Koristekulho valettiin muoviseen vatiin, jonka päälle painettiin vanha posliinilautanen. Ruukkujen muotteina käytettiin pieniä muoviämpäreitä.
Koristekulho valettiin muoviseen vatiin, jonka päälle painettiin vanha posliinilautanen. Ruukkujen muotteina käytettiin pieniä muoviämpäreitä.
Betonilaatan muottina oli puinen kehikko. Kasveille tehtiin kolot muovisilla kukkien istutusruukuilla.

Järeän penkin betonipäällinen valettiin puukehikkoon. Penkin metallinen runko saatiin romuttamolta.
Järeän penkin betonipäällinen valettiin puukehikkoon. Penkin metallinen runko saatiin romuttamolta.
Viehkeän pöydän kansi valettiin pyöreälle puulevylle, jonka reunoiksi niitattiin muovista levyä. Pöydän jalka on kotiviinipullon kehikko, joka löytyi Kierrätyskeskuksesta kympillä.
Viehkeän pöydän kansi valettiin pyöreälle puulevylle, jonka reunoiksi niitattiin muovista levyä. Pöydän jalka on kotiviinipullon kehikko, joka löytyi Kierrätyskeskuksesta kympillä.
Rouhea kukkaruukku valettiin karkeasta kuivabetonista. Muotteina käytettiin muovista ämpäriä ja pienempää kukkien istutusruukkua.
Rouhea kukkaruukku valettiin karkeasta kuivabetonista. Muotteina käytettiin muovista ämpäriä ja pienempää kukkien istutusruukkua.

Betoniaskartelu on helppoa ja hauskaa, mutta hieman sotkua pitää tekijän sietää.

Betoniaskartelua on viisainta harrastaa ulkona, sillä puuha on pölyistä. Jos sää ei salli, etsi autotalli tai verstas.

Pienissä betonivaluissa käytetään kuivabetonia, jota myydään rautakaupoissa 25 kilon säkeissä. Betonia on eri raekokoja: hienobetonin koko on S30, karkeamman S100. Kuten nimi vihjaa, hienobetonilla saa sileämmän pinnan kuin rouheammalla laadulla.

Kuivabetonin lisäksi tarvitset ämpärin ja kauhan. Jos teet ison annoksen, sekoittamiseen on kätevä käyttää ruuvinväännintä tai porakonetta ja koneeseen sopivaa vispilää. Sekoitettaessa kannattaa käyttää hengityssuojainta. Kumihanskat ja suojavaatteet eivät ole haitaksi.

Muotin valinnassa vain mielikuvitus on rajana. Kuvien betonivaluissa on käytetty muotteina puukehikkoa, pikkuämpäreitä, kukkien muovisia istutusruukkuja ja muovivatia.

Jos muotti on huokoista ainetta kuten puuta, öljyä sen pinta ennen valua. Näin massa ei jää kiinni muottiin. Hyviä voiteluaineita ovat auringonkukkaöljy, vaseliini ja silikonispray. Muovipintainen muotti ei tarvitse rasvausta.

Ruukkumuoteissa on suositeltavaa, että muotti levenee ylöspäin. Ylöspäin levenevät ja taipuisaa muovia olevat muotit on helpompi irrottaa betonista kuin jäykät.

Muista, paljonko betoni painaa. Ei ehkä kannata suunnitella niin isoa pöytää, että sen kantamiseen tarvitaan viisi miestä. Netistä löytyy paljon ohjeita betoniesineiden valuun. Hyviä oppaita ovat myös esimerkiksi Nemon kustantamat Malene Skoten teokset Betoni, hauska harrastus ja Betoni on kaunista.

Tee näin

1 Valmistele ensin muotit, sillä betoni on hyvä kaataa muotteihin melko pian sekoittamisen jälkeen.

2 Sekoita massa ämpärissä pakkauksen ohjeen mukaisesti. Lisää vettä varovasti vähän kerrallaan. Seoksen pitää olla niin paksua, että siitä voi muokata möykyn kämmenelle, mutta niin löysää, että möykky menettää muotonsa jos kättä ravistaa. Jos sekoitat betonijauhetta koneellisesti vispilällä, varo vispaamasta täydellä teholla liian kauan, jottei kone ylikuumene.

3 Levitä betoni muottiin huolellisesti. Ole erityisen tarkkana reunoissa ja kulmissa, jotta väliin ei jää ilmaa. Jos haluat pinnasta sileän, käytä viimeistelyyn metallista lastaa.

4 Kopistele muottia kun se on täynnä. Näin isot ilmakuplat lähtevät pois. Ilmakuplia voi myös jättää näkyviin, jos haluaa ilmeestä rouhean.

5 Ruukun valamiseen tarvitset kaksi eri kokoista muottiruukkua. Täytä isompaa muottia massalla, ja aseta pienempi ruukkumuotti sen sisään. Laita sisemmmän muotin painoksi esimerkiksi kiviä. Sisemmän muotin pitää olla joustavaa muovia, jotta sen saa irti.

6 Anna esineiden kuivua rauhassa vähintään kolme vuorokautta, mielellään kauemminkin.

7 Valut kannattaa peittää muovilla, etteivät ne kuivu liian nopeasti. Ensimmäisen vuorokauden aikana pintaa voi myös kostuttaa suihkepullolla. Hitaasti kuivuen valuista tulee kestäviä, eivätkä ne halkea kun muottia irrotetaan.

8 Jos esineen pintaan on jäänyt öljyä, pese se pois vedellä ja astianpesuaineella.

9 Halutessasi voit viimeistellä kuivuneen betoniesineen pintaa hiomalla.

Kuvioiden painaminen kankaalle on helppoa. Pallokuvioinen pöytäliina kuvioitiin itse tehdyllä leimasimella, jonka kuva on jutun lopussa. Pellava Eurokangas, tekstiilivärit Emo, softis-levy Sinelli, juomalasit Astialiisa.

Kesäisiä tekstiilejä on mukava kuvioida vaikka ulkona puutarhassa. Sabluuna syntyy pahvilautasesta ja leimasin puupalikasta. Kata kahvihetki uniikille liinalle tai vie tekstiili tuliaiseksi.

Kankaanpainanta on hämmästyttävän helppoa. Uudet kattaustekstiilit voi saada aikaan vaikka yhdessä iltapäivässä.

Painoväri tarttuu parhaiten luonnonmateriaaleihin eli sataprosenttiseen puuvillaan tai pellavaan. Myös luonnonmateriaaleista valmistettuja valmiita tyynynpäällisiä, kesäkasseja ja keittiöpyyhkeitä voi piristää uusilla kuoseilla.

Vihreät kolmiot painettiin valmiiseen tyynynpäälliseen itse tehdyllä sabluunalla, jonka kuvan näet alla. Keltainen lehtikuvio painettiin Softis-levystä tehdyllä sabluunalla pellavapyyhkeeseen, joka ommeltiin tyynyksi. Puutarhatuoli ja -pöytä Westanqvarn, pellavapyyhe Stockmann, astiat Astialiisa.

Lehtikuvioisen tyynyn tekijä selviää pelkkien sivusaumojen ompelulla. Kun pellavapyyhkeen päät ovat tyynyn takana noin seitsemän senttiä limittäin, tyynylle jää siisti pujotusaukko, joka ei vaadi vetoketjua.

Keltainen lehtikuvio painettiin sabluunalla, jossa on kolme kerrosta Softis-levyä. Päällimmäisenä on kuvio, johon tekstiiliväri levitetään.
Keltainen lehtikuvio painettiin sabluunalla, jossa on kolme kerrosta Softis-levyä. Päällimmäisenä on kuvio, johon tekstiiliväri levitetään.

Valmistelut:

Kun painat kuvioita kankaalle leimasimen tai sabluunan avulla, alustan on hyvä olla hieman joustava. Siten kuvioista tulee tasaisia. Painotyön alla voi pitää pehmusteena esimerkiksi vanhaa froteepyyhettä. Kuvioiden tekoa kannattaa ensin testailla kankaan hukkapaloille.

Valmiista kankaanpainoväreistä on helppo sekoittaa uusia värisävyjä. Harmonisen kokonaisuuden saat käyttämällä lähekkäin olevia sävyjä.

Jos kuvioit tyynynpäälisiä tai kesäkasseja, muista laittaa toinen pyyhe tai paperia päällekkäisten kankaiden väliin, jotta väri ei leviä kankaan läpi.

Kukkapyyhe kuvioitiin valmiilla leimasimella ja vihreäkuvioinen pyyhe tarrasabluunan avulla. Pyyhkeet, leimasimet ja sabluunat Sinelli, tekstiilivärit Emo.

Muovista tarrasabluunaa on helppo käyttää, sillä se ei liiku väriä tuputeltaessa.
Muovista tarrasabluunaa on helppo käyttää, sillä se ei liiku väriä tuputeltaessa.

Paina leimasimella

Kuvioita kankaalle painavan leimasimen voi askarrella vaikkapa joustavasta Softis-askartelulevystä ja puupalikasta. Piirrä ensin haluamasi kuvio Softis-levylle. Viillä kuvio irti teräväkärkisellä kirurginveitsellä ja liimaa kuvio sitten puupalikan päähän. Keltaisen tyynyn leveä lehtikuvioleimasin koottiin kaksinkertaisen Softis-levyn päälle.

Kun käytät värjäysleimasinta, annostele painoväriä ensin vaahtomuovilevylle ja levitä sitä hieman kertakäyttölusikalla. Alustan päällä saat kastettua leimasinta väriin siististi ja tasaisesti. Jos väriä leviää paksusti kankaan pintaan, kuvion päälle kannattaa painaa varovasti talouspaperi, jotta liika väri imeytyy siihen.

Lautasliinoihin saa väripilkkuja myös pienellä siveltimellä. Kahvikupit Astialiisa, pellavaliinat Stockmann, tekstiilivärit Emo.

Kankaanpainoväriä tulee helposti paksu kerros, joten pilkkujen päälle kannattaa välillä painaa talouspaperi.
Kankaanpainoväriä tulee helposti paksu kerros, joten pilkkujen päälle kannattaa välillä painaa talouspaperi.

Ylimmän kuvan liinan raidallisten pallokuvioiden leimasin tehtiin puisesta lelupalikasta sekä Softis-levyn kapeista suikaleista. Reunat huoliteltiin terävällä veitsellä, jotta leimasinkuviosta tulee siisti.

Kuvioi sabluunalla

Sabluuna on leikattu kuvio, jonka aukkojen läpi painoväriä tuputetaan kankaalle vaahtomuovipäisellä siveltimellä. Sabluunan voi leikata napakasta materiaalista kuten piirtoheitinkalvosta tai pahvilautasesta teräväkärkisellä kirurginveitsellä. Askarteluliikkeissä myydään myös valmiita sabluunoja ja leimasimia, jotka sopivat kankaanpainantaan.

Kun käytät sabluunaa, aseta kuvio kankaalle ja tuputtele painoväriä reikien kohtiin vaahtomuovipäisellä tuputussiveltimellä. Pidä samalla kiinni sabluunasta, jotta se ei liiku. Siirrä sabluuna seuraavaan kohtaan ja jatka samalla tavalla.

Lopuksi sekä leimalla että sabluunalla tehty painokuvio kiinnitetään kankaaseen silitysraudalla valmistajan ohjeen mukaan. Valmiit tekstiilit kestävät käyttöä ja konepesua.

Tältä näytti vihreäkuvioisen tyynyn itse tehty painosabluuna. Napakasta pahvista tehty kertakäyttölautanen on hyvä sabluunan materiaali, sillä väri ei mene läpi vääristä kohdista.
Tältä näytti vihreäkuvioisen tyynyn itse tehty painosabluuna. Napakasta pahvista tehty kertakäyttölautanen on hyvä sabluunan materiaali, sillä väri ei mene läpi vääristä kohdista.

Vihreäkuvioisen tyynyn kuvio piirtyi kankaalle kirurginveitsellä viillettyjen kuvioiden läpi.
Vihreäkuvioisen tyynyn kuvio piirtyi kankaalle kirurginveitsellä viillettyjen kuvioiden läpi.
Oma kultainen tupa -tai kolme. Jos verkkoa riittää, tee siitä kolme erikokoista mökkiä ja kiinnitä koukuilla seinälle. Saat hauskan sommitelman ja lisää säilytystilaa pikkutavaroille.
Oma kultainen tupa -tai kolme. Jos verkkoa riittää, tee siitä kolme erikokoista mökkiä ja kiinnitä koukuilla seinälle. Saat hauskan sommitelman ja lisää säilytystilaa pikkutavaroille.

Jäikö puutarhan tai kesämökin aitatalkoista hukkapaloja? Sepä hyvä, sillä aitaverkosta saa taiottua soman hyllyn tai säilytyskorin.

Käännä mökki selälleen ja voit järjestää kaikki kirjoituspöydän tilpehöörit koriin.

Nämä tarvitset:

  • palasen pienisilmäistä aitaverkkoa
  • rautalankaleikkurit
  • kontaktiliimaa
  • maalarinteippiä
  • kullanväristä spray-maalia ,esimerkiksi Maston-merkkistä 

Tee näin:

  1. Leikkaa metalliverkosta takaseinä (noin 15 cm x 20 cm), kaksi sivuseinää ja pohjapala (à 7,5 cm x 15 cm) sekä katto (7,5 cm x 18,5 cm) .
  2. Leikkaa sitten takaseinän yläreunaan viisto katonharja noin 5 cm:n päästä yläreunasta. Sovella kuitenkin mittoja käyttämäsi aitaverkon silmäkoon mukaan niin, että reunat jäävät tasaisiksi eikä niistä pistä esiin rautalankoja. Muuten palojen liimaaminen yhteen ei onnistu.

  3. Puhdista palat irtoliasta.
  4. Liimaa yhteen ensin päätyseinä ja pohjapala. Tue liimausta väliaikaisesti teipillä ja anna kuivua.
  5. Liimaa seuraavaksi sivuseinät ja anna taas liiman kuivua.
  6. Taivuta lopuksi kattopala keskeltä harjan muotoon ja liimaa se taka- ja sivuseiniin.
  7. Kun liimaukset ovat kunnolla kuivuneet, spray-maalaa kori eri suunnilta muutamaan kertaan. Anna maalin kuivua maalauskertojen välissä.