Ennen koneita pyykinpesu oli yhtä raskasta kuin metsätyö.

Vielä 1970-luvulle tultaessa puolet Suomesta eli maataloudesta, eikä maalaistaloissa ollut aina juoksevaa vettä. Pulsaattoripesukone ei onneksi tarvinnut vesijohtovettä, joten pulsaattorikoneet pyörivät tuhansien navetoiden karjakeittiöissä. Vesi kuumennettiin padassa ja nostettiin ämpärillä koneeseen. Vedenvaihtojen välillä pyykki väännettiin telojen välistä kuivaksi ja vesi laskettiin pois.

Karjakeittiö oli suomalaisen naisen työpaikka ja valtakunta, kunnian ja ylpeyden lähde, karjan ja kodin hyvinvoinnin sydän. Häpeä myöntää, mutta ehkä juuri siksi perheen pyykkihuolto jäi minulle pikkupoikana arvoitukseksi, elämänpiirin ja ymmärryksen ulkopuolelle kuuluvaan mystiseen aluee­seen. Karjakeittiössä äiti kuitenkin pyykit pesi, muualla ei saanut vettä kuumennettua riittävän isoa määrää.

Ennen pesukoneita pyykkipäiviä oli harvakseen ja ne olivat perheiden naisväen näytönpaikkoja. Pyykki hierottiin pyykkilaudoilla puhtaaksi, ja vettä kannettiin ämpärikaupalla ämmänlängillä. Miesväki pysyi poissa jaloista. Avannossa kun lakanat huljautti, niin tiesi huljauttaneensa.

1950-luvun alussa Työtehoseura arvioi, että kodin töistä pyykinpesu vei viidenneksen. Raskaudeltaan pyykinpesua verrattiin metsätöihin ja kivenhakkaamiseen.
Kodinkoneet tekivät osansa naisten vapauttajina. Pesukone ja jääkaappikin olivat emansipaatiokysymyksiä 50-luvun Suomessa. Pesukoneella mitattiin kansan sivistystahtoa.

– Kaikissa sivistysmaissa on pesukone se tekniikan siunaus, jota naiset pontevimmin vaativat käyttöönsä, kirjoitti arkkitehti Märta Blomstedt vuonna 1951.

Meillä kylmä vesi tuli kyllä sisälle omasta kaivosta ja omalla sähköpumpulla – joskin pumppu toisinaan reistaili ja sai isän huonolle tuulelle, koska edessä olivat korjaustyöt kylmänkosteassa pumppukopissa. Keittiöömme ilmestyi 1970-luvun jälkipuolella upouusi sammalenvihreä Upon Pesukarhu.

Pettymykseksi veden paine ei ollut riittävä, joten konetta ei koskaan saatu oikein toimimaan. Pesukarhu muuttikin nopeasti Tampereelle siskon opiskelija-asuntoon.

Pulsaattorikoneita myydään tänäkin päivänä. Ne ovat käyttökelpoisia pelejä haja-asutusalueilla ja kesämökeillä. Kotona äitini jatkoi pulsaattorikoneen käyttöä. On se pulsaattorikone kai karjakeittiössä vieläkin.

Minulle pyykinpesu on jäänyt yhä mystiseksi: mies ei kuulemma osaa lajitella naisen vaatteita pyykkiä varten. Ehkä seuraava pesukone on oppinut jo senkin.

Pesukone 160 vuotta

  • 1851 Amerikkalainen James King patentoi käsikäyttöisen rumpupesukoneen.
  • 1908 Amerikkalainen Alva J. Fisher kehittää sähkökäyttöisen pesukoneen.
  • 1948 Työtehoseura esittelee suomalaisille sähköllä toimivan pyykinpesukoneen.
  • 1953 Lahtelainen Upo tuo markkinoille pulsaattoripesukoneen. Kotimaiset Upo ja Rosenlew ovat suosittuja mutta Hoover kova kilpailija.
  • 1958 Automaattikoneet alkavat valua Suomen markkinoille. Käyttökustannukset ja pitkä pesuaika huolestuttavat.
  • 1970 Upo tuo myyntiin täysautomaattisen pesukoneen.
  • 1971 jo 61 prosentilla kotitalouksista on pesukone.
  • 1980 Mikroprosessorit tulevat pyykkikoneisiin.
  • 1990 Sähkön ja veden kulutus puhuttavat.
  • 2003 Saksalainen Siemens esittelee puhuvan ja puhetta ymmärtävän Hermine-pesukoneen.
  • 2010 Suomessa myydään yli 180 000 pesukonetta 57 miljoonan euron arvosta. Noin 90 prosentilla kotitalouksista on pesukone.

Hyvä, lämmin ja hellä oli mieli jokaisen, kun Helsingin Sanomatalon Mediatorilla vietettiin monen hyvän asian merkeissä Joulu jokaiselle -tapahtumaa.

Kodin Kuvalehti oli mukana järjestämässä kaikille avointa Joulu jokaiselle -tapahtumaa, jolla tarjottiin tilaisuus antamiseen ja saamiseen monella tavalla. HelsinkiMissio oli kertomassa tavoistaan vähentää ikäihmisten ja lapsiperheiden yksinäisyyttä, Hope ry vastaanottamassa tavaraa, jota tuotiin joululahjoiksi vähävaraisiin lapsiperheisiin.

Hyvien tekojen lisäksi kuultiin upeaa joulumusiikkia, jota esittivät Mikko Harju, Ilta, Sibelius-lukion Tyttökuoro sekä tuore Tähdet, tähdet -kilpailun voittaja Elias Kaskinen.

Pikkuväelle oli järjestetty mahdollisuus piirtelyyn ja värittämiseen.
Pikkuväelle oli järjestetty mahdollisuus piirtelyyn ja värittämiseen.

Lahjoituspöytä täyttyi ihanista joululahjoista, joita Hope ry välittää vähävaraisille ja kriisejä kokeneille lapsiperheille. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Lahjoituspöytä täyttyi ihanista joululahjoista, joita Hope ry välittää vähävaraisille ja kriisejä kokeneille lapsiperheille. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!

Laulaja Mikko Harju johdatti yleisön joulutunnelmaan ihanilla joululauluilla.
Laulaja Mikko Harju johdatti yleisön joulutunnelmaan ihanilla joululauluilla.

Nuorten laulajien heleät naisäänet soivat upeasti Sanomatalon korkeassa tilassa. Sibelius-lukion Tyttökuoro hiljensi yleisön upeilla klassikoilla.
Nuorten laulajien heleät naisäänet soivat upeasti Sanomatalon korkeassa tilassa. Sibelius-lukion Tyttökuoro hiljensi yleisön upeilla klassikoilla.

Jotkut rohkaistuivat istumaan joulupukin syliin.
Jotkut rohkaistuivat istumaan joulupukin syliin.

Pienimmät vieraat pysyivät äidin sylissä.
Pienimmät vieraat pysyivät äidin sylissä.

Elias Kaskinen esitti tapahtumassa aivan uutta musiikkiaan, muun muassa uuden biisinsä Haloo.
Elias Kaskinen esitti tapahtumassa aivan uutta musiikkiaan, muun muassa uuden biisinsä Haloo.

Tilaisuuden päätyttyä fanit piirittivät Eliasta. Yhteisselfiet ja nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa.
Tilaisuuden päätyttyä fanit piirittivät Eliasta. Yhteisselfiet ja nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa.

Miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä kunnottomaksi?

Voi ei, taas on SE päivä vuodesta.

Kunnon ihmiset ovat kirjoittaneet joulukortit viimeistään viime viikonloppuna. He postittavat ne viimeistään tänään. Hyräilevät jouluyöjuhlayötä samalla, kun kopsauttavat kortit laatikkoon.

Minä kunnoton olen hankkinut vasta listallisen joulupostimerkkejä. Jos päässä ylipäänsä soi jokin joululaulu, niin sitten se, jossa ihmetellään, missä joulukorttilista viimevuotinen, mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen. Kun se olisikin joulukorttihuolistani suurin.

Miksi, oi miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen aiheuttaa niin paljon syyllisyyttä? Pohdimme asiaa parin muun kunnottoman kanssa. Päädyimme yhdessä siihen, että jokavuotinen joulukorttisouvi saa meidät tuntemaan vähintään kuudenlaista syyllisyyttä.

1. Jos päätän olla lähettämättä korttia jollekulle,

saan sitäkin varmemmin kortin häneltä. Tilanteen ratkaisemiseksi on vain huonoja vaihtoehtoja:

a) Lähetän hänelle kortin ykkösmerkillä, jolloin hän arvaa, etten aikonutkaan lähettää hänelle korttia.

b) Jätän kortin lähettämättä, jolloin hän todennäköisesti ei lähetä minulle korttia enää ensi vuonna mutta loukkaantuu tänä vuonna.

c) Lähetän hänelle joulutervehdyksen tekstiviestinä jouluaattona ja toivon hänen kuvittelevan, että juuri sillä tavalla minä aioinkin lähettää joulutervehdykset.

2. Jos lähetän kortin jollekulle, joka ei lähetäkään korttia minulle,

saatan hänet kiusalliseen tilanteeseen (ks. edellinen kohta).

3. Jos ostan ajoissa halvat joulumerkit, 

huomaan taas kerran, että halpojen postimerkkien viimeinen postituspäivä oli eilen. Ei muuta kuin ostamaan täyshintaisia merkkejä.

Syyllisyyden aihe: kehno taloudenpito.

4. Jos halvat postimerkit jäävät käyttämättä,

en osaa päättää, mitä teen niillä. Nolottaa käyttää niitä ensi vuonna, kun on tänä vuonna joutunut lähettämään kortit täyteen hintaan.

Yhtä noloa on, jos niitä yrittää kuluttaa myöhemmin muihin kortteihin. Hyvää pääsiäistä, lukee kortissa, ja sen yläreunassa on joulupostimerkki ja rivi 10 sentin merkkejä.

5. Jos lähetän ihania (ja kalliita) joulukortteja,

itse saan vain tylsiä kortteja, joita ei viitsisi millään ripustaa esille.

Tiedän tiedän, ajatus on tärkein. Silti käy mielessä, että miksen pitänyt kivoja (ja kalliita) korttejani itse. Sitten taas tunnen syyllisyyttä siitä ajatuksesta.

6. Jos päätän olla lähettämättä kortteja ollenkaan,

posti tuo minulle joka päivä lisää toisten itse askartelemia tai muuten vain ajatuksella hankkimia taideteoksia. Näyttelen, ettei tunnu missään.

Kieriskeltyäni koko joulun syyllisyydessä sorrun lähettämään kortteja tapaninpäivänä halvoilla merkeillä, jotta näyttäisi, että posti on ne hukannut.

Sitten kieriskelen taas syyllisyydessä, kun mietin, joutuvatko vastaanottajat nyt lunastamaan kortit, kun niissä ei ole tarpeeksi postimerkkejä.