Kirsi Hytönen-Zoidl asuu eurooppalaisessa joulutorikaupungissa Wienissä.
Kirsi Hytönen-Zoidl asuu eurooppalaisessa joulutorikaupungissa Wienissä.

Joulun alla on ihanaa tunnelmoida joulutorilla. Kirsi Hytönen-Zoidl rakastaa erityisesti Itävallan lukuisia toreja.

”Ne olivat ensitreffimme, enkä koskaan ennen ollut käynyt joulutorilla. Hän tarjosi minulle glühweinia kuuluisan Rathausplatzin joulutorin kojulla numero 66. Oli vuosi 1994. Kojun omistaa edelleen sama rouva, ja yhä se on suosittu treffipaikka.

Meistä tuli aviopari, ja melkein joka vuosi adventtiaikana käymme kojulla 66 muistelemassa menneitä.

Wienissä on kymmenkunta isoa joulutoria. Ne avaavat ovensa yleensä marraskuun puolivälissä ja ovat avoinna jouluaattoon saakka, osa myös uudenvuoden yli. Käyn niillä työnikin puolesta, sillä järjestän suomalaisille matkoja Itävaltaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Joulutorilla tuoksuvat kaneli ja paahdetut mantelit, glühwein ja punssi. Joululaulut soivat taustalla. Syötävää on yllin kyllin: makkaroita, keittoja, piparkakkuja ja muita leivonnaisia. Pidän erityisesti paahdetuista kastanjoista ja uuniperunasta valkosipulikastikkeen kera.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Jouluaattona aamupäivällä vierailemme usein perheeni kanssa torilla ja virittäydymme tunnelmaan.”

Omia suosikkejani ovat Spittelbergin taiteilijakorttelin, Freyung-aukion ja Stephansplatzin joulutoreista ne, jotka ovat hiukan pienempiä. Myös Karlsplatzin joulutori on viehättävä, ja siellä on paljon käsitöitä myynnissä.

Ostan kynttilöitä, lampaanmaidosta tehtyä saippuaa, mausteita, teetä, keramiikkaa, joulukoristeita, likööriä ja piparkakkuja. Itävaltalaiset piparkakut ovat pehmeitä ja runsaasti koristeltuja. Ne voivat myös olla marmeladilla, suklaa-nougatilla tai marsipaanilla täytettyjä.

Jouluaattona aamupäivällä vierailemme usein perheeni kanssa torilla ja virittäydymme tunnelmaan.

”Wienin lähiseudulta löytyy myös lukuisia idyllisiä joulutoreja, jotka sijaitsevat vanhojen linnojen tai luostareiden alueella.”

Adventtiaikaan sovimme myös ystäviemme kanssa tapaamisia joulutorille. Jos hälinää on liikaa, pakenemme vanhan kaupungin punssikojulle. Kattotrerassilla sijaitsevasta Lamee Rooftop Barista on upeat näkymät jouluvalaistulle Stephaninkirkolle.

Wienin lähiseudulta löytyy myös lukuisia idyllisiä joulutoreja, jotka sijaitsevat vanhojen linnojen tai luostareiden alueella. Maaseudun joulutoreilla on tarjolla paikallisten taiteilijoiden käsitöitä ja paljon lähiruokaa: ihania pestokastikkeita, juustoja, hunajaa, mausteita ja yrttejä, erilaisia likööreitä ja snapseja, suklaata... Itse käyn mielelläni Schloss Hofin linnan ja Stift Göttweigin luostarin joulutoreilla. Molempiin on Wienistä autolla noin tunnin ajomatka.”

Lue jättipaketti Suomen ja Euroopan tunnelmallisista joulutoreista Kodin Kuvalehdestä 22/2021. Voit lukea jutun myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla