Valtion yhtiö kiertää työnantajan velvollisuudet maksamalla minulle työt palkkioina. Töistä kerrotaan yksi kerrallaan, joten minun on oltava aina valmiina.

Olen ollut virallisesti työtön kohta neljä vuotta. Samaan aikaan valtion yhtiö työllistää minua koko ajan heidän työpaikallaan, mutta maksaa työt palkkioina.

Työnantaja on tyytyväinen työhöni, koska muuten eivät pyytäisi minua töihin yhä uudelleen.

Kun minulle maksetaan palkkioina, ansiosidonnainen työttömyysturvani kuluu koko ajan, ja putoan kohta peruspäivärahalle.  Minulla ei näin toimittaessa ole myöskään kesälomaa, ei työterveyshuoltoa, enkä voi tehdä tulevaisuuden suunnitelmia kuten ostaa asuntoa. En voi suunnitella menemisiäkään, koska minun on oltava valmiina ja otettava vastaan keikat, jotka saan, mutta niistä kerrotaan aina yksi kerrallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Koen, että työnantaja käyttää minua hyväksi. Tällaisen ei pitäisi olla mahdollista, mutta yhtiö etsii työllistämisen porsaanreiät ajattelematta työntekijän tilannetta – ja vielä valtion yhtiö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Haen töitä muualta koko ajan, mutta en ole saanut, koska alallani on niin paljon työttömyyttä. Olen hakenut myös muita kuin oman alani töitä, mutta minulle sanotaan, että olen ylikoulutettu.

Onko hyviä vinkkejä, mitä tehdä, vai jatkanko kärvistelyä loputtomassa epävarmuudessa?

Elämä menee sumussa

Alba

Olen samaa mieltä kuin edellinen vastaaja. Ole yhteydessä liittoosi - tässä kohtaa niistä on kerrankin hyötyä - ja pyydä apua. Joko toimit ja ehkä saat apua tai et sa, tai et toimi, jolloin tilanteesi ei parane. Molemmissa on riski. - Samalla en voi olla miettimättä, että tilanteesi on jossain määrin myös tiukan työlainsäädäntömme syytä, siis ay-liikkeen. Jos työmarkkinat olisivat joustavammat, työnantajat työllistäisivät helpommin, ja sinullakin voisi olla jo vakituinen työ. Suo siellä vetelä täällä. -Mutta tutki mitä laki sanoo, hae apua, pidä puoliasi.

Väärin on väärin

Kuulutko mihinkään liittoon? Liittojen lakimiehet ovat juuri tuota varten. Työn jatkuva teettämnen ilman työn vakinaistamista ei ole enää laillista ja sääntöjen mukaista.

Työnantaja olettaa, etten viitsi / rohkene / jaksa nostaa kissaa pöydälle. Ymmärrän, että tilanteessasi se on vaikeaa, sillä leipää se on tuollakin tavalla ansaittu leipä.

Tiedätkö työpaikallasi muita vastaavassa tilanteessa olevia, joita työnantajasi käyttää tuolla tavalla hyväksi? Jos et yksin halua panna työnantajaa lujille, ehkä yhdessä voisitte jotain tehdä.

Sanoit, että kyse on valtionyhtiöstä. Oletko ottanut yhteyttä kansanedustajiin suoraan? Varsinkin vaalien alla he kyllä tarttuvat asioihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla