Sauli Tiilikainen on 63-vuotias oopperalaulaja. Hän asuu Helsingissä vaimonsa kanssa. Hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan kolme lasta, joista keskimmäinen kuoli 32-vuotiaana. Saulin päiväkirjamerkintöihin pohjautuva monologiooppera esitettiin Kansallisteatterissa keväällä 2016.
Sauli Tiilikainen on 63-vuotias oopperalaulaja. Hän asuu Helsingissä vaimonsa kanssa. Hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan kolme lasta, joista keskimmäinen kuoli 32-vuotiaana. Saulin päiväkirjamerkintöihin pohjautuva monologiooppera esitettiin Kansallisteatterissa keväällä 2016.

Miksi Milla teki niin? Olinko tarpeeksi hyvä isä? Kun Sauli Tiilikaisen tytär löytyi kuolleena, kysymyksiä oli paljon. Lohtu löytyi rakkaista muistoista ja päiväkirjasta, jonka teksteistä syntyi ooppera.

"Vanhin lapseni soitti, kun olin terassilla kokoamassa pöytää. Ensin hän kysyi, istunko tukevasti, sitten kertoi. Tyttäreni Milla oli löytynyt kuolleena. Hän oli tehnyt itsemurhan.

Ensimmäinen reaktioni oli raivo. Taisin lyödä nyrkin seinään ja melkein läpi. Rähjäsin mielessäni Millalle: Miten saatoit? Etkö ajatellut edes neljää lastasi? Nuorin on vasta puolivuotias!

Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja matkustanut vaimon kanssa Espanjaan. Tarkoitus oli nauttia talvesta siellä, kävellä aamulla rannalla ja ihmetellä valoa.

Oli marraskuun 2008 puoliväli. Milla oli 32 vuotta ja kolme viikkoa.

Sitä luulee tuntevansa oman lapsensa. Ehkä ei olekaan niin.

Ensimmäisiä vuorokausista puhelun jälkeen en muista. En nukkunut, nukuin. En syönyt, söin.

Kolmantena yönä aloin kirjoittaa, mille tahansa paperinpalalle.

Kynttilä palaa tytölleni Millalle. Päivällä aurinko paistaa ja lämmittää kehoa samaan aikaan, kun Milla makaa ruumishuoneella ja odottaa ruumiinavausta. Täysin absurdi ajatus. Sitä luulee tuntevansa oman lapsensa. Ehkä ei olekaan niin.

Jokaisen tekstin alle lisäsin allekirjoituksen: Isä.

MILLAN SYNTYESSÄ olin armeijassa. Aamulla olin pitänyt ampumaharjoituksissa rynnäkkökivääriä käsissä, illalla nostin vauvan samoilla käsillä syliini. Mikä ero! Sormissa oli vielä ruudin haju.

Milla oli suloinen ja pyöreä.

Kotona odotti kaksi vuotta vanhempi isosisko, joka ei aluksi millään ymmärtänyt, ettei lattialla makaavaa vauvaa voi käyttää tuolina ja istahtaa päälle.

Milla oli suloinen ja pyöreä. Työskentelin kanttorina ja urkurina, vaimo hoiti kotipuolta ja lapsia. Siskokset lähtivät yhdessä kanteletunneille soittimet tarakalle pakattuina. Se oli hauska näky.

Tytöt olivat hyviä kavereita, vaikka kovin erilaisia. Lastenhuone piti jakaa kahtia. Isosisko oli supersiisti, mutta Millan puolella oli aina maanjäristys: paperisilppua ja vaatteita pitkin lattiaa. Huoneesta kuului usein kamala kikatus, kun naapurinkin likat juoksivat leikkimässä.

MURROSIKÄ OLI oma lukunsa. Milla toivotti illalla hyvää yötä ja karkasi ikkunasta kavereiden luo. Aika tavallista teiniajan kinastelua se kuitenkin oli.

Jossain vaiheessa huomasin hajusta, että Milla polttaa tupakkaa. Pyysin hänet terassille juttelemaan, otin pikkusikarin ja tarjosin tulta. Ajattelin Millan nolostuvan. Hän kaivoi tupakat taskustaan ja veti savua henkeen. Siihen loppui valistus!

Vaikea pala oli, ettei Milla halunnut mennä lukioon. Hän ei antanut periksi, vaikka kuinka yritin perustella lukion tarpeellisuutta.

Milla ja esikoinen. "Tuntuu, että tuosta ajasta on jo kauan."
Milla ja esikoinen. "Tuntuu, että tuosta ajasta on jo kauan."

Milla muutti 17-vuotiaana toiselle pakkakunnalle opiskelemaan lähihoitajaksi. Sen jälkeen hän halusi jatkaa sairaanhoitajaksi ja siitä kätilöksi.

Millalla oli elämää varten suunnitelma valmiina.

Miksi en huomannut, että lapsellani oli hätä?

SYYLLISYYS ISKI pian Millan kuoleman jälkeen ja sai selän kyyryyn. En enää syyttänyt tapahtuneesta häntä, vaan itseäni.

Kirjoitin kysymyksiä kaikki yöt. En näyttänyt niitä kenellekään, ei kukaan olisi osannut vastata.

Espanjan kirkas aurinko pimeni silmänräpäyksessä, aurinko on nyt musta. Mikä Millan tilanne oli? Eikö ollut rakkautta? Eikö ollut taitoa hoitaa asioita puhumalla? Katkesiko napanuora lapsuuskotiin liian aikaisin? Miten Milla ei löytänyt uutta polkua? Miksi en huomannut, että lapsellani on hätä?

Kävin läpi jokaisen liikkeen elämäni varrelta. Olin tehnyt liikaa töitä. Puhunut liian vähän. En huomannut, että Milla oli herkempi kuin esitti. Soitin liian harvoin.

TAPASIN KYLLÄ MILLAA ja hänen lapsiaan. Vanhin poika rakenteli legoilla, nuorin vauva näytti aivan äidiltään. Autoin taloudellisesti. Milla soitteli kuulumisia ja kertoi, minkä halusi kertoa.

Näin, ettei Milla enää paljon hymyillyt. Aikaisemmin hän nauroi paljon, vaikken enää muista, mille.

Jos olisin toiminut toisin, paremmin, olisiko Milla elossa?

Ajattelin, että hiljaisuus johtuu väsymyksestä. Kun on vaikeuksia parisuhteessa ja neljä alle kouluikäistä lasta, vitsit ovat vähissä kenellä tahansa.

Jos olisin toiminut toisin, paremmin, olisiko Milla elossa?

Jos Millan kuolema olikin onnettomuus tai murha, toivoin ja sain hankittua itselleni kuolinsyyraportin. Luin sanoja paperilta työpöydän ääressä tavallisena iltapäivänä.

Ei se ollut.

VÄÄRÄ LÄHTÖJÄRJESTYS. Muuta en voinut Millan hautajaisissa ajatella.

Kun kantaa omaa lastaan hautaan ja hänet pistetään kaksi metriä maan alle, kaikki on elämässä niin väärin kuin vain voi olla.

En laulanut hautajaisissa, ei siitä mitään olisi tullut. Entiset oppilaani lauloivat, että maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hautajaisten jälkeisenä päivänä menin Millan haudalle. Siellä oli kukkia. Huusin: Jumala, herätit Lasaruksen kuolleista. Nosta Milla ylös haudasta! Niin moni tarvitsee häntä täällä vielä. Tämä ei käy!

Mitään ei tietenkään tapahtunut.

Hyvästelin lapsuudesta tutun Jumalan.

Olen uskonnollisesta perheestä, molemmat vanhempani olivat seurakunnan nuorisotyöntekijöitä. Jumala kantoi minuakin Millan kuolemaan saakka. Rukoilin ja uskoin.

"Kylässä Millalla, sylin täydeltä onnea."
"Kylässä Millalla, sylin täydeltä onnea."

Kun seisoin kengät hiekkaisina huutamassa, muistin Raamatussa luvatun: jos uskoa on edes sinapinsiemenen verran, voi siirtää vuoria.

Uskoni ei ole edes siemenen veroinen, ajattelin.

Hyvästelin lapsuudesta tutun Jumalan, joka pitää huolta kaikesta ja johon voi luottaa.

KIRJOITIN JA KIRJOITIN. En halunnut psykologeja tai pappeja. Aikakauslehdissä naiset tilittävät milloin mistäkin kriisistä. Niin nyppii sellainen. Mies suree eri tavalla.

Moni kaveri lähti viereltä. Jos lapsi on tehnyt itsemurhan, ihmiset varovat koko ajan, ettei keskustelu käänny siihen aiheeseen.

Joku sentään jäikin ja tuli illalla kylään. Vaimo laittoi salaattia ja paistoi lohifileet, sitten vähän puhuttiin. Miten olet jaksanut? Vaikeaa on ollut.

Lapsensa voi menettää monella tavalla. Itsemurha on varmasti kaikkein raskain tapa, sillä se on lapsen oma tahto.

Aina se hiukan auttoi eteenpäin.

Lapsensa voi menettää monella tavalla, on onnettomuuksia ja sairauksia. Itsemurha on varmasti kaikkein raskain tapa, sillä se on lapsen oma tahto.

JOKA KUUKAUDEN NELJÄSTOISTA PÄIVÄ merkitsin kalenterin kulmaan, montako vuotta ja kuukautta olen ollut ilman Millaa. Joskus avasin kännykän ja katsoin Millan numeroa. Ei sitä voinut poistaa.

Ajattelin, että jos voisin soittaa vielä. Tytär vastaisi ja kertoisi: olen ostanut asuntoauton, opintoja on jäljellä enää puoli vuotta, lapsi oppi ajamaan ilman apupyöriä.

Parin vuoden kuluttua kuolemasta syntyivät ensimmäiset sellaiset päiväkirjamerkinnät, joissa on pilkahdus valoa.

En voi syyllistää itseäni loputtomiin.

Muistan pienen Millan isän käsivarsilla. Vauvan, josta kasvaa upea, itsepäinen ja itsenäinen nainen. Milla ei halunnut jatkaa, minä jatkan, olen niin utelias.

Armahdin itseni. En voi syyllistää itseäni loputtomiin. Silloin jätän elämättä.

Millan lasten puolesta suren eniten.

Ehkä Milla ei ymmärtänyt tekonsa lopullisuutta, vaan halusi levätä hetken, päästä pois tilanteesta. Ehkä hänellä oli synnytyksen jälkeinen masennus.

Viime vuoden lopulla huomasin yhtäkkiä, etten enää pariin kuukauteen ollut merkinnyt Millan kuoleman jälkeistä ajanlaskua kalenteriini.

MILLAN LASTEN PUOLESTA suren eniten. He kasvavat aikuisiksi ilman äitiä. He eivät enää muista, millainen on äidin ääni. Minä muistan.

Kolmelle vanhimmalle lapselle olen ukki. En ole kovin hyvää isoisäainesta, mutta rakastan heitä.

Millan elämä jatkuu hänen lapsissaan.

Kun tapaamme, pojat näyttävät, kuinka rakentavat tietokoneella kaupunkeja. Katson, vaikken ymmärrä. Pelaamme pihalla jalkapalloa. Viihdyn parhaiten maalissa.

Nuorin Millan lapsista asuu isänsä kanssa toisella puolella Suomea. Hänet näin viimeksi vauvana. Kun tyttö täytti kaksi vuotta, löysin sattumalta sanomalehdestä ilmoituksen: "Onnea synttärisankarille! T. iskä ja isovanhemmat."

Mukana oli kuva. Leikkasin sen talteen ja yritin katsoa, onko lapsi yhä Millan näköinen. En saanut selvää. Nyt tyttö on jo aloittanut koulun.

Millan elämä jatkuu hänen lapsissaan. Olen onnellinen, että pojista on kasvanut koululaisia, joilla on ympärillään huolehtivia aikuisia.

ELÄMÄNI VOI JAKAA kahteen osaan. Millan itsemurhan jälkeen maailma näyttää erilaiselta. Joskus itkin sitä, että niin moni asia oli ennallaan, vaikka Millaa ei ole: samat katukyltit ja televisio-ohjelmat. Odotin liikennevaloissa kuten ennenkin, vaikka olin lapseni menettänyt isä. Päivisin aloin taas tehdä paljon töitä. Viimeistään yön tunteina suru otti kiinni.

Sitten tuli taas uusi aamu. Aina sellainen tuli. Huomennakin tulee.

Ehkä siitä, mitä kerron, voi olla jollekin apua.

Savonlinnan oopperajuhlilla 1994 Taikahuilun Papagenona.
Savonlinnan oopperajuhlilla 1994 Taikahuilun Papagenona.

Kun minulle neljä vuotta sitten ehdotettiin, että päiväkirjamerkintäni sävellettäisiin oopperaksi, ajattelin, ettei kukaan halua kuulla tällaisista asioista. Sitten mietin, että ehkä siitä, mitä kerron, voi olla jollekin apua. Ehkä joku ymmärtää, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi riitoihin. Aika kannattaa käyttää rakastamiseen.

Pelkäsin, etten pysty laulamaan itkemättä. Sovimme oopperan työryhmän kanssa, että jos itken esityksessä, saan itkeä, se kuuluu asiaan. Käsikirjoituksen luettuani itkinkin, monta kertaa. Esityksissä itki yleisö.

MILLA ON MIELESSÄNI joka päivä, mutten enää jossittele. Muistan mieluummin hyvät asiat. Haparoivan äänen, joka lähti Millan pienestä viulusta, kun hän lapsena harjoitteli soittoläksyjään. Aikuisen Millan tavan aloittaa tarina: ette muuten usko, mitä viime viikolla tapahtui…

Eniten haluaisin tietää, miksi Milla teki kuten teki.

Jumalaa etsin yhä hapuillen. En sentään kyyniseksi ole muuttunut, mutta jonkinlaiseksi realistiksi. Mitä tahansa voi tapahtua, kenelle tahansa.

Eniten haluaisin tietää, miksi Milla teki kuten teki. En saanut jäähyväiskirjettä, ehkä onneksi. Lapset saivat omansa. Millan kuolemasta kertovassa oopperassa laulan joitakin kirjeiden ajatuksia:

"Olet suloinen. Äiti rakastaa sinua. Et voi ymmärtää, opi antamaan anteeksi."

"Äiti rakastaa sinua. Olet kiltti. Toivottavasti saat hyvän kodin."

Milla lupasi lapsille, että katsoo heidän elämäänsä pilven reunalta. Aina kun matkustan lentokoneella, tähyilen ikkunasta kumpupilviä."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2016.

Tytär

Sauli Tiilikainen oppi tyttärensä itsemurhasta: ”Aika kannattaa käyttää rakastamiseen”

Aivan samoja ajatuksia minulla. Kolmekymppisenä itsemurha tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Rakastin elämääni, en halunnut kuolla, en vain yksinkertaisesti voinut elää tuskani kanssa. Sillä ei ollut mitään tekemistä vanhempieni kanssa eikä kukaan muukaan ympärilläni ollut syypää. Ulospäin kaikki näytti hyvältä, eivätkä edes ystävät olisi voineet ikinä aavistaa, että itkin itseni joka ilta uneen niin rankasti, että minuun sattui fyysisesti. Kukaan ei olisi voinut tehdä mitään toisin enkä halunnut...
Lue kommentti
Janne

Sauli Tiilikainen oppi tyttärensä itsemurhasta: ”Aika kannattaa käyttää rakastamiseen”

Hei Sauli !Minä luin kirjoituksesi Millasta koskettava ja pysähdyttävä tarina.Muistan kun asuitte vielä koivupäässä Vantaalla ja Milla opiskeli Salossa kun lähdettiin viemään ystäväni Juhan kanssa Millaa Saloon opiskelu paikkakunalle.Sinulla oli Siihen aikaan muistakseeni sininen volvo.Tutustuin Millan serkkuni päivin kautta ja meille kehketyi pieni romanssi millan kanssa teini romanssi.Minua itsessään koskettaa tarina Millan itsemurhasta.Minä olen kokennut elämän aikana 2 isoa menetystä Rakas...
Lue kommentti

Ari Meriläisestä tuli Rosan isä, kun tämä oli kaksivuotias. "Isäpuoli-sanasta en ole koskaan tykännyt. Minulla on kaksi isää", Rosa kertoo KK:n Perhekuvioita-juttusarjassa.

Ari Meriläinen on 61-vuotias Ylen tuottaja. Hän asuu Tampereella puolisonsa Anneli Ranta-Meriläisen kanssa. Arista tuli Rosan isä, kun tämä oli 2-vuotias. Arilla ja Annelilla on kaksi poikaa, Jetro ja Peetu. Arin isä oli säveltäjä Usko Meriläinen ja äiti koreografi ja tanssija Ruth Matso.
Ari Meriläinen on 61-vuotias Ylen tuottaja. Hän asuu Tampereella puolisonsa Anneli Ranta-Meriläisen kanssa. Arista tuli Rosan isä, kun tämä oli 2-vuotias. Arilla ja Annelilla on kaksi poikaa, Jetro ja Peetu. Arin isä oli säveltäjä Usko Meriläinen ja äiti koreografi ja tanssija Ruth Matso.

Ari Meriläinen: "Jossain vaiheessa huomasin, ettei minun kannattanut tuputtaa neuvoja"

"Kun Rosa ja hänen puolisonsa Simo Frangén päätyivät alkuvuodesta eroon, Rosa muutti meille poikansa Fransin kanssa. Vuoroviikoin poika on isällään.

Olisi ollut kaikille tylsää, jos Rosa ja Frans olisivat muuttaneet kahdestaan johonkin pieneen, tyhjään asuntoon. Iso talomme tuntui välillä hiljaiselta, kun Rosan veljet ovat muuttaneet omille teilleen. Joskus iltaisin olin yksinäinen, kun näyttelijävaimoni ja Rosan äiti Anneli oli teatterilla.

"Olisi ollut kaikille tylsää, jos Rosa ja Frans olisivat muuttaneet kahdestaan johonkin pieneen, tyhjään asuntoon."

Saman katon alla asuminen tuntui luontevalta ratkaisulta, koska vietämme muutenkin paljon aikaa yhdessä: harrastamme kulttuuria, laitamme ruokaa, purjehdimme ja matkustelemme. Tunnemme toistemme tavat ja tottumukset.

Rosan isäksi ryhdyin 22-vuotiaana. Rosa oli silloin kaksivuotias. Opiskelimme Annelin kanssa Tampereen yliopistossa ja tutustuimme yhteisten ystävien kautta. Taisin nähdä Rosaa jo ennen kuin aloimme seurustella, koska yksinhuoltajana Anneli kuljetti tyttöä monesti mukanaan.

Isänä oleminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Anneli ja Rosa olivat valmis paketti, ja Anneli ja minä halusimme enemmän kuin vain tapailla. Otin hyvin pian huoltajan roolin, kun Anneli oli esityksissä iltaisin.

"Isäksi ryhtyminen oli luonnollista ja helppoa."

Rosa oli jo lapsena hyvin vilkas ja impulsiivinen. Iltaisin hän halusi valvoa, kun me olisimme kaivanneet Annelin kanssa vähän kahdenkeskistä aikaa. Mutta ei se ollut koskaan ongelma. Rosa on aina ollut fiksu, eikä meillä ollut koskaan tiukkoja tilanteita keskenämme.

Rosan uravalinnasta olin aikoinaan vähän yllättynyt. Hän valitsi saman polun kuin minä, päätyi lukemaan pääaineenaan valtio-oppia. Rosalla oli kuitenkin selvästi myös taiteellisia lahjoja. Lapsena ja teininä hän haaveili näyttelijän ammatista, teki monia rooleja ja oli niissä todella hyvä.

Rosan poliittinen ura nousi kuin tähdenlento. Hän pääsi 25-vuotiaana äänikuningattarena Tampereen kaupunginvaltuustoon ja kolme vuotta myöhemmin eduskuntaan.

Muistan eduskuntavaalien vaalivalvojaiset ylioppilastalolla, kun paljastui, että Rosasta tulee kansanedustaja. Iloitsin, että Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa energinen, älykäs ja suorasanainen nainen saa tunnustusta.

"Rosa sai paljon aikaan, koko kansanedustaja-aikana 18 lakialoitetta ja 74 kirjallista kysymystä."

Rosa oli hyvä esiintyjä, ja aluksi häntä suitsutettiin mediassa. Eduskunnassa hän oli suorapuheinen ja räiskyvä itsensä. Rosa sai paljon aikaan, koko kansanedustaja-aikana 18 lakialoitetta ja 74 kirjallista kysymystä. Mutta minihame ja Vittu haisee hyvälle -rintamerkki herättivät konventioihin tottuneissa piireissä ärsytystä.

Kun Rosa oli lapsi, ajattelin monesti, että hän on paljon vahvempi kuin minä. Kannabis-kohun aikaan kuitenkin epäilin, kestäisikö hän sitä painajaismaista höykytystä. Pyöritys alkoi, kun Rosa vuonna 2004 kertoi Imagen haastattelussa, että hän oli polttanut kannabista joissakin bileissä. Häntä vastaan nostettiin rikossyyte, josta hänet kuitenkin vapautettiin sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Olin todella närkästynyt ja loukkaantunut siitä, miten Rosaa kohdeltiin. Eräs iltapäivälehti kysyi Tony Halmeelta, mitä Rosan pitäisi tehdä elämälleen. Kaikki huipentui siihen, kun Rosa pyörtyi tv-haastattelussa.

Oli hirvittävää katsoa vierestä, miten väärin Rosalle tehtiin, vaikka hän ei ollut osoittanut muuta kuin suoruutta ja hyvää tahtoa. Olin neuvoton, huolestunut ja surullinen. Jossain vaiheessa huomasin, ettei minun kannattanut tuputtaa neuvoja. Rosa ei halunnut kuunnella. Hän kohtasi tunteet itsekseen ja kääntyi sisäänpäin.

"Rosan päätökseen vetäytyä politiikasta liittyi myös surua, sillä se tarkoitti, että tietty idealismi oli tullut tiensä päähän."

Rosan päätökseen vetäytyä politiikasta liittyi myös surua, sillä se tarkoitti, että tietty idealismi oli tullut tiensä päähän.

Poliittisen uransa jälkeen Rosa on keskittynyt kirjoittamiseen ja usein provokatiivisiin tempauksiin, kuten Vitun virkkaustalkoisiin. Ymmärrän niitä, ja ne naurattavat minua. Rosa on aktiivinen feministi, ja jonkinlainen feministi olen minäkin. Uskon, että tempauksia tarvitaan, vaikka en itse lähtisikään niitä toteuttamaan. Kaikki mitä Rosa tekee, on älykästä ja pohdittua. Olen ylpeä hänestä."

Rosa Meriläinen on 42-vuotias kirjailija ja entinen Vihreiden Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Rosa on yksi ajatushautomo Hatun johtajista. Huhtikuussa häneltä ilmestyi yhdessä Sanna Seikon kanssa kuukautiskirja Ne (Karisto). Rosalla on vuonna 2006 syntynyt poika, Frans Frangén.
Rosa Meriläinen on 42-vuotias kirjailija ja entinen Vihreiden Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Rosa on yksi ajatushautomo Hatun johtajista. Huhtikuussa häneltä ilmestyi yhdessä Sanna Seikon kanssa kuukautiskirja Ne (Karisto). Rosalla on vuonna 2006 syntynyt poika, Frans Frangén.

Rosa Meriläinen: "Ari on aina ollut minulle isä – minulla vain on kaksi isää"

"Ystäväni hämmästelevät joskus, kuinka voin viettää niin paljon aikaa vanhempieni kanssa. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, koska me nyt vain viihdymme yhdessä ja meillä on monessa asiassa sama maku. Kun vanhempani suosittelivat elokuvaa La La Land, menin heti katsomaan sen. Pidin siitä ehkä vielä enemmän kuin he.

Olin jo lapsena kaikkialla vanhempieni mukana. Ari vei minut työpaikalleen radioon ja äiti teatterille. Samaa periaatetta olen noudattanut oman poikani kanssa. Hän saa kulkea mukanani kaikkialla.

"Minun kanssani Ari pääsi heti opettelemaan vanhemman vastuuta. Jossain vaiheessa hänen bravuurinsa olivat pitkät nuhdesaarnat."

Isäpuoli-sanasta en ole koskaan tykännyt. Ari on aina ollut minulle isä – minulla vain on kaksi isää. Olimme pitkään kolmen hengen perhe. Annelin ja Arin yhteiset lapset, Jetro ja Peetu, syntyivät kaksitoista ja neljätoista vuotta minun jälkeeni. Biologinen isäni asuu Vantaalla, ja myös hänen kauttaan minulla on puolisisaruksia.

Minun kanssani Ari pääsi heti opettelemaan vanhemman vastuuta. Jossain vaiheessa hänen bravuurinsa olivat pitkät nuhdesaarnat. Ne saattoivat kestää tunninkin. Myös ystäväni saivat tuta Arin paasauksen. Yleensä saarnoja tuli siitä, etten noudattanut kotiintuloaikoja. Arilla on voimakas oikeudentaju. Hän on moraalinen olematta moralisti. Kun veljet syntyivät, ei saarnoille jäänyt enää aikaa.

"Hiljaa olemista ei ole meillä kotikasvatuksessa koskaan painotettu."

En ole koskaan osannut olla paikallani, eikä tottelevaisuus ole vahvuuteni. Nämä piirteet aiheuttivat koulussa ongelmia, koska en pystynyt seuraamaan opetusta, vaan häiriköin ja hankkiuduin hankaluuksiin. Huonot käytösnumerot eivät onneksi aiheuttaneet ylireagointia kotona. Kaikesta voitiin keskustella. Hiljaa olemista ei ole meillä kotikasvatuksessa koskaan painotettu.

Arin kanssa meillä oli murrosikäni aikoihin omat kahnauksemme esimerkiksi juopottelustani. Koska Ari on lempeä ja viisas, hän antoi minun tehdä omat erehdykseni.

Teimme matkan Pariisiin, kun olin kolmetoista. Molemmilla vanhemmillani oli siellä jokin työhön liittyvä kurssi. Minulla oli mukana hyvä ystäväni, jonka kanssa saimme kulkea Pariisissa vapaasti. Osasin auttavasti ranskaa, koska vanhempani olivat palkanneet minulle kotiopettajan ennen matkaa.

Asuimme vanhassa ihanassa kerrostalossa. Rahaa ei tainnut olla liikaa, koska muistan, että esitimme ystäväni kanssa yhteislaulua Eiffel-tornin juurella. Siitä tienaamillamme rahoilla ostimme ruokatarvikkeita, joista valmistimme herkullisen aterian.

Samalla reissulla löysimme ravintolan, jossa olemme käyneet jokaisella Pariisin-matkalla sen jälkeen. Se on klassinen maalaisranskalainen ravintola, jossa on runsaat annokset.

"Ari on meistä ainoa, joka osaa ruotsia. Hän on myös paras suunnistaja."

Matkustelemme yhä yhdessä äidin ja isän kanssa. Emme ole kielineroja, mutta sönkötämme aina reippaasti kaikilla kielillä, joita osaamme. Ari on meistä ainoa, joka osaa ruotsia. Hän on myös paras suunnistaja.

Veneessä Ari on kapteeni, ja jos kapteeni käskee, minä nostan purjeet. Muuten keskityn pilssirotan rooliin eli vastaan ruuasta ja juomista.

Viimeisin matkamme suuntautui sekin Pariisiin. Oli mukavaa näyttää Fransille kaikki samat paikat, joissa olin itse käynyt lapsena.

"Opin isältä, etteivät asiat muutu muuksi vetistelemällä."

Arilta olen oppinut, että ei ole asiaa, joka ei olisi opeteltavissa. Hei, tuotahan mekin voisimme kokeilla -asenne tulee Arilta. Hän on kuin ihmemies MacGyver, joka osaa kaiken.

Muistan lapsuudesta, miten helposti hän heitti leipiä tunturipurolla ja miten kätevästi räiskäleet kääntyivät nuotion päällä ilmassa. Isältä opin, miten yön aikana umpeen jäätynyt avanto kannattaa avata, ettei kirves pääse luiskahtamaan järven pohjaan. Olen oppinut myös reippautta. Asiat eivät vetistelemällä muuksi muutu.

Ari on monilahjakkuus, josta olisi voinut tulla mitä tahansa, yhtä hyvin graafikko kuin muusikkokin. Kotona hän nikkaroi mitä tahansa, ja hän on meistä ainoa, joka osaa tehdä kastikkeita. "Käyttöohjeita luetaan vasta savun hälvetessä", on meillä taajaan käytetty sanonta.

Iltaisin Ari käy antamassa Fransille iltahalit, äiti on siihen aikaan jo teatterilla. Olemme Arin kanssa niin läheiset juuri siksi, että äiti on ollut paljon poissa. Aamuisin saatamme kaikki mennä Fransin sängyn laidalle, kun hän herää.

"Elämä yhdessä on mukavaa, vaikka väliaikainenhan tämä ratkaisu on."

Elämä yhdessä on mukavaa, vaikka väliaikainenhan tämä ratkaisu on. Kaikki menee sujuvasti, kunhan muistan välillä tyhjentää tiskikoneen. En ole luonnostani mikään kodinhengetär, enkä kärsi sotkusta. Olen kuin pyryharakka.

Kun joku huikkaa, että sauna on valmis, minä olen jo lauteilla. Muut vasta arpovat, että pitäisikö sitä kohta lähteä valmistautumaan."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11.5.2017. Kesällä Rosa kertoi Me Naisille muuttaneensa yhteen avomiehensä Tuomas Murajan kanssa.

Olipa päivä. Kirkkoherra Kari Kanala luki kolme kertaa saman kirjan ja lyhensi saarnansa Twitteriin.

"AAMULLA HERÄSIN vessahätään. En tosin omaani vaan westiemme Tildan, jonka aamupissatus oli tänä aamuna minun vastuullani.

Vaimo oli yöllä hiipinyt hyssyttämään poikaamme ja nukahtanut hänen huoneeseensa.

 "Juustoleipä kotona ja toinen samanlainen Ylellä."
"Juustoleipä kotona ja toinen samanlainen Ylellä."

Aamiaiseksi söin juustoleivän. Joskus syön tuorepuuroa, mutta juustohiirenä tämä aamupala oli erityisesti mieleeni.

KIIRE TULI heti. Olen aamuisin hidas, ja aika karkaa käsistäni. Olin lupautunut keskustelijaksi Yle Ykkösen radio-ohjelmaan. Pääsin lähtemään viime tipassa, ja tietysti juutuin vielä punaisiin valoihinkin. Olin paikalla juuri silloin kuin piti, en minuuttiakaan aikaisemmin.

Keskustelin suorassa lähetyksessä Jaana Hallamaan ja Jaakko Heinimäen kanssa arvoista. Keskustelu sisälsi niin hallituskriisiä kuin huumoriakin.

"Suorat lähetykset jännittävät aina vähän."
"Suorat lähetykset jännittävät aina vähän."

LOUNAAKSI SAIN vaimon tekemää herkullista kanakeittoa. Onneksi asun niin lähellä kirkkoa, että ehdin hyvin työpäivän aikana kipaista kotona. Leikin hetken poikani kanssa ennen kuin palasin töihin.

Sovin tapaamisaikoja hääparien kanssa, valmistelin seuraavan päivän saarnaa sekä twaarnaa eli Twitteriin tekemääni parin lauseen mittaista tiivistelmää siitä.

Vastasin lukemattomiin sähköposteihin, mikä vei aikaa. Rasittavin rutiini, minkä tällä hetkellä tiedän, on sähköpostin roskakorin tyhjennys.

"Työhuone. Kiireenkin keskellä meitä kannetaan."
"Työhuone. Kiireenkin keskellä meitä kannetaan."

TYÖPÄIVÄNI VENYI iltamyöhään, sillä illalla kirkon pihalla vietettiin kesäjuhlaa. Paistoimme makkaraa ja juttelimme. On hienoa etsiä uusia tapoja kokoontua seurakuntana yhteen.

"Yksinäisyys on meidän aikamme suurin uhka."

Minusta kirkon tulisi olla sekä hidas että nopea. Hidas niin, että meillä olisi aikaa pysähtyä ihmisen vierelle, ja nopea tarttumaan ilmiöihin ja osallistumaan. Yksinäisyys on aikamme suurin uhka, ja sitä taklataan yhteydellä ja yhdessäololla.

OLEN SOMESSA yliaktiivinen ja sain tänäänkin paljon viestejä. Erityisesti minua ilahdutti "Parasta tänään!" -kommentti twaarnastani. Twaarnani käsitteli tänään lapsuutta. Se ei ole vain aikuisuuteen valmentautumista vaan arvokasta sinällään, eikä kenenkään arvo ole siinä, mitä hän tekee tai tulee aikuisena tekemään.

EN TÄNÄÄNKÄÄN ehtinyt lenkille. Kesäloman varalle en ole halunnut tehdä sitovia suunnitelmia, mutta odotan lomalta sekä lepoa että liikuntaa.

Lenkkeily on jäänyt viime aikoina vähiin, ja asiassa olisi tehtävä parannus ennen elokuista seurakunnan työntekijöiden Gloria Patri -jalkapalloturnausta.

"Pojan leikit ja touhut ovat parasta viihdettä."
"Pojan leikit ja touhut ovat parasta viihdettä."

Päivän paras hetki oli, kun olin saanut pojan nukkumaan. Äitini minulle opettama iltarukous ja kolme kierrosta bussikirjaa tuudittivat pojan yöunille.

Viimeiseksi illalla nautimme vaimon kanssa lasilliset kuohuvaa. Elämässä on niin paljon hyvin."

Olipa päivä -sarjassa tutut henkilöt kertovat päivästään. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2017.

50-vuotias Paavalin seurakunnan pappi ja kirkkoherra asuu vaimonsa ja yksivuotiaan poikansa kanssa Helsingissä. Hänestä jokaisella olisi hyödyllistä olla jokin hyödytön intohimo, ja hänellä se on FC Arsenal -joukkue.