Kuvat
Pia Inberg
Tulipalon jälkeen Milla, Markku, Sisu ja Hukka muuttivat asumaan autoon nimeltä Kuukkeli. Millan mielestä prinsessamekkoon voi pukeutua vaikka tavallisena tiistaina, ihan huvin vuoksi.
Tulipalon jälkeen Milla, Markku, Sisu ja Hukka muuttivat asumaan autoon nimeltä Kuukkeli. Millan mielestä prinsessamekkoon voi pukeutua vaikka tavallisena tiistaina, ihan huvin vuoksi.

Milla ja Markku Vahtila haaveilivat unelmatalostaan vuosikymmenen. He saivat sen. Yhdessä yössä talo paloi maan tasalle. Siksikin Milla ja Markku ajattelevat: hissuttelu ei kannata, sillä mitä tahansa voi tapahtua.

Kun vuosi vaihtuu, Milla ja Markku Vahtila kirjoittavat toisilleen kirjeet. He ovat tehneet niin 12 vuotta, parikymppisistä asti.

2.1.2020 Milla kirjoitti Markulle näin:

Me ollaan nyt 30! Tuntuu, et on iäisyys siitä, kun me tanssittiin Wanhojen tansseissa... Tai oltiin Lontoossa. Tai mentiin naimisiin. Tai oltiin Kuubassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

1. Mikä on susta paras (tai yks kiva) muisto vuosien varrelta?

2. Mikä on 1 iso haave seuraavalle 10 vuodelle?

3. Mitä me tehtäis, jos yhtäkkiä meidän koti palais, eikä meillä olis yhtään rahaa?

4. Millainen hetki (ja missä) on sellainen, jossa sä oot kaikkein onnellisin?

Seuraavan vuoden aikana Milla sai vastauksia jokaiseen esittämäänsä kysymykseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Talosta jäi märkä kasa

Palohälytin alkoi soida aamuyöllä marraskuussa 2020. Milla ja Markku nukkuivat keittiössä, koska he olivat edellisinä päivinä hioneet, sävyttäneet ja lakanneet makuuhuoneen lattian.

Keittiön palohälytin oli laitettu paikoilleen vasta kaksi viikkoa aiemmin. He olivat ehtineet asua unelmiensa kodissa, vuonna 1917 rakennetussa hirsitalossa, viitisen kuukautta. Nyt talo oli tulessa ja liekit kohosivat korkealle.

Markku huusi Millalle, että tämä soittaisi hätäkeskukseen, ja lähti hakemaan jauhesammutinta.

”Tiesin, ettei siitä ole mitään hyötyä, mutta oli pakko yrittää, että itselle ei jää mitään jossiteltavaa”, Markku, 33, sanoo.

Milla ja Markku huomasivat surevansa kummallisia asioita: Puuttuvaa juustohöylää. Sitä, että pakastin oli juuri ostettu täyteen jäätelöä.

Seuraavista tunneista jääneet muistikuvat ovat vain välähdyksiä, mutta ne ovat kirkkaita.

Markku heittelemässä vaatteita ja kenkiä pihalle. Milla pelastamassa kameraa ja kovalevyjä. Liekit, jotka valaisevat mäntyjen latvoja. Markku juoksemassa alasti vaahtosammutin kädessään. Milla jahtaamassa koiria, jotka hyppivät ympäri pihaa hippaleikistä innostuneina. Palomiehet, jotka tuntuvat liikkuvan matelemalla, aivan liian hitaasti.

Tuli tuhosi koko omaisuuden, mutta jo seuraavana päivänä Milla ja Markku huomasivat surevansa kummallisia asioita. Puuttuvaa juustohöylää. Yksivuotislahjaksi saatua puuhevosta. Sitä, että pakastin oli juuri ostettu täyteen jäätelöä.

Myöhemmin selvisi, että palo oli saanut alkunsa sähköviasta, jota ei olisi voinut ennakoida.

Päivänvalossa talosta oli jäljellä märkä musta kasa. Viereisessä puussa tikka naputti runkoa aivan samalla tavalla kuin muinakin aamuina, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Yleensä nakutus oli kuulostanut Millasta ja Markusta kodikkaalta. Nyt se oli heidän mielestään kuin kiusantekoa.

”Kun olen masentuneessa mielentilassa, Markku on se, joka nostaa minut pohjamudista ylemmäs.”
”Kun olen masentuneessa mielentilassa, Markku on se, joka nostaa minut pohjamudista ylemmäs.”

Kuin legoja kasaisi

Milla ja Markku muuttivat asumaan palaneen talon viereen minipakettiautoon eli hippi-pakuunsa, jonka he olivat ristineet Kuukkeliksi. Sinne mahtuivat kahden koiran, kanin ja kahden ihmisen lisäksi vaatteet, kaksi sänkyä, jääkaappi ja kaksi irtopatteria.

Aamulla lumi piti lapioida auton ympäriltä, jotta pääsi ulkohuussiin. Ruoka valmistettiin trangialla. Syömisen jälkeen piti taas äkkiä laittaa hanskat käteen, koska oli niin kylmä.

Milla opetteli käyttämään kaivinkonetta. Talo nousee siihen, missä vanhakin talo oli.

Millasta ja Markusta tuntui selvältä, että he haluavat jäädä tontille. He olivat ehtineet kuvitella itsensä vanhuksina siihen maisemaan, eivät minnekään muualle.

”Ei ollut mitään syytä lähteä”, Markku sanoo.

Uuden talon kivijalka on jo paikollaan. Sen kokosi Milla, joka opetteli käyttämään kaivinkonetta. Talo nousee siihen, missä vanhakin talo oli.

”Emme olleet ikinä ajatelleet, että rakentaisimme talon itse. Kun teimme aittaa, huomasimme, että se on kivaa. Hirsitalon rakentaminen on vähän kuin kasaisi legoja”, Markku sanoo.

”Opimme koko ajan jotakin. Se on hienoa ja aika harvinaista aikuisena.”

<macro_up> Välillä Milla ja Markku tanssivat kesken uuden talon rakennuksen. ”Siitä syntyy hyviä muistoja huonojen tilalle.”
Välillä Milla ja Markku tanssivat kesken uuden talon rakennuksen. ”Siitä syntyy hyviä muistoja huonojen tilalle.”

On ollut liikaa kaikkea

Välillä Milla on onneton.

”Viimeisen vuoden aikana mieli on jotenkin pettänyt minut. Olen aina ollut tosi positiivinen, mutta nyt iloisuus on välillä alkanut murentua. Silloin olen ihan kamala. Itken ja huudan. Pelkään, että mitä jos se ominaisuus jääkin päälle.”

Tulipalon jälkeen Milla halusi kirjoittaa Markulle muulloinkin kuin vain vuosikirjeitä tammikuussa. Vaikka Markku ja Milla olivat yhdessä kaikki päivät ja yöt, jotkut asiat tuntui helpommalta kirjoittaa kuin sanoa.

28.10.2021 Milla kirjoitti:

Tänä vuonna on myös menny yli moni asia. On ollu vaan liikaa. Tulipaloa seuraavana päivänä oli eka kerta elämässä kun en ois halunnut hetken aikaa nousta sängystä. Toinen kerta oli tänään aamulla. En tiedä, tajuatko vieläkään, miten loppu oon just nyt. Ja miten paljon tarviin sua.

Markku vastasi Millalle:

Haluan että me vihdoin opitaan tekemään hitaammin niin että ehditään nauttia kaikesta eikä ajeta itseämme loppuun. Ja haluan auttaa sut eroon siitä mustuudesta ja kamaluudesta joka vaivaa sua. Koska sä oot tärkein!

”En tajua, miksi talon piti palaa. Kyllä me osasimme arvostaa onnea, mikä meillä oli.”

”Ehkä pitäisi hyväksyä, että kun tapahtuu oikeasti isoja, ikäviä asioita, positiivisuus voi välillä hävitä. Joskus pelkään silti, että minusta tulee ilkeä, hapan ja katkera”, Milla sanoo.

Kun Milla itkee, Markku ottaa hänet kainaloon ja kysyy, tehdäänkö lohisalaattia ja syödään se kylpypaljussa.

”En tajua, miksi talon piti palaa. Jotkut sanovat, että nyt varmaan osaamme arvostaa elämää eri tavalla. Mutta kyllä me osasimme arvostaa onnea, mikä meillä oli”, Milla sanoo.

Uusi vanha talo tuli tontille palasina ja kohoaa nyt hirsi kerrallaan. <macro_up> ”Yritämme aina muistaa, että niin kiire ei saa ikinä olla, että toinen tai ilo unohtuisivat.”
Uusi vanha talo tuli tontille palasina ja kohoaa nyt hirsi kerrallaan. ”Yritämme aina muistaa, että niin kiire ei saa ikinä olla, että toinen tai ilo unohtuisivat.”

Hidas synnytys

Kun Milla nostelee hirsiä, hän saattaa laittaa leikkikruunun päähänsä ja prinsessamekon ylleen huvin vuoksi. Välillä hän ja Markku saattavat rakentaa taloa nakupelleinä tai tanssia pari tanssia kesken kaiken.

”Jos tapahtuu jotakin niin hirveää kuin meille kävi, voi käpertyä peloissaan piiloon maailmalta. Tai sitten voi avata itsensä entistä rohkeammin ja hassutella. Ajattelen, että hissuttelu ei kannata, koska mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa.”

Milla on alkanut ajatella, että tulipalon viemät tavarat ovat oikeastaan edelleen olemassa. Jos ne eivät olisi palaneet, ne olisivat saattaneet hävitä tai unohtua vuosikymmenten mittaan. 1920-luvun vaatekaappi, ensimmäinen antiikkiostos. Vihreät Marokosta ostetut kulhot, joista syötiin aina jäätelöä.

”Nyt omistan ne mielessäni. Sieltä kukaan ei voi viedä mitään.”

50 vuoden päästä uusi talo on valmis, Milla ja Markku ovat päättäneet. Todennäköisesti paljon aikaisemmin, mutta kiire ei ole. Milla toivoo, että hän käyttää värikkäitä mekkoja vielä silloinkin, mutta elämä voisi olla ennen kaikkea rauhallista.

”Nykyään on tapana ihannoida sankaritarinoita. Minusta on hienompaa, jos joku tajuaa, että pitäisi höllentää tahtia.” 

Ensimmäistä taloa remontoitiin vauhdilla, toinen saa syntyä hitaammin.

”Nykyään on tapana ihannoida sankaritarinoita. Minusta on hienompaa, jos joku tajuaa, että pitäisi höllentää tahtia. Pitäisi ihailla myös sitkeyttä ja tavallisuutta. Sitä, että ihminen löytää oman tapansa olla”, Markku sanoo.

Uusimman kirjeensä Millalle Markku lopetti 7.8.2022:

Meinasin alkaa kirjoittamaan tähän loppuun, mitä kaikkea haluan tehdä tai ehtiä tehdä, mutta tajusin, että haluan vaan osata nauttia täysillä kaikesta mitä tehdään, yhdessä. Ja haluan, että säkin osaat.

Tikka hakkaa edelleen samaa mäntyä kuin tulipaloyön jälkeisenä aamuna. Markku kuuntelee sitä sytyttäessään tulta trangian alle. Nakutus ei kuulosta enää pilkanteolta tai ärsyttävältä, vaan ihan hyvältä.

Tikan kuullessaan Markku miettii, että tikka asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Maailma pyörii entiseen tapaan.

Kaikesta selvitään.

Kiire ei ole.

Lue Millan ja Markun koko tarina Kodin Kuvalehdestä 21/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla