Teemu Keskisarjan mielestä mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.
Teemu Keskisarjan mielestä mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.

SUORAT SANAT. ”Mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan. Jos pojankoltiaisilla olisi ollut vuonna 1918 sama mahdollisuus, he eivät olisi lähteneet lumiseen metsään ampumaan lähimmäisiään”, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja.

Saamattomuus on onni.

”Suomessa ei ole ääriliikkeitä. Meillä on vain äärimmäistä liikkumattomuutta.

Monikulttuurisuuden puolesta puhujien ja maahanmuuttokriitikoiden ideologiset erot ovat vuonna 2018 paljon suurempia kuin punaisten ja valkoisten erot olivat vuonna 1918.

Silti meille ei tule uutta sisällissotaa. Se johtuu siitä, että suomalaiset vain vetelehtivät internetissä.”

Moni lähti sotaan seikkailemaan.

”1600- ja 1700-luvuilla suomalaiset tiesivät, mitä sota on. Siihen aikaan sota tuli kerran sukupolvessa. Kylät poltettiin, naiset raiskattiin ja iso osa nuorista miehistä katosi Keski­Eurooppaan kunnian kentille.

Vuoden 1918 suomalaiset tiesivät sodasta yhtä vähän kuin me nyt. Keskeinen tietolähde oli Vänrikki Stoolin tarinat, ja moni lähti pyssyilemään seikkailunhalusta, niin punaisten kuin valkoisten puolella. Ei sitä nuori ihminen tule ajatelleeksi, että siinä voi kuolla itsekin.

Suurinta osaa suomalaisista sota kiinnosti sen verran vähän, etteivät he lähteneet ammuskelemaan kummallekaan puolelle. He jäivät kotiin. Punakaarti ja valkoinen armeija saivat yhteensä liikkeelle alle puolet asekuntoisista miehistä.”

Vapaussota se oli.

”Paras nimi vuoden 1918 sodalle on vapaussota. Punaiset kaatuivat oman vapautensa puolesta siinä missä valkoisetkin. Sana vapaus toistui punaisten palopuheissa vähintään yhtä usein kuin valkoisten.

Punaisille vapaus tarkoitti, että saadaan olla vapaana työpaikalla ja kansanvalta toimii kunnissa ja kaupungeissa. Puheissa kuului työväenluokan vapaus, leipä ja rauha, ihan tätä normaalia vallankumouskamaa.”

Johtajat halusivat sotaa.

”Vapaussodan osapuolilla ei ollut järeitä erimielisyyksiä varsinaisista asioista. Molempien mielestä itsenäisyys oli hyvä asia, oli kiva saada leipää ja hyvä, jos tehtaat taas käynnistyisivät. Porvaritkin olivat taipuvaisia ajattelemaan, että maata pitää myöhemmin jakaa torppareillekin.

Sota syttyi, koska niin moni johtajista halusi sitä sodan itsensä vuoksi. Punapäälliköt halusivat tehdä vallankumouksen niin kuin bolsevikit Pietarissa, vaikka he olivat saaneet kaikki vaatimuksensa läpi jo marraskuun suurlakossa 1917. Valkoisella puolella jääkärit ja tsaarin upseerit ajattelivat uraansa.

Kyllä monet rivimiehistäkin hyppäsivät vapaaehtoisesti liekkeihin, mutta johtajissa rauhantahto oli äärimmäisen vähäistä. Niin se on aina. Sotilaiden homma on sotiminen, ja sotia syttyy harvoin. Moni ei pääse sotimaan kertaakaan uransa aikana.

Mitä Mannerheim ja 500 muuta suomalaista tsaarin upseeria olisivat tehneet, jos punakaartit ja suojeluskunnat olisivat riisuutuneet aseista tammikuussa 1918? Ei heillä olisi ollut mitään hommaa. Sotilaiden homma on sotiminen.”

Nälkä oli pahin sotarikos.

”Ihmisten tappaminen nälkään leireillä oli vuoden 1918 pahin sotarikos. Siellä kuoli 13 500 ihmistä, paljon enemmän kuin teloituksissa. Kyse ei ollut yhdestä kostonkiihkoisesta hetkestä, vaan tappaminen jatkui monta kuukautta. Siitä olivat vastuussa kaikki tasot poliitikoista virkamiehiin ja sotilaisiin.

Nälkään tappaminen oli paitsi kostonhimoa myös kaikkein julminta virkamiehen välinpitämättömyyttä. Ruokapakettien toimittaminen vangeille kiellettiin monen kuukauden ajan käsittämättömillä perusteilla.

Vangeille ei järjestetty edes puhdasta vettä, vaikka joka leirin lähistöllä oli kaivoja, järviä ja jokia. Vartijat olisivat voineet panna luottovangit kiikuttamaan leiriin korennolla niin paljon vettä kuin tarvittiin.

Silkkaa rääkkäämistä se oli.”

Höyryt pitää päästellä.

”Mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.

Jos pojankoltiaisilla olisi ollut vuonna 1918 sama mahdollisuus, he eivät olisi lähteneet lumiseen metsään ampumaan lähimmäisiään.

Muuta hyvää internetissä ei sitten olekaan. Se vie ihmiseltä hirveästi työ- ja vapaa-aikaa, jonka voisi kanavoida johonkin hyödylliseen.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 4/2018.

 

Teemu Keskisarja

46-vuotias historioitsija asuu Helsingissä ja valmistelee syksyllä ilmestyvää kirjaansa Aleksis Kivestä. Hänen mottonsa on: ”Muuten olen sitä mieltä, että internet on tuhottava.”

Liisa Taipalus iloitsee tyttärensä Sulo-vauvasta. ”Rakastuin häneen jo silloin, kun tyttäreni kumppani odotti häntä.”
Liisa Taipalus iloitsee tyttärensä Sulo-vauvasta. ”Rakastuin häneen jo silloin, kun tyttäreni kumppani odotti häntä.”

Geenit ovat isovanhemmuudessa sivuseikka, sanoo sateenkaariperheen mummi Liisa Taipalus.

Lapsi on aina lahja.

Mummiksi voi tulla, vaikka lapsi perustaisi perheen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Nykypäivänä se ei enää ole huolenaihe, keinoja löytyy hedelmöityshoidoista adop­tioon. Omalle tyttärelleni ja hänen puolisolleen Petralle syntyi tammikuussa ihana Sulo-poika, joka sai alkunsa kotona tehdyllä inseminaatiolla.

Naispareille vauvan saaminen on tietysti helpompaa kuin miespareille, mutta onhan kansanedustaja Jani Toivolalla lapsi ja ruotsinsuomalaisella Mark Levengoodilla kaksi. On hyvä, että on olemassa näitä julkisuuden henkilöitä esimerkeiksi.

Yksi asia on silti muistettava, vaikka miten toivoisi isovanhemmuutta: vauvan saaminen ei ole itsestäänselvyys, ei edes heteroparille. Joku ei saa lasta, vaikka kuinka haluaisi, ja joku toinen ei halua lapsia lainkaan.

Ei adoptiolapsissakaan ole suvun geenejä, mutta niin vain isovanhemmat rakastuvat heihin.

Geenit ovat sivuseikka.

Sulossa ei tietenkään ole tyttäreni geenejä, koska tyttären puoliso hänet synnytti. Silti rakastuin häneen ihan yhtä paljon kuin muidenkin lasteni lapsiin. Sulo oli minusta ihana jo silloin, kun hän vielä oli Petran vatsassa.

Ihan samahan se on adoptiolasten kanssa. Ei heissäkään ole suvun geenejä, mutta niin vain isovanhemmat rakastuvat heihin.

Kiusaamista ei voi ennustaa.

On turhaa murehtia erikseen sitä, että lapsenlapsi joutuisi koulukiusatuksi, koska kasvaa sateenkaariperheessä. Hirveä tosiasia on, että kiusaaja voi valita uhrikseen kenet tahansa. Ei siihen mitään syytä tarvita.

Tiedän, että tytär ja hänen puolisonsa tekevät kaikkensa, että Sulo saisi vahvan itsetunnon. Siinä me isovanhemmatkin voimme olla avuksi. Kun lapsi tietää olevansa rakastettu ja hänellä on hyvä turvaverkko, se auttaa häntä kestämään paremmin maailman tyrskyt.

Kysyin tyttäreltäni, tapahtuiko hedelmöitys kotona vai klinikalla. Sain suoraan kysymykseen suoran vastauksen.

Etsi oikeaa tietoa.

Kun kuulin Petran raskaudesta, kysyin tyttäreltäni, tapahtuiko hedelmöitys kotona vai klinikalla. Sain suoraan kysymykseen suoran vastauksen. Tietysti heillä olisi ollut oikeus olla kertomattakin.

Itse olen perushoitaja ja työskentelin 39 vuotta naistentautien polilla, jossa tehtiin myös hedelmöityshoitoja. Tiedän paljon inseminaatioista, mutta kaikille isovanhemmille ne eivät ole selviä asioita. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, oikeaa tietoa löytyy esimerkiksi sateenkaariperheet-sivustolta netistä.

Mummi saa hössöttää.

Kun Suloa odotettiin, kerroin ystävilleni, että tyttären perheeseen tulee vauva. Jotkut sitten kyselivät, että koskas tytär synnyttää. Minä korjasin, että ei hän synnytä vaan hänen puolisonsa. Kukaan ei oikeastaan ole kysellyt sen enempää, enkä minä lapsenlapsistani mitenkään julista.

Tosin miniäni Petran mielestä ei haittaisi, vaikka vähän julistaisinkin. Mummit saavat kuulemma hössöttää. Ja kun välimme ovat kaikin puolin kunnossa, tiedämme molemmat, mistä asioista puhutaan ulkopuolisille ja mistä ei.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2018.

Liisa Taipalus

 

68-vuotias hollolalainen perushoitaja on eläkkeellä ja viiden lapsenlapsen mummi. Nuorin heistä on Sulo-vauva, jonka Liisan tytär ja tämän puoliso Petra saivat tammikuussa.

Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”
Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”

Kirkon pitää rentouttaa tunnelma, jos se ei halua laittaa lappua luukulle, sanoo pappi Salla Autere

Synnit korostuvat liikaa.

Jumalanpalveluksissa kehotetaan kuulemaan ilosanomaa, mutta mitä tapahtuu? Synkällä naamalla luetaan Raamattua ja saarnataan siitä, kuinka syntisiä olemme, ja kaikkien tulee nyt hirveästi katua. Synnit ja kärsimys korostuvat kirkossa liikaa.

Uusien tapojen juurruttaminen ei ole helppoa. Jopa virsien laulutempon muuttaminen saattaa loukata joitain, saatikka sitten se, että jättäisi virret kokonaan pois ja laulaisi jotain letkeämpää!

Erästä rouvashenkilöä ärsytti, etten puhunut saarnanuotilla, vaan kuin ystävälle.

Muistan ensimmäisen saarnavuoroni. Eräs iäkäs rouvashenkilö sanoi jumalanpalveluksen jälkeen, että olipa hyvä saarna, paljon tärkeää asiaa, mutta häntä ärsytti, kun en puhunut niin kuin papin kuuluu. En siis puhunut hyvin hitaasti, selkeästi ja saarnanuotilla, vaan pikemminkin kuin ystävälle. Sellainen ei kuulemma sopinut.

Kirkossa saa taputtaa.

Kirkossa saa vaikka tanssia, jos siltä tuntuu! Hyvä musiikki ja iloinen, rento tunnelma tuntuu koko kropassa. Sen saa näyttää – yhtä lailla kuin surun ja kyyneleet.

Minusta on ihana esimerkiksi antaa kunnon aplodit rakastuneelle vastavihitylle hääparille kaikkien häävieraiden kanssa. Jaamme heidän ilonsa, olemme onnellisia heidän puolestaan. Miksi ihmeessä sellaista tunnetta pitäisi edes hillitä tai pitää vain itsellään!

Ihmisiä ei saa luokitella.

Kirkko tekee valtavasti hyvää työtä – erityisesti heidän kanssaan, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa, ovat taloudellisissa vaikeuksissa, yksinäisiä tai sairaita. Mutta tasa-arvo ei toteudu. Se saa minut äärimmäisen surulliseksi ja vihaiseksi.

Homoseksuaalit suljetaan yhä julmasti ulos kieltämällä esimerkiksi kirkollinen vihkiminen. Välillä mietin, voinko oikeasti tehdä työtä yhteisössä, joka sallii näin suuren syrjinnän ja asettaa ihmisiä eri kasteihin.

En saanut työtä, koska oli kuulemma turvallisempaa palkata mies.

Sitten on naispappeuskysymys. Olen itsekin kohdannut syrjintää. Eräässä rekrytointitilanteessa minulle sanottiin, että olet kyllä todella hyvä, mutta meidän on turvallisempaa palkata mies, koska hänen kanssaan kaikki tulevat toimeen. Työvuoroja on myös muuteltu niin, ettei sattuisi mieskollega samaan aikaan töihin. Välillä tekee mieli huutaa. Työpaikka se on tämäkin siinä, missä muutkin!

Heviä häihin ja hautajaisiin.

Rakastan työtäni ja seurakuntaani, mutta kannan huolta tulevaisuudesta. Kirkko ei tavoita nuoria niin kuin pitäisi. Isolta osin se johtuu siitä, että kirkko ei ole ollut valmis uudistumaan. Meidän pitäisi olla kaduilla sekä baareissa ja rentouttaa tunnelma.

Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Olen rentouttanut tunnelmaa muun muassa vetämällä hevimessuja. Kirkkomusiikin pitää uudistua. Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Pahin pelkoni on, että ellemme kirkossa hyväksy yhteiskunnan ja ihmisten erilaisuutta – sitäkin, etteivät kaikki ole niin synkkiä, syntikeskeisiä ja hartaita – saamme laittaa lapun luukulle. Aktiivisia jäseniä ei muutaman kymmenen vuoden päästä enää ole.

Kirjoitus on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2018.

Salla Autere

36-vuotias oululainen pappi rakastaa tatuointeja ja heviä. Hän vaihtoi alaa ja opiskeli teologiaa kolmekymppisenä, jotta voisi auttaa ihmisiä ja muuttaa luutuneita asenteita.

Vierailija

Pappi Salla Autere: ”Synnit korostuvat kirkossa liikaa, siellä pitäisi tanssia ja taputtaa”

Juuri samanlaisia asioita on tullut mieleen nyt lähiaikoina, kun pääsin kesäksi töihin seurakuntaan. En yhtään ihmettele, että nuori väestö ei innostu kirkon toiminnasta. Nyt sain ihan palautetta siitä, että käyttäydyn liian tuttavallisesti tilaisuudessa kohtaamieni vanhohen tuttujen kanssa. Joku voi kuulemma pahoittaa mielensä sellaisesta.Ihme ajattelua, vaikea käsittää. Ikinä en missään työyhteisössä asiakaspalvelutilanteissa ole tuollaista palautetta saanut ja monenlaisia kohtaamisia...
Lue kommentti