Yksi lapsenlapsista saa mummilta ja ukilta erityisen paljon syliä, lahjoja ja kannustusta. Siihen voi olla luonnollinen syy, mutta onko se oikein?
”Onko isovanhemmilla aina suosikkinsa lapsenlapsista? Omilla isovanhemmillani oli suosikki, joka sai enemmän. En haluaisi samaa omille lapsilleni.”
Näin kertoi huolestunut äiti, joka vastasi Kodin Kuvalehden isovanhemmuuskyselyyn. Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntijalla Minna Oulasmaalla on äidille osittain ikävä vastaus:
”Opettajalla on aika usein oppilaiden joukossa suosikkinsa ja inhokkinsa. Vanhemmilla voi olla suosikkilapsensa ja ne, jotka tuntuvat vieraammilta, ja myös isovanhemmilla on usein lastenlasten joukossa suosikki. Minusta se on kylmä fakta”, Minna Oulasmaa sanoo.
”Monelle isoisälle on edelleen tärkeää, että edes joku lapsenlapsista on poika.”
Syitä suosikin asemaan on monenlaisia. Mummin ja ukin lempilapsi voi löytyä sen lapsen perheestä, jonka kanssa isovanhemmat ovat eniten tekemisissä. Tai sitten läheisimmäksi nousee oman lempilapsen lapsi.
”Sukupuolikin selittää suosikkiasemaa. Monelle isoisälle on edelleen tärkeää, että edes joku lapsenlapsista on poika.”
Usein kyse on puhtaasti temperamentista.
”Joku lapsenlapsista tuntuu tutummalta kuin toiset, koska hänen temperamenttinsa on samanlainen kuin isovanhemmalla. Hänen kanssaan on helpointa olla”, sanoo Väestöliiton perheasiantuntija Susanne Ingman-Friberg.
Mutta eihän asia tietenkään näin yksinkertainen ole. Jos joku lapsenlapsista tuntuu erityisen kullannupulta, mummin ja ukin on hyvä se tiedostaa – mutta siihen ei saa missään tapauksessa tyytyä.
”Olivat perimmäiset tunteet mitä tahansa, jokaisen lapsen lähellä olevan aikuisen on tehtävä kaikkensa, että hän kohtelisi lapsia tasapuolisesti”, Minna Oulasmaa kiteyttää.
Älä hyväksy eriarvoisuutta
Tasapuolisuuteen pyrkimisessä auttaa kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Aikuinen osaa jo eläytyä siihen, miten epäoikeudenmukaiselta eriarvoinen kohtelu lapsesta tuntuu.
Aikuisen velvollisuus on myös puuttua asiaan, jos hän huomaa, että joku lapsista jää systemaattisesti vähemmälle kuin toiset.
”Onko oikein ja reilua isompaa lasta kohtaan, että kaikki keskittyvät ihailemaan vauvaa?”
Tasapuolisuus ei liity pelkkään materiaan. Se voi olla myös hellyyttä, huomiota ja sylissä pitämistä, jota toinen lapsi saa enemmän ja luontevammin kuin toinen.
Esimerkiksi tahtoikäinen isosisko tai -veli saattaa äkkiä menettää sylipaikkansa perheessä, kun hänelle syntyy ihana ja niin helppo pikkusisarus. Kovinta on, jos isovanhemmatkin keskittyvät ihailemaan vain uutta vauvaa.
”Niin isovanhemman kuin vanhemmankin pitää silloin tunnistaa itsessään heräävät tunteet ja tarkastella asetelmaa aikuismaisen analyyttisesti. Onko oikein ja reilua isompaa lasta kohtaan, että kaikki keskittyvät ihailemaan vauvaa?”
Aina kannattaa muistaa sekin, että lapsella saattaa olla monta isovanhempaa. He kaikki ovat tärkeitä, ja jollekin heistä lapsi ehkä tuntuu tutummalta kuin toisille. Jospa hän onkin aivan kuin vaari pienenä?
”Tämä yksi isovanhempi voi sitten luontevasti tukea lapsenlapsen itsetuntoa. Lapselle on tärkeää, että yksikin aikuinen uskoo ja luottaa häneen”, Minna Oulasmaa sanoo.
