Vanhoista farkuista saat pienellä vaivalla uusia tuotteita.

Käytetyt farkut ovat mainiota materiaalia, sillä denim pehmenee ja kuluu kauniisti vanhetessaan. Raija Räisäsen opastuksella tikkaat niistä pyykkipoikaessun, pyörittelet helmet ja ompelet tilkkutyynyn. Kirjassa on yhteensä 50 ideaa kierrätystuotteiden valmistamiseen. Mukana on helppoja ja nopeasti valmistuvia tuotteita aloittelijoille, mutta myös vaativia ja aikaa vieviä töitä kokeneille tekijöille.

Farkkujen uusi elämä, Minerva, 28,90 €.

Katso videolta, miten rusettiin eli solmukkeeseen tehdään solmu. 

Rusetti eli solmuke on kelpo vaihtoehto solmiolle useimmissa tapauksissa. Eräisiin juhla-asuihin, kuten frakkiin tai smokkiin, rusetti suorastaan kuuluu.

Solmukkeen solmiminen ei ole vaikeaa, kuten oheiselta videolta näkyy. Ompeleminenkin onnistuu pienellä vaivalla, vielä vaikkapa isänpäivälahjaksi. Kaavat ja ohjeet rusettiin löydät Suuri Käsityö 11-12/2017 -lehdestä. 

Keskosen housuissa on haarakiila ja kaksinkertainen resori vyötäröllä. 

Tulosta kaavat a4-arkille sivun alareunan linkistä. 

Koot: 44 ja 50 cm.

Tarvikkeet: Trikoota 0,40(0,40), leveys 150 cm, resoria 0,25-0,30 m, leveys vähintään 50 cm.

Valmistelut: Etukappaleen ja resorin kaavat ovat arkilla kahdessa osassa, yhdistä osat.

Leikkaaminen: Leikkaa etu- ja takakpl taitteelta, leikkaa jalkapohja 2x ja haarakiila 1x, lisää leikatessa 1 cm:n saumanvarat.

Ompeleminen: Ompele saumat saumurilla tai ompelukoneen joustavalla huolittelevalla ompeleella.

1. Ompele haarakiila etukappaleeseen merkkien mukaan.

2. Ompele jalkapohja takakappaleeseen.

3. Ompele sivusaumat, jalkojen reunat, jalkojen päät ja haara.

4. Ompele resorin lyhyet päät yhteen.

Taita resori kaksinkerroin ja ompele vyötärölle.

Malli ja kaavat: Saara Räike