Jokisten puolen hehtaarin rinnetontti levittäytyy kodin ja loma-asunnon ympärillä järven rannalla Keski-Suomessa. Kärhöpolun alussa vasemmalla kukkii nimetön vanha valkoinen kiiltoleimu. Lisäksi polun varrella kukoistavat Clematis Romantica, Clematis Etoile Violette ja pallohortensia Annabelle.

Seija ja Jouko Jokisen kahdenkeskisen ajan on siepannut kolmas osapuoli. Lumoavan kaunis puutarha vie pariskunnan kaiken vapaa-ajan, mutta palkitsee hoitajansa kukkaloistolla.

Seija ja Jouko Jokisen puutarha imaisee kauneuden keskelle. Pienet, kasvien reunustamat polut ohjailevat kulkijaa läpi puutarhan. Suuret, lilat kärhöt kiipeilevät epätodellisen kauniina pitkin kaaria ja pylväitä. Korsikaan ei riko samettista nurmikkoa. Hiljaisuuden rikkovat vain puron lorina ja työn äänet. 

"Puutarha on loputon työmaa", sanoo Seija. 

"Se aiheuttaa pahenevaa hulluutta", jatkaa Jouko.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Seija ja Jouko Jokinen rakensivat vuonna 2008 omakotitalon kesämökkinsä viereen, ison järven rannalle Keski-Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Savipohjainen rinnetontti kasvoi haapoja ja oli muutenkin varsinainen ryteikkö. Jotta roskapuut ja rikkaruohot eivät saisi jalansijaa, Erityisopettajana työskentelevä Seija ja kuljetusalan yrittäjä Jouko päättivät istuttaa puolen hehtaarin tonttinsa täyteen perennoja, nurmea, puita ja pensaita.

Oli Seijalla ja Joukolla aiemminkin talo ja puutarha, mutta uusi tontti oli valtava verrattuna entiseen.

Seijan tekemä puutarhasuunnitelma satoine kasveineen oli sitä luokkaa, että aikaa vietettäisiin puutarhan seurassa entistä enemmän. Niin siinä kävikin.

Ulkomaiset kasvi- ja siemenluettelot ovat Seijasta ja Joukosta kiehtovaa luettavaa. Tilaukset he tekevät yleensä yhdessä muiden harrastajien kanssa.
Ulkomaiset kasvi- ja siemenluettelot ovat Seijasta ja Joukosta kiehtovaa luettavaa. Tilaukset he tekevät yleensä yhdessä muiden harrastajien kanssa.

Vuosien kokemus auttaa Seijaa ja Joukoa ottamaan kulkureitit ja korkeuserot huomioon. Vasemmalla kasvaa sininen törmäkatkero ja Brabant-tuijia. Reunakasveina oikealla näkyy japaninsara Ice Dance, pallotuija Tiny Tim ja jaloangervo Bremen. Niiden takana kukkivat ruusut Bonica ja Mirato sekä syysleimu Junior Bouquet.

Yhdessä ja erikseen

Molemmat Jokiset saivat ahkeran puutarhanhoidon mallin lapsuudenkodeistaan. Jouko muistelee lämpimästi 1950-luvun pihatalkoita. Kun talkookutsu kuului, jokainen kynnelle kykenevä lähti reippaasti mukaan.

"Oikea asenne ja yhteinen auttamisen halu eli silloin vahvana", hän sanoo.

"Nykyään teemme puutarhatyöt ilman talkoolaisia, mutta on se mukavaa kaksinkin."

"Opettajan kotona on paratiisi."

Seijan virta ei puutarhatöissä ehdy, sillä kuopsuttelu ja kastelu ovat täydellistä vastapainoa päivätyölle. Fyysinen työ ottaa ja antaa energiaa. Ajatukset saavat levätä kasveihin liittyvissä asioissa.

"Pieni oppilaani sanoi kerran, että opettajalla on kotona paratiisi."

Kierrätysikkunoista tehty kasvihuone pilkistää ruusujen, kärhöjen ja leimujen keskeltä.
Kierrätysikkunoista tehty kasvihuone pilkistää ruusujen, kärhöjen ja leimujen keskeltä.

Kärhöt ovat Seijan suosikkeja. Suurikukkainen Clematis Pink Fantasy kukkii pitkään.
Kärhöt ovat Seijan suosikkeja. Suurikukkainen Clematis Pink Fantasy kukkii pitkään.

Kasvit herättävät yöllä

Puutarhaa suunnitellessaan Seija mietti lajivalinnat, värit ja paikat tarkasti valon, kulkureittien ja korkeuserojen ehdoilla.

"Kulkuväylät, valaistus sekä suurien puiden ja pensaiden paikat kannattaa miettiä ihan ensimmäiseksi perustaessaan uutta puutarhaa", neuvoo Seija. 

"Myös kastelu- ja sulamisvesien virtaamisreitit ovat tärkeitä, jotta vesi ei jää seisomaan tai valu vääriin paikkoihin", jatkaa Jouko.

Jokisten mielestä suunnittelu on puoli työtä: hankittavien kasvien paikat pitäisi miettiä aina etukäteen.

"Käytännössä ostamme kasveja hetken mielijohteesta ja vasta sitten mietimme, mihin tämäkin vielä mahtuu", tunnustaa Seija.

Tilaamalla saa puutarhaan erikoisuuksia. 

Joskus idea on pakko toteuttaa heti. Seija ja jouko näkivät geometrisesti leikatun aidan Jyväskylän Puutarhaseuran pihakävelyllä ja istuttivat heti pihansa sisääntulon kasviryhmään norjanangervoa, joka kestää hyvin saksimista.

Nyt pieni aidanne kasvaa ryhdikkääseen muotoonsa leikattuna.

Seija ostaa lempikukkiaan kärhöjä ja muita kasveja usein syksyn alennusmyynneistä. Tilaamalla saa erikoisuuksia, joten yhteistilaukset ovat Seijalle tuttuja.

Kerran kimppatilauksen kuljetus saapui huoltoasemalle pääsiäisyönä puoli neljältä. Seija ajoi sinne, siirsi yön pimeydessä kasvilaatikon peräkontista toiseen, ja ehti tyytyväisenä takaisin Joukon viereen jatkamaan unia.

Nurmialueiden siistit rajat ovat Joukolle sydämen asia. Portaiden ylle kaartuvat tuurenpihlaja ja hopeavaahtera.
Nurmialueiden siistit rajat ovat Joukolle sydämen asia. Portaiden ylle kaartuvat tuurenpihlaja ja hopeavaahtera.

Clematis Maria Cornelia kurkottaa kohti aurinkoa.
Clematis Maria Cornelia kurkottaa kohti aurinkoa.

Jouko on himokanttaaja

Jos Seija on puutarhan silmät ja sydän, Jouko on sen lihakset ja korvat.

Kevään ponnistus on kärrätä valtavat määrät multaa istutusten juurille. Syksyllä on aika silputa ja kärrätä eloperäistä puutarhajätettä, jota syntyy suuressa pihassa valtavasti. Talvella lumisen puutarhan lintujen seuraaminen ja ruokkiminen kiehtovat.

Kaksi kertaa kesässä tehtävä kanttaus on kovaa työtä.

Kesällä Jouko ajaa kauempana talosta olevat nurmikot päältä ajettavalla leikkurilla joka toinen viikko ja paraatipaikat työnnettävällä leikkurilla useammin.

Siististi kantatut nurmikon reunat luovat huolitellun ilmeen koko puutarhaan. Kaksi kertaa kesässä tehtävä kanttaus on kovaa työtä, josta Jouko nauttii. 

Joka ilta saunan jälkeen Jouko tekee kierroksen puutarhassa. Silloin hän ei mieti työmäärää tai suunnittele tulevia, katselee vain puutarhan kauneutta ja nauttii hetkestä.

Rannan tuntumassa oleva kesäkeittiö rakennettiin osin kierrätystavarasta.
Rannan tuntumassa oleva kesäkeittiö rakennettiin osin kierrätystavarasta.

Loivassa rinteessä oleva istutus on paraatipaikalla pihaan tullessa. Seija suunnitteli sen niin, että pienhavujen, pensaiden ja perennojen lehtivärit ja muodot ovat kauniita suurimman osan vuodesta. Taakse on tehty verkkoaidanne, jota pitkin kasvaa kärhöjä.

Clematis Viola kukkii rantasaunan takana.
Clematis Viola kukkii rantasaunan takana.

Pihaa ei jätetä

Puutarha kietoo Seijan ja Joukon köynnöksiinsä huhtikuusta lokakuuhun. Yhden päivän voi olla pois, kaksi on liikaa.

Kasveja kastellaan tarvittaessa joka päivä järvivedellä, lannoitetaan tarpeen mukaan, kitketään ja katkotaan. Lomamatkat Jokiset tekevät talvella.

Vuosien mittaan pariskunnan kiinnostus kasveihin on jalostunut. Ennen tärkeitä olivat vain kukkivat kasvit, nyt silmä poimii myös lehtien muodot ja sävyerot.

"Miten puutarhan käy, kun emme itse enää jaksa?"

Jouko on kiinnostunut erityisesti puista. Valon ja varjon seuraaminen puutarhassa mielenkiintoista. Valossa korostuvat värit ja sävyt, varjossa muodot.

"Joskus mietimme, miten puutarhan käy, kun emme itse enää jaksa ja pysty. Ehkä olisi parasta lopettaa penkkien ja palstojen viljely yksi kerrallaan", Jouko sanoo.

No, jos puutarha on tullut energisiin hoitajiinsa, se kukoistaa pitkään ja valloittavasti.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla