Miten taata tasapuolisuus lasten ja lastenlasten kohtelussa? Tätä olen pohtinut tultuani muutama vuosi sitten mummiksi.  
Tunnustan, etten ollut äitinä oikeudenmukaisen tasapuolinen lapsiani kohtaan. Ei minulla ollut omien lapsieni joukossa lellikkejä, mutta en koskaan jakanut aikaani ja antejani mittanauhalla.  
Jälkeenpäin olen huomannut herättäneeni kateuden kipinän lasteni välille. Ruuhkavuosien arjen tuiskuissa pidin tärkeämpänä tilanteen huomioon ottamista kuin tasapäistä jakoa aina ja joka tilanteessa.  
Sama ongelma minulla on nyt neljän lapsenlapseni kanssa. Minun mittaamistani seuraavat nyt vain niin lastenlasteni äidit eli tyttäreni kuin lastenlapsenikin. Ei nyt tapella tai riidellä, mutta seurataan tarkasti, mitä olen lahjoittanut kenellekin, mitä luvannut tai miten jaan aikaani kaikkien kanssa.  
En nytkään osaa palastella aikaani yhtä suuriksi annoksiksi. Otan yhä huomioon tilanteen ja toimin vaistolla sen mukaan. Mutta usein huomaan jälkeenpäin tuottaneeni jos ei nyt pahaa mieltä, ainakin odotuksia.  
Olen halunnut aina antaa parhaani. Mutta huomaan olevani kuin luonnonvara, josta kaikki haluavat haukata eniten. Ei kai siksi, että olisin niin hyvä tai erinomainen, vaan siksi, että olen osalle lapsenlapsista vielä ainoa mummi.  
Koska haluaisin tehdä parhaani, jotta kaikki olisivat lähelläni onnellisia, kaipaisin todella hyviä neuvoja. En halua olla riidan aiheuttaja tai epäoikeudenmukainen toimissani.    
Pulassa