Jos ruokapala juuttuu kurkkuusi ja hapensaanti katkeaa, sinulla on hyvin vähän aikaa pelastaa itsesi.
Jos ruokapala juuttuu kurkkuusi ja hapensaanti katkeaa, sinulla on hyvin vähän aikaa pelastaa itsesi.

Tiedät toivottavasti, miten ensiapua annetaan toiselle ihmiselle. Mutta oletko koskaan ajatellut, miten toimia, jos joutuisitkin pelastamaan itsesi?

Suomessa tukehtuu joka vuosi ihmisiä, joiden kurkkuun on jumittunut ruokaa, koska lähellä ei ole ollut ketään auttamassa.

Kannattaa painaa mieleen muutama asia, jotka voivat pelastaa henkesi, jos olet yksin ja vaarassa tukehtua. Neuvot perustuvat SPR:n ensiapuohjeisiin.

1. Sinulla on 1–2 minuuttia aikaa.

Jos kurkkuusi juuttuu ruuanpala tai esine, jota et saa ankarastikaan yskimällä ulos, hapensaantisi katkeaa saman tien. Todennäköisesti et ole ehtinyt edes varautua tilanteeseen, eivätkä keuhkosi ole erityisen täynnä ilmaa. Sinulla on siis hyvin vähän aikaa pelastua: käytännössä minuutista korkeintaan kahteen minuuttiin. Sen jälkeen happi loppuu.

2. Hakeudu sinne, missä on muita ihmisiä.

Älä missään tapauksessa jää sinne, missä olet yksin. Mieti jo valmiiksi, minne menet, jos joudut hakemaan itsellesi apua. Jos asut kerrostalossa, juokse saman tien portaat alas ja ulos ja etsi lähin mahdollinen ihminen auttajaksi.

Jos et pääse helposti kerrostalosta ulos asti, poistu ainakin omasta asunnostasi rappukäytävään ja yritä herättää naapurien huomio vaikka hakkaamalla oviin. Pääasia on, että et jää yksin sinne, missä olit tai yritä piiloutua muilta kakomaan rauhassa.

3. Yritä saada esine ulos törmäämällä johonkin.

Toista tukehtumassa olevaa ihmistä voi auttaa niin sanotulla Heimlichin otteella. Siinä tukehtujasta otetaan takaapäin ”halausote” niin, että hänen palleansa päälle laitetaan omat kädet nyrkkiin. Sitten nyrkillä kiskaistaan palleaa voimakkaasti sisään- ja ylöspäin.

Itseäänkin voi Heimlichin otteella yrittää auttaa, mutta onnistuminen on paljon vaikeampaa kuin toista autettaessa.

Samaan tulokseen saattaa kuitenkin päästä sillä, että laittaa kädet nyrkkiin oman pallean päälle ja pudottautuu sohvan tai nojatuolin selkänojan päälle niin, että palleaan osuu isku.

Lujan tömähdyksen palleanseudulle saa aikaan myös menemällä punnerrusasentoon lattialle ja ojentamalla sitten kädet, jolloin putoaa rajusti vatsalleen maahan.

Voimakkaan yskimisen lisäksi ei kuitenkaan kannata jäädä kokeilemaan monenlaisia konsteja itsensä auttamiseksi, sillä ne tehoavat yleensä vain hyvällä onnella. Tärkeämpää on etsiä mahdollisimman nopeasti toinen ihminen, joka voi auttaa.

Vierailija

Osaisitko pelastaa itsesi tukehtumiselta? Muista ainakin tärkein: tarvitset apua minuutissa

TIesitkö että silloin kun vierasesine on peittänyt kurkunkannen ei voi yhtään YSKIÄ. Yskiessähän ilma kulkee. Ei voi myöskään puhua eikä äännellä mitenkään. Jälkeenpäin olen ajatellut että oisko sormet kurkkuun tunkemalla saanut oksennuksen avulla salaatinlehden irti. Ratkaisuni oli: Juoksin työkaverin eteen, tarjoilin selkääni ja viitoin siihen lyömistä. Kiitos hänelle, hengitän ja voin hyvin .
Lue kommentti
Odotettavissa jälleen: draamaa ja jännitystä! Kotiin takaisin palaa pian.
Odotettavissa jälleen: draamaa ja jännitystä! Kotiin takaisin palaa pian.

Monelle tämä on päivän paras uutinen: Kotiin takaisin -sarjan uusi kausi alkaa lokakuussa.

Kuulutko sinäkin meihin, jotka olemme nauttineet australialaisen tv-sarjan Kotiin takaisin aiemmista tuotantokausista ja odottaneet sarjan paluuta? Nyt odotukset täyttyvät: sarjan kuudes, ennen meillä näkemätön tuotantokausi alkaa Yle TV1:llä perjantaina 12. lokakuuta kello 17.10. Itselle sopivana aikana jaksoja voi katsoa Yle Areenan kautta.

Mukana Ash Parkin upeissa maisemissa ja kartanomiljöössä ovat tutut hahmot kuten onnelliset Sarah ja George, suvun matriarkka Elizabeth ja muut perheenjäsenet. Vuodet ovat vierineet, ja nyt tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle.

Lokakuu on pelastettu: tiedossa on kymmenen uutta jaksoa!

Kyytiin hyppääminen on helpointa sarjaa aiemmin seuranneille, mutta sarjan katsominen ensi kertaakaan ei ole hassumpi ajatus.

Päivän huonoin uutinen lienee se, että uuden tuotantokauden kerrotaan jäävän viimeiseksi. Mutta sitä ennen: lokakuu on pelastettu, kymmenen uutta jaksoa tiedossa!

Alla olevista kuvista voit palauttaa mieleesi roolihenkilöt. Kuvien alla voit äänestää myös, kuka heistä oli sinusta kaikkein ihanin!

Kysely

Heistä suosikkini on...

Kääpiösnautserimme Unto on pirteä 13-vuotias. Se rakastaa yli kaiken metsässä kulkemista.
Kääpiösnautserimme Unto on pirteä 13-vuotias. Se rakastaa yli kaiken metsässä kulkemista.

Yhtäkkiä huomasin, että meillä asuu 13-vuotias seniorikoira. Aistien heikkeneminen ja hitauden hyväksyminen on vaatinut asennemuutosta. Siinä auttoi yksi neuvo.

Edes kevätaurinko ja lumen alta paljastuneet hajut eivät saaneet koiraamme Untoa juoksemaan entiseen tapaan. Tarpeensa se kyllä teki, mutta muuten rakas kääpiösnautserimme lähinnä köpötteli ja pysähteli. Kymmenen minuutin lenkkiin alkoi mennä puoli tuntia ja enemmänkin. En olisi millään jaksanut herätä aamuviideltä vain sen takia, että koira hidasteli.

Kotona katsoin, kun Unto istuskeli pitkiä aikoja paikallaan katse kirjahyllyä tai eteisen kaappeja kohti. Talutushihnan nähtyään se saattoi juosta innokkaana vessan ovelle. Keittiössä Unto törmäili jalkoihimme eikä väistänyt uunin luukkua tai aukeavaa astianpesukonetta.

Missä haukku, miksi se kävelee?

Pihalla se ei kääntänyt päätään, kun huusimme perään. Jolkottelun ja hyppimisen sijaan se alkoi kävellä.

Haukkuminen loppui: oli ihan sama kulkiko vierestä koira vai ihminen, kirsu pysyi kiinni maassa eikä huomio herpaantunut. Pidimme ikkunoita auki, vaikka pihalla kirmasi lapsilauma. Unto pysyi hiljaa ja kuorsasi pedissään.

Se oli nukkumassa myös silloin, kun tulimme kotiin eikä noussut tervehtimään.

Unto oli täyttänyt 13, kun tajusimme: meillä asuu seniorikoira.

Köpöttelyä vanhuudenhöppänän tahtiin

Iän tuomien muutosten hyväksyminen on ollut yllättävän vaikeaa. Kun on vuosikausia reippaillut koiran kanssa pitkin metsäpolkuja, on turhauttavaa vain köpötellä ja seisoskella metsässä. On vaikea muistaa, ettei koiraa voi enää kutsua nimeltä, ja ettei komentamisesta ole mitään hyötyä. Sekin on ihan kummallista, että palloa heittäessä koira jää katsomaan pihaa hölmistyneenä eikä todellakaan tuo palloa takaisin.

Onneksi Unton kasvattaja antoi viisaan neuvon: ajatelkaa koiraanne kuin 90-vuotiasta vanhusta.

On hyvä herätä varhain, mutta ei lähteä liikkeelle liian nopeasti.

Aamuvarhaiset ulkoilutukset lopetimme saman tien. Nyt Unto herää seuraamaan, kun juon aamukahvia. Ruokansa syötyään se menee takaisin nukkumaan. Ulos se lähtee vasta muutaman tunnin kuluttua. Siinä vaiheessa yön jäykistämät jalat ovat jo vetreytyneet.

Iltapäivällä tyydymme lyhyempiin kävelyihin ja annamme Unton haistella mahdollisimman paljon ja ihan vain seisoskella. Mies kuuntelee samalla podcasteja, itse yritän nauttia pysähtymisestä.

Emme anna Unton ulkoilla vapaana, koska se vaikuttaa olevan umpikuuro. Ostimme huomioliivin, jonka taakse kirjoitimme tussilla puhelinnumeron. Se on sitä varten, jos Unto sattuisi karkaamaan eikä osaisi enää kotiin.

Suuri kaipuu syliin, aivan kuten pentuna

Iltaisin otamme Unton syliin nukkumaan. Se kaipaa selvästi kosketusta, ja tykkää kun sitä silitetään. Kasvattajan mukaan tämä on yksi vanhuuden selvimmistä merkeistä: koira kaipaa sellaista turvaa ja läheisyyttä, jota se tottui saamaan pentuna.

Unto on ystävällinen ja pirteä. Aina välillä se haluaa leikkiä, innostuu juoksemaan ja ruoka maistuu aina. Se nukkuu paljon syvää unta, ja ihan varmasti sen nivelia särkee. Silti luopumisen aika on mielessämme vasta vuosien päässä, vaikka tiedän, että sitä pitää aina välillä jo ajatella.

Salaa toivon, että Unto on koira, joka jossain vaiheessa tokaisee ”ihan hyvin jaksan, ei tässä mitään” – ja nukkuu sitten pois.

Kolmevuotiaan Unton bravuuri olivat korkeat hypyt.
Kolmevuotiaan Unton bravuuri olivat korkeat hypyt.
Max

Parhaasta ystävästä tuli seniori – nyt yhteinen aikamme on köpöttelyä ja sylittelyä

Lähes 15-vuotias villakoirapoikamme vanhentui kesän kuluessa yhtäkkiä. Turvallisuuasiat piti miettiä uudelleen, sillä se ei oikein kuule eikä näe enää. Se kärsii nyt myös sydämen vajaatoiminnasta. Lenkeistä ei voi enää puhua, teemme pieniä pyrähdyksiä, ja poika väsyy nopeasti. Se nukkuu syvää, syvää unta joka joskus saa pelästymään. Se kaipaa entistä enemmän läheisyyttä ja rapsuttamista; nostaa välillä päätään ja tarkistaa että olemme vielä siinä. Joskus se innostuu pelaamaan palloa tai...
Lue kommentti