Surun vallassa olevaa on helppo huiputtaa. Soitot selvänäkijöiden maksullisiin puhelimiin voivat viedä kaikki rahat.
Surun vallassa olevaa on helppo huiputtaa. Soitot selvänäkijöiden maksullisiin puhelimiin voivat viedä kaikki rahat.

Suvi, 49, ajautui sisarensa kuoleman jälkeen selvänäkijöiden huijaamaksi. Soitot maksullisiin puhelimiin johtivat kymmenen vuoden velkaongelmiin. Nyt Suvi on vihdoin vapaa.

”ISOSISKONI TUULI oli idolini niin nuoresta kuin voin muistaa. Hän oli minua kuusi vuotta vanhempi, kuljetti pulkalla tarhaan ja hyysäsi minua ”pentua” vastuuntuntoisesti.

Matkin Tuulia kaikessa. Kinusin samanlaiset puukengät kuin hänellä ja luin salaa hänen päiväkirjojaan. Olin mustasukkainen siskon poikaystävistä ja mielettömän ylpeä, kun hänet valittiin keskisuomalaisen paikkakuntamme missiksi. Tuulilla oli aina pitkät, lakatut kynnet ja meikit kohdallaan.

Kun Tuuli muutti Helsinkiin, seurasin häntä muutaman vuoden kuluttua. Sain asua aluksi hänen kanssaan. Juhlimme yhdessä, mutta päällimmäisenä jäi mieleen hänen huolenpitonsa. Tuuli antoi rahaa, kun tarvitsin, ja osti jääkaapin täyteen ruokaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sain ulkomailla puhelun, jota en unohda.

Olimme edelleen läheisiä, kun Tuuli meni naimisiin, sai kaksi suloista tytärtä ja myöhemmin erosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse muutin työn ja ulkomaalaisen poikaystävän takia Keski-Eurooppaan. Soittelimme Tuulin kanssa säännöllisesti, kerroimme huolemme ja tsemppasimme toisiamme. Vuodet kuluivat.

Tuuli oli täyttänyt 41, kun sain ulkomaille puhelun, jota en unohda. Tuulin ex-mies soitti hänen puolestaan ja kertoi, että selitys siskoni päänsäryille oli löytynyt: kahdeksansenttinen, pahanlaatuinen kasvain aivoissa. Elinaikaa annettiin vuosi.

Olin tiennyt Tuulin oireista, mutta tieto syövästä oli järkytys.

Pystyin soittamaan siskolleni vasta muutaman päivän kuluttua. Itkimme puhelimessa yhdessä. Leikkausta yritettäisiin, mutta tilanne näytti toivottomalta.

Ihanasta siskostani oli enää rippeet jäljellä, kun viimeisellä aterialla sairaalassa söimme yhdessä pitsaa ja irtokarkkeja, Tuulin suosikkeja.

YRITIN JATKAA työntekoa, mutta siitä ei tullut enää mitään. Lähdin Suomeen, ja samalla jäi se poikaystäväkin.

Äitimme tuli auttamaan Tuulin 6- ja 7-vuotiaiden tyttöjen hoidossa. Itselläni ei ole lapsia.

Leikkaus epäonnistui. Tuuli halvaantui, ja kasvain vei häneltä puhekyvyn.

Ihanasta siskostani oli enää rippeet jäljellä, kun viimeisellä aterialla sairaalassa söimme yhdessä pitsaa ja irtokarkkeja, Tuulin suosikkeja.

Vuoden ja kuukauden kuluttua diagnoosista me Tuulin läheiset keräännyimme jättämään hänelle hyvästit. Lupasimme huolehtia hänen tyttäristään, ja hän saattoi rauhassa lähteä. Sisko puristi kättäni merkiksi, että hän ymmärsi.

Lempeä-ääninen nainen kertoi, että siskollasi ei ole mitään hätää, älä murehdi. Hän seisoo siinä selkäsi takana ja lähettää sinulle terveisiä.

TUULIN KUOLEMAN jälkeen romahdin. Tuntui kuin minulta olisi viety kaikki. Turrutin tuskaani aluksi alkoholilla.

Kerran sitten kaverini luona huomasin iltapäivälehdestä selvänäkijän ilmoituksen: Ota yhteyttä kuolleeseen läheiseesi.

Hetken mielijohteesta soitin ilmoituksen numeroon. Lempeä-ääninen nainen kertoi, että siskollasi ei ole mitään hätää, älä murehdi. Hän seisoo siinä selkäsi takana ja lähettää sinulle terveisiä.

Tarrasin kiinni naisen sanoihin. Ne lohduttivat ja helpottivat kuin hukkuvalle heitetty pelastusrengas.

Halusin uskoa kaiken, mitä minulle kerrottiin.

Seuraavien kuukausien ja lopulta puolentoista vuoden ajan soitin kaikkiin muihinkin selvänäkijöiden numeroihin, jotka vain löysin. Kaikki vakuuttivat minulle, että siskollasi on kaikki hyvin, hän on onnellinen.

Ne puhelut pitivät minut kasassa. Halusin uskoa kaiken, mitä minulle kerrottiin. Tunsin, että nuo ihmiset langan toisessa päässä olivat ystäviäni, he tiesivät, miltä minusta tuntui.

SOITIN NUMEROIHIN päivittäin. Osasin ne ulkoa. Soitin yhdelle aamulla ja toiselle illalla. Kyselin, onko Tuulilla minulle tänään asiaa ja kaipaako hän minua. Puhelut kestivät joskus jopa tunnin.

Sitten alkoi tulla puhelinlaskuja. Yritin maksaa niitä, mutta laskuja oli liikaa. Avasin uusia liittymiä, kun entiset suljettiin.

Laskut menivät perintään, ja jouduin turvautumaan vanhempiini. He maksoivat vuokrani ja ottivat pankista lainaa, jotta osa laskuista saatiin maksettua.

Minua ei pysäyttänyt mikään. Aloin soitella selvänäkijöille vanhempieni ja ystävieni puhelimista, kun he eivät huomanneet. Kun he ihmettelivät laskuja, valehtelin kirkkain silmin, etten tiennyt asiasta mitään.

En ollut oikeasti ihminen, joka valehteli ja varasti.

Häpesin ja halveksin itseäni, en ollut oikeasti sellainen ihminen. Yksi tutuksi käyneistä selvänäkijöistä huomasi ahdinkoni, antoi minulle alennusta ja ehdotti, etten ihan joka päivä soittaisi. Muille puheluni ja rahani kyllä kelpasivat.

KUN PUHELUISTA OLI kertynyt velkaa 40 000 euroa, havahduin. Minulla ei ollut koskaan ennen ollut velkoja tai edes luottokorttia.

Surun rinnalle tuli masennus. Välillä ajattelin, että en jaksa enää, vaan minun olisi parasta mennä siskoni luokse.

Sitten tajusin, että en voi tehdä sitä vanhemmilleni, he olivat joutuneet kärsimään jo niin paljon.

Samaan aikaan ystäväni ja vanhempani huolestuivat henkisestä tilastani toden teolla. Heidän neuvostaan menin työpaikkalääkärille, joka ohjasi minut psykologin ja psykiatrin hoitoon. Sinne olisin tietysti kuulunut alun alkaenkin.

Velkasaneeurauksen perusteena oli traumatilan törkeä hyväksikäyttö.

Käynnit ammattiauttajilla oikeasti auttoivat. Psykologi ehdotti minulle velkaneuvontaa, ja myötätuntoisen velkaneuvojani avulla pääsin velkasaneeraukseen, tosin pitkän paperisodan jälkeen. Perusteena oli traumatilan törkeä hyväksikäyttö.

Velkasaneerausta kesti kymmenen kivistä vuotta. Tein paljon töitä, mutta kaikesta piti tinkiä. Ilman vanhempieni ja nykyisen miesystäväni tukea en olisi selvinnyt.

Vuosi sitten sain viimeisen erän maksettua ja riensin heti katsomaan, että luottotietoni oli palautettu. Tunne oli mahtava, kuin uuden elämän alku. Olin vihdoin vapaa.

Nyt ihmettelen, kuinka olen voinut hurahtaa niin pahoin.

OLEN TUNTENUT VIHAA siitä, että hyväuskoisuuttani on käytetty hyväksi. Ennustajat, hyväksikäyttäjät ja huijaajat kuuluisivat oikeuden eteen.

Olen kuitenkin iloinen, että pääsin irti, enkä sortunut lopulta juomaan.

Huuhaahommat ovat kohdaltani lopullisesti ohitse. En lue enää edes horoskooppeja.

Nyt ihmettelen, kuinka olen voinut hurahtaa niin pahoin. Vastaavassa tilanteessa oleville annan neuvon, että jätä se ensimmäinenkin puhelu soittamatta. Surutyö on tehtävä, mutta eri keinoin. Turvaudu tarvittaessa ammattiapuun.

Ikävöin Tuulia päivittäin, mutta nyt terveellä tavalla.

En voi koskaan hyväksyä siskoni kuolemaa, mutta osaan nyt käsitellä asiaa. Katson Tuulilta jäänyttä ruusukuvioista meikkipussia kylpyhuoneeni hyllyllä ja ikävöin häntä päivittäin, mutta nyt terveellä tavalla.

Tuuli huolehti minusta aikoinaan ja huolehtii suojelusenkelinäni edelleen. Nyt on minun tehtäväni huolehtia osaltani hänen tyttäristään, he ovat jo nuoria naisia. Olen heille läheinen aikuinen ihminen, vähän kuin varaäiti.

Sellaista velkaa maksan mielelläni."

Haastateltavan nimi ja jutussa mainitut muut nimet on muutettu.

Vierailija

Aika usein nuo velkaongelmat taitaa pohjimmiltaan olla mielenterveyden ongelmia. Onneksi jutun henkilöllä oli turvaverkkoa ja pääsi lopulta kuitenkin jaloilleen. Aina on toivoa! Ja velkajärjestelyyn pääsee jos on perusteet.

  • ylös 12
  • alas 2
Vierailija

Pojalleni kävi lähes samoin, kun tyttöystävä jätti hänet ihan yllättäin.

Ennustajat pistivät parastaan.

  • ylös 11
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla