Oopperalaulaja Sauli Tiilikainen asuu Helsingissä vaimonsa kanssa. Hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan kolme lasta, joista keskimmäinen kuoli 32-vuotiaana.
Oopperalaulaja Sauli Tiilikainen asuu Helsingissä vaimonsa kanssa. Hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan kolme lasta, joista keskimmäinen kuoli 32-vuotiaana.

Miksi Milla teki niin? Olinko tarpeeksi hyvä isä? Kun Sauli Tiilikaisen tytär löytyi kuolleena, kysymyksiä oli paljon. Lohtu löytyi rakkaista muistoista ja päiväkirjasta, jonka teksteistä syntyi ooppera.

"Vanhin lapseni soitti, kun olin terassilla kokoamassa pöytää. Ensin hän kysyi, istunko tukevasti, sitten kertoi. Tyttäreni Milla oli löytynyt kuolleena. Hän oli tehnyt itsemurhan.

Ensimmäinen reaktioni oli raivo. Taisin lyödä nyrkin seinään ja melkein läpi. Rähjäsin mielessäni Millalle: Miten saatoit? Etkö ajatellut edes neljää lastasi? Nuorin on vasta puolivuotias!

Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja matkustanut vaimon kanssa Espanjaan. Tarkoitus oli nauttia talvesta siellä, kävellä aamulla rannalla ja ihmetellä valoa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oli marraskuun 2008 puoliväli. Milla oli 32 vuotta ja kolme viikkoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitä luulee tuntevansa oman lapsensa. Ehkä ei olekaan niin.

Ensimmäisiä vuorokausista puhelun jälkeen en muista. En nukkunut, nukuin. En syönyt, söin.

Kolmantena yönä aloin kirjoittaa, mille tahansa paperinpalalle.

Kynttilä palaa tytölleni Millalle. Päivällä aurinko paistaa ja lämmittää kehoa samaan aikaan, kun Milla makaa ruumishuoneella ja odottaa ruumiinavausta. Täysin absurdi ajatus. Sitä luulee tuntevansa oman lapsensa. Ehkä ei olekaan niin.

Jokaisen tekstin alle lisäsin allekirjoituksen: Isä.

MILLAN SYNTYESSÄ olin armeijassa. Aamulla olin pitänyt ampumaharjoituksissa rynnäkkökivääriä käsissä, illalla nostin vauvan samoilla käsillä syliini. Mikä ero! Sormissa oli vielä ruudin haju.

Milla oli suloinen ja pyöreä.

Kotona odotti kaksi vuotta vanhempi isosisko, joka ei aluksi millään ymmärtänyt, ettei lattialla makaavaa vauvaa voi käyttää tuolina ja istahtaa päälle.

Milla oli suloinen ja pyöreä. Työskentelin kanttorina ja urkurina, vaimo hoiti kotipuolta ja lapsia. Siskokset lähtivät yhdessä kanteletunneille soittimet tarakalle pakattuina. Se oli hauska näky.

Tytöt olivat hyviä kavereita, vaikka kovin erilaisia. Lastenhuone piti jakaa kahtia. Isosisko oli supersiisti, mutta Millan puolella oli aina maanjäristys: paperisilppua ja vaatteita pitkin lattiaa. Huoneesta kuului usein kamala kikatus, kun naapurinkin likat juoksivat leikkimässä.

MURROSIKÄ OLI oma lukunsa. Milla toivotti illalla hyvää yötä ja karkasi ikkunasta kavereiden luo. Aika tavallista teiniajan kinastelua se kuitenkin oli.

Jossain vaiheessa huomasin hajusta, että Milla polttaa tupakkaa. Pyysin hänet terassille juttelemaan, otin pikkusikarin ja tarjosin tulta. Ajattelin Millan nolostuvan. Hän kaivoi tupakat taskustaan ja veti savua henkeen. Siihen loppui valistus!

Vaikea pala oli, ettei Milla halunnut mennä lukioon. Hän ei antanut periksi, vaikka kuinka yritin perustella lukion tarpeellisuutta.

Milla muutti 17-vuotiaana toiselle pakkakunnalle opiskelemaan lähihoitajaksi. Sen jälkeen hän halusi jatkaa sairaanhoitajaksi ja siitä kätilöksi.

Millalla oli elämää varten suunnitelma valmiina.

Miksi en huomannut, että lapsellani oli hätä?

SYYLLISYYS ISKI pian Millan kuoleman jälkeen ja sai selän kyyryyn. En enää syyttänyt tapahtuneesta häntä, vaan itseäni.

Kirjoitin kysymyksiä kaikki yöt. En näyttänyt niitä kenellekään, ei kukaan olisi osannut vastata.

Espanjan kirkas aurinko pimeni silmänräpäyksessä, aurinko on nyt musta. Mikä Millan tilanne oli? Eikö ollut rakkautta? Eikö ollut taitoa hoitaa asioita puhumalla? Katkesiko napanuora lapsuuskotiin liian aikaisin? Miten Milla ei löytänyt uutta polkua? Miksi en huomannut, että lapsellani on hätä?

Kävin läpi jokaisen liikkeen elämäni varrelta. Olin tehnyt liikaa töitä. Puhunut liian vähän. En huomannut, että Milla oli herkempi kuin esitti. Soitin liian harvoin.

TAPASIN KYLLÄ MILLAA ja hänen lapsiaan. Vanhin poika rakenteli legoilla, nuorin vauva näytti aivan äidiltään. Autoin taloudellisesti. Milla soitteli kuulumisia ja kertoi, minkä halusi kertoa.

Näin, ettei Milla enää paljon hymyillyt. Aikaisemmin hän nauroi paljon, vaikken enää muista, mille.

Jos olisin toiminut toisin, paremmin, olisiko Milla elossa?

Ajattelin, että hiljaisuus johtuu väsymyksestä. Kun on vaikeuksia parisuhteessa ja neljä alle kouluikäistä lasta, vitsit ovat vähissä kenellä tahansa.

Jos olisin toiminut toisin, paremmin, olisiko Milla elossa?

Jos Millan kuolema olikin onnettomuus tai murha, toivoin ja sain hankittua itselleni kuolinsyyraportin. Luin sanoja paperilta työpöydän ääressä tavallisena iltapäivänä.

Ei se ollut.

VÄÄRÄ LÄHTÖJÄRJESTYS. Muuta en voinut Millan hautajaisissa ajatella.

Kun kantaa omaa lastaan hautaan ja hänet pistetään kaksi metriä maan alle, kaikki on elämässä niin väärin kuin vain voi olla.

En laulanut hautajaisissa, ei siitä mitään olisi tullut. Entiset oppilaani lauloivat, että maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hautajaisten jälkeisenä päivänä menin Millan haudalle. Siellä oli kukkia. Huusin: Jumala, herätit Lasaruksen kuolleista. Nosta Milla ylös haudasta! Niin moni tarvitsee häntä täällä vielä. Tämä ei käy!

Mitään ei tietenkään tapahtunut.

Hyvästelin lapsuudesta tutun Jumalan.

Olen uskonnollisesta perheestä, molemmat vanhempani olivat seurakunnan nuorisotyöntekijöitä. Jumala kantoi minuakin Millan kuolemaan saakka. Rukoilin ja uskoin.

Kun seisoin kengät hiekkaisina huutamassa, muistin Raamatussa luvatun: jos uskoa on edes sinapinsiemenen verran, voi siirtää vuoria.

Uskoni ei ole edes siemenen veroinen, ajattelin.

Hyvästelin lapsuudesta tutun Jumalan, joka pitää huolta kaikesta ja johon voi luottaa.

KIRJOITIN JA KIRJOITIN. En halunnut psykologeja tai pappeja. Aikakauslehdissä naiset tilittävät milloin mistäkin kriisistä. Niin nyppii sellainen. Mies suree eri tavalla.

Moni kaveri lähti viereltä. Jos lapsi on tehnyt itsemurhan, ihmiset varovat koko ajan, ettei keskustelu käänny siihen aiheeseen.

Joku sentään jäikin ja tuli illalla kylään. Vaimo laittoi salaattia ja paistoi lohifileet, sitten vähän puhuttiin. Miten olet jaksanut? Vaikeaa on ollut.

Lapsensa voi menettää monella tavalla. Itsemurha on varmasti kaikkein raskain tapa, sillä se on lapsen oma tahto.

Aina se hiukan auttoi eteenpäin.

Lapsensa voi menettää monella tavalla, on onnettomuuksia ja sairauksia. Itsemurha on varmasti kaikkein raskain tapa, sillä se on lapsen oma tahto.

JOKA KUUKAUDEN NELJÄSTOISTA PÄIVÄ merkitsin kalenterin kulmaan, montako vuotta ja kuukautta olen ollut ilman Millaa. Joskus avasin kännykän ja katsoin Millan numeroa. Ei sitä voinut poistaa.

Ajattelin, että jos voisin soittaa vielä. Tytär vastaisi ja kertoisi: olen ostanut asuntoauton, opintoja on jäljellä enää puoli vuotta, lapsi oppi ajamaan ilman apupyöriä.

Parin vuoden kuluttua kuolemasta syntyivät ensimmäiset sellaiset päiväkirjamerkinnät, joissa on pilkahdus valoa.

En voi syyllistää itseäni loputtomiin.

Muistan pienen Millan isän käsivarsilla. Vauvan, josta kasvaa upea, itsepäinen ja itsenäinen nainen. Milla ei halunnut jatkaa, minä jatkan, olen niin utelias.

Armahdin itseni. En voi syyllistää itseäni loputtomiin. Silloin jätän elämättä.

Millan lasten puolesta suren eniten.

Ehkä Milla ei ymmärtänyt tekonsa lopullisuutta, vaan halusi levätä hetken, päästä pois tilanteesta. Ehkä hänellä oli synnytyksen jälkeinen masennus.

Viime vuoden lopulla huomasin yhtäkkiä, etten enää pariin kuukauteen ollut merkinnyt Millan kuoleman jälkeistä ajanlaskua kalenteriini.

MILLAN LASTEN PUOLESTA suren eniten. He kasvavat aikuisiksi ilman äitiä. He eivät enää muista, millainen on äidin ääni. Minä muistan.

Kolmelle vanhimmalle lapselle olen ukki. En ole kovin hyvää isoisäainesta, mutta rakastan heitä.

Millan elämä jatkuu hänen lapsissaan.

Kun tapaamme, pojat näyttävät, kuinka rakentavat tietokoneella kaupunkeja. Katson, vaikken ymmärrä. Pelaamme pihalla jalkapalloa. Viihdyn parhaiten maalissa.

Nuorin Millan lapsista asuu isänsä kanssa toisella puolella Suomea. Hänet näin viimeksi vauvana. Kun tyttö täytti kaksi vuotta, löysin sattumalta sanomalehdestä ilmoituksen: "Onnea synttärisankarille! T. iskä ja isovanhemmat."

Mukana oli kuva. Leikkasin sen talteen ja yritin katsoa, onko lapsi yhä Millan näköinen. En saanut selvää. Nyt tyttö on jo aloittanut koulun.

Millan elämä jatkuu hänen lapsissaan. Olen onnellinen, että pojista on kasvanut koululaisia, joilla on ympärillään huolehtivia aikuisia.

ELÄMÄNI VOI JAKAA kahteen osaan. Millan itsemurhan jälkeen maailma näyttää erilaiselta. Joskus itkin sitä, että niin moni asia oli ennallaan, vaikka Millaa ei ole: samat katukyltit ja televisio-ohjelmat. Odotin liikennevaloissa kuten ennenkin, vaikka olin lapseni menettänyt isä. Päivisin aloin taas tehdä paljon töitä. Viimeistään yön tunteina suru otti kiinni.

Sitten tuli taas uusi aamu. Aina sellainen tuli. Huomennakin tulee.

Ehkä siitä, mitä kerron, voi olla jollekin apua.

Kun minulle neljä vuotta sitten ehdotettiin, että päiväkirjamerkintäni sävellettäisiin oopperaksi, ajattelin, ettei kukaan halua kuulla tällaisista asioista. Sitten mietin, että ehkä siitä, mitä kerron, voi olla jollekin apua. Ehkä joku ymmärtää, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi riitoihin. Aika kannattaa käyttää rakastamiseen.

Pelkäsin, etten pysty laulamaan itkemättä. Sovimme oopperan työryhmän kanssa, että jos itken esityksessä, saan itkeä, se kuuluu asiaan. Käsikirjoituksen luettuani itkinkin, monta kertaa. Esityksissä itki yleisö.

MILLA ON MIELESSÄNI joka päivä, mutten enää jossittele. Muistan mieluummin hyvät asiat. Haparoivan äänen, joka lähti Millan pienestä viulusta, kun hän lapsena harjoitteli soittoläksyjään. Aikuisen Millan tavan aloittaa tarina: ette muuten usko, mitä viime viikolla tapahtui…

Eniten haluaisin tietää, miksi Milla teki kuten teki.

Jumalaa etsin yhä hapuillen. En sentään kyyniseksi ole muuttunut, mutta jonkinlaiseksi realistiksi. Mitä tahansa voi tapahtua, kenelle tahansa.

Eniten haluaisin tietää, miksi Milla teki kuten teki. En saanut jäähyväiskirjettä, ehkä onneksi. Lapset saivat omansa. Millan kuolemasta kertovassa oopperassa laulan joitakin kirjeiden ajatuksia:

"Olet suloinen. Äiti rakastaa sinua. Et voi ymmärtää, opi antamaan anteeksi."

"Äiti rakastaa sinua. Olet kiltti. Toivottavasti saat hyvän kodin."

Milla lupasi lapsille, että katsoo heidän elämäänsä pilven reunalta. Aina kun matkustan lentokoneella, tähyilen ikkunasta kumpupilviä."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2016. Saulin päiväkirjamerkintöihin pohjautuva monologiooppera esitettiin Kansallisteatterissa keväällä 2016.

Tytär

Aivan samoja ajatuksia minulla. Kolmekymppisenä itsemurha tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Rakastin elämääni, en halunnut kuolla, en vain yksinkertaisesti voinut elää tuskani kanssa. Sillä ei ollut mitään tekemistä vanhempieni kanssa eikä kukaan muukaan ympärilläni ollut syypää. Ulospäin kaikki näytti hyvältä, eivätkä edes ystävät olisi voineet ikinä aavistaa, että itkin itseni joka ilta uneen niin rankasti, että minuun sattui fyysisesti. Kukaan ei olisi voinut tehdä mitään toisin enkä halunnut keskustella asiasta, koska en itsekään tiennyt mikä minua riivasi. Olin terve, iloinen, täysin toimintakykyinen ja kaikin puolin elämässäni asiat olivat kunnossa. Mutta olen myös äärimmäisen herkkä. Yllättäin jokin asia saattoi laukaista suunnattoman ahdingon. Masennus on täysvaltainen syöpäläinen, musta pilvi, jonka väistymistä ei näe. Sen alla on mahdoton olla. Pikkuhiljaa selvisin lääkityksen avulla. Nyt kaikki tuo on vain pelottava muisto. Elän ja olen onnellinen. Mutta tiedän, että olisin voinut myös kuolla. Millan tapauksessa tuska oli selvästi vielä omaani suurempi. Ei hän itseään halunnut tappaa, hän halusi tappaa sen tuskan. Se on todella surullista. Tiedän, että etsit syitä ja vastauksia. Niitä ei välttämättä ole. Hän varmasti rakastaa sinua, lapsiaan ja läheisiään. Elämä ei vain jättänyt hänelle vaihtoehtoa. 

Janne

Hei Sauli !Minä luin kirjoituksesi Millasta koskettava ja pysähdyttävä tarina.Muistan kun asuitte vielä koivupäässä Vantaalla ja Milla opiskeli Salossa kun lähdettiin viemään ystäväni Juhan kanssa Millaa Saloon opiskelu paikkakunalle.Sinulla oli Siihen aikaan muistakseeni sininen volvo.Tutustuin Millan serkkuni päivin kautta ja meille kehketyi pieni romanssi millan kanssa teini romanssi.Minua itsessään koskettaa tarina Millan itsemurhasta.Minä olen kokennut elämän aikana 2 isoa menetystä Rakas äitini menehtyi 2003 sydänkohtaukseen ja rakas avo-vaimoni menehtyi 2011 myöskin sairauskohtaukseen vain 42 vuotiaana joten tiedän mitä on läheisen menettämisen tuska.Kaikkea hyvää sinulle Sauli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla