kierimään ja maistelemaan perunaa.

Vaikeinta oli olla lapsista erossa. Kun vauva sai toisen hampaansa, Hanna lähti kuukaudeksi sairaalaan luuydinsiirtoon.

Siirto ei parantanut Hannaa.

Nämä kaikki asiat Hannasta tuntuu helpoimmalta kertoa mahdollisimman vähäeleisesti. Kuin hetken kuvittelisi kaiken tapahtuneen jollekin muulle.

Lääkäri sanoi: siirrytään saattohoitoon

Siirrytään saattohoitoon, lopetetaan muu hoito. Se oli lääkärin sanojen sisältö juuri ennen joulua 2017, vaikka lauseita olikin enemmän.

”Jotenkin osasin aavistaa, että tilanne saattaa olla edessä, mutta silti se oli järkyttävä shokki”, Hanna sanoo.

”Mieleen jäi se, että lääkärit kertoivat laittaneensa papereihin merkinnän elvytyskiellosta, jos sydämeni pysähtyisi. He eivät osanneet sanoa tulevaisuudesta mitään. Tilanne oli kuulemma paha ja pitäisi mennä vain päivä kerrallaan.”

Sitten asia piti ilmoittaa läheisille. Vaikeinta oli sanoa lapsille, että äiti kuolee.

Tällaisia ystäviä ei ole kaikilla

Monia itketti. Myös Susannaa, Sannaa, Heidiä, Enniä ja Suvia. He ovat Hannan parhaita ystäviä. Osa kuuden naisen ystäväporukasta tapasi jo esikoulussa, osa heppatalleilla ala-asteaikana, joku tuli mukaan hiukan myöhemmin.

Joka pikkujoulu on pukeuduttu eri teeman mukaan, joskus pin up -tytöiksi, joskus Disney-hahmoiksi.

Yhdessä on kasvettu aikuisiksi, valmistuttu ammatteihin, tultu äidiksi, riidelty, sovittu, muutettu eri puolille Suomea ja hitsauduttu yhteen.

Joka pikkujoulu on pukeuduttu eri teeman mukaan, joskus pin up -tytöiksi, joskus vampyyreiksi ja joskus Disney-hahmoiksi.

”Olemme toistemme omat ihmiset. On ihana tunne, kun toiset tuntevat sinut ja taustasi niin hyvin ja silti hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet”, Hanna sanoo.

Sellaisia ihmisiä ei ole läheskään kaikilla.

Hanna sanoi: kiitos

Ystävien ajatus erityisestä syntymäpäivälahjasta Hannalle syntyi tammikuussa, päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä.

”Vähän aikaisemmin emme tienneet, ehtisikö Hanna täyttää 32 vuotta. Kun syntymäpäivä lähestyi ja uskalsimme ajatella sitä, halusimme muistaa häntä jotenkin. Tiesimme, että tavaraa Hanna ei tarvitse eikä halua”, Sanna Lipponen muistelee.

Osaisimmeko perustaa Hannan muistoksi luonnonsuojelualueen? Päätimme yrittää.

Luonto on aina ollut Hannalle tärkeä, joku ystävistä sanoi. Voisimmeko lahjoittaa yhdessä pienen summan metsien suojeluun?

”Ja sitten homma lähti niin sanotusti lapasesta. Aloimme haaveilla Hannan nimeä kantavasta luonnonsuojelualueesta. Pohdimme hetken, voisiko se olla mitenkään mahdollista. Osaisimmeko me?  Päätimme yrittää, jos se vain sopisi Hannalle.”

Hannalle ajatus esitettiin syntymäpäivänä. Kaikki kuusi ystävää, Hannan veli, äiti puolisoineen, oma mies ja molemmat pojat istuivat kahvipöydässä Hannan äidin kotona. Äiti oli leiponut valkosuklaavadelmajuustokakun ja suklaajuustokakun. 

Hanna sanoi: kiitos.

Ystävät perustivat Hannan muistometsä -keräyksen, jonka kautta lahjoitetuilla rahoilla Luonnonperintösäätiö hankkii pienen metsäalueen uudeksi suojelukohteeksi.

”Vaikka kyseessä on muistometsä, tämä on meidän yhteinen hankkeemme: teemme tätä yhdessä Hannan kanssa ja hänen ehdoillaan.”

Hanna toivoo, että hänen jälkeensä jäävässä metsässä lapset kuulevat lintujen laulun.
Hanna toivoo, että hänen jälkeensä jäävässä metsässä lapset kuulevat lintujen laulun.

Onnea on saada peitellä lapset nukkumaan

Näinä päivinä Hanna ajattelee usein metsää. Jälkeeni jää vanha ja monimuotoinen ikimetsä, jossa on toivottavasti laajaa lajistoa, hän kuvittelee. 

”Siellä on kaunista ja tuuli suhisee puissa. Kuvittelen metsän yhteyteen myös vettä, esimerkiksi pienen puron solinaa.”

Lapsena Hanna rymysi lähimetsissä, sairauden aikana hän on hakenut sieltä rauhaa ja voimaa. Metsä pysyy, puut kasvavat ja lohduttavat.

Kaikki näyttää erilaiselta kuin ennen. Jokainen arkinen hetki ja asia on ainutlaatuinen.

”Metsä auttaa hahmottamaan lähestyvää kuolemaa luonnon kiertokulun kautta. Samalla poikani ja muut läheiset saavat paikan, jossa kulkea ja muistella minua.”

”He voivat tuntea minut tuulena kasvoillaan, nähdä naavana puiden oksilla ja kuulla lintujen lauluna.”

Kaikki näyttää erilaiselta kuin ennen.

Jokainen arkinen hetki ja asia on ainutlaatuinen. Äidin leipomat sämpylät ja se, että voi syödä. Ystävä, jonka kanssa voi nauraa vitseille, joita kukaan muu ei ymmärrä.  Lapset, jotka saa peitellä illalla nukkumaan.

Hannan muistometsän Facebook-sivut löytyvät täältä ja verkkosivut täältä

Ystävä

Saattohoidossa oleva Hanna, 32: ”Lapseni voivat muistella minua metsässä, kun tuuli suhisee puissa”

Rakas Hanna! Voimia ja osanotto! Kunpa löytäisin lohdittavia sanoja surullisen asian keskellä. Muista kuitenkin, että Jeesukselle mikään sairaus ei ole mahdottomuus! Ja kääntymällä hänen puoleensa, ottamalla hänet elämääsi, varmistat taivaspaikan, missä on mahdollisuus vielä tavata lapsesi myöhemmin.. sen ratkaisun voi tehdä vaan täällä maan päällä ollessaan. Rukoilen sinun ja perheesi puolesta! Jumala rakastaa sinua!!
Lue kommentti
"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.
"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.

”Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Seuraavan vuoden aikana opin kuitenkin paljon sellaista, josta on ehkä apua myös muille jätetyille”, Susanna sanoo.

Puoliso tokaisi Susannalle kesken lapsen jalkapalloturnauksen: haluan erota, minulla on uusi nainen. Lapset olivat silloin 1-, 5- ja 7-vuotiaita. Yhdessä oli oltu 15 vuotta.

”Se oli ihan järkyttävä shokki, vaikka yhteiselämä olikin ollut aika pitkään haastavaa lapsiperhearkea. Yritin pidätellä kyyneleitä muiden futisvanhempien keskellä ja kannustaa tytärtäni peleissä.”

Päivä oli sateinen, pienet pelaajat olivat kolmen ottelun jälkeen mutaisia. Välillä käytiin lounastamassa.

Illalla nukkumaan käydessä mies kysyi minulta innoissaan, haluanko kuulla uudesta naisesta kaiken.

”Lasten syödessä menin ulos haukkomaan happea ja itkemään. Kotiin päästyämme soitin hyvälle ystävälle, joka vei minut saman tien pitkälle kävelylle ja yritti lohduttaa ja tsempata.”

”Illalla nukkumaan käydessä mies kysyi minulta innoissaan, haluanko kuulla uudesta naisesta kaiken.”

Susanna ei halunnut kuulla mitään.

Puoliso oli suunnitellut kaiken valmiiksi lasten tapaamisjärjestelyjä myöten. Uudella kumppanilla olisi kuulemma suuri huone lapsia varten.

”Kokemani hätä oli todella alkukantaista, kaoottista ja voimakasta. Ahdistavaa hylkäämisen tuskaa ja pelkoa lasten menettämisestä. Tuska oli fyysistä, eli en saanut henkeä ja oli huono olo, sain rytmihäiriöitäkin.”

Minut on jätetty toisen takia. Elämä on lopussa. Olen arvoton.

Näin Susanna ajatteli. Hän oli väärässä. Eroa seuranneen vuoden aikana hän oppi esimerkiksi nämä kahdeksan asiaa:

1. Elämä jatkuu – muiden tuella

Alkuaikoina mielialani aaltoili. Välillä kotiin ajaessani mietin, että vedän autolla kallionseinämään tai sillalta alas. Sitten lapset saavat uuden elämän mieheni ja hänen uuden naisensa kanssa.

Rakas ystäväni jaksoi vakuuttaa minulle, että kohta noin kamala tunne menee ohi. Terveyskeskuksen psykologi antoi puolestaan vinkin, että anna tunteen vain tulla ja mennä. Huomasinkin ajan mittaan, että synkimmät tunteet menevät ohi eikä seuraavalla kerralla tuntunut enää niin pahalta.

Esimieheni ja työkaverini kyselivät säännöllisesti jaksamistani.

Jo muutama päivä jätetyksi tulemisen jälkeen olin työterveyshoitajan vastaanotolla. Sieltä sain ajan lääkärille. Sain sympatiaa, rauhoittavia, lähetteen sydänfilmiin ja aikaa niin paljon kuin tarvitsin. Esimieheni ja työkaverini kyselivät säännöllisesti jaksamistani.

Ystävät jaksoivat kuunnella ja lukea varmaan tuhansia viestejäni, joissa pohdin kaikkia asioita. He auttoivat ja ottivat lapsia hoitoon. Ilman heidän kannatteluaan en olisi varmasti tässä.

2. Saan arjen pyörimään

Pikkuhiljaa aloin tajuta, että nyt minä olen se, jonka täytyy pitää arki käynnissä. Se tuntui yllättävän vapauttavalta: saan itse päättää asioista, eikä tarvitse huolehtia siitä, että lasten isä sabotoisi kasvatustapojani.

Tästäkin selvitään, kun vain vähän mietin ja pyydän apua tarvittaessa.

Tuli semmoinen fiilis, että kyllähän minä ratkaisen kaikki harrastuksiin ja töihin liittyvät aikatauluongelmat, kun vain vähän mietin ja pyydän apua tarvittaessa.

Ymmärsin myös, että minulla on fiksuja lapsia, jotka myös pystyvät auttamaan asioiden kanssa, esikoinen esimerkiksi hurauttaa pyörällä kauppaan tarvittaessa. Aikataulutus ja kalenteri, perheen sisäinen viikkolukujärjestys… on monia tapoja hoitaa arkea.

Lisäksi kannattaa antaa itselleen armoa, jos ei jaksa hoitaa kaikkia asioita kerralla.

3. Olen yhä hyvä äiti lapsilleni

Eron alkuaikaan kävin säännöllisesti perheneuvolassa pyytämässä vinkkejä ja apua tilanteisiin ja tunteisiini, joita en osannut itse ratkaista. Lasten kanssa vahvistui me-tunne. Puhuimme kotona paljon siitä, että me olemme nyt tämä nelihenkinen perhe.

Illalla on semmoinen tunne, että taas selvisin yhdestä päivästä.

Olen hyvin herkkä persoona ja aistin nopeasti, jos lapsilla on jotain hätää. Vaadin lapsilleni apua tarvittaessa ja haen apua myös itselleni, kun en jaksa.

Kun saan lapset nukkumaan iltapalan, hampaidenpesun ja muun hässäkän jälkeen, on semmoinen tunne, että taas selvisin yhdestä päivästä.

Tulee ihana olo, kun esimerkiksi isäviikonlopun jälkeen lapset kiipeävät kukin vuorollaan syliin ja kertovat, että on ollut ikävä. Tai kun tytär sanoo, että viikonlopun kivoin asia oli jalkapalloturnaus, johon sain hänet vietyä.

4. Osaan hoitaa ”miesten työt”

Olen vaihtanut autoon renkaat ensimmäistä kertaa itse, vaihtanut etuvalon polttimon, katsastanut ja huoltanut auton. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin aina kuvittelin! En tarvinnutkaan miestä, tähänkään asiaan.

Jos eteen tulee ongelma, osaan hakea tietoa, tehdä suunnitelmia ja ratkaista tilanteen. Aika isoja asioita on vielä hoitamattakin, kuten miehen kesken jättämän remontin loppuunsaattaminen. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö sekin hoituisi.

5. Selviydyn raha-asioista

Aluksi ajatus pärjäämisestä pelotti, tilanne oli niin sekava. Lopulta sain hoidettua osituksen ja muut asiat, talon ja lainan omiin nimiin. Siitä alkoi itsenäisen omakotitalon omistajan aika. 

Olen tehnyt jonkun verran taloussuunnittelua, eli kirjaan asumiseen, autoon ja muihin asioihin  liittyviä menoja ylös.

Kun olin kotona lasten kanssa, mies eteni urallaan korkeaan asemaan.

Meillä oli suuria ristiriitoja elatusmaksujen kanssa, kuten erossa usein on. Luulen, että nyt on löytynyt jotakuinkin oikea taso. Kun elatusmaksut juoksevat, pystyn turvaamaan lapsille kodin, ruoan ja muut perustarpeet, joita en kyllä pelkästään omalla palkallani pystyisi maksamaan. 

Kun olin kotona lasten kanssa, mies eteni urallaan korkeaan asemaan. Lähes koko pikkulapsiajan kaikki tuloni olivat menneet perheen eteen ja kotihoidontuella ollessani käytin kaikki säästötkin.

Kirpputorit ovat tuttuja paikkoja ja ruoka ostetaan halvimmasta kaupasta. Koska olen köyhäillyt vuosikaudet, kulutustasoni ei toisaalta ole kovin korkea ollutkaan. Auton vaihtaminen kulutukseltaan pienempään on pohdinnassa. 

On myös ollut hyvä ratkaisu tehdä lyhennettyä työviikkoa tällä hetkellä. Vapaapäivänä ehtii vähän tehdä kotitöitä. Tai ihan vain levätä.

 

"Olen tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!"
"Olen tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!"

 

6. Voin luoda uusia, omia unelmia

Minulla oli isoja unelmia eron aikoihin. Olin käyttänyt koko pikkulapsiajan perheen eteen ja tuntui, että nyt olisi vihdoin minun aikani jatkaa opiskelua ja omaa uraani. Eron tuoma shokki pisti omat haaveet hetkeksi prioriteettilistan häntäpäähän.

Olen tietoisesti tehnyt päätöksen käyttää kaiken aikani lasten tukemiseen. Kun olen saanut heidät tästä yli, keskityn taas omiin juttuihin. Minun vuoroni lähestyy!

Lasten kanssa olemme unelmoineet koirasta, voimme toteuttaa senkin haaveen.

Avioliiton aikana koin aina, ettei puoliso tukenut tai kannustanut minua mihinkään. Se hidasti ja vaikeutti omien juttujen edistämistä. Nyt tilanne on toinen, enkä edes kaipaa toiselta hyväksyntää omille ajatuksilleni. Onhan se vapauttavaa.

Lasten kanssa olemme myös unelmoineet koirasta. Puoliso ei koskaan halunnut kotieläimiä, mutta me muut haluamme. Voimme toteuttaa senkin haaveen, kun siltä tuntuu ja olemme valmiita sitoutumaan eläimeen.

7. Olen hyvä tyyppi

Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Olin sinnitellyt suhteessa todella pitkään ja sietänyt aika isojakin asioita ajatellen, että kunhan lapset kasvavat, saamme aikaa parisuhteelle.

Miehen lähdettyä oli tunteita, etten kelpaa mihinkään. Itkin kaikki illat ja kävin töissä, jossa sain ajatella ihan jotain muuta. Kotona keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen.

Olen huomannut, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan.

Lopulta tunteet alkoivat kääntyä siihen, että minä olenkin meistä se voimakkaampi. Minun ei tarvinnut paeta ja minä selvitin sen ison sotkun, jonka mies lähtiessään jätti jälkeensä. Pikkuhiljaa aloin tuntea itseni vahvemmaksi.

Olen huomannut, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan. On nostanut ihan tosi paljon itsetuntoa, kun ei tarvitse anella arvostusta aviopuolisolta, vaan saa olla oma itsensä.

Olen myös tavannut uuden miehen, joka käveli vastaani nurkan takaa aivan odottamatta! Tuntuu ihan uskomattomalta, että Suomessa on miehiä, jotka puhuvat, tekevät ruokaa, näyttävät tunteitaan ja haluavat minut, kolmen lapsen äidin. Joku arvostaa minuakin, vahvuuttani ja rohkeuttani.

8. Minä selviän

Jätetyksi tuleminen sattuu. Se sattuu niin, että henkeä salpaa ja tekisi mieli käpertyä lattialle sikiöasentoon. Häpeä, hylkäämisen tuska, kaikki ne ajatukset... tulee monta kertaa mieleen hypätä sillalta alas. Mutta se kipu hellittää, pikkuhiljaa.

Kohtalotovereilleni sanoisin, että hakekaa apua, oli taho sitten työterveys, terveyskeskus tai kriisipuhelin. Puhukaa ja puhukaa asiat ja tunteet ulos. Voin luvata, että se helpottaa. Mitä enemmän eroa työstää, sitä nopeammin siitä selviää.

Lupaan, että kipu hellittää pikkuhiljaa.

Jättäjä tuskin tulee koskaan kertomaan totuutta tai syitä, miksi kaikki tapahtui. Pariterapiaan voi mennä vaikka yksin pohtimaan näitä asioita ammattilaisen kanssa. Kannattaa katsoa itseäkin peiliin. Kaikesta voi oppia ja vahvistua.

Sydän siinä särkyy, mutta nurkan takana odottaa onni ja parempi elämä.

Susannan nimi on muutettu

Vierailija

Yllättäen jätetty Susanna: ”Luulin elämän loppuvan, mutta vuodessa opin kahdeksan isoa asiaa”

Jossakin kohtaa jutussa Susannan tilalla on eri nimi. Olisikohan sekin tarkoitus olla Susanna. Ihmettelin tätä lukiessani juttua, mutta ymmärsin kun huomasin, että nimi on muutettu. Jospa toimitus huomaisi muuttaa, mikäli oikea nimi on kertaalleen jäänyt tekstiin. En tiedä onko tämä oikea paikka kommentoida tuosta...
Lue kommentti
Kun puolison mielenterveys järkkyy, parisuhde menee kokonaan uusiksi.
Kun puolison mielenterveys järkkyy, parisuhde menee kokonaan uusiksi.

Ilman Marjo-vaimoaan Juhani Ojalammi ei todennäköisesti olisi enää kertomassa tarinaansa. Juhani kiittää puolisoaan, joka jaksoi taistella heidän molempien puolesta, kun Juhanin mielesterveys järkkyi.

”Sinä yönä, kun vuosituhat vaihtui, ahdistus ja omituiset ajatukset täyttivät mieleni. Tuijotin kotimme nurkkia ja näin niissä hometta. Nyt tajuan, ettei mitään sellaista ollut, mutta silloin näky oli todellinen”, Juhani Ojalammi kertoo.

”Avasin parvekkeen oven, katsoin kaiteen yli viidennestä kerroksesta ja ajattelin, että hyppäämällä pääsen pois kaikesta pahasta. Vaimoni Marjo ehti väliin. Hän tarttui käteeni ja sanoi, että nyt lähdetään.”

Juhani oli tuolloin 38-vuotias.

Näin yön muistaa Juhanin vaimo Marjo Ojalammi:

”En koskaan unohda Millenium-yötä. Katselin ikkunasta raketteja ja ajattelin, että meillä räiskyy sisälläkin. Oli räiskynyt jo monta vuotta.”

”Aistin Juhanin itsetuhoiset ajatukset ja pelkäsin koko ajan, että hän tekee itselleen jotain. Vuosituhannen vaihtuessa hän romahti täydellisesti.”

”Surin, mutta uskoin, että hän toipuu ennalleen, kunhan vain pääsee hoitoon. Pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta olimme olleet Juhanin ahdistuksen vuoksi päivystyksessä, mutta silloin meidät käännytettiin takaisin kotiin.”

”Mies, johon rakastuin 17-vuotiaana, oli kadonnut.”

Tuon yön jälkeistä elämää Ojalammit kuvailevat vuoristoradaksi. Lopulta Juhani sai diagnoosin ja lääkityksen – kiitos Marjon taistelutahdon.

”Minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siihen kuuluvat mielialan vaihtelut masennuksesta maniaan”, Juhani kertoo.

Kun puolison mielenterveys järkkyy, koko parisuhde menee uusiksi. Myös Marjo on ollut erittäin kovilla.

”Kiitollinen olen siitä, että saamme olla Marjon kanssa edelleen yhdessä. Marjo halusi taistella vuokseni. Olen onnellinen, ettei Marjo jättänyt minua silloin, kun olin todella hankala. Hän vaaransi vuokseni omankin terveytensä”, Juhani sanoo.

”Mies, johon rakastuin 17-vuotiaana, oli kadonnut. Hän oli muuttunut valoisasta, energisestä miehestä synkäksi ja välillä aggressiiviseksikin”, Marjo kuvailee.

Lue Juhanin ja Marjon koko selviytymistarina Kodin Kuvalehdestä 10/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukausen maksuttoman koetilauksen täällä.